Vaikea ymmärtää

Miksi pitää alistua naapuriensa

-kännäämiseen ja huutoon, musan huudattamiseen
-haukkuviin koiriin, jotka riehuvat toistenkin pihoilla
-jatkuvaan tupakansavuun
-pauhaaviin nuorisojengiautoihin?

Ja ennenkuin joku neuvoo minua muuttamaan maalle, metän reunaan, niin voin kertoa että juuri siellä asun. Niinpä asuu naapurikin. Voi kehno - pitääkö muuttaa ihan korpeen? Luulin jo siellä asuvani...

Mitäs olette mieltä, mihin raja vedetään - missä ovat ihmisen oikeudet? Ise pyrin asumaan siten, että muut ei minun asumisestani häiriinny. Muutin keskustasta tänne syrjäkylälle juuri tuollaista menoa pakoon. Ei auttanut.

Asiallisia vastauksia, kiitos...
7665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä kysymys. Voisko aatella, että kohtelis toista niinkun itseään haluiaisi kohdeltavan?
Joka metelöi ja häiritsee, haluaa kai itse olla rauhassa... Asettua pitäisi toisen asemaan.

Äänestä

Kerro ystävällisin sanoin tilanteesta naapurille.(Jos kyseessä ei ole ihan sosiaalitapaukset?) Jos se ei auta, vika ei ole sinussa...

Äänestä
  • ... ei pätkääkään. Pahempi tilanne.

    No joo, voinhan aina alistua ja myydä kämpän. Ja muuttaa pohjoisnavalle?

    Onhan jokaisella oikeus tehdä omalla tontillaan, mitä haluaa - eikö vain? Pyhä omistus/vuokraoikeus ylittää muut oikeudet...

    Mitäpä ympäristöstä kannattaa välitttää.

    Äänestä

tai laitettava muut sopeutumaan, siis pakolla, eli ei käytännössä kannata. Poliisi ja virkavalta on yleensä kaukana ja häiriökiistojen ratkaisu onnistuu vain oikeudessa. Toinen asia on sitten löytyykö näyttöä ja todisteita.

Ja varsinkin jos olet muualta seudulle muuttanut niin voi olla, että olet tavallaan ulkopuolinen ja paikalliset joilla on pitkä yhteinen naapuruus- tahi jopa sukuhistoria vetävät yleensä samaa köyttä. Maalle on vaikea sopeutua, kestää kymmeniä vuosia ennen kuin olet tasavertainen muiden kanssa. Ja varsinkin jos sinulla on sellaisia tapoja tai käsityksiä asioista jotka poikkeaa valtavirrasta niin silloin varmasti tökkii.

Maalla ahistaa, tule pois sieltä ihmisten pariin, täällä kaupungissa pistetään häiriköt porukalla järjestykseen.

Anna niiden urpojen kaivaa siellä napanöyhtäänsä ja ihmetellä maailman menoa keskenään.

Äänestä
  • pätee kuule aivansamat luonnonlait kun kirjoituksessasi mainitsit.

    Puhuminen ei auta itteensä,pahentaa vaan luonnehäiriöisen tempauksia.....niitä näyttää olevan ja paljon.

    Äänestä

  • tiu,tau,tiu,tau,tilitali ti... kirjoitti:

    pätee kuule aivansamat luonnonlait kun kirjoituksessasi mainitsit.

    Puhuminen ei auta itteensä,pahentaa vaan luonnehäiriöisen tempauksia.....niitä näyttää olevan ja paljon.

    Kajaanissa on kerrostaloissa joissa ei ole vuokra-asuntoja lainkaan ja näissähän enemmistö voi niin halutetssaan laittaa häiriköt pihalle vaikka omistusasunnosta.
    Mutta voi se kerrostaloasuminenkin olla vaikeaa jos ns. kemiat ei natsaa lähellekään, vaikka varsinaista häiriköintiä ei tapahtuisikaan.
    Uudet omakotitaloalueet Kajaanissa taas ovat jotenkin sulkeutuneita paikkoja, pienet tontit ja kaikki jotenkin niin säädeltyä, minua ne ahistaa. Kerrostaloon voi hautautua ihan kaikessa rauhassa suojaan ulkomaailmalta ja ulkoapäin voisi luulla ettei sinua ei ole edes olemassa, tämä antaa ainakin minulle jonkinasteisen vappauven tunteen. Kaiken tekemisen ja aktiviteetit voi sitten hankkia sieltä mistä ja mitä sitten haluaakin. Mikä sopii kellekin...sen kai tietää sitten jokainen itse.

    Äänestä

  • että rauhallisinta kirjoitti:

    Ei voinut pienten lasten kanssa asua kerrostalossa: yläkerrassa asui juoppoja, jotka riehui yöt ja nukkuin päivät, parvekkeella vaunussa nukkuessaan lapset saivat hengittää pakokaasuja ja mitä lie...

    Luulin, että kaukana keskustasta, metsän reunassa olisi mukava asustella omassa (velkavankila)talossa, Ja nyt meno on mitä on. Taisin saada jaossa Aku Ankan onnenkortit.

    Haluttaisiin vain olla omissa oloissa ja antaa muille sama mahdollisuus. Mutta kun ei...

    Ja kuten moni on kommentoinut, asioista puhuminen tuntuu vain pahentavan tilannetta. En ole mököttäjä, haluaisin tervehtiä vastaantulijoita enkä katsella hirveetä mulkoilua.

    Minkäs teet? Kiitos mukavista vastauksista!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Silloin tällöin kirjoitti:

Miksi pitää alistua naapuriensa

-kännäämiseen ja huutoon, musan huudattamiseen
-haukkuviin koiriin, jotka riehuvat toistenkin pihoilla
-jatkuvaan tupakansavuun
-pauhaaviin nuorisojengiautoihin?

Ja ennenkuin joku neuvoo minua muuttamaan maalle, metän reunaan, niin voin kertoa että juuri siellä asun. Niinpä asuu naapurikin. Voi kehno - pitääkö muuttaa ihan korpeen? Luulin jo siellä asuvani...

Mitäs olette mieltä, mihin raja vedetään - missä ovat ihmisen oikeudet? Ise pyrin asumaan siten, että muut ei minun asumisestani häiriinny. Muutin keskustasta tänne syrjäkylälle juuri tuollaista menoa pakoon. Ei auttanut.

Asiallisia vastauksia, kiitos...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu