On niin sekava olo, kun ei osaa päättää haluisiko vauvan nyt vai muutaman vuoden päästä. Minä 23v. ja avomieheni 26v. Avomieheni kovasti haluisi, mutta itse en tiedä tai uskalla tehä lopullista päätöstä. Toukokuussa ajattelin kovasti vauvaa, mutta varsinaista vauvakuumetta ei ole ollut. En haluisi kauheen vanhanakaan lapsia saada, ja jos ei heti tärppääkään. Miten "uskalsitte" tehdä päätöksen, että nyt oisi vaavi tervetullut. Koulutus on, teen sijaisuuksia, miehellä vakituinen työ. Jotenkin nyt jo stressaan kaikkea tulevaa, ristiäisiä, rippijuhlia, syntymäpäiväkutsuja jne. Päivittäin työni puolesta on välillä päiviä, jolloin aattelen, kuin olisi kiva saada oma lapsi mutta on myös niitä huonoja päiviä. Tuleeko kaikille aina se ehdoton vauvakuume ennen kuin olette ottaneen asian työn alle? Ymmärsiköhän kukaan, mitä tarkoitin kirjoituksellani? Lapsessa on suuri vastuu ja tuo mukanaan pysyvän elämän muutoksen. Onko se asia, joka minua näin "pelottaa" ja jännittää, enkä uskalla päättää haluanko vai enkö? Jopa niin typerää asiaa olen miettinyt, että entä jos mieheni kanssa joskus tulee vaikka ero, sillä en halua että lapseni joutuisi sellaista kokemaan. Tosin, nyt jo 6,5vuotta seurusteltu ja yhteinen kaksiokin ostettu, eli lieneen epätoden näköistä kun kaikki pelaa parisuhteessa pieniä riitoja lukuunottamatta.Erosta siis ei ole ollut koskaan puhettakaa, mutta itse näitä asioita haen kaukaa ja mietin ehkä liikaakiin. Olen itse ehjästä perheestä, jossa vanhemmat menivät naimisiin ja hankkivat sitten lapsia. Ehkä siitä tämä pohdiskelukin. Emme itse ole aviossa ja mietinkin kuinka moni nykyään menee vanhan "kaavan" mukaan ja kuinka suuri merkitys vanhemmillenne on ollut asialla? Kiitos, jos jaksoitte näin pitkän jutun lukea ja vie vastatakin. Anteeksi, tekstini ei parhaalla mahdollisella tavalla ole jäsennelty ja kielioppivirheitäkin varmasti löytyy.
Halutako vaiko ei vaavia...
Ninnalli38
4467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
päätöksen siksi, että jos elämässä ei tee päätöksiä, niin mitään ei voi saada. Toki puitteet tulee olla kunnossa ja vauva pitää haluta saada. Eihän sitä vauvantekoon muuten voi alkaa..
Pätkääkään ei kaduta se, että uskalsi lapsentekoon ryhtyä. Elämässä on aina huonoja ja hyviä päiviä. Sehän kuuluu elämään. Itse olen kokenut lapsen saamisen positiivisena elämänmuutoksena. Itse olen myöskin sillä lailla positiivinen ihminen, että luotan asioiden järjestyvän aina jotenkin. Joten ei kannata murehtia tulevasuutta liian pitkälle! :)
Mutta toisaalta olet vielä nuori ja jos mietityttää, niin kannattaa vielä harkita. Ettei sitten joutuisi katumaan ratkaisuaan. Ja se taas on normaalia, että uuden asian edessä pelottaa ja jännittää. Ja vieläpä noin ison asian. Ja sekin kuuluu asiaan, että miettii kaikenlaista epäoleellistä. Itsekin joskus murehdin sitä, että pikkuinen ihana lapsemme lähtee kouluun ja miten hän siellä pärjää jne. Sinänsä tuollaisen murehtiminen on epäoleellista, koska vauva on vasta 7 kk. :)
Harkitse tarkkaan. Mieti sitä haluatko vauvaa tosissaan, muut asiat kyllä järjestyvät!
nykyään aikas usein, mutta päätimme miehen kanssa että niin kauan kun vähänkin epäröidään niin on parempi odottaa... nuoria kun tässä vielä ollaan (itse olen 24)... kyllä sitä sitten vielä ehtii... ja vuosikin saattaa tehdä paljon. En tarkoita että vauvan tekoon on koskaan täydellistä aikaa, mutta uskon vahvasti että kyllä semmonenkin aika tulee (ja ehkä hyvinkin pian) kun ei epäröidä yhtään vaan ollaan täysin sitä mieltä että nyt on hyvä aika (tai niin hyvä kun voi olla)!!! On se kuitenkin niin iso asia, niin kuin itsekin kirjoitit, että anna itsellesi aikaa jos vähänkin epäröit... jos saisit lapsen nyt niin todennäköisesti saat sen vielä vuoden, kahden päästä :)
Se mitä puhuit naimisiin menosta niin on hyvin henkilökohtaista. Nykyään se ei ole enää yleistä ja mielestäni jokseenkin surullista kuinka sen arvo on laskenut! Itse olen aika ehdoton siitä että halusin naimisiin ja sitten vasta lapsia (ei kyllä vielä ole)! Mielestäni se on vaan parempi turva lapselle kuin avoliitto!!
Mutta itse teette niin kuin parhaaksi näette ja jos vähänkin tuntuu siltä ettette ole vastuuseen valmiita niin antakaa vähän ajan kulua, olette kuitenkin vielä nuoria ja nuoria olette vielä parin vuoden päästä! Tätä aikaa kuitenkaan ette koskaan saa takaisin, mutta niin kuin sanoin, niin lapsia todennäköisesti saatte vielä vuodenkin päästä!!
Tsemppiä päätöksiin! Olkaa vahvoja ja miettikää ja keskustelkaa yhdessä niin hyvä tulee :)
Kannattaa varmasti ihan rauhassa makustella asiaa jokaiselta kantilta. Useat pamahtavat suunnittelematta paksuksi ja ensijärkytyksen jälkeen eivät voi muuta kuvitellakaan elämässään kuin tulevaa äitiyttä. Eli toki ihminen sopeutuu tilanteisiin, mutta niin kauan kun voit itse valinnoillasi asiaan vaikuttaa, ei kannata turhia hötkyillä, jos epäröit ja olet ristiriitaisilla fiiliksillä. Ei voi sanoa, että lapsi "elämää rajoittaisi" tai veisi kaiken muun sisällön arjesta ja vapaa ajasta pois, miten vanhemmuuden ja vauvelin tulon ottaa -se on asennenkysymys. Mutta vastuupuoli toki vaikuttaa ja vieläpä loppuelämän. Itselläni ei ole lapsia, yritystä on takana jo toista vuotta. Mulle tunne omasta lapsesta tuli kristallinkirkkaana jo paljon ennen kuin mieheni innostui asiasta. Vasta hänen "aloitteestaan" alettiin sitten koittamaan. Itse olen tyytyväinen, että päädyin ratkaisuuni nuorena (olen 26) sillä nyt on pientä häikkää ilmennyt ja hoitoihin hakeuduttu. Mutta tämä vain yhden ihmisen tarina.
Itse olin jo reilun vuoden pohtinut vauva asiaa, lopullinen päätös pillereiden lopettamisesta tuli, kun kuukautisten mukana tuli aina pettyminen, huomasin toivovani raskaana olemista. Kuukausi pillereiden lopettamisen jälkeen sitten jo tärppäsi, ja nyt meillä on 7kk vauva.
Onnenkseni mies aina halusi lapsia, ja alusta pitäen sanoi että on valmis, jos minä vain olen.
Uskon että nainen yleensä tietää sisimmissään mikäli vauvan haluaa, on vain eri asia tunnistaako tunteen. En osaa muuta neuvoa antaa, kuin että yritä olla ajattelematta asiaa liikaa, niin toivottavasti asia ratkeaa melkein itsestään.