Salamointi silmässä

Mitähän ihmettä tää on, kun silmässä salamoi, oli välillä poissa ja nyt se salamointi on taas alkanut???
51328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ekaks mulla tulee mieleen, että verkkokalvon irtauma voisi aiheuttaa moista.
Mutta ei kannata jäädä tänne ihmettelemään.
Mars lääkäriin, ja kerro aikaa varatessasi oireet, osaavat arvioida kiireen.

Äänestä

Mulla oli tuota myös. Ensin oli pelkkää salamointia silloin tällöin, sitten tuli muutamia "kohtauksia", jotka kesti noin tunnin pari, jolloin alkoi ilmestyä sahalaitaa ja esim. tietokoneen ruutua ei nähnyt lukea, koska näkökenttä sumeni sen verran pahasti. Noita vaivoja oli kuukauden verran ehkä. Nyt ei ole ollut vähään aikaan (koputtaa puuta) ja joku sanoi minulle, että se voi olla myös migreeniä, vaikka ihmettelen kyllä, että päänsärkyä ei tullut ollenkaan. Niskani ovat olleet myös jumissa ja liitin vaivan jollain tavalla myös siihen. Toki kannattaa mennä lääkäriin jos asia vaivaa, koska se voi johtua myös jostain vakavammasta silmissä.

Äänestä
  • Minä kärsin migreenistä ilman pääsärkyä, elikkä tulee sahalaitakuvioita silmiin, enkä pysty katsomaan mihinkään silloin. Silmät on vain pidettävä kiinni. Mutta toi salamointi, niin todellakin lääkäriin.

    Äänestä

  • hetki sitten sellainen V-muotoinen kuvio silmissä, joka suureni ja lopulta katosi näkökentästä. Kuvio näkyi myös silmät kiinni.
    Niska ja selkä ollut vähän kipeänä tänään muutenkin, joten johtuisiko siitä. Kesti n.puolisen tuntia. Tietokonetta ei pystynyt käyttämään, kun ruutu ei erottunut selvästi.

    Äänestä

  • Tuota ilmaisua käytetään joskus oireyhtymästä, joka muistuttaa migreeniä, mutta päätä ei säre. Syynä on yleensä verenkiertohäiriö. jok avoi aiheutua juuri jumissa olevista niskalihaksista. Jos on mahdollista asettua lepoon jalata yläviistoon, oireet häviää 10-15 minuutissa. Useimmiten ne häviävät itsestään muutenkin, näkö palautuu vaan normaaliksi. Toisilla säilyy kapea tarkan näön alue, toisilla koko näkökenttä sumenee, sahalaitaista kuviota näkyy näkökentän laitamilla. Yleensä silmässä ei havaita mitään erityisiä muutoksia, joten se 'sylttytehdas' löytyy muualta kehosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


karin kirjoitti:

Mitähän ihmettä tää on, kun silmässä salamoi, oli välillä poissa ja nyt se salamointi on taas alkanut???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu