Pulautteluun

Tyttö 7kk pulauttelee edelleen paljon, ei liiku vielä. Mahallaan puklu tulee parikin tuntia ruuan jälkeen heti, selällään ei viihdy vaikka kuinka koittaisin viihdyttää. Eikä sitterissä. Ollaan kohta molemmat täällä matottomassa kodissa nakuina, helpompaa siivota :(
Minkä ikäisenä pulauttelu vähenee/loppuu?
3327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä poika 8kk, ongelma jatkuu. Puklua lentää. Oon kyl jo tottunu siihen, ettei se sinänsä enää huoleta, koska neuvola vaan sanoo, kun paino nousee, ei sillä ole mitään suurempaa merkitystä. Oon yrittäny pitää mahd. kauan pystyssä ruokailun jälkeen, mutta ei auta. On todella turhauttavaa, tiedän, mutta sille ei paljoo mitään voi.
Jaksellaan..

Äänestä

oli kanssa kova pulauttelemaan. Loppui joskus 10kk ikäisenä aika "yhtäkkiä" niin, että joku kaunis kerta pulautukset ruuan päälle (tai muuten vaan..) jäivätkin tulematta.

Äänestä

kun nousee pystyyn. Meil kans kova pulautteleen ja vaikka nousi jo seisoon, niin silti puklasi. Hyppi kuin hirvi ja puklu lensi samaan aikaan, ei edes hidastanut vauhtia!! Joku mami tuolla kirjoitti, että pari vuotias vielä puklasi, että kai se on vähän yksilöllistä. Nyt tuntuu, poika 10 kk, että ei enää puklaa, mutta kyl niit vielä tulee, viime viikolla ainakin kerran. Varsinki jos menee mahallaan, ryömii, niin varmaan herkästikin vielä 7-kuisella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

Tyttö 7kk pulauttelee edelleen paljon, ei liiku vielä. Mahallaan puklu tulee parikin tuntia ruuan jälkeen heti, selällään ei viihdy vaikka kuinka koittaisin viihdyttää. Eikä sitterissä. Ollaan kohta molemmat täällä matottomassa kodissa nakuina, helpompaa siivota :(
Minkä ikäisenä pulauttelu vähenee/loppuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu