Sijainen

että et tullutkaan vuoroon ja minä jouduin sen vuoksi tekemään kaksi vuoroa. Kiitos, että valitit vuoroistasi, joissa ei voitu ottaa toiveitasi kaikilta osin huomioon (sillähän ei ole merkitystä, että huomioitiin kuitenkin niin paljon kuin mahdollista). Saamme tehdä sinunkin vuorosi - sinähän "sairastuit" ja hait sairaslomaa. Ei se toki mitään, että minulla olisi ollut suunnittelemalleni vapaapäivälle käyttöä. Kiitos siitäkin, että ensin kysyt, onko töitä ja kun niitä saat, et sitten jaksakaan tulla töihin. Kiitos, että jaksoit kuitenkin ilmoittaa tuntia ennen vuoroa. Kiitos siitäkin, että aina jaksat valittaa kaikesta. Meillä muillahan työnteko on aina ruusuilla tanssimista. Kiitos, että jaksat olla sijainen - vakkarina olisit jo saanut potkut.
8779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ketään ei voi pakottaa tekemään tuplavuoroa, se on ns. omaa tyhmyyttä

Äänestä
  • kun et tule töihin ja työntekijöitä on rajallinen määrä. asiakkaat täytyy kuitenkin hoitaa. mutta siitäkös sinä sijainen välität.

    Äänestä

  • tyhmyyttä kirjoitti:

    kun et tule töihin ja työntekijöitä on rajallinen määrä. asiakkaat täytyy kuitenkin hoitaa. mutta siitäkös sinä sijainen välität.

    hankkiman sijaisen. Siis vaikka sitten jo hankitun sijaisen tilalle. Todella omaa tyhmyyttä suostua tuplavuoroihin ja sitten vielä viitsiä valittaa asiasta. Olisit sanonut, että on jo suunnitelmia, joita ei ikävä kyllä voi perua. Itse olen vakituinen ja en kyllä suostu tekemään yhtään ylityötuntia sati tuplavuoroa, jos ei siltä tunnu. Tietenkin sinä sijaisena joudut nuolemaan pomosi p...että ja suostumaan kaikkeen pitääksesi työsi.

    Äänestä

  • velvollinen.. kirjoitti:

    Ikinä en tee tuplavuoroa, ei ole mikään pakko!

    Äänestä

  • Ph 1994 kirjoitti:

    Ikinä en tee tuplavuoroa, ei ole mikään pakko!

    se on niin helppo todeta, että ei tee tuplaa, kun ei ole vastuuntuntoa. Itse en ainakaan pystyisi jättämään halvaantunutta vanhusta hoitamatta, kun sijainen jättääkin tulematta vuoroon eikä edes ilmoita siitä. voisin toli lähteä kotiin, mutta TYÖMORAALINI ei jättäisi rauhaan, kun se avuton vanhus jäisi ilman apua. joskus on pakko tinkiä omista eduistaan ja ajatella sydämellä eikä esim. kaljapullon kuva silmillä.

    Äänestä

  • heitteillekkö kirjoitti:

    Edellisessä kirjoituksessa yksi syy, miksi tämän alan palkat ja henkilökuntamäärä eivät hevillä nouse.

    Äänestä

  • oleva kirjoitti:

    Edellisessä kirjoituksessa yksi syy, miksi tämän alan palkat ja henkilökuntamäärä eivät hevillä nouse.

    nimenomaan alan palkoissa, miksi ihmiset ei joillain suolarahoilla ala itseään työllä tappamaan. Eli jos palkat olisivat vähintäänkin kohtuulliset ja ylityökorvaukset nykyistä paremmat, ehkä hoitajat silloin enemmän joustaisivatkin. Se on silkkaa tyhmyttä näillä palkoilla ajatella työnantajaa ja itsensä samalla riuduttaa! Kyllä se on työnantajalla vastuu huolehtia, että hoitajia ja niitten sijaisia on riittävästi ja että jokainen hoidokki saa apunsa!

    Äänestä

  • yksi syy.. kirjoitti:

    HOIDOKKI????HUH!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiitokseni kirjoitti:

että et tullutkaan vuoroon ja minä jouduin sen vuoksi tekemään kaksi vuoroa. Kiitos, että valitit vuoroistasi, joissa ei voitu ottaa toiveitasi kaikilta osin huomioon (sillähän ei ole merkitystä, että huomioitiin kuitenkin niin paljon kuin mahdollista). Saamme tehdä sinunkin vuorosi - sinähän "sairastuit" ja hait sairaslomaa. Ei se toki mitään, että minulla olisi ollut suunnittelemalleni vapaapäivälle käyttöä. Kiitos siitäkin, että ensin kysyt, onko töitä ja kun niitä saat, et sitten jaksakaan tulla töihin. Kiitos, että jaksoit kuitenkin ilmoittaa tuntia ennen vuoroa. Kiitos siitäkin, että aina jaksat valittaa kaikesta. Meillä muillahan työnteko on aina ruusuilla tanssimista. Kiitos, että jaksat olla sijainen - vakkarina olisit jo saanut potkut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu