- Äiti älä tuu tänne, mä leikin! 6-vuotiaan käsky käy. Hieman ihmetellen kysyn miksi, en minä tule leikkiä häiritsemään.
- Mutta en mä viitsi sitten leikkiä, kun sä et saa nähdä tätä.
Miten niin, millainen leikki se on? Uteliaisuus nostaa päätä, hieman naurattaakin.
- No tää on tälläinen...en mä tiedä viitsinkö sanoa...mä leikin seksikoulu leikkiä...tää on tälläinen koulu missä on opettajia ja lapsia, sitten ne tekee seksiä.
Pahoinvointi lyö yli, muistuu mieleen se, minkä on taas voinnut hetkeksi unohtaa. Musta möykky, joka seuraa päivästä päivään ja jonka olemassaoloa on niin vaikea tunnustaa ja uskoa. Onko tämä tosiaan tapahtunut meille? Hänelle?
- Kai tiedät, että oikeasti aikuinen ei saisi tehdä tuollaisia asioita, milloinkaan. Se on kiellettyä. Aikuisilla ei ole oikeutta tehdä sellaista lapselle, ne ovat aikuisten välisiä juttuja? Huoli painaa, mitä jos...voiko se periytyä? Voiko se tapahtua uudelleen? Voiko hänen moraali vääristyä, seksuaalisuus?
Kehkeytyy keskustelu, jossa pieni ihminen käsittelee kokemaansa ja ajatuksiaan. Jossa vanhempi yrittää luovia niin hyvin kuin osaa, tekemättä vahinkoa pieneen sieluun. Sydän itkee verta, se tuntuu niin pahalta ja julmalta.
Sitä ei kykene käsittämään, ennen kuin musta-aukko imaisee sisäänsä ja sinä elät sitä. Miten kieroutuneeksi elämä voi mennä ja miten vaikeaa on pysyä siinä oikealla polulla.
Silloin, kun tekiä on ollut niin luotettu ja pidetty, kun hän on ollut kuin taivaan lahja...ja sitten käykin hiljalleen selväksi, että koko ihmistä ei koskaan ole tuntenutkaan.
Joinakin iltoina pieni sielu itkee, itkee menetettyä ystäväänsä, luottamuksen pettämistä. Hänen on ikävä kaikkia niitä kivoja asioita ja mukavia hetkiä, silloin, kun seksuaalisuus ei kuulunut leikkeihin. Hän tahtoisi antaa uuden mahdollisuuden, anteeksi, mutta vanhempi ei pysty vaarantamaan lapsensa turvallisuutta. Eikä se ole hyväksi, lapsi ahdituu tavatessaan tekiän. Ja kuitenkin, tekiä kuuluu perheeseen, ei fyysisesti, mutta henkisesti. Hän on jatkuvasti läsnä ihmisten puheissa.
Perhe on hajalla. Kukaan ei halua puhua, koskettaa asiaa. Se on liian vaikea ja liian kipeä. Aikuiset käyvät omaa taisteluaan siitä kuka puhuu totta ja kuka valehtelee, mutta hienostuneesti ja hiljaisesti. Asia suljetaan mielestä pois, se unohdetaan, jotta voidaan elää niin kuin mitään ei koskaan olisi käynnyt, kuin kaikki olisi samoin kuin ennenkin. Se on salaisuus, eikä siitä puhuta.
- Äiti...en mä tullutkaan raskaaksi, vaikka mulla välillä olikin vähän raskas olo. Nytkin on vähän raskas olo... Lapsi loikkii levottomasti edes takaisin huoneessa ja häpeää, laskee katseensa maahan ja posket heloittavat punaisina.
Mieleen muistuu viisivuotiaan puheet... "minä odotan vauvaa äiti" "minä olen raskaana" ...ne ovat saanneet uuden merkitykse...eivät ne liittyneetkään uuden tulokkaan syntymiseen, vaan aikuisen sairaaseen mieleen.
- Anna anteeksi, että olin niin tyhmä. Ääni särisee.
- Ei se mitään äiti, ei se haittaa. Kuuluu lempeä vastaus.
Mutta se haittaa...myöhemmin.
- Mutta en mä viitsi sitten leikkiä, kun sä et saa nähdä tätä.
Miten niin, millainen leikki se on? Uteliaisuus nostaa päätä, hieman naurattaakin.
- No tää on tälläinen...en mä tiedä viitsinkö sanoa...mä leikin seksikoulu leikkiä...tää on tälläinen koulu missä on opettajia ja lapsia, sitten ne tekee seksiä.
Pahoinvointi lyö yli, muistuu mieleen se, minkä on taas voinnut hetkeksi unohtaa. Musta möykky, joka seuraa päivästä päivään ja jonka olemassaoloa on niin vaikea tunnustaa ja uskoa. Onko tämä tosiaan tapahtunut meille? Hänelle?
- Kai tiedät, että oikeasti aikuinen ei saisi tehdä tuollaisia asioita, milloinkaan. Se on kiellettyä. Aikuisilla ei ole oikeutta tehdä sellaista lapselle, ne ovat aikuisten välisiä juttuja? Huoli painaa, mitä jos...voiko se periytyä? Voiko se tapahtua uudelleen? Voiko hänen moraali vääristyä, seksuaalisuus?
Kehkeytyy keskustelu, jossa pieni ihminen käsittelee kokemaansa ja ajatuksiaan. Jossa vanhempi yrittää luovia niin hyvin kuin osaa, tekemättä vahinkoa pieneen sieluun. Sydän itkee verta, se tuntuu niin pahalta ja julmalta.
Sitä ei kykene käsittämään, ennen kuin musta-aukko imaisee sisäänsä ja sinä elät sitä. Miten kieroutuneeksi elämä voi mennä ja miten vaikeaa on pysyä siinä oikealla polulla.
Silloin, kun tekiä on ollut niin luotettu ja pidetty, kun hän on ollut kuin taivaan lahja...ja sitten käykin hiljalleen selväksi, että koko ihmistä ei koskaan ole tuntenutkaan.
Joinakin iltoina pieni sielu itkee, itkee menetettyä ystäväänsä, luottamuksen pettämistä. Hänen on ikävä kaikkia niitä kivoja asioita ja mukavia hetkiä, silloin, kun seksuaalisuus ei kuulunut leikkeihin. Hän tahtoisi antaa uuden mahdollisuuden, anteeksi, mutta vanhempi ei pysty vaarantamaan lapsensa turvallisuutta. Eikä se ole hyväksi, lapsi ahdituu tavatessaan tekiän. Ja kuitenkin, tekiä kuuluu perheeseen, ei fyysisesti, mutta henkisesti. Hän on jatkuvasti läsnä ihmisten puheissa.
Perhe on hajalla. Kukaan ei halua puhua, koskettaa asiaa. Se on liian vaikea ja liian kipeä. Aikuiset käyvät omaa taisteluaan siitä kuka puhuu totta ja kuka valehtelee, mutta hienostuneesti ja hiljaisesti. Asia suljetaan mielestä pois, se unohdetaan, jotta voidaan elää niin kuin mitään ei koskaan olisi käynnyt, kuin kaikki olisi samoin kuin ennenkin. Se on salaisuus, eikä siitä puhuta.
- Äiti...en mä tullutkaan raskaaksi, vaikka mulla välillä olikin vähän raskas olo. Nytkin on vähän raskas olo... Lapsi loikkii levottomasti edes takaisin huoneessa ja häpeää, laskee katseensa maahan ja posket heloittavat punaisina.
Mieleen muistuu viisivuotiaan puheet... "minä odotan vauvaa äiti" "minä olen raskaana" ...ne ovat saanneet uuden merkitykse...eivät ne liittyneetkään uuden tulokkaan syntymiseen, vaan aikuisen sairaaseen mieleen.
- Anna anteeksi, että olin niin tyhmä. Ääni särisee.
- Ei se mitään äiti, ei se haittaa. Kuuluu lempeä vastaus.
Mutta se haittaa...myöhemmin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikki näyttää olevan hyvin siihen saakka, kunnes käry käy. Lapsi joutuu aikuisen hyväksikäyttämäksi, mutta ei näytä kärsivän. Tätä pedofiilit käyttävät hyväkseen. He katsovat ongelmien alkavan, kun yhteiskunta tekee lapsiin sekaantumisesta pahan asian.
-Tällä palstalla on ennenkin todettu, että jos sanoo lapsiin sekaantumisesta jotain muuta, kuin että sekaantuja pitäisi hirttää munistaan, saa kuulla itse olevansa pedofiili ja lapsiin sekaantuja.-
Katsotaanpa sitten: yhdyntä lapsen kanssa on fyysisesti vaarallista. Se on sitä myös psyykkisesti: Lapsi opettelee oman yksityisyytensä suojaamista, ja aikuisen seksuaalinen lähentely rikkoo sitä yksityisyyttä. Lapsi ei ymmärrä, miksi seksuaalisesti kiihottuva aikuinen koskettelee häntä paikkoihin, joita juuri on oppinut suojaamaan muiden huomiolta. Eikä hän ymmärrä miksi aikuinen, joka äsken käyttäytyi luottamustaherättävästi muuttuu huokailevaksi ja hikoilevaksi mielipuoleksi.
Hiukan vanhempana lapsi ymmärtää kyllä mistä seksuaalisessa käyttäytymisessä on kyse. Hän on kuitenkin sisäistänyt yhteiskunnan normit ja hämmentyy ja saattaa hävetä osallisuuttaan asiaan. Pitää jopa itseään syyllisenä.
Paljastumisen yhteydessä asia muuttuu salailtavaksi ja hävettäväksi myös pienempien lasten mielessä. Asiaa puidaan, sen yksityiskohtiin puututaan, ja lapsi joutuu elämään kärsimykseksi osoittautuneen asian läpi kerran toisensa jälkeen, jotta epäillyn aikuisen syyllisyys saataisiin näytettyä toteen.
-Tällä samalla palstalla on kirjoitettu siitä, kuinka nuoriin tyttöihin sekaantumista pidetään erittäin törkeänä. Poikien suhdetta vanhempiin naisiin ei katsota lainkaan yhtä pahasti. Ja sellaista tapahtuu. Sitä vain ei aina pidetä pedofiliana. Tyttöjen katsotaan menevän tavalla tai toisella rikki hyväksikäytöstä. Nuorelle pojalle varhaiset seksikokemukset voidaan katsoa jopa ansioksi. Mikä tytöistä tekee niin paljon hauraampia? Eivätkö tytöt yleisen käsityksen mukaan aikuistu aikaisemmin?-
Takaisin asiaan.
Yhteinen salaisuus -nimisestä kirjasta voi lukea hyväksikäytettyjen kokemuksista ja myöhemmästä elämästä. Varsin selvästi käy ilmi, että syyllisyys on hyväksikäytön pahin seuraus. Syyllisyys puolestaan aiheuttaa erilaisia psyykkisiä ongelmia. Joillekin pahempia, toisille ei juuri mitään.
Eräiden pedofiilien esittämien ajatusten mukaisesti en pidä itsestään selvänä, että lapsi menee automaattisesti rikki siitä, että hän joutuu osalliseksi seksuaaliseen tapahtumaan. Syyt ovat yhteiskunnassa, ja niiden muuttaminen periaatteessa on mahdollista. Kyse on pikemminkin siitä, onko muutos tarpeen tai hyväksi. Tuskin on.
Periaatteessa hyväksikäytön aiheuttamat ongelmat voitaisiin siis ratkaista vapauttamalla uhrit syyllisyydestään. Se vain ei ole oikeastaan mahdollista. Kyllähän me aikuiset hurskaasti ajattelemme, että lapsi tai nuori ei ole hyväksikäyttöönsä syyllinen. Mutta niin kauan hän tuntee olevansa syyllinen, kun hän tuntee olevansa osallinen asiaan joka pitää salata.
Salaaminen taas johtuu siitä, että yhteiskunnalla - ja jopa uhrilla - on tarve suojella epäiltyä: esimerkiksi vanhempaa tai opettajaa. Lapsen näkökulmasta vanhemman tai muun läheisen aikuisen menettäminen on mahdotonta. Sitä ei saa päästää tapahtumaan. Lisäksi yhteiskunta ei ole niin avoin ja hyväskyvä, että ei asettaisi hyväksikäytettyä lasta ikävään asemaan. Hän joutuu uteliaisuuden kohteeksi, tarkkailluksi ja eristetyksi. Lisäksi lapsi elää lasten maailmassa, jossa on erilaiset moraalisäännöt kuin aikuisilla. Lapset saattavat hyvinkin tehdä hyväksikäytetystä pilkan kohteen vain siksi että häntä on käytetty. Lapsen siis pitää salata asia suojautuakseen toisilta lapsilta.
Hypoteettisesti syyllisyysongelman voisi kuvitella ratkeavan siis kahdella tavalla: (toivon että mua ei nyt ammuta) 1) Hyväksymällä lapsiin kohdistuvat seksuaaliset teot ja/tai 2) poistamalla epäiltyä suojaavat yhteiskunnan mekanismit.
Kohta 1 on tietenkin sula mahdottomuus. Esitin jo alussa omat näkemykseni siitä, miksi seksuaalinen kontakti lapseen on haitallinen, vaikka se ei tapahtuisikaan lapsen ilmaisemaa tahtoa vastaan. Kohta 2 taas ei sovellu meikäläiseen oikeuskästiykseen ja -järjestelmään. Epäiltyhän on syyllinen vasta kun tapahtuma on osoitettu todeksi.
Lisäksi on muistettava, että lapsetkin ovat seksuaalisia. He kiihottuvat ja saattavat kokea mielihyvää koskettelusta. Heille on tehtävä selväksi, että mielihyvän tunteminen sillään ei ole paha asia. Paha asia on se, että aikuiset käyttävät lasta omien tarpeittensa täyttämiseen.
Muistan lukeneeni (ja hurskaasti olen unohtanut lähteen) että hyväksikäyttäjistä jotkut ovat myös hyväksikäytettyjä. Millähän tätäkin yhteyttä sitten on selitetty? Ajaako syyllisyys uhrin hyväksikäyttäjäksi? Vai jääkö varhaisista seksikokemuksista muuta sellaista mieleen, joka motivoi hyväksikäyttöön? Vai voisiko olla kyse tympeästä kostomentaliteetista?
Kaikkineen asia on siis äärimmäisen mutkikas, ja varmaa on, että hurskastelu ei sitä paranna. Pedofiileiksi epäiltyjen hirttäminen munista ei poista hyväksikäytetyn syyllisyydentunteita. Päin vastoin, lapsi saattaa tuntea lisäsyyllisyyttä hyväksikäyttäjänsä rangaistuksesta.
Ehdotan kokeilun vuoksi seuraavaa ratkaisua: jos kerran lapsi tuntee syyllisyyttä, hänelle tulee antaa mahdollisuus kohdata vastuu. Kun lapsi häpeää, ei aletakaan hyssyttämään että siihen ei ole aihetta, vaan myönnetään reilusti, että lapsi on ollut osallisena hävettävässä tilanteessa. Rankaisuihin ei tietenkään ole syytä lähteä, mutta ohjaavista keskusteluista olisi ehkä iloa. Kerrottaisiin, miten lapsen on vast'edes hyväksikäytön uhatessa ehdottomasti toimittava. Ja ennen kaikkea, annettava hänelle mahdollisuus kohdata surunsa ja kertoa edes luotettaville ihmisille asiasta.