hämis rules

Olen kai vähän tyhmä ja yksinkertainen, kun viihdyn Hämeenlinnassa. Kaikki on lähellä ja hallittavissa. Kasvua ja innovaatioita riittää. On kauppoja joka makuun, harrastusmahdollisuuksia, asumismuotoja, järviä, lenkkeilyreittejä jne. Terveyskeskukseen pääsee säällisessä ajassa, sielu ja ruumis ja hampaat hoidetaan. On luontoa ja pyöräilyreittejä. Työpaikkojakin paljon. On ARX, moottoritien kattaminen, Verkatehdas, Hippalot, konsertteja, Voutilakeskus... On mukavia ihmisiä. Tämähän on lintukoto. Kaikki on hyvin - avatkaa silmänne!
71222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kiitos siitä, että uskallat olla tyytyväinen tänä päivänä ihan julkisesti!
Kuinka hyvin kokosit esimerkiksi noita tavallisen elämän pikkuasioita, jotka tekevät elämisen elämisen arvoiseksi!
Hämeenlinnassa on juuri noin hyvin nuo asiat, kuten kerrotkin. Vaimoni totesi n. 3-4 vuotta sitten (asuttuamme täällä siihen mennessä pari vuotta), että H-linna on ihmisen kokoinen kaupunki. Se mielestäni piisaa!

Äänestä

...mieltä olen. Ja itse ollut tähän kaupunkiin TODELLA tyytyväinen. 5 vuotta nyt asunut, eikä tarvitse pois lähteä. Niille jotka eivät pidä kaupungista, sanoisin että, muuttakaa ihmeessä pois. Ei kannata kärsiä turhaan. Niin itse tein 5 vuotta sitten kun muutin tänne toisesta kaupungista. Ero oli se että, minä en turhista lässytä. Jos vaivaa niin asialle kannattaa tehdä jotain. Lässytys ei auta!!!

Äänestä

Asiahan on niin, että Hämeenlinna on erinomainen paikka asustella.

Pienenä miinuksena, joka nyt ensin tulee mieleen, on työpaikkojen puute, nyt siis puhutaan jostain muista, kuin mäkkäripaikoista. ja onhan sitä tietysti kaikkea muutakin pientä, mutta tuo nyt se tärkein on.

Päädynkin huomauttamaan kaikille täälläkin palstalla rutiseville, että monessa muussa paikassa asiat ovat paljon heikommin.

Äänestä

Ahveniston moottoriradan tulevia suurkilpailuja. Meinaan vaan että kun apparan rinteillä on semmoinen 30 000 katsojaa niin se takuulla näkyy ja kuuluu kaupungissa...

Äänestä
  • Jaa, onkos sinne tulossa jotain kilpailujakin? Tai onhan siellä ollut jotain harrastelijoiden romuralleja ja muuta rahvaanomaista pärtsäämistä.

    Ko. rata taitaa nimenomaan ratana olla aika vaatimaton, jos puhutaan sellaisten kisojen järjestämisestä, joihin tulisi edes 10000 ihmistä. Eikä niissä "katsomoistakaan" voida varsinaisesti puhua katsomoina, koska muutenhan Suomi on täynnä katsomoa, eli siis pelkkää metsää.

    Äänestä

  • Herra Minä kirjoitti:

    Jaa, onkos sinne tulossa jotain kilpailujakin? Tai onhan siellä ollut jotain harrastelijoiden romuralleja ja muuta rahvaanomaista pärtsäämistä.

    Ko. rata taitaa nimenomaan ratana olla aika vaatimaton, jos puhutaan sellaisten kisojen järjestämisestä, joihin tulisi edes 10000 ihmistä. Eikä niissä "katsomoistakaan" voida varsinaisesti puhua katsomoina, koska muutenhan Suomi on täynnä katsomoa, eli siis pelkkää metsää.

    Rata sm nostaa päätään myös joten... DTM tai WTCC siinä on vaihtoehdot tällä hetkellä. Eli erittäin suurista kisoista kyse. Ahvenisto tulee vielä! Sen takaan. Siinä joku HPK on aika pientä tässä kaupungissa sen jälkeen.

    Äänestä

Jos sitä huonoja puolia rupeaa etsimään, niin sellaista paikkaa ei olekaan missä niitä ei olisi. Kannattaa lukea lehtiä/ottaa selvää muista kaupungeista, niin huomaa että muualla voi olla vielä huonommin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tytön tyllerö kirjoitti:

Olen kai vähän tyhmä ja yksinkertainen, kun viihdyn Hämeenlinnassa. Kaikki on lähellä ja hallittavissa. Kasvua ja innovaatioita riittää. On kauppoja joka makuun, harrastusmahdollisuuksia, asumismuotoja, järviä, lenkkeilyreittejä jne. Terveyskeskukseen pääsee säällisessä ajassa, sielu ja ruumis ja hampaat hoidetaan. On luontoa ja pyöräilyreittejä. Työpaikkojakin paljon. On ARX, moottoritien kattaminen, Verkatehdas, Hippalot, konsertteja, Voutilakeskus... On mukavia ihmisiä. Tämähän on lintukoto. Kaikki on hyvin - avatkaa silmänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu