Mistä ne erottaa? Jos ei kaikista yrityksistä huolimatta onnistu pääsemään erosta yli? Normaalielämä kyllä onnistuu, eikä mikään elämän osa-alue ole varsinaisesti häiriintynyt, mutta ajatukset riivaa..
Olimme yhdessä pitkään ja erostamme on yli 1,5 vuotta aikaa, silti ajattelen häntä päivittäin ja koko ajan.
Näen hänestä unta ja lähes joka asia mitä teen, tuo mieleen hänet. Näen hänen kuvansa mielessäni koko ajan. Hänellä on uusi rakas, mutta en ole mustasukkainen, koska en usko että exäni rakastaa häntä.
En pääse ajatuksesta, että hän tulee vielä takaisin. Siksi odotan ja kaikki toimintani on sen mukaista. En pysty päästämään irti.
Pukeudun sen mukaan, mistä hän pitäisi, vaikkei näekään minua. Valmistan edelleen hänen lempiruokiaan, vaikken itse edes tykkää niistä. Kun katson elokuvaa, ajattelen että hän pitäisi siitä myös. Kun teen jotain, mistä hän ei pitänyt, kuulen hänen sanansa mielessäni. Olen vieläkin hänelle uskollinen ajatuksiani myöten.
Hän on mukana elämässäni joka hetkessä, vaikka vain ajatuksissani, tunnen hänet vieressäni, vaikkei hän siinä olekaan. Jaan kaikki kokemukseni hänen kanssaan. Kaikesta, mitä teen - mietin, mitä hän sanoisi.
Hyväksyn sen, ettei hän ehkä tule takaisin. Kuitenkin haluan hänen olevan onnellinen ja jos hän on onnellinen ilman minua, hyvä niin. Itsestäni en nyt ole enään varma, että onko tämä rakkautta. Mielestäni on, mutta onko ikuista rakkautta olemassakaan? Onko pakko kyetä unohtamaan entinen ja rakastua uudelleen?
Hän on läsnä minussa niin voimakkaasti, joka ikinen hetki, ettei minulla ole voimia, eikä kykyä muuttaa sitä. Uskon, että tämän rakkauden jälkeen minulla ei olisi mitään syytä jatkaa. Hän on ainoa asia, joka minua motivoi elämään. Teen työtä siksi, että hän oli ylpeä minusta ja saavutuksistani. Pidän kotini siistinä, koska hän arvosti sitä minussa. Huolehdin itsestäni siksi, että olen hänen mielestään hyvännäköinen. Rakastan häntä, koska rakkauteni teki hänet onnelliseksi. Rakastan häntä siksi, että vaikka hän menettäisi kaiken muun, rakkauttani hän ei voi koskaan menettää.
Erosimme, koska tein pahan virheen - liian pahan.
Olen ehkä vähän hukassa :)
Olimme yhdessä pitkään ja erostamme on yli 1,5 vuotta aikaa, silti ajattelen häntä päivittäin ja koko ajan.
Näen hänestä unta ja lähes joka asia mitä teen, tuo mieleen hänet. Näen hänen kuvansa mielessäni koko ajan. Hänellä on uusi rakas, mutta en ole mustasukkainen, koska en usko että exäni rakastaa häntä.
En pääse ajatuksesta, että hän tulee vielä takaisin. Siksi odotan ja kaikki toimintani on sen mukaista. En pysty päästämään irti.
Pukeudun sen mukaan, mistä hän pitäisi, vaikkei näekään minua. Valmistan edelleen hänen lempiruokiaan, vaikken itse edes tykkää niistä. Kun katson elokuvaa, ajattelen että hän pitäisi siitä myös. Kun teen jotain, mistä hän ei pitänyt, kuulen hänen sanansa mielessäni. Olen vieläkin hänelle uskollinen ajatuksiani myöten.
Hän on mukana elämässäni joka hetkessä, vaikka vain ajatuksissani, tunnen hänet vieressäni, vaikkei hän siinä olekaan. Jaan kaikki kokemukseni hänen kanssaan. Kaikesta, mitä teen - mietin, mitä hän sanoisi.
Hyväksyn sen, ettei hän ehkä tule takaisin. Kuitenkin haluan hänen olevan onnellinen ja jos hän on onnellinen ilman minua, hyvä niin. Itsestäni en nyt ole enään varma, että onko tämä rakkautta. Mielestäni on, mutta onko ikuista rakkautta olemassakaan? Onko pakko kyetä unohtamaan entinen ja rakastua uudelleen?
Hän on läsnä minussa niin voimakkaasti, joka ikinen hetki, ettei minulla ole voimia, eikä kykyä muuttaa sitä. Uskon, että tämän rakkauden jälkeen minulla ei olisi mitään syytä jatkaa. Hän on ainoa asia, joka minua motivoi elämään. Teen työtä siksi, että hän oli ylpeä minusta ja saavutuksistani. Pidän kotini siistinä, koska hän arvosti sitä minussa. Huolehdin itsestäni siksi, että olen hänen mielestään hyvännäköinen. Rakastan häntä, koska rakkauteni teki hänet onnelliseksi. Rakastan häntä siksi, että vaikka hän menettäisi kaiken muun, rakkauttani hän ei voi koskaan menettää.
Erosimme, koska tein pahan virheen - liian pahan.
Olen ehkä vähän hukassa :)
Vastaukset 27
Vanhimmat
..noin paljon.
Minua ei rakasta kukaan.
Sääli että tuhlaat rakkauttasi saamatta vastarakkautta.
Voimia!
Kukaan ei edes ajattele minua romaanttisessa mielessä, miten voisikaan, kun en käy bileissä ja ikääkin on jo vanhainkotiin asti (47).
"ja ikääkin on jo vanhainkotiin asti (47)"
Parhaimpaan ikääsi olet pääsemässä! Joka ei sitä näe, on hölmö, eikä sun kannata hölmöihin aikaasi tuhlata.
Vastahan alat ehkä ymmärtää elämästä jotain. Kai olet kuullut sanonnan, että nainen vain paranee vanhetessaan. Anna palaa ja nauti tulevista vuosikymmenistä - ne parhaat vuodet ovat vasta meillä edessä :)
Ai kamala, kun annoit pelottavan kuvan itsestäsi ja rakkaudestasi!!! Tulin kovin uteliaaksi, että minkä virheen teit. Voitko kertoa siitä? Painaako se mieltäsi? Vaikutat hyvin voimakkaalta persoonalta. Koeta pärjätä tässä tavisten maailmassa :-)
En sentään vainoa häntä tai vaadi mitään. Enkä pidä salaista uhrialttaria hänelle tai vuoraa seiniä hänen kuvillaan :D
Siinä olet kyllä oikeassa, että taidan olla aika voimakas persoona, enkä kovin tavis :)
Huuhaahullu,
en ole psykologi enkä yritäkään olla ;-) mutta ihan vaan taviksena tulee mieleeni, että oletko miettinyt, mistä syvä/pyhä loukkaantumisesi juontuu? Miten saatoit päästää tilanteen käsistäsi, vaikka olet voimakas (omnipotentti?) persoona, olet tottunut saamaan sen, minkä haluat, eikö totta? Toit taas uuden puolen itsestäsi esille: terävän älykkyyden huumorintajussasi. Etkö vieläkään ymmärrä, miksi olet pelottava? Eikö kukaan ole koskaan sanonut sinulle sitä aikaisemmin?
No ehkä joskus joku on saattanut sanoa.. myös tuosta kaikkivoipaisuudesta :) Siinähän se ongelma on, että kun kaiken kaikkivoipaisuuden keskellä saattaa unohtaa, että ihmisillä on oma vapaa tahto, enkä pysty vaikuttamaan kaikkeen tai hallitsemaan kaikkea, vaikka haluaisinkin. Jostain syystä olen taipuvainen ajattelemaan, että kaikki - myös kaikki paha ja huono - ovat minusta lähtöisin ja minun syytäni, näinollen myös minun korjattavissa. Mutta kun malka on omassa silmässä, niin tilanne mutkistuu..
Kyllähän minä tiedän, mitä tarkoitat. Ei se silti poista näitä muita ajatuksiani, tunteitani jne.. Eikä tilannetta ihan varmasti helpota, jos hierot sen tuolla tapaa vasten kasvojani; että miten saatoin päästää tilanteen käsistäni.
Persoonani, ajatukseni, tietämykseni ym. sulkevat pois senkin mahdollisuuden, että marssisin psykiatrille.. Mitä tässä sitten voi muuta kuin kärventyä pikkuhiljaa?
No nyt vasta kutkuttaakin, Huuhaahullu! Eli kai minun on myönnettävä, että olen vähintään yhtä hullu kuin sinäkin (kaikella ystävällisyydellä;-) Älä nyt loukkaannu... Mutta tuntuu vain siltä, että ymmärrän sinua niin hyvin! Siksi siis kutkuttaa ja vaikka kutittaakin.
Minä yritän opetella antamaan anteeksi. Olen ymmärtänyt, että se kannattaa - niin toisille kuin itsellekin, siis antamaan anteeksi. Mistähän meille se kaikkivoipaisuuden tarve tulee? Lapsuudesta tietty... voi voi...
En tiedä, meneekö nyt liian henkilökohtaisuuksiin, mutta tahtoisin keskustella kanssasi siitä, mitä tarkoitat, että persoonasi, ajatuksesi, tietämyksesi ym. sulkevat pois mahdollisuuden, että marssisit psykiatrille. Pystytkö valottamaan tätä hieman lisää? Jos minusta on kiinni, en salli sinun kärventyä.... Ethän itsekään! Häntä pystyyn :-)
terv. Kuuhullu
Oletko kärventynyt tälle päivälle jo kiintiön täyteen? Ehkä et vain ehdi nettiin tai sitten sait jo tarpeeksesi tästä keskustelusta? Pyydän anteeksi, jos loukkasin sinua, mutta olisin vain ollut halukas vielä jatkamaan keskustelua. Vaikutit kiinnostavalta! Pärjäile :-)
..pyydellä anteeksi :) Välillä on oltava toisaalla ja nyt taas kohta nukkumatinmailla - jatkan huomenna, kun ajatus taas kulkee...
...täältä Lounais-Suomesta. Kiva ilma tänään :-) Mitä sinulle kuuluu? Kysyy Kuuhullu.
Hassua, että sait noilla muutamalla sanallasi tuossa aikaisemmin minut todella mietteliääksi.. Osoitit tavallaan suunnan, mistä minun pitää alkaa purkamaan ajatuksiani.. ja ajatukset ovat raksuttaneet tauotta tämän asian kimpussa eilisillasta saakka.. Huomasin, että ehkä tästä oravanpyörästä sittenkin on keino päästä pois. Kiitos :)
Loistavaa :-) Täällä minä hymyilen ja olen näkevinäni siellä sinunkin hymyilevän... eikö olekin ihme väline tämä netti - saa vieraat ihmiset keskustelemaan keskenään, miettimään, suunnistamaan, oivaltamaan, hymyilemään, ja vaikka mitä! Kiitos kiittämisestä. Minä olen sinulle kiitollinen inspiroivasta avauksestasi ja vuoropuhelustamme, jonka toivoisin vielä jatkuvan. Haluatko kirjoittaa minulle suoraan, jatketaanko tässä vai onko tämä nyt tässä???
terv. Kuuhullu
Miten menee?
Minusta Huuhaahullu toi tuolla yllä esiin "typerän" puolensa. Terävä älykkyys muuttuu typeryydeksi käden käänteessä eikä älystä ole tunteen korvaajaksi. sanoisin, että ajattele sydämelläsi, toimi sydämesi mukaan. Kun äly ei riitä, astuu tai pitäisi tunteen astua kuvioon.
Jos Huuhaahullu on pelottava, niin juuri jyrkkyydessään...
Tunnut olevan todellakin vielä kiinni hänessä. Mutta mikä oli tämä moka sitten jonka teit? Kuinka paha se on voinut olla, että ette kyenneet sitä selvittämään keskenänne? Jos kyseessä on joku pettäminen, niin ihmettelen miten olet voinut siihen "sortua".. kaiken tuon kirjoittamasi perusteella.
Kaikkea en voi paljastaa, koska muuten paljastuisi liikaa ja tutut tunnistaisi.
Minun virheeni oli se, että minä halusin erota - rakkaudesta huolimatta. Hän teki ja toisaalta jätti tekemättä jotain, joka loukkasi minua, enkä silloin osannut ymmärtää syytä, enkä antaa anteeksi. Se aiheutti ongelmia ja ajattelin, ettei hän voi olla onnellinen kanssani. Ajattelin, että meidän on erottava, että edes jommalla kummalla olisi mahdollisuus onneen. Kuvittelin, että rakkaus kyllä katoaa ajanmyötä.
Se oli niin paha virhe, etten voi itsekään antaa sitä anteeksi itselleni.
Olet siis jollakin tapaa se "petetty" osapuoli etkä voinut antaa anteeksi hänelle pettämistä.
Minäkin olen meinannut sortua vastaavaan. Olen ajatellut, että minun pitää päästää hänet menemään, koska hän ei ole selvästikään onnellinen minun kanssani. En ole (onnekseni) ollut niin ehdoton kuin sinä, vaan olen näissä tilanteissa puhunut ja puhunut hänen kanssaan ja vähitellen olen alkanut ajatella asiaa hänen kannaltaan enkä ole halunnut erota hänestä.
Noissa tilanteissa olen ollut aivan pohjattoman surullinen ja pettynyt häneen. Hän on siis tehnyt tai jättänyt tekemättä tai sanonut jotakin, joka on loukannut minua ja saanut minut ajattelemaan, että en riitä hänelle (tms). Tällaisessa tunnemyllerryksessä olen sitten ollut lopettamassa suhdettamme - mutta onneksi hän on pitänyt minusta kiinni, nähnyt minun lävitseni, pyytänyt anteeksi ja saanut anteeksi.
Oletko yrittänyt vielä kerran (ja vielä toisen kerran ja kolmannen kerran...) ottaa häneen yhteyttä ja selvittää asiaa. Jos et ole, niin tee se!
Olen kuullut, että erosta toipuminen saattaa kestää yhtä kauan kuin suhde on kestänyt.
.. vasta lohduttavaa :(
Taitaa siis olla muutama vuosi vielä toipumista jäljellä :)
Se on luullakseni molempia. Olen käynyt saman läpi. Tajusin lesbouteni vasta aikuisena, kun rakastuin. Itsetorjunta yms. ja vihdoin kumppanin etsiminen. Arvostin ja rakastin sitä ihmistä vuosi vuodelta enemmän, tosin painopiste siirtyi erotiikasta hellyyteen ja yhteisyyteen (minun vikani). Se toinen rakasti ehkä jopa tulisemmin, ainakin alkuvuosina. En tiedä. Mutta kuolemankin jälkeen meidän piti löytää toisemme jne.
Hän jätti 8 v kuluttua yllättäen mitättömän erimielisyyden jälkeen, selittämättä, ei suostunut kertomaan. Päädyin lopulta siihen, että seksin vähyys oli syynä, hän ei vain kehdannut sanoa. Elämä oli menossa ohi, paljon oli kokematta, jotain sellaista.
Mietin yötä päivää vuoden ajan, en ollut reaalimaailmassa kuin osittain, ansiotyö oli pelastavaa, pakko ajatella muutakin. Mutta muun ajan täytti jatkuva kelaaminen, yöunet jäivät muutamaan tuntiin, heräsin yleensä kolmen, neljän maissa aamuisin.
Sitten tapahtui käänne, sopeutuminen. Ei se pois vienyt kaipausta, jokapäiväistä muistamista useaan otteeseen päivän mittaan, välähtäviä muistikuvia, ajoittaista istuskelua lempituolissa ja vajoamista ajatteluun. Sinäkin aikana, kun olin jo löytänyt uuden (emme olleet rakastavaisia, pikemminkin hyviä kavereita, se sovittiin jo suhteen alussa).
Vei 6 vuotta, kunnes muistot olivat haalistuneet, ei kaipausta, ei tunnekuohua, ei päivittäistä muistamista. Tuona aikana oppi tajuamaan tapahtuneen hyvät ja huonot puolet. Erolla oli hyviäkin puolia, varmaan kummallekin.
Myöhemmin kuulin, että exän uusi valinta oli erehdys, mutta exä oli sinnikäs suhteessaan, vaihtaminen kypsässä keski-iässä tuskin johtaisi parempaan. Ero oli tullut silti.
Olen päätynyt siihen, että henkinen roikkuminen menneessä ja eron syissä johtui omasta luonteestani. Kiinnyn hitaasti, mutta kun se tapahtuu, on se perhanan perusteellista. Siinä tulee psyykanneeksi itsensä suhteeseen lähes idealisoiden, ja ainakin eron tultua idealisointi vain yltyi (yli realismin). Mukavuudenhaluisena pitäydyn vanhassa ja tutussa, jos siinä viihdyn, muutokset rassaavat ja vievät resursseja, on muutakin tärkeämpää kuin muutos muutoksen vuoksi. Lisäksi en halua tunnustaa epäonnistuneeni, pidän kiinni vanhoista kavereista, miksen sitten rakkaasta. Sekin vielä, että ensimmäinen syvä suhde on mahdottoman tärkeä, sen ei usko koskaan romahtavan.
Tällaista minulla. Kyseisen exän kanssa soitellaan nykyisin viikottain, kumpikin ollaan yksin, eikä missään nimessä erehdytä seurustelemaan, en halua. Tunnemme toistemme ajatukset puolesta sanasta, vanhoja hyviä tuttuja. Eronkaan jälkeen en voinut häntä vihata, saati myöhemmin.
ainut ero vaan että emme ole enää missään tekemisissä.
Et tee asialle mitään.Poissakäveleminen on helppoa hetkellisesti,mutta pirun piinaavaa pitkällä tähtäimellä.
Jos susta ei välitetä et luultavasti saa yhteyttä tai sut torjutaan,pahimmillaan kerrotaan että olet se entinen ja hänellä on toinen. Sillonhan oot vapaa ja mielesikin hellittää kun sinulla on syy jättää kaikki vain muistoksi.Jos hän rakastaa, ei hänellä ole toista. Jos hän ei tiedä että sinä rakastat, hän etsii ehkä toista.Tai jos kerrot virheesi,annat kirpaista sen kerran,että avaat tunteiden arkkusi voi olla että olet hänen. Virheistänne voi tulla yhteisiä virheitänne.Teitä ei ehkä myöhemmin erota pienet vastoinkäymiset ja saatte nauttia siitä että olette yhä lähempänä toisianne.Rakkautta vain.Sen kerran kun oikein menettää,vahvinkin elämänvoimansa kadottaa.
..ja mietin, että oletko koskaan kysynyt itseltäsi, että missä SINÄ ITSE olet. Jokaisella ihmisellä on oma tahto ja luonne, uskoisin että sinullakin. Jos elät vain toista varten, on vaarana että katkeroidut jossain vaiheessa. Voit toki haluta hänelle hyvää, mutta halua sitä myös hyvä nainen itsellesi! Toimiiko sellaset suhteet ikuisesti, missä toiseen sulaudutaan noin täydellisesti - epäilen ettei. Mikä virheesi olikaan, sitä ei kannata miettiä. Mieti mieluumin sitä, kuka sinä olet. Ilman häntä.
:-)
mieltä kanssasi :) juuri näin
elä omaa elämää.
älä muiden.
todellakin jokaisella on oma tahto.
on aivan turha jäädä, haaveilemaan sellasta mitä ei voi saada takas.
elämä jatkuu siitä huolimatta.