Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Golf on seurapeli

Lähdin viime kesänä, kauniina heinäkuun aamuna pelaamaan golfia eräälle Etelä-Suomen kentälle. Aamu oli niin aikainen, että pelaajia oli vielä harvakseltaan. Peliseurakseni sain kolmekymppisen pariskunnan. Ennenkuin ehdimme aloittaa, mies ryhtyi valittelemaan, että hänen käteensä sattuu niin, ettei pelistä taida tulla mitään. Hetken pohdittuaan, pariskunta päätyi siihen, että mies jää klubille odottelemaan ja vaimo pelaa kanssani.
Pelamaan lähdettäessä golfkentällä aina esittäydytään ja nainen kertoi nimekseen Berit. Hän oli pukeutunut valkoisiin tiukkoihin shortseihin ja valkoiseen pikee-paitaan, joka paljasti rintojen rehevät muodot. Lähdimme reippaasti liikkeelle. Aina kun Berit löi palloa, asetuin hänen taakseen nauttimaan hänen peränsä pyörivästä liikkeestä. Viheriöillä olin aina niin, että hänen kurottaessaan palloa reiästä, näin kuinka rinnat pullistuivat lähes ulos puseron kätköistä.
Parin väylän jälkeen tulimme metsän keskelle, josta klubia ei enää näkynyt. Löin palloni tahallani metsään ja painuimme Beritin kanssa sitä etsiskelemään. Äkkiä Berit huudahti kaatuessaan mättääseen. Herrasmiehenä menin tietysti auttamaan ja saadessani hänet pystyyn Berit sponttaanisti kiitti minua, antamalla suukon poskelleni.
Seuraavalla väylälle Berit puolestaan kadotti pallonsa metsään. Sitä etsiessämme ajattelin huomaamatta tyhjentää rakkoani. En huomannut, kun Berit ilmestyi äkkiä katajapensaan takaa. Hän joutui väistämättä näkemään kullini. Se oli Beritille vastustamaton signaali! Hän tarttui kaluuni ja avaten sepalukseni, veti shortsini alas, ryhtyen imemään kulliani ihanasti. Homma jäi kuitenkin pettingin asteelle, sillä meidän oli jatkettava.
Seuraavalla viheriöllä asettauduin Beritin taakse, kun hän pyllisti puttaamaan ja hankasin kovettunutta kulliani hänen pakaroitaan vasten.
Pelaaminen alkoi käydä työlääksi, ajatusten liikkuessa muissa sfääreissä ja erään metsäväylän kohdalla poikkesimmekin tuuhean kuusikon kätköihin. Kiihkeästi kuorimme toisiltamme vaatteet ja ryhdyin nussimaan Beritiä sammalikon päällä. Berit voihki nautinnosta, eikä haitannut, vaikka pari käpyä raapi hänen pyöreää persettään.
Pari varvin jälkeen pukeuduimme ja jatkoimme peliä, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Saavuttuamme viimein klubille, Beritin mies tiedusteli, miten pelimme oli kulkenut? Kerroimme, että muuten hyvin, paitsi, että pari kertaa jouduimme käymään metsän puolella. Benny, Beritin mies kiiteli minua siitä, että oli vaivautunut olemaan hänen vaimonsa peliseurana. Otimme parit oluet ja toivottelimme hyvät jatkot. Nyt odottelen, että ensi kesänä taas päästään pelailemaan!
01938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

HCP kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu