Mitenkä vanhempasi

Voi sinua onnellista.

Haluaisin kertoa, mutta en vain voi..

Kuulin kautta rantojen että äitini oli sanonut tappavansa itsensä, mikäli käy ilmi että hänen tyttärensä on lesbo. Ja kun kuulin sen, minulta meni viimeisetkin halut kertoa asiasta.

Äitini on nähnyt minun nykyisen tyttöystäväni, tosin hänet on esitelty pelkästään kaverina. Tiedän että äiti tietää, mutta en voi sitä kuitenkaan tunnustaa. Joten joudun olemaan kaapissa.

Jouduin kaappiin 29-vuotiaana (olen bi-nainen ja seurustellut siihen asti miesten kanssa) ja sieltä oli helppo tulla ulos kun ikääkin oli. Pihtasin tietoa pari viikkoa, ja lopulta siskoni kertoi asiasta äidilleni. Äitini soitti minulle ja totesi, että kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti ja asia oli jotakuinkin siinä. Vein äidilleni myös "Ulos kaapista"-kirjan. Isä totesi vain, että kiva kun en ole homomies, olisi vaikeampi sulattaa. Helluntalaiselle mummolle on tehnyt vähän tiukkaa, mutta totesi kuten muutkin, että teen mitä teen, olen aina yhtä rakas. Eli olen helpolla päässyt. Muukin suku tietää, ja pitävät mahdolliset fobiansa omana tietonaan.

...tarvinnut edes "tulla ulos kaapista" vanhemmilleni. Äiti, veljet ja pari muuta sukulaista oli itse tajunnut, että seurustelen naisen kanssa, jonka kanssa asun myös yhdessä. Äiti oli sitten kertonut asiasta isälle tietämättäni. Äitiä ja kaikkia muita asia ei tunnu haittaavan yhtään, isän mielipidettä en oikein tiedä vieläkään, koska en ole asiasta hänen kanssa koskaan itse puhunut. Isovanhemmat ei asiasta tiedä ja minua on kielletty kertomasta heille lesboudestani.

Pääsin kyllä mielestäni helpolla, kun ei tarvinnut itse varsinaisesti sanoa niitä sanoja kenellekään... Mutta oli se silti aika pelottavaa...

en ainaskaan näillä näkymin aio muutamaan vuoteen kertoa vanhemmille mitään.. aina kun on tullut vanhempien kanssa puhetta homoseksuaalista he ovat sanoneet homojen olevan sairaita ja pelkkiä hyväksikäyttäjiä..ja pitäs kuulemma karkottaa kaikki jollekin saarelle. joten ei mitenkään rohkase kertomaan..

Kerroin äidilleni viime viikolla puhelimessa. Se vain tuli ulos, vaikken sitä ollut suunnitellut siinä tilanteessa kertovanikaan. Hän otti sen niin hyvin, että aloin itkeä, ja sitten äitikin itki ja itkimme yhdessä :) Hän sanoi asian jo aikoja sitten aavistaneensa ja että hänelle on kaikkein tärkeintä, että olen onnellinen. Isältäni sain samana iltana tekstiviestin, jossa hän totesi, että kyllä miniä kelpaa siinä missä vävypoikakin. Taidan olla onnellisessa asemassa, kun vanhempani ovat näin ihania ja suvaitsevaisia..

ei mun kohdalle ole osunut, enkä varsinaisesti kaapissa ole koskaan elänyt. Vanhemmat alkoivat aavistella jotain kun penkoivat tietokoneen sivuhistoriasta, millä sivustoilla olin surffaillut, ja Lesbo cafe ilmeisesti hyppi sieltä silmille.

Suhtautuivat varsin ihanteellisesti, äiti marssi Setan toimistolle hakemaan luettavaa (ja ilmeisesti laittoi isäukonkin lukemaan osansa...)
Tyttöystäviä olen tuonut näytille sikälis kun olosuhteet ovat olleet otolliset ja suhde oikeaan suuntaan menossa. Toinen isoäiti on tiennyt alusta asti suuntautumiseni, toinen ilmeisesti sai omia teitään selville ja onnitteli kovasti kun muutimme nykyisen tyttöystäväni kanssa yhteen:) Muu suku mökkinaapureita myöten sai viimeistään lakkiaisjuhlissa selville, mutta tärkeintä on että perhe on täysillä mukana ja hyväksyy.

Kyllähän se äiti soitti ja onnittelikin hedelmöityshoitolakiäänestyksen jälkeen! Suurin huoli hänellä on kai ollut, kun haluaisi kovasti aikanaan isoäidiksi ja lain kohtalo oli pitkään kyseenalainen ja ilmeisesti ne lapsenlapset on aika pitkälti mun vastuullani... :D

Olin tuonut tyttöystäväni näytille kotiin, mutta en maininnut mitään meidän suhteesta ja annoin vanhempieni olettaa että olemme vain kavereita. Sitten kun aioimme muuttaa yhteen asumaan, niin muotoilin sen jotenkin niin että yhteisasuminen "kämppiksen" kanssa tulisi edullisemmaksi kuin yksinasuminen... Pitää huomauttaa vielä, että minusta ei kuulemma ulkonäön perusteella näe että olen lesbo eli senkin vuoksi oletettiin heteroksi.
Sitten eräänä päivänä sain sähköpostia kummitädiltäni, joka on äitini sisko, jossa hän kysyi suoraan olenko lesbo ja samalla pahoitteli jos kysymys loukkaisi minua. No, vastasin tietenkin totuudenmukaisesti että kyllä olen ja tämä oli suuri helpotus minulle kun hän kysyi asiaa noin suoraan. Hän oli iloinen puolestani, että uskalsin kertoa totuuden. Hänellä oli ystävä, jonka poika oli homo ja siksi hän tavallaan tiesi kaapista ulostulo -prosessiin liittyvät tuntemukset.
Seuraavaksi halusin kertoa äidilleni ja tämä tuotti eniten vaikeuksia minulle. Olin joskus kuullut äitini homofobiset kommentit hänen nähtyään tv:ssä lesboja. Olin jotenkin alitajuisesti ilmeisesti hakenut pitkään etäisyyttä vanhempiini siltä varalta että jos he joskus katkaisisivat välinsä minuun niin se ei olisi niin kipeä paikka.
Uskaltauduin kuitenkin lähettämään tekstiviestin äidilleni, jossa kerroin ettei tyttöystäväni ole "vain kaveri". Ensin äiti ei vastannut mitään eikä tavatessa maininnut asiasta mitään, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä tuntui loukkaavalta. Sitten lopulta erään kerran puhelimessa hän sanoi kuin ohimennen että pääasiahan on että olen onnellinen. Kummitädilleni äiti oli kuulemma itkenyt, että mitä hän on tehnyt väärin ja mitä muutkin ihmiset ajattelevat, mutta minulle hän ei tälläisia puhunut. Onneksi kummitätini puhui äidilleni vähän järkeä päähän ja selitti ettei se ole kenenkään "syy".
Nykyisin äiti aina kyselee mitä tyttöystävälleni kuuluu ja äiti on ollut meidän luona yökylässäkin. Hän näyttää hyväksyvän meidät täysin ja tyttöystäväni on osa perhettä.
Annoin luvan kummitädilleni kertoa muille sukulaisilleni (asuvat eri paikkakunnalla) ja kaikki ovat ottaneet asian hienosti vastaan, jopa 80v. mummoni (mikä oli todella yllättävää). Meidät on tyttöystäväni kanssa kutsuttu sukujuhliin ja kaikki ovat olleet meille ystävällisiä ja avoimesti sanoneet kuinka ylpeitä ovat minusta. Äitinikin näyttää hyväksyvän meidät aina paremmin kun näkee ettei muilla ihmisillä ole ongelmaa meidän suhteen. Isän kanssa ei olla asiasta puhuttu, mutta hän on monesti käynyt meidän luona ja oletan että hän tietää meistä ellei ole täysin sokea. Kenenkään suhtautuminen ei ole muuttunut eikä välit menneet poikki.

on käynyt niin onnekkaasti, että molempien suku on ottanut asian vastaan hyvin mummoja, vaareja ja tätejä myöten. Ja suvut tulee hyvin toimeen keskenäänkin, kaikki toimii aivan kuten pitääkin - normaalisti. Koskaan ei ole käytetty lesbouttani minua vastaan. Osa sukulaisista ehkä pelkäsi, mitä minä ajattelin heidän ajattelevan, koska isovanhemmilta varsinkin tuli vielä vuosi sitten vakuuttelua, että he ovat oikeasti iloisia tästä asiasta, vaikka en koskaan sitä epäillytkään.

elätte???Jokeja???

Minä tulin kaapista ulos oikein rytinällä 10 vuotta sitten 23-vuotiaana. Olin itsekseni hautonut lesbouttani jo vuosia ja sitten sattumalta törmäsin lesbonaiseen ja pääsin "piireihin". Olin onneni kukkuloilla, kun voin vihdoinkin toteuttaa itseäni ja löysinkin pian ensimmäisen tyttöystäväni.
Välit äitini kanssa olivat olleet läheiset. Puhuimme aina kaikki asiat halki. Olin aina haaveillut perheen perustamisesta jne.
En vain koskaan rakastunut miehiin, yritin ja kävin treffeillä ja koetin seurustella... ajan myötä oli kuitenkin pakko myöntää itselleni mikä olen.. Olisihan äidinkin pitänyt aavistaa, kun koskaan mikään ei miesten kanssa onnistunut ja läheiset suhteet parhaisiin naispuolisiin ystäviini olivat ne tärkeimmät... Mutta ei..
Noh, kuitenkin löydettyäni muita lesboja kaveripiirini muuttui ja itsekin muutuin... salailevaksi... en enää kertonut menoistani enkä uusista ystävistäni kuin vain ylimalkaisesti..
En uskaltanut kertoa, vaikka äitini oli sanonutkin rakastavansa minua tapahtui elämässäni mitä hyvänsä... kaikki luvattiin perheessä ottaa vastaan... Mutta miten sitten kävikään...
Äitini huolestui ja epäili minun käyttävän huumeita tai jotain muuta kamalaa...
Kinastelimme taas kerran puhelimessa ollessani uuden tyttöystäväni luona ja äiti kyseli missä olen. Kerroin olevani "sarin" luona.. äitini kysyi: mitä sinä taas siellä teet? ja heitti vaan että; No onko sulla suhde sen sarin kanssa??
No minä siihen että on!!
Ja siitäkös riemu repesi. Äitini haukkui minut pataluhaksi! Huusi ja raivosi, että häpäisen koko perheen ja suvun, isä saa hermoromahduksen ja siskot joutuvat kärsimään.. ja että tämä on luonnonvastaista ja sairasta.. minun pitäisi hankkiutua hoitoon.. Enkä tulisi koskaan saamaan töitä koska olen tällainen ja äiti itsekin menettäsisi työpaikkansa minun vuokseni.. Jne. Ihan törkeää tekstiä ihmiseltä jonka olin luullut rakastavan minua sellaisena kuin olen ja hyväksyvän kaikki valintani...
Tätä syyllistämistä ja syyttelyä kesti melkein vuoden ennen kuin äiti alkoi pikkuhiljaa hyväksymään asiaa... Hän huomasi, että pärjäsin hyvin elämässäni lesboudesta huolimatta eikä kukaan muukaan joutunut asiasta kärsimään.
Nyt lesboudestani tietävät kaikki sukulaiset ja tuttavat. Äiti pitää tyttöystävästäni ja hyväksyy hänet osana perhettä samoin kuin siskojeni miehet. Parin viimeisen vuoden aikana äiti on puhunut lesboudestani avoimesti häpeilemättä sukulaisilleen. Käyn tyttöystäväni kanssa perhe- ja sukujuhlissa normaalisti ja myös työpaikallani hyväksytään perhemuotoni.
Nyt siis tilanteeni on todella hyvä. Alussa olin ihan hajalla äitini suhtautumisen vuoksi mutta myöhemmin olen huomannut, että vuoden ero lapsuudenperheestäni kasvatti minua todella paljon ja auttoi itsenäistymään kodistani ja äidistäni, auttoi katkaisemaan sen henkisen napanuoran joka oli tuohon aikaan melkoisen paksu.
Tsemppiä vain kaikille kaaapista ulos tuleville!!
Avoimuus on ollut hyvä juttu ainakin mimun tapauksessani! :)

Kerroin just skype chatissa äidilleni ja vaikka tiesin sen avarakatseiseksi niin aattelin että voi silti olla eri juttu kun koskeekin omaa tytärtä, mutta ei, ihan loistava tyyppi! Ajattelin että helpompi kertoa netissä kun kasvotusten, koska jos se olisikin järkyttynyt niin sai mahdollisuuhden alkureaktioon ihan omissa oloissaan.