Helppiii

Nooh, tungen kalkkia jokaiseen ruokaan mitä aksuni syövät, silti toisen aksun kuori ei parane se on osunut johonkin parista kohtaa, koska kuoren keskiosassa on painautuma, kuorta vähän revennyt ja kuoren "suuaukossa" mistä aksu tulee ulos on sen sivussa huonoa kohtaa Ne ei parane millään.. Ja toisen aksuni jonka sain kaverilta joka oli saanut sen kaveriltaan, Sen kuori on ihan purtu, kaverin mukaan terrassa oli aksuja joilla ei ollut kalkkia ja ne olivat syöneet aksun kuorta, se ei ole paha mutta aika.. ruman näköinen kun on purtu niin että siinäkään ei ole kalkki auttanut. Syötän niille seepiasuomua ja sitä on riittävästi! ruokakin on kurkkua, Leipää (herkkua),(porkkanaakin kokeilin) , mandariinia (maistan yleensä onko kirpeää) ja tomaattia. Salaattia ei yleensä ole koska kukaan ei syö perheestä sitä. :S Ja aksut eivät tykkää piltistä ja omenasta :|

Kaipaisin myös apua erilaisten ruokien antamisen suhteen, yleensä tarjolla on leipää ja kurkkua, kun ei jääkaapista keksi muuta annettavaa, Nekin on kyllästynyt jo niihin luultavasti minä ainakin kyllästyisin! :D

Ja millä keinolla saisin sen terveemmän kotilon kuorta paremman näköiseksi?
2243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aikuisten kotiloiden kuori paranee suhteellisen hitaasti, saattaa olla että jää jälkiä kolhuista koko loppuiäksi. Pääasia että ny saavat kalkkia:)
Kokeiles puuroa kotiloillesi, ei maksa paljon ja helppo tehdä. Ja jos raskit ostaa kalanruokapurkin, saat siitä ruokaa tosi pitkälle ajalle. Kalanruokaa voi sekoittaa puuroon tai antaa sellaisenaan, kostutettuna "mössönä". Mutta vain muutaman kerran kuukaudessa, on sen verran tuhtia ruokaa. Porkkana on myös halpaa ja säilyy hyvin, samoin kesäkurpitsa. Toivottavasti oli apua:)

Äänestä
  • puuroa löytyy kaapista :P

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AksujenkuoriOy kirjoitti:

Nooh, tungen kalkkia jokaiseen ruokaan mitä aksuni syövät, silti toisen aksun kuori ei parane se on osunut johonkin parista kohtaa, koska kuoren keskiosassa on painautuma, kuorta vähän revennyt ja kuoren "suuaukossa" mistä aksu tulee ulos on sen sivussa huonoa kohtaa Ne ei parane millään.. Ja toisen aksuni jonka sain kaverilta joka oli saanut sen kaveriltaan, Sen kuori on ihan purtu, kaverin mukaan terrassa oli aksuja joilla ei ollut kalkkia ja ne olivat syöneet aksun kuorta, se ei ole paha mutta aika.. ruman näköinen kun on purtu niin että siinäkään ei ole kalkki auttanut. Syötän niille seepiasuomua ja sitä on riittävästi! ruokakin on kurkkua, Leipää (herkkua),(porkkanaakin kokeilin) , mandariinia (maistan yleensä onko kirpeää) ja tomaattia. Salaattia ei yleensä ole koska kukaan ei syö perheestä sitä. :S Ja aksut eivät tykkää piltistä ja omenasta :|

Kaipaisin myös apua erilaisten ruokien antamisen suhteen, yleensä tarjolla on leipää ja kurkkua, kun ei jääkaapista keksi muuta annettavaa, Nekin on kyllästynyt jo niihin luultavasti minä ainakin kyllästyisin! :D

Ja millä keinolla saisin sen terveemmän kotilon kuorta paremman näköiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu