ryhmäkanne

Ensi rakentajan ensi kokemuksia:

Juu kyllä on monenmoisia kokemuksia toimijoista täällä rakentamisen allalla. kaikenlaisista rapsuteltavista sylikoirista sarasvuomaisiin verbaalijonglööreihin. Nää itsetuntovammaiset heitän jatkossa heti roskakoriin. Helvetti miten omakin ihmistuntemus pettää kun vaakakuppiin laitettaan "lupaus" kesäkuussa vesikatto on valmis. No ei ollut kun puolet ja sekin vasta syyskuussa. Normaalissa elämässä en tälläistä hyväksy siksi on jotenkin hankala ajatella joutuvan näin höynäytetyksi. Tuota vahtimista ja korjauilua on saanut harrastaa jo niin paljon, että siitä pitäsi pystyä laskuttamaan. Eiköhän laiteta ryhmäkanne kunnon jenkkityyliin kaikkia ammattitaitoisia urakoitsijoita vastaan. Ei sen pitäsi olla mahdotonta. Tapaukset ovat kuitenkin niin samanlaisia sudenharmaus ja aikataulut. Eikä varmasti olisi ihan mahdotonta saada näitä pahimpia tapauksia nalkkiin samoista virheistä eri kohteissa. On nää sellaisia velikultia. Siimaa ei voi antaa yhtään.
202038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei ne asiat ryhmäkanteista parane usko pois vaan. Pahemmaksi vaan kun pitää kaataa firma joka asiakkaan jälkeen ettei tule jälkivaateita.

Ensi rakentajilla on joskus tai melko usein vääränlaisia toleranssikäsityksiä. Taloja ei rakenneta samoilla toleransseilla kun insinöörit piirtää koneita. Millin nussiminen väärässä paikassa siirtää sitä aikataulua syksystä talveen eikä aina seuraavaan talveen.

Myös pilkunviilaus ja perskärpäs mentaliteetti ei paranna työn jälkeä saatikka keskusteluyhteyttä. Kun jälkimmäinen menee persiilleen yleensä menee sen jälkeen moni muukin.
Kyllä niitä on vittumaisia asiakkaitakin. Eikä syy ole aina tehdyissä virheissä tai huonossa työssä.
Joillakin vain on kitinä elämän yksi pääsisältö. Toiset taas puolestaan yrittää kitisemällä alennusta kun ei ole rahaa maksaa työtä.

Yritä nyt vaan harjoitella sitä siiman antamista. Monasti sujuu asiat paljon helpommalla. Paitsi jos olet varma,että tiedät asiat paremmin kuin ne jotka duunaa niitä työkseen.

Tämä ei tarkoita sitä,että kaikki alan toimjat olisi asiallisia.Se tarkoittaa sitä että aina ei ole asiakkaatkaan. Monasti tyhmyyttä,joustamattomuutta ja osaamattomuutta on molemmin puolin. Mene itseesi ja mieti omaa tapaustasi uudestaan.

Äänestä
  • Oikeasti asia on niin että tilaajalla ei ole paskankaan aavistusta siitä että mikälaisen "ammattilaisen" sattuu tontilleen hankkimaan.

    Kaikki voi sujua hienosti tai sitten kaikki voi mennä päin helvettiä.

    Aina jos tulee vastoinkäymisiä, niin kannattaa varautua siihen että on joutunut kusetetuksi.

    Äänestä

  • Rakennusalalla on paljon herkkähipiäistä porukkaa. Rakennuttaja (=palkan maksaja) on pilkunnussija jos huomauttaa, että kyllä tuon seinän pitäisi olla suorassa, tuota nurkkaa pitäisi vähän tsekata, kun siitä pyryttää lunta sisään jne...

    Mahdollisimman moneen urakkasopimukseen olisi saatava sakkopykälä viivästyksen varalta. Jos urakka viivästyy sen takia, että huonoa työnjälkeä joudutaan korjaamaan, menkööt se urakoitsijan selkänahasta. Osa urakoitsijoista ehkä vahingosta viisastuu, osa valitettavasti ei.

    Maksut eivät saisi olla etupainotteisia. Maksu vasta sitten, kun tavara on tontilla tai kun työ on hyväksytysti tehty.

    Äänestä

  • totuus... kirjoitti:

    Oikeasti asia on niin että tilaajalla ei ole paskankaan aavistusta siitä että mikälaisen "ammattilaisen" sattuu tontilleen hankkimaan.

    Kaikki voi sujua hienosti tai sitten kaikki voi mennä päin helvettiä.

    Aina jos tulee vastoinkäymisiä, niin kannattaa varautua siihen että on joutunut kusetetuksi.

    Ja mikä osa mielestäsi oli paskapuhetta?

    Äänestä

  • hipiäistä kirjoitti:

    Rakennusalalla on paljon herkkähipiäistä porukkaa. Rakennuttaja (=palkan maksaja) on pilkunnussija jos huomauttaa, että kyllä tuon seinän pitäisi olla suorassa, tuota nurkkaa pitäisi vähän tsekata, kun siitä pyryttää lunta sisään jne...

    Mahdollisimman moneen urakkasopimukseen olisi saatava sakkopykälä viivästyksen varalta. Jos urakka viivästyy sen takia, että huonoa työnjälkeä joudutaan korjaamaan, menkööt se urakoitsijan selkänahasta. Osa urakoitsijoista ehkä vahingosta viisastuu, osa valitettavasti ei.

    Maksut eivät saisi olla etupainotteisia. Maksu vasta sitten, kun tavara on tontilla tai kun työ on hyväksytysti tehty.

    Kaikilla aloilla on herkkähipiäistä porukkaa,missä niitä hommia tekee ihmiset.

    Samoin on toleranssitajuttomia asiakkaita. Paljon on rakennusalalakin töitä joita ei voi tehdä maksajien nähden koska käytetyt menetelmät ei ole maallikkojen katsottavaa. Virheitä pitää sallia koska virheitä sattuu ja virheetöntä taloa ei ole olemassakaan. Virheet ei kuitenkaan saa olla häiritseviä tai kohtuuttomasti lisätyötä aiheuttavia.

    En suosittele varauksettomasti tuota selkänahkateoriaa koska se voi johtaa muihin ongelmiin samoin sakkokäytäntö. Nuo ovat vain maallikkojen lohtuja ja usein teoriassa hyvin toimivia juttuja.Käytäntö voi osoittaa jotakin muuta.

    Maksujen suoritus on hyvä olla etupainotteista,rahojen saaminen ongelmatilanteessa on muuten vaikeaa,aikaanvievää,rasittavaa ja epävarmaa.
    Kirjoituksestasi huomaa,että olet palkansaaja. Oma ansiokuviosi on valtiovallan taholta hyvin suojattu. Yrittäjän ja ammatinharjoittajan ei ole hyvä nojautua liikaa asiakkaan jälkikäteiseen maksuvalmiuteen.

    Äänestä

  • pulaako? kirjoitti:

    Niin taidat olla rakennusalan yksityisyrittäjä. Millä muilla aloilla missä oikeasti tehdään rahaa (ei kunnallisala) tiedät business käyttäytymisen pohjautuvan ajattelutapaan virheitä ei tarvitse korjata/korvata tai maksut olisivat etupainoitteisia?

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Et ymmärtänyt mitä kirjoitettiin tai et halunnut ymmärtää.

    Maksujen etupainotteisuus vähentää yrittäjän riskiä koska ongelmatilanteissa pakkoperintä on mutkikasta. Palkansaajana asiaa voi olla vakea ymmärtää. Käytännössä se tarkoittaa että omilla rahoillaisi rakentelet tilaajan kämppää tai tms.Ja kun aika koittaa toivot sitä rahaa löytyvän sen verran,että saat ostamasi materiaalit ja palkat takaisin.Vittumaista on sekin kun rahaa on vaikka 15000 euroa kiinni jonkin remontissa ja asiakas kieltäytyy maksamasta kun esim. lista irvistää hivenen.Ja ei juuri sillä sekunnilla ole aikaa ajamaan katsomaan ja korjaamaan.
    Niitä on vittumaisiakin ihmisiä jotka eivät ajattele yhtään muuta kuin omaa napaansa.

    Tuo virheiden korjausvelvollisuus on monitahoisempi kuin yleensä tiedetään. Jos palkkaat miehen tekemään ja mies pilaa materiaaleja.Niin sinä maksat materiaalit ja palkat. Eikä auta selittelyt. Palkansaajana nautit samaa etua omassa päivätyössäsi. Tili tulee teit mitä tahansa.

    Yrittäjänä asia on eri.Eli yrittäjä on tietenkin velvollinen korjaamaan virheensä.Mutta joskus on niitä vittumaisia ihmisiä jotka eivät ymmärrä rakentamisesta yhtään mitään,ja tekevät pienestä asiasta maailman lopun. Eli myös rakentamisessa kuten kaikessa tekemisessä on toleranssit. Toleranssin alittaminen tietää korjausvelvollisuutta Toleranssin ylittäminen tietää,etä työ on käypä vaikka asiakas ei olisikaan samaa mieltä.
    Se pitää siis hyväksyä,että virheitä tulee virheetöntä taloa ei ole olemassa. Tämä on kanssa asia jota käytäntöä ymmärtämättömien ihmisten on vaikea ymmärtää. Virheiden laatu siis pitää vaan olla semmoinen että ne eivät aiheuta kohtuutonta haittaa tai ulkonäköä.

    Lääkärit tekee virheitä valtiomiehet tekee virheitä.viisaat miehet tekee virheitä. Miksi se on niin vaikea ymmärtää,että talot ja niiden tekijät ei ole täydellisiä.

    Äänestä

  • pulaako?? kirjoitti:

    et sinäkään nyt ole sitten sisäistänyt tätä keskustelua kaikilta osin. älä nyt sekota normaaleja palkansaajia ja työntekijän palkkaamista tähän. koko ajan ollaan vedelty yritys/urakoitsija moodissa.

    oma mökki on toleranssit kohdannut ja "virheitä" olen itse hyväksynyt hyvän matkaa. olen niellyt muutamien 5cm ja 50cm heittoja. nehän on niin pieniä ja toleranssien sisällä. joskus vaan ne toleranssit kasvavat jos esim pakkanen uhkaa antura valuja ja ois niin kiva saada se valmiiksi.

    eikä tietysti ole hirveän rakentavaa hakea esimerkkejä noista ääripäistä. niinkuin historia opettaa ne tuppaavat aina olemaan häviöpuolella. itse haluaisin vaan saada näitä asioita esille. vituttaa kun ihmiset jotka ovat kohdanneet selkeitä väärinkäytöksiä pientalo puolella nielevät kaiken. ikään kuin häpeilevät kohtaloaan.

    uskon suomessa ennemmistön kuitenkin hoitavan asiat kunnolla. eikä listan repsottaminen pidä 15000 saatavia omalla tilillä.eiköhän tuon jo lakikin kiellä.

    Nuo maitsemasi toleranssit vaikuttaa jo hivenen suurilta riippuen tietekin missä kohtaa niitä tarkastellaan. Jossakin se on kohtuutonta jossakin paikallaan.Sen enempää tietämättä vaikea sanoa.

    Ei tietenkään ole järkevää lähteä tarkastelemaan asioita ääripäistä jos asiallisia halutaan olla mutta koko kirjoittelun avaus oli provohenkinen.

    Tuo pitää paikkansa tuokin monasti ihmiset nielee liikaa kun oikeutensa vaatiminen tarkoittaa poikkiteloa asettumista ja pahimmillaan pitkällistä oikeusprosessia. Murhetta ja stressiä jokatapauksessa.Moni nielee mieluummin kuin tappelee. Ja jotkut taas siekailematta sikailee sen vuoksi.

    Nämä on näitä.

    Äänestä

  • pulaako??? kirjoitti:

    juu setsuurit lyövät välillä kipunoita. provosointikaan ei paljon herättänyt keskustelua. ehkä se on merkki siitä, että enemmistö on aivan tyytyväinen saamaansa palveluun. joten tilanne ei ole ollenkaan niin huolestuttava kuin luullaan.

    timpureitakin soimasin liian kovalla sanalla. omalla työmaalla on ollut aivan mahtaviakin tapauksia.

    selitäppä tämä katto myytti jos "uskallat". itsellä on useampiakin tietoja joissa katto vaiheessa rupeaa aika usein tökkimään noi urakat.

    kun lähdin rakennuttamaan omaa kotia päätin yrittää olla asiallinen kaikkia kohtaan. ajatuksella, että urakoitsijat ovat vain työssään. tekevät tosin sinulle elämän yhtä suurinta asiaa. omasta mielestä olen siinä aika hyvin onnistunut, mutta en tietysti kaikkien kanssa.

    Kun näköjään omassa viisaudessasi olit pilkkonut sen urakan monen erilaisen porukan sekahedelmäsopaksi et ottanut huomioon että muurarit jotka pystyttivät runkosi eivät yleensä ole päteviä katontekijöitä . Kun on ilmeistä että sinulla ei riitä ammattitaito vetää tuollaista projektia ,olist palkannut yhden urakoitsijan (asiallisen).

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    juu setsuurit lyövät välillä kipunoita. provosointikaan ei paljon herättänyt keskustelua. ehkä se on merkki siitä, että enemmistö on aivan tyytyväinen saamaansa palveluun. joten tilanne ei ole ollenkaan niin huolestuttava kuin luullaan.

    timpureitakin soimasin liian kovalla sanalla. omalla työmaalla on ollut aivan mahtaviakin tapauksia.

    selitäppä tämä katto myytti jos "uskallat". itsellä on useampiakin tietoja joissa katto vaiheessa rupeaa aika usein tökkimään noi urakat.

    kun lähdin rakennuttamaan omaa kotia päätin yrittää olla asiallinen kaikkia kohtaan. ajatuksella, että urakoitsijat ovat vain työssään. tekevät tosin sinulle elämän yhtä suurinta asiaa. omasta mielestä olen siinä aika hyvin onnistunut, mutta en tietysti kaikkien kanssa.

    Yksi elämän tosiasioita on aina ei mene kaikki hyvin. Eli joidenkin kanssa ei tule toimeen ja joidenkin kanssa hyvin ja muut siltä väliltä.
    Se on selvä kun kämppää rakennetaan ja siellä väkeä lappaa niin joidenkin kanssa jutut luistaa paremmin kuin toisten.
    Seuraavalla kerralla kannattaa ottaa niitä jonka kanssa menee hyvin.Näin ne asiat pyörii jokapaikassa. Kokemus opettaa kenen kanssa hommatoimii.

    En ossa sanoa dilemmaasi mitään syytä tai sääntöä. Vikaa voi olla vaikka missä.Esim. projektin hallinnassa,urakoijissa,tavarantoimittajissa tai missä hyvänsä.
    Yksi syy voi olla kattohommien luonne. Ne on ärsyttäviä hommia.Niitä ei viitsisi tehdä jos muutakin on. Vahinkoalttiita,raskaita, pitää järkätä konevoimaa,kävellä tikkaita edestakaisin. Jne. Homma on siis nyhräämistä ja epämiellyttävää. Kivat hommat menee aina joutuisammin ja niihin ryhtyy mieluummin. Kyllähän sä se omasta päivätyöstäsikin tiedät.

    Äänestä

Ei jaksa koko aika jauhaa samasta asiasta .
Kerrataan vielä .
Oletkohan aheneuttasi valinut sen "edullisen" vaihtoehdon ,tai pilkkonut urakan noi tekee rungon noi lattiat , noi vesikaton jne ..
Aikataulun saa pysymään kurissa sakkopykälällä .
(toimii vain jos on yksi urakoitsija ) Ja jos on näin, eli useita eri urkkaporukoita , ehkä silloin on syy projektinjohtajassa ,eli sinussa.
Joka tapauksessa olet itse valinnut porukkasi tekemään taloasi , on niitä asiallisiakin urakoitsijoita.

Äänestä
  • Terve vaan kaikille. Tuli hieman laitettua asioita "paperille". Laitan tähän nyt ihan viivoin kommentteja joissa toivottavsti on jotain vastauksia. Ei ollut tarkoitus yleistää. Kerroinpahan vaan kokemuksiani.

    -Mikä siinä katossa on niin hankalaa? Mikä on kattourakoiden myytti? Niin hirveän monilla tuntuu olevan juuri kattojen kanssa ongelmia.

    -hyvän työn jäljen tuntee amatöörikin. olen itse jopa maksanut eräälle toimijalle hiukan bonusta hyvin tehdystä työstä.

    -itsellä ei ole siis ollut kaikkien kanssa ongelmia. siksi oikestaan kirjoitankin näitä tuntemuksia. Jos nimittäin olisi kaikkien kanssa vastaavia olisin jo hermoparantolassa ja projekti haudattu aikoja sitten.

    -olen lähtenyt liikkeelle mahdollisimman vähillä urakoitsijoilla. niitä on joutunut kasvattamaan pakottavista syistä aikataulut ja sudenharmaus etc

    -hyvä fiilis on tullut aina kun urakoitsija on avoimesti puhunut ongelmista/virheistä. niihin ollaan aina löydetty ratkaisu. mutta jos ollaan epärehellisiä ja valehdellaan eikä toimita kirjallisten sopimusten puitteissa niin hiukan rupeaa "velipoikaa" harmittamaan

    -muutamista vastauksista päätellen rakannusalalla ei siis tarvitse kunnioittaa sopimuksia ja kun urakoitsija sanoo, että 3 päivä on valmista niin isännän pitää kysyä, että mitä kuuta?

    -huomasin saavani muutamia hyvinkin tyypillisiä timpureiden vastauksia. Itse ei tehdä virheitä, ollaan aina oikeassa ja vika on toisissa. onko nyt niin, että isäntä ei saa käydä työmaalla katsomassa kuinka hommat edistyy ja puuttua mahdollisiin sopimusrikkoihin vaan kaikki pitää niellä, että urakoitsijalle ei tule paha mieli jos jostain asiasta huomauttaa?

    -eräs urakoitsija totesi n 600€ mokan selvittyä kuuluvansa selkärankaisiin ja hoiti homman kunnialla kotiin. tällästä sen pitäisi olla. eikä ainaista nassutusta selvissäkin tapauksissa.

    PS: paskapuhetta ei ollut ainakaan minun mielestä niin hirveää paskapuhetta

    Äänestä

ja itse rakentaminen ei ole hoppuhousuille (eikä lapsiperheellisille)

Tykkään sellaisista työntekijöistä jotka kuuntelee, ehdottaa parannuksia yms. eivätkä vaan junnaa että "näin tää on ennenkin tehty".

Sellaisten löytäminen on lähellä mahdotonta. (kolme vuotta tuuskattuani rojektin parissa olen alkanut löytää kunnon tekijöitä, heitä suosittelen mielelläni muillekin ja olen valmis maksamaan bonusta yms.)

Äänestä

5% urakasta/alkava viikko. Alkaa tulla valmista. Muistakaa tämä AINA!

Äänestä
  • Pelkkä aikataukun tilaaminen ei ole aina järkevää. Laatuasiat myös huomioitava sopimukissa.

    Äänestä

  • tilaaminen kirjoitti:

    Pelkkä aikataukun tilaaminen ei ole aina järkevää. Laatuasiat myös huomioitava sopimukissa.

    Niinpä.Monet kuvittelee,että myöhästymissakoilla maailma muuttuu paremmaksi AINA.

    Käytäntö voi olla jotakin ihan muuta,varsinkin mitä isommissa summissa liikutaan.

    Äänestä

  • Lue RYS-98. Sakko ei ole yksi keino alentaa urakkasummaa . Kun pidetään työmaapäiväkirjaa siihen voi merkitä ylös kaikki viivästykset mitkä eivät ole urakoitsijasta johtuvia esim. sää olosuhteet ,tavarantoimittajat LVIS-urakoitsijat jne...

    Äänestä

  • Ota selvää. On olemassa yleiset sopimusehdot joita noudatetaan jos asia menee esim. oikeuteen. 5 % voit pyyhkiä ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nimimerkki kirjoitti:

Ensi rakentajan ensi kokemuksia:

Juu kyllä on monenmoisia kokemuksia toimijoista täällä rakentamisen allalla. kaikenlaisista rapsuteltavista sylikoirista sarasvuomaisiin verbaalijonglööreihin. Nää itsetuntovammaiset heitän jatkossa heti roskakoriin. Helvetti miten omakin ihmistuntemus pettää kun vaakakuppiin laitettaan "lupaus" kesäkuussa vesikatto on valmis. No ei ollut kun puolet ja sekin vasta syyskuussa. Normaalissa elämässä en tälläistä hyväksy siksi on jotenkin hankala ajatella joutuvan näin höynäytetyksi. Tuota vahtimista ja korjauilua on saanut harrastaa jo niin paljon, että siitä pitäsi pystyä laskuttamaan. Eiköhän laiteta ryhmäkanne kunnon jenkkityyliin kaikkia ammattitaitoisia urakoitsijoita vastaan. Ei sen pitäsi olla mahdotonta. Tapaukset ovat kuitenkin niin samanlaisia sudenharmaus ja aikataulut. Eikä varmasti olisi ihan mahdotonta saada näitä pahimpia tapauksia nalkkiin samoista virheistä eri kohteissa. On nää sellaisia velikultia. Siimaa ei voi antaa yhtään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu