Ämmiä

Miesten makkarissä on ämmiä. Yö kaudet puhutaan ja arvostellaan ja irvaillaan naisia. Jo pudonneita ja varsinkin viimeksi tippunutta. Haukutaan viimeksi taloon tullutta blondia. Näistä naisista mielestäni älykkäintä ja fiksuinta. Miksi näin? Nuo sällit asuu
tammatallissa, eikä missään testosterodi pilttuissa. Säälittäviä tyyppejä.
9738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kun sanot näitä luusereita ämmiksi.

Äänestä

Sinun mielestä siis naiset "ämmät" ovat tuollaisia miten kuvailemasi miehet käyttäytyvät? Siis etkö voi sanoa suoraan, että nuo miehet ovat mitä ovat, mutta eivät ne naisia ole, sillä ei naiset noin käyttäydy. Ei ainakaan minun tuttavapiirissäni. Tuo ämmittely on naisia loukkaavaa, sillä leimaat kaikki naiset juorukelloiksi, vaikka pahimpia juoruajia ovatkin miehet, ainakin tuolla talossa. Kulttuuri on muuttunut, että ei eletä enää jossain 1800-luvulla, jolloin naiset ehkä juorusivat enemmän mistä tuo juontaa juurensa, luulo, että naiset olisi niitä juoruajia. Nykyajan elämässä on saanut huomata, että pahimmat juorukellot ovakin miehiä! Voidaan siis vain puhua neutraalisti juorukelloista, ja lopettaa se ämmittely.

Äänestä
  • Aloittaja

    En ala puolustelemaan iseäni. Sanotaan sitten, että sielä majailee ämmäksiä.

    Äänestä

  • Kerran joku (mies) kirjoitti kehuen kuinka Jenni on mies, koska on niin fiksu ja looginen. Ei tajunnut, että sanoi siinä yleensä naisia tyhmiksi.

    Äänestä

  • tuosta kirjoitti:

    Kerran joku (mies) kirjoitti kehuen kuinka Jenni on mies, koska on niin fiksu ja looginen. Ei tajunnut, että sanoi siinä yleensä naisia tyhmiksi.

    Onko tässä jossain ollut Jennistäkin kyse?

    Äänestä

  • aivoton kirjoitti:

    Onko tässä jossain ollut Jennistäkin kyse?

    kuten kirjoitin.

    Äänestä

EN OLE VIELÄ HAVAINNUT ÄLYÄ, FIKSU SUNNUNTAINAKIN, SUORASSA LÄHETYKSESSÄ KAUHTUNUT MUSTA PIPO SILMILLÄÄN?????

Äänestä
  • ai kauhtunut??? Ei vaan meidän kuvaruudussa näkynyt kauhtunutta pipoa?? Ja oletko yhtään katsonut ympärillesi ja huomannut, että nykyään enemmän kuin monet käyttävät pipoa?? Turha kysyä, et tietenkään ole.

    Äänestä

Hei, eikös olli ookkin kotkottaja. Kuvitelkaapa kanaa ja ollia. He he hee!

Kakista tulee marsukin mieleen. Sitäpaitti hänhän kyseli että kuinka marsua voi n*ssia niin ettei marsun paikat hajoo. Tuntee luontaista vetoakin niihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8096780 kirjoitti:

Miesten makkarissä on ämmiä. Yö kaudet puhutaan ja arvostellaan ja irvaillaan naisia. Jo pudonneita ja varsinkin viimeksi tippunutta. Haukutaan viimeksi taloon tullutta blondia. Näistä naisista mielestäni älykkäintä ja fiksuinta. Miksi näin? Nuo sällit asuu
tammatallissa, eikä missään testosterodi pilttuissa. Säälittäviä tyyppejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu