kaikki kotona? Vaikuttaa ihan sekopäiseltä. Mikä ihmeen juttu se mahakipukin oli. Pitikö vain päästä ulkomaailmaan haukkaa välillä happea, että jaksaa taas sekoilla.
Onko Miialla
mielestänne
81354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja onhan Mia itsekin sanonut että on ihan pimee tyyppi joka pitäisi vied hoitoon. Onneksi tippuu ens viikolla.
Luulee olevansa maailman napa.
Sen mielestä aurinkokin kiertää vain sitä.
Liikaa rahaa, niin noin käy.
Luulee olevansa joku prinsessa.
Mia on ollut mielestäni kaikista kilpailijoista ailahtelevin ja ikäänsä (31v.??) nähden lapsellisin (no, Sarin ja tiettyjen poikien lisäksi...). Toivottavasti lähtee ensi viikolla! Minä en ainakaan käsitä miten Mia on edelleen talossa!
ei kai se voi olla 31v!!?, käyttäytymisen perussteella kuvittelin alle 20-kymppiseksi.
Vaikuttaa aika pilalle hemmotetulta ja itserakkaalta. ja ne englanniksi lauotut välispiikit kuulostaa naurettavalta..
kyllä se mahakipu varmasti oli aitoa kun lääkäri sairaalaan laittoi ja tutkivat kuitenkin ihan reilun ajan.
Muuten olen huomioinut että pelkää aika outoja asioita välillä tai sitten se on tapa ilmaista asioita. Tosin noi pelot on itkettäneetkin välillä joten ehkä niissä on perää..
Miia on itseasiassa aika mielenkiintoinen vaikka eri tavalla kuin itse yritti tulla esiin rokkeine touhuineen joita ei ole nähty. Suoraan täräyttelyä on kiva aina välillä nähdä yms toimintaa..
Ei_mitään_turhaa_kikattelua_,kieroilua_ym.!_Heti_jos_on_itsevarmuutta_ja_asiallinen_niin_on_koppava,_vai?_Ihan_hyvä_tyyppi,_mun_mielestä!
Miahan on yhtä tyhmä ja yksinkertainen kuin vasemman jalan saapas. Sitä se teettää, kun koulutus jää kokonaan väliin. Lukekaa ihmiset Mian blogi, niin näette kuinka tyhmä se todella on. Sen teksti vilisee kielioppivirheitä ja joka virke on päätetty vähintään kahteen huutomerkkiin. Tosin eipä Mialta tuon kummempaa kirjallista ulosantia voi odottaakaan.
varhaisteini. Siis niinku sairaan siistii ja sika mageeta, eix vaa!!!
Jos Mialla olisi sen mustan pannumyssyn sijasta päässään kukkahuivi, niin hän olisi ilmiselvä maatuska, venakko rajan takaa.