kun vaihdevuodet

jylläs pahimmillaan minusta tuli todella ilkeä.
Halusin riidellä ja vinoilla muille koko ajan.
Nyt kun tilanne rauhottunu vuosien kanssa en vois olla niin ilkeä enää.

Nyt melkein tunnistan heti kun juttelen naisen kanssa jolla jyllää pahimmillaan vaihtarit.
51429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ärtyisyys ja helposti kiukustuminen kuuluvat taudinkuvaan. Varsinaisten vaihdevuosien ei ole tarvinnut edes vielä alkaa - muistan itsestäni, kuinka helposti poltin hihani, ja kun se tapahtui "väärän" ihmisen kanssa, itketin lähimmäisparkojani, vaikkei se ollut tarkoitukseni.

Ilkeä en tietoisesti ole koskaan, mutta suuttuessani saatan sanoa asioita, joista toinen loukkaantuu tahtomattani. Tähän ärripurriin sain helpotusta B6-vitamiinista, jota ryhdyin popsimaan gynekologini neuvosta.

Äänestä

Sen huomaa juuri tällä palstalla. Jotkut kirjoittavat niin kiukkuisia ja ilkeitä kirjeitä, että huomaa, kuinka sekaisin ovat.
Itselläni ei onneksi tuota vaihdevuosikiukkua ole, mutta tunnistan tunteen. Olin nuorempana kuukautisten alla kihisevän kiukkuinen. Oli siinä aviomiehellä kestämistä.

Äänestä

Minulla on jo vuosi ollut tapa syödä varsinkin loppuvuodesta B-vitamiini. Korkeat äänet radiossa alkaa ärsyttää, kaikki joulun hössötys ym. Jotenkin sen tiedostaa että vika on vain minussa ja yksin vain minussa siinä on turha epäsopua kylvää ja välejä pilata toisten kanssa.

Äänestä

Minun mielestäni ne kiukun ja ärtyisyydenpuuskat johtuu ja voi johtua myös muusta kuin pelkästään vaihdevuosista. Ehkä sitä ei vain enää halua kuunnella kaikenlaista kakanjauhantaa ja niele kaikkea niinkuin nuorempana.
Ainakin minun ikäpolveni naiset kasvatettiin pienestä tytöstä asti olemaan kiltti, olemaan korottamatta ääntään - siis sellainen huomaamaton ja alistuva pallero, joka tottelee kun joku jotain sanoo. Ehkäpä sitä vastaan alkaa kapinoida viimeistään tässä iässä.

Äänestä
  • Voi olla, että suurin osa tytöistä on kasvatettu kilteiksi ja alistuviksi. Minuapa ei, olen ollut ärhäkkä pienestä pitäen ja vikkelä sanomaan, usein "sanon mitä ajattelen ennen kuin ajattelen, mitä sanon". Tämä piirre on vain korostunut iän myötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko tuttua? kirjoitti:

jylläs pahimmillaan minusta tuli todella ilkeä.
Halusin riidellä ja vinoilla muille koko ajan.
Nyt kun tilanne rauhottunu vuosien kanssa en vois olla niin ilkeä enää.

Nyt melkein tunnistan heti kun juttelen naisen kanssa jolla jyllää pahimmillaan vaihtarit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu