kanille suklaata

Miten haitallista on antaa kanille aina joskus (n. kerran kuussa) vähän suklaata? Kuoleeko se nuorempana johonkin sydämen rasvoittumiseen vai miksi se on niin haitallista? Oma pupuni on saanut joskus suklaata, kun meille selvisi, että se niin kovasti sitä rakastaa. Tämäkin selvisi ihan vahingossa, kun se kerran jekkuillessaan hyppäsi olohuoneen pöydälle, otti kiposta suklaan, repi siitä paperit pois ja söi sen! ;D Tuolloin nauroimme vaan, mutta ehkä olisi ollut parempi jos se ei olisi koskaan päässyt suklaan makuun kiinni. Nyt se kinuaa sitä aina jos joku syö suklaata..

Sitten toinen asia. Tykkääkö teidän puput lumesta? Omani viihtyy tosi mielellään muutaman minuutin ulkona ja jopa piehtaroi lumessa. Sitten se saa kauheita spurttikohtauksia ja juoksentelee ympäriinsä onnellisena. =)
216958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Pienen pieni määrä suklaata ei pitäisi olla tappavaa, mutta ei se kyllä hyvääkään tee. Lisäksi suklaassa on usein maitoa ja maito saattaa tehdä kanin masun pipiksi=(. Mutta ei sun kani kuolemassa ole vaikka vahingossa söikin hieman suklaata. Mutta jos aijot (tämähän on itse päätettävissäsi) antaa vielä kanille vähän suklaata, älä anna ainakaan enempää kuin ihmisen peukun kynnen kokoista kimpaletta. Se olis semmonen sopovan kuuloinen määrä=).

Sitten tosta lumesta. Mun mielestä lumesta ja talvesta taikka sitten pikkupakkasesta ei ole kanille mitään haittaa, jos se normaalistikin elää melko viileässä paikassa. Tästä tietenkin voidaan olla monta eri mieltä, koska osa täällä Suomi24:ssakin aloittavat kauhean rähinän jos joku kertoo kaninsa ulkoilevan pakkasessa. Mutta mun mielipide on, että jos kani kerran itse haluaa olla ulkona, telmiä lumessa, spurttailla yms. niin kuka sitä estämään!
Töpö ja Laku ainakin rakastavat lunta ja talvea. Ne elävät normaalistikin talvisin n. 5 asteessa ulkorakennuksessa. Se on sitten eri asia jos kani elää sisällä yli 20 asteessa ja sitten päätät viedä sen -10 asteeseen ulos, niin se on liian suuri ero. Siis lämpötilaero. No joo, nyt tuli vähän pitkät höpinät, mut oli kiva kuulla, että jonkun muunkin kanit tykkää talviulkoilusta=D

Äänestä

Pyöriikö ja juoksenteleeko sun kani ulkona valjaissa vai? Vai onks sulla aitaus? Jos valjaat niin miten totuttaminen onnistui niihin? Kiitos jos vastaat, kerään tällä hetkellä kaikkea mahollista tietoa kaneista:)

Äänestä
  • Pistät vaan valjaat pupulle sisällä päälle ilman talutinta ja annat sen pitää niitä päällä vähän aikaa. Totuttelu kannattaa alkaa heti poikasesta. Kun kani on tottunut itse valjaisiin, voi niihin kiinnittää taluttimen. Kani ei kuitenkaan kulje valjaissa kuten koira, vaan omistajan on seurattava pupua ja taluttimella lähinnä estettävä sen pääsy ei toivottuihin paikkoihin. Meillä kani aluksi inhosi valjaita ja yritti päästä niistä eroon mm. pureskelemalla niitä. Nyt se on jo täysin tottunut valjaisiin ja ulkoilee niissä.

    Äänestä

Kanin ruokavalioon eivät kuulu eläinperäiset tuotteet ...!
Tarjoa namina vaikka rusinaa.
Kyllä meilläkin kani aina käy tarkistamassa mitä syödään ja esim:näkkäriä(ilman voita oleva kohta ) porkkanaa ja muita "makupaloja" on kiva välillä antaa, mutta kyllä jättäisin suklaat pois.
Kun syöt suklaata varaa kanille pöydälle vaikka pari rusinaa...

Äänestä
  • ettei kyllä huoli rusinaa,jos toisilla on suklata.teid. kokemuksesta.Ei meidän koirakaan aikoinaan huolinut vanhaa pullaa(esim.) jos muilla oli kahvipöydässä tuoretta.JA vaikka laitettiin sille samaa ruokaa kippoon kuin meillä ja sinappi jäi pois( jota meillä oli kinkun kanssa leivällöä,sitä piti kyllä myös saada ruokaan.(tuo nyt poikkesi asiasta)sorry

    Äänestä

  • on niin fiksu kirjoitti:

    ettei kyllä huoli rusinaa,jos toisilla on suklata.teid. kokemuksesta.Ei meidän koirakaan aikoinaan huolinut vanhaa pullaa(esim.) jos muilla oli kahvipöydässä tuoretta.JA vaikka laitettiin sille samaa ruokaa kippoon kuin meillä ja sinappi jäi pois( jota meillä oli kinkun kanssa leivällöä,sitä piti kyllä myös saada ruokaan.(tuo nyt poikkesi asiasta)sorry

    Olkoonkin fiksu , mutta loppujen lopuksi ihminen tekee päätöksen! Ei kani mielipahaan kuole eikä ala mököttämään jos se ei saa suklaata =)

    Äänestä

  • Mitä jos pupuni söi eilen jäätelöä ja porkkanat laitoin vahingossa nuudelimausteen päälle , pesin kyllä porkkanat kunnolla mutta en tiedä pesinkö kunnolla😓 Nyt se täällä riehuu heiluttelee korviaan hyppii oudosti ja on ihan outo😩😩😓 Pliiiiiis auttakaa joku😩

    Äänestä

  • Porkkananmussuttaja kirjoitti:

    Mitä jos pupuni söi eilen jäätelöä ja porkkanat laitoin vahingossa nuudelimausteen päälle , pesin kyllä porkkanat kunnolla mutta en tiedä pesinkö kunnolla😓 Nyt se täällä riehuu heiluttelee korviaan hyppii oudosti ja on ihan outo😩😩😓 Pliiiiiis auttakaa joku😩

    Jos pesit sen kunnolla ei varmaan mitään käy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos pesit sen kunnolla ei varmaan mitään käy

    Hae Googlesta

    Äänestä

Kuten otsikosta jo selviää: ei suklaata kanille! Kani on täysin kasvissyöjä ja se ei pysty sulattamaan eläinperäisiä aineita. Suklaassa on maitoa, joka on eläinperäistä. Samoin suklaa on erittäin rasvaista kanille ja se sisältää paljon sokeria.
Nyt kannattaa sitten pitää huoli, ettei kani enää saa sille sopimattomia ruokia. Kani ei ensinäkään tarvitse mitään sille sopimatonta (esim. juuri ihmisten herkkuja) ja miksi sellaista siis sille tarjottaisiin? Mielummin vaikka kasviksia, hedelmiä, yrttejä ja vaikka pala kuivattua leipää.
Täältä löytyy melko kattava lista, mitä kanille voi ja ei voi tarjota:
http://puput.net/keskustelu/index.php/topic,4828.0.html

Äänestä

Mun kani on aivan hulluna suklaaseen, mistään muusta ruosta ei ole niin innoissaan kuin suklaasta. Pudotin kerran suklakarkin ja kani oli heti sen kimpussa ja söi sellaisella ahneudella, että se suorastaan piti repiä se suusta, kun se ei halunnut päästä. Ehti syödä melkein puoli pientä karkkia.

Sen jälkeen olen antanut sille joskus tosi pieniä paloja suklaata ja aina sen ilme oli kuin "narkkarilla joka sai juuri huumetta" :D

Äänestä

Meijän kanille ei kelpaa mikään muu herkuiksi ku vaan suklaa :D Emmä kyllä sitä paljoa anna ettei vatsa mene sekasin.
Meijän Samuli on aika nirsoilija: Sille ei käy rusina, minkään kuivaherkku mitä ollaan tarjottu, kurkku... :o Pelletistäkään se ei tykkää....

Äänestä

Kanilla on todella herkkä ja monimutkainen ruoansulatusjärjestelmä, eikä sen ruokavalioon kuulu maitotuotteet eikä rasva! Mikään eläinperäinen tuote ei tee kanille hyvää. Koikelkaa mieluummin vaikka banaania tai rusinoita. Jos nämä kanille sopivat herkut eivät aluksi kelpaa, kannattaa vain odottaa kärsivällisesti. Itse olen antanut myös erittäin pienellä hunajamäärällä siveltyjä porkkananpaloja.

Myös puiden ja kasvien lehdet maistuvat kaneille.

Äänestä

Mun kani löysi jotenkin mun suklaan ja soi siitä 5 palaa :(

Äänestä

Apuva... kun pupuni oli äskettäin vapaana niin meni tonkimaan roskista ja otti sieltä fazer vadelmapiirakka ''muotin'' jossa oli hieman sitä hilloa... hän otti vain kaksi lipasua (enintään kolme) ja siinä on..:Vadelma(28%),vehnäjauhoo,hedelmäsokerii, kasvismargariini,(kasviöljy ja rasva,vesi,suola,aromi), kananmuna,tärkkeys,kauralese,,nostatusaine(e500) ,säilöntäaine(E202),happamuudensäätöaine(E336) ja vesi. Ihan maidoton ja laktoositon on..., mutta huom. pupu otti vain pari lipasua HILLOSTA!
En usko että kuolee mitenkään, mutta kuullostaa aika huonolta.. kun niin utelias kani mulla on . Nyt tuossa vain makailee normaalisti ja katseskelee,mutta eikai tässä mitään kauheita juttuja tule? Kun olen vähän huono näissä sairaksissa...

Äänestä

Suklaa=eläinperäinen tuote, eli ei saa antaa sehän on osalle eläimistä myrkkyä? En tiedä, vaikka olisi kaneillekkin.

Mila tykkää lumesta, alkuun aina vähän jännittää, mutta sitten juoksentelee ja pöllyttää lunta tyytyväisenä.

Äänestä
  • Jaa kappas, tää kysymys onkin vanha, henkilö Tiuhti syö hilloa, kannattaisiko sinun aloittaa kysymyksellesi mielummin uusi keskustelu, useammat näkisivät kysymyksen, mutta ei hillo kanille pahaa tee, mutta ei se sen ruokavalioon kuulu.

    Äänestä

  • Jep, eipä hillo pahemmin pahaa tee, liian makeaahan tuo on, ja jos paljon syö niin voi tulla paha olo :)

    "Suklaa=eläinperäinen tuote"
    -Suklaa ei ole eläinperäinen tuote :P _maitosuklaassa_ on nimensä mukaan maitoa, ja osassa tummistakin, mutta maidottomiakin suklaita on vaikka kuinka. Kissalle ja koirallehan suklaa on myrkyllistä, vaikkapa rotalle ei. Kanista en tiedä, mutta ei sitä kyllä muutenkaan kannata antaa ihan yleisen epäterveellisyyden vuoksi!

    Äänestä

Voiko kanille antaa koiransuklaata?

Äänestä

Oma pupuni ei ole koskaan käynyt talvella ulkona. Mutta se pitää erityisesti jäätelöstä, se kerran nappasi palan minun jäätelöä ja soi sen :) olemme siitä lähtien koska se näytti siltä Terho (pupuni) pitäisi siitä niin olemme muussanneet mansikkaa ja banaania sekaisin ja pistänyt kulhoon ja pakkaseen niin ei ainakaan tule liikaa sokeria :)

Äänestä

Mä tarviin nyt kyllä apua mun kani söi äsken suklaata suomi sata suklaata vähän ja semmosta siinä se suoja Kääryle homma niin se soi sitä myös eikai se kuole😢

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kani86 kirjoitti:

Miten haitallista on antaa kanille aina joskus (n. kerran kuussa) vähän suklaata? Kuoleeko se nuorempana johonkin sydämen rasvoittumiseen vai miksi se on niin haitallista? Oma pupuni on saanut joskus suklaata, kun meille selvisi, että se niin kovasti sitä rakastaa. Tämäkin selvisi ihan vahingossa, kun se kerran jekkuillessaan hyppäsi olohuoneen pöydälle, otti kiposta suklaan, repi siitä paperit pois ja söi sen! ;D Tuolloin nauroimme vaan, mutta ehkä olisi ollut parempi jos se ei olisi koskaan päässyt suklaan makuun kiinni. Nyt se kinuaa sitä aina jos joku syö suklaata..

Sitten toinen asia. Tykkääkö teidän puput lumesta? Omani viihtyy tosi mielellään muutaman minuutin ulkona ja jopa piehtaroi lumessa. Sitten se saa kauheita spurttikohtauksia ja juoksentelee ympäriinsä onnellisena. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu