Mitn testataaan vauvalta 5kk epäilty maitoallergia?
Maitoallergia
Auroara
4477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tehtiin altistus ihan kotioloissa.
Siis lääkäri antoi reseptin almiro pepti valmisteelle, sitä käytettiin kaksi viikkoa, ihottuma lähti kokonaan. Sitten käytiin lääkärillä, kokeiltiin muutama päivä tuttelia, ihottuma palasi ja kontrolliaika lääkärille joka totesi maitoallergian ja kirjoitti b-lausunnon.
Tyttö oli 4,5 kk ikäinen kun testattiin almiroa
eli Almiron pepti käyttöön, oireet hävisi melkein heti, parin viikon käytön jälkeen kokeiltiin taas tuttelia, oireet palasi. Lääkäri teki tästä diagnoosin, ja kirjoitti kelalle B-lausunnon, jonka perusteella saamme korvauksen almiron peptistä.
Ihan vain varmuuden vuoksi kerron et maitoallergia voidaan todeta myös verikokeella.
Meidän pojalla epäiltiin allergiaa mutta kukaan ei neuvolassa sanonut että voimmehan testata asian verikokeella eikä kukaan ollut valmis tekemään muitakaan mahdollisia testejä.
Kaverilta sitten kuulin tällaisesta mahdollisuudesta ja arvaa vaan sylettikö kun kun kukaan ei voinut infota mua asiasta,
kaikki vaan hohhaili ja ihmetteli et voihan olla et ihottuma johtuu allergiasta!
Verikokeessa n. 4kk ikäisenä ei näkynyt mitään, mutta oli silloin altistunut maidolle vain vähän. Imetin siis pääasiassa. Ihotestissäkään ei näkynyt.
Sitten 5kk ikäiseän tehtiin altistuskoe allergialääkärillä. Olin ensin antamatta korviketta viikkoon (meillä tämä onnistui, kun rintamaitoa riitti joten kuten). Lääkärillä annettiin tuttelia ensin hyvin pieniä määriä kerrallaan (1 ml, 5ml, 10ml...) ja seurattiin oireita (ihottuma, itkuisuus, vatsavaivat). Lopulta maitoa juotettiin 2dl ja kun vieläkään ei tullut selkeitä oireita, jatkettiin altistusta kotioloissa. Kirjasin ylös oireet kun juotin maitoa vähintään 2dl päivässä viikon ajan. Meillä ainoa selkeä oire oli ummetus. Ihottumaa tuli myös, mutta muiden allergioiden vuoksi sitä oli muutenkin koko ajan, joten vaikea päätellä siitä mitään. Oireiden perusteella sitten lääkäri kirjoitti b-todistuksen. Tämän jälkeen sain kela-korvauksen almiron peptistä, ja vielä oli kontrollikäynti lääkärillä, jossa todettiin, että almiron pepti sopii eikä aiheuta oireita.