Katsoiko joku eilisen elokuvan, Jäätävä polte. Jos jäi näkemättä niin hyvä. Kaikenlaista paskaa se Herlin/Selin on saanut aikaiseksi. Luulisi nyt kyseisestä aiheesta saavan parempaa filmiä. Aika lapsellista ja tuli myös ihan vanhat korkkarit mieleen. Loppuaikana jopa ammuttiin tyhjillä singon putkilla, hyvä pst.
Jäätävä polte
viena
3832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tekele kyllä, mutta puri jenkkeihin!
Niillehän Venäjä oli filmin ilmestymisaikaan ja on vieläkin tooosi extreme!!
Ja kaikenmoiset moottorisahamurhaaja-eksorsistit kelpaa!
Mutta kaikki kunnia kuitenkin Harlinille, joka todella on menestynyt maailmalla.
Filmi oli täysi höppänäkuva. Kaikki asiat meni sekaisin. James Bondissakin on jotain todellista, tuossa ei ollut. Piti vain väkisin tehdä elämä vaikeaksi, ja kas kummaa sankarit pääsivät lopulta pakoon - Suomeen. Noin vain autolla ajamalla....
Siis joo, olihan siinä jotain 80-luvun itäkauhua ameriikkalaisittain, kai.
Mutta oikeesti paskinta leffassa oli se, ettei se ollut riittävän paska. Siis ts. niin huono, että se on jo oikeastaan aika hyvä (omassa genressään, niinkuin esim. joku Peter Jacksonin Bad Taste tai Braindead...).
T:Tellustelija
ps. josta tuli mieleen, että jos tuo Harjola olis onnistunut tekemään leffastaan riittävän huonon, olisiko kenties saatu kotimainen tekijä Sormusten Herra leffoihin, ja kenties oma hobittila rakennettua johonkin puuhamaahan, niinkuin nyt Uudessa Seelannissa (mikä painajainen)...? Jaa, taitaa olla parempi ottaa sittenkin nuo lääkkeet...