niin.

osa viesteistäni poistettiin vaikka osuin juuri siihen arimpaan paikkaan eli ihmisen itsekunnioitukseen tai ehkä ne poistettiin juuri siksi. No yritän pysyä vastedes asialinjalla. Näistä vakiokirjoittelioista vois analysoida että ainakin "meerimummolla" oli aikamoisia henkisiä ongelmia. Sen huomasi siitä että hän vastasi kutakuinkin jokaiseen kysymykseen ja kommenttiin mitä tällä palstalla esitettiin. Sellainen ihminen tarttee ihan muuta apua kuin kirurgin veistä. Hän on jo kuudenkymmenen ja elämässä pitäisi olla edessä harmoninen vanhuus mutta hän tuntui pitävän kynsin hampain kiinni siitä menneestä nuoruudesta tai kultaisesta keski-iästä minkä hän oli saanut elää niinkuin muutkin. Voi olla että hän on lopullisesti häipynyt täältä mutta toivottavasti otti neuvoistani vaarin koska tie mitä kulki on tuhon tie. Mutta se alatyylinen haukkuminen se ei kuulu sivistyneisiin tapoihin ja toivottavasti minä en sorru siihen enkä saisi sitä muiltakaan. Lopetan kirjoittelun täällä tähän mutta jos joku haluaa neuvojani niin autan toki.
3327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että lopetat!

Äänestä
  • Apuasi ei kukaan kaipaa, eikä sinulla ole edes minkäänlaista uskottavuutta auttajana. Jos oikeasti haluaisit auttaa lähestymistapasi oli erilainen. Nyt vain haukut ja syyllistät ihmisiä asioista joille he eivät itse mitään voi. Toivottavasti muutkin räksyttäjät tajuavat lopetta täysin turhan ja rasittavan vänkäämisen täällä.

    Äänestä

En tiedä sinusta oikeasti mitään (tuskin moni
muukaan). En ole hyväksynyt kaikkea mitä olet
kirjoitellut, vaikka olenkin "vain" osa-aika
tyttö. Elämä ei ole niin mustavalkoinen.
Mutta samaan hengenvetoon voi todeta, että
saamasi vastineet eivät voi myöskään ylpeilllä
laadullaan.
Me jatkamme elämäämme (toivottavasti) kukin
omalla tahollamme ja olkoon onni osanamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taneli.. kirjoitti:

osa viesteistäni poistettiin vaikka osuin juuri siihen arimpaan paikkaan eli ihmisen itsekunnioitukseen tai ehkä ne poistettiin juuri siksi. No yritän pysyä vastedes asialinjalla. Näistä vakiokirjoittelioista vois analysoida että ainakin "meerimummolla" oli aikamoisia henkisiä ongelmia. Sen huomasi siitä että hän vastasi kutakuinkin jokaiseen kysymykseen ja kommenttiin mitä tällä palstalla esitettiin. Sellainen ihminen tarttee ihan muuta apua kuin kirurgin veistä. Hän on jo kuudenkymmenen ja elämässä pitäisi olla edessä harmoninen vanhuus mutta hän tuntui pitävän kynsin hampain kiinni siitä menneestä nuoruudesta tai kultaisesta keski-iästä minkä hän oli saanut elää niinkuin muutkin. Voi olla että hän on lopullisesti häipynyt täältä mutta toivottavasti otti neuvoistani vaarin koska tie mitä kulki on tuhon tie. Mutta se alatyylinen haukkuminen se ei kuulu sivistyneisiin tapoihin ja toivottavasti minä en sorru siihen enkä saisi sitä muiltakaan. Lopetan kirjoittelun täällä tähän mutta jos joku haluaa neuvojani niin autan toki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu