MSM ja alkuoireet

Olen nyt muutamia päiviä ottanut MSM:ää ja tänään huomasin ihan nurinkurisen vaikutuksen itseeni. Kaikki sanovat että ei kannata ottaa illalla myöhään jos meinaa nukkua ja sen pitäs virkistää. Samoin kuin ulosteen pitäisi löystyä. Itse olen ottanut nyt 5g /päivä ja eilenkin viimeisen kerran ennen nukkumaan menoa ja nukuin kuin tukki. Ja unta vaan on riittänyt tämän päivän. Koko ajan on sellainen ei paha mutta väsy olo ja jos istun hetkeksi paikalleni niin meinaan nukahtaa. Olen tänään nukkunut jo kahdet parin tunnin päikkärit. Vatsa on normaalia kovemmalla. Mitään muuta muutosta en ole elämässäni samaan aikaan tehnyt kuin aloittanut tuon MSM:n nauttimisen.

Onko kellään samoja kokemuksia?
95851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aloitin MSM:n jokin aika sitten. Olen lisännyt annostusta pikkuhiljaa. Eräänä päivänä kuitenkin iski päänsärky ja väsymys. Kun luin netistä, niin huomasin että kyseessä on toksikaatio, missä MSM vapauttaa elimistössä ollutta törkyä nopeammin kuin elimistö ehtii poistaa. On harvinainen oire, mutta pitäisi mennä pian ohi.
Vatsavaivat on myös mahdollisia.

Hoitona tuohon on se, että vähentää annostusta. Myöhemmin voi sitten taas lisätä.
Jos sinä olet vetänyt heti kättelyssä 5g, niin tuo on kyllä aika järjetön määrä, koska vaikkapa pillerimuotoisissa valmisteissa suositellaan päivittäisannokseksi 1-3 kpl 1000mg:n pillereitä.

Vähennä annostusta, anna elimistön sopeutua, ja lisää sitten taas, jos siltä tuntuu. Ei sinun kyllä minun mielestäni noin paljon sitä tarvitse missään olosuhteissa ottaa kuitenkaan.

Äänestä
  • Vähän tuollaista itse epäilin, mutta halusin kuulla kokemuksia. Siinä purkissa jota ostin oli suositus 3-6 kapselia 3x päivässä. Itseni tuntien yritän mahdollisimman nopeasti saada tuloksia ja silloin tulee noita ylilyöntejä. Vähennän annostusta ja katson mitä vaikuttaa. Niin en minä sitä 5g heti alkuun ottanut, mutta aika nopeasti kyllä.

    Äänestä

  • Hei!Minä olen kans käyttäny msm-jauhetta jonkin aikaa ja olen huomannu, että puhdistaa kehoa. otan kanssa 5g pvä jaettuna kahteen kertaan aamulla ja illalla. en ole kyllä huomannu, että vaikuttaisi yöuniin. lisäksi pitää ottaa molybdeeniä 1 tbl joka toinen päivä .

    Äänestä

  • nainen 40v kirjoitti:

    Hei!Minä olen kans käyttäny msm-jauhetta jonkin aikaa ja olen huomannu, että puhdistaa kehoa. otan kanssa 5g pvä jaettuna kahteen kertaan aamulla ja illalla. en ole kyllä huomannu, että vaikuttaisi yöuniin. lisäksi pitää ottaa molybdeeniä 1 tbl joka toinen päivä .

    molybdeeniä? Siis onko se jotenkin pakollista MSM:n käytön kanssa ja mistä sitä olet ostanut?

    Äänestä

MITÄ ON MSM
ja miksi sitä käytätte????
En ole vielä koskaan törmännyt tuollaiseen kirjainyhdistelmään.
Kiitos etukäteen!

Äänestä
  • MSM on orkaaninen rikkiyhdiste jota kaikki elollinen sisältää kuten myös ihminen. Nykyaikaisen tehotuotannon johdosta rikkiä saa enää minimaaliset määrät ruoasta ja näin on syntynyt rikin puute joka näkyy monina oireina ja sairauksina. Rikki on erityisesti luuston kivennäinen mutta vaikuttaa edullisesti myös ihoon jne. Toki myös muita kivennäisaineita ja vitamiineja nyky ihmiset tarvitsisivat enemmän. Netistä löytyy aika kattavasti tietoa tästä yhdisteestä juuri tuolla MSM kirjainyhdisteellä Esim, Googlesta.

    Äänestä

  • MSM = MetyyliSulfonyyliMetaani

    (muitakin asioita on tuolla lyhenteellä, kuten MSM = Men having Sex with Men, eli kannattaa olla tarkkana vaikka google-haussa, terveyspalstat ja homopalstat tulevat näkyviin samalla haulla...)


    Helpommin sanottuna MSM on kuitenkin orgaanista rikkiä, joka on kehon rakennusaine.

    Äänestä

  • Se on rikkiä kirjoitti:

    MSM = MetyyliSulfonyyliMetaani

    (muitakin asioita on tuolla lyhenteellä, kuten MSM = Men having Sex with Men, eli kannattaa olla tarkkana vaikka google-haussa, terveyspalstat ja homopalstat tulevat näkyviin samalla haulla...)


    Helpommin sanottuna MSM on kuitenkin orgaanista rikkiä, joka on kehon rakennusaine.

    Googlettamalla "MSM- jauhe" et saa mitään homojuttuja selaimellesi. Jos käytät suomenkielisiä hakuja, saat harvemmin sellaisia tuloksia, jotka viittaavat vieraskielisiin sanoihin tai sanayhdistelmiin.

    Äänestä

  • Kaksi päivää MSM:ää käytettyäni nivelrikkoisten polvieni 10 vuotta kestäneet kivut hävisivät täysin. Eivät ole tulleet takaisin sen koomin. Myös ilkeä ihottuma katosi kokonaan käsistä ja jaloista parissa viikossa.

    Mitään sivuvaikutuksia en ole huomannut lukuunottamatta "puhdistusvaikutuksia": vatsa reagoi reippaasti ja sain eka finnin poskeen 15 vuoteen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinostunut kirjoitti:

Olen nyt muutamia päiviä ottanut MSM:ää ja tänään huomasin ihan nurinkurisen vaikutuksen itseeni. Kaikki sanovat että ei kannata ottaa illalla myöhään jos meinaa nukkua ja sen pitäs virkistää. Samoin kuin ulosteen pitäisi löystyä. Itse olen ottanut nyt 5g /päivä ja eilenkin viimeisen kerran ennen nukkumaan menoa ja nukuin kuin tukki. Ja unta vaan on riittänyt tämän päivän. Koko ajan on sellainen ei paha mutta väsy olo ja jos istun hetkeksi paikalleni niin meinaan nukahtaa. Olen tänään nukkunut jo kahdet parin tunnin päikkärit. Vatsa on normaalia kovemmalla. Mitään muuta muutosta en ole elämässäni samaan aikaan tehnyt kuin aloittanut tuon MSM:n nauttimisen.

Onko kellään samoja kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu