Mars mars Lasikiin

Omasta Lasik leikkauksestani on nyt kulunut noin vuorokausi eikä ole pahaa sanottavaa. Kävin leikkauttamassa silmäni gurulla Tampereen Mehiläisessä. Homma tuntui sujuvan varsin rutiininomaisesti ja olin pihalla sairaalan ovesta kolmessa tunnissa.

Fiilis oli niin hyvä, että unohdin kokonaan pyytää rauhoittavaa. Jälkeenpäin kun ajattelee niin hyvä niin. Epämiellyttävin homma kieltämättä oli se läpän teko, mutta se on ohi niin hetkessä, ettei sitä edes tajua. Varsinainen laserointi oli jopa hienoa katseltavaa, mikä ei minun kohdallani kestänyt edes kymmentä sekuntia. Pietilä kertoi koko ajan rauhoittavaan ääneen, mitä teki ja tuli todellakin olo että mies tietää mitä tekee.
Leikkauksen jäljeen tuli vähän tyhjä olo, että tässäkö se nyt oli!

Kotiinlähtötarkastuksessa oli hassua kun Pietilä näytti nopsaan, että tällä tarkkuudella saa ajaa autoa ja tällä pääsee lentäjäksi. Selvästi kirjaimet eivät tällöin vielä näkyneet, mutta sai niistä helposti selvän. Aivan 1.2 tarkkuuteen en päässyt eli noin 1.5 tunnin kuluttua leikkauksesta!

Nyt suorastaan hymyilyttää liikkua tuolla pihalla. Niin hyvin kaikki näkyy. Ei ole mistään halo-ilmiöistä tietoakaan eikä valot leviä mihinkään suuntaan. Hämäränäköni on vähintään ennallaan. Oikeastaan ehkä parempi, koska lasit heijastelivat ja levittelivät valoja vaikka niissä olikin kaikki päällysteet.

Leikkauksesta ei ole aiheutunut mitään vaikeuksia. Tietokoneen tekstin näyttivät hieman utuisilta leikkausiltana, mutta nyt klikkailu sujuu kuin ennenkin. Roskantunne hävisi kokonaan parissa tunnissa yhdessä todella lievän valonarkuuden kanssa. Välttämättä aurinkolaseja ei olisi tarvinnut koko reissulla ja hätätilanteessa olisin voinut ajaa itsekin kotiin.

Lähtöarvoiltani olin tosin ilmeisen helppo tapaus. Hajataittoa ei ollut ja linssien vahvuuskin oli vain -3.5. Näkö lasien kanssa oli 1.5 ja nyt melko sama. Kuva vain tuntuu jotenkin laadukkaammalta, ilmeisesti koska lasien tuomat vääristymät ovat poissa.

Silmäni eivät tunnu lainkaan kuivilta/kuivuvan, edes aamuisin. Ihmettelenkin, että minne sen muovikassillisen kosteustippoja oikein tungen. Kait ne sitkeästi on käytettävä loppuun. Olen varsin nuori (22-vuotias), mikä varmasti nopeutti toipumistani.

Eli nyt kaikki ketkä empivät ja ämpyilevät leikkauksen kanssa: puhelin käteen tältä istumalta ja aikaa varaamaan, niin minäkin tein! Mehiläistä voin lämpimästi suositella. Tampereella on Suomen nopein kone, joita on maailmassa nykyään kahdeksan. Tuskin Pietilä mitään paskaa ostaa!
162396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

zyoptix-leikkaukseen (Silmälaseri, Helsinki). Tai siis huomenna esitutkimus: saa nähdä, mihin leikkaukseen sitten lopulta pääsen.
Miinusta noin -4.25 molemmissa.
Vaikka tulisi hämäränäön ongelmaa yms. niin voi kyllä lohduttautua sillä, että silmälasien kanssa se on ollut ihan jokapäiväistä ja valot näkyvät muutenkin kuin kelmun läpi silmälasien naarmuista yms. johtuen. Ei auta kuin toivoa, että kaikki sujuu hyvin! Kiva kuitenkin lukea positiivisiakin kokemuksia. Onnea sinulle "uusista" silmistäsi!

Äänestä

Hienoa, että leikkauksesi/toipumisesi sujui hyvin. Luulen kyllä, että kaikki sujuu sinulla tästä eteenpäinkin toipumisen kannalta hienosti. Kirjoittelehan silti palstalle kuulumisiasi,miten toipumisesi edistyy. Itselläni alusta saakka ongelmia jo neljän viikon ajan toipumisen suhteen. Viikon päästä menen oikean silmän uusintaleikkaukseen epiteelikasvun, plussan ja hajataiton takia. Toivottavasti sen jälkeen minäkin voin olla yhtä tyytyväinen kuin sinä!!

Äänestä
  • rohkeat! Kerään rohkeutta... ja ehkä menen...

    Äänestä

Congrats, tällainen tulos pitäisi tulla kaikille leikatuille.

Pystyisitkö kertomaan, mikä on skotooppinen pupillikokosi eli kuinka laajat pupillisi ovat hämärässä? Sarveiskalvon paksuus ennen leikkausta olisi myös hyvä tietää.

Äänestä
  • Lyöttäydyn tähän keskusteluun, koska alkoi kiinnostaa nämä pupillikoot ja muut mitat. Minulla on se Treatment Data kummastakin silmästä kotona. Onkohan se sarveiskalvon paksuus merkitty siihen? Entä pupillin halkaisija? Jäi varmaan sinne topografiapapereihin eli siitä saa varmaan kopion halutessaan..

    Äänestä

  • Perjantaina kirjoitti:

    Lyöttäydyn tähän keskusteluun, koska alkoi kiinnostaa nämä pupillikoot ja muut mitat. Minulla on se Treatment Data kummastakin silmästä kotona. Onkohan se sarveiskalvon paksuus merkitty siihen? Entä pupillin halkaisija? Jäi varmaan sinne topografiapapereihin eli siitä saa varmaan kopion halutessaan..

    Halkaisijan ja paksuuden löydät ehkä etsimällä järkeviä arvoja, eli:

    Skotooppinen pupilli n. 5.8-8.2mm (alle 50-vuotiaalla)

    ja

    Sarveiskalvon keskimääräinen paksuus leikkaamattomana n. 550 - 50µm (mikrometriä).

    Äänestä

  • pauli-s kirjoitti:

    Tällaisia arvoja löysin niistä papereista:

    - Pachym. Orbscan Thin. 547 (toinen silmä 536)
    Residual Stroma estim. 327 (toinen 319)
    at Flap 160 (toinen 160)

    Pupilli-termiä ei löydy tiedoista. Siinä Dilation Status-kohdassa lukee:
    Wavefront Diameter 6,28
    Optical Zone 6,3

    Niin ja lähtöarvot olivat noin -3,75 (reilu vuosi sitten optikko määräsi minulle n. -4,25 lasit! Ihmeellisesti näkö 'parantunut' siis...)

    Kiitoksia tiedoista. Minulle ainakin on erittäin kiinnostavaa lukea nimenomaan näitä tarkkoja tietoja yhdistettynä kuvanlaatuarvioihin. Dilationhan on laajeneminen, joten sinulla on ehkä mitattu pupilliksi 6,28mm, ja leikkausalue 6,3mm ( transition zone), mutta vaikea sanoa varmasti.

    Haluaisin laittaa tähän nyt ehdotuksen siitä, minkälaisessa muodossa kiinnostavimmat tiedot voisi ilmoittaa. Esimerkissä on omat tietoni. Jätän positiiviset asiat pois, jottei tuosta tulisi liian pitkä. Positiivisia asioita useimmiten ilman muuta on kyllä myös. (Skotooppinen pupilli = pupillin laajuus hämärässä, voi myös periaatteessa testata kotikonstein.)

    Leikkauksen ajankohta: 18.2.2005

    Käytetty laitteisto: Wavefront LASIK (Zeiss MEL-80 WASCA)

    Silmälasiarvot ennen leikkausta: -4.75 kumpikin silmä, -0.25 hajataitto vasemmassa (tätä ei korjattu, mikä osoittautui hyväksi ideaksi)

    Skotooppinen pupilli: 7,55 -0.3mm

    Sarveiskalvon keskimääräinen paksuus: n. 550µm (itse en saanut paperia, jossa tämä kävisi ilmi, ja en harmikseni muista enää tarkasti, mutta tarkistan tuon kyllä vielä)

    Lamppujen leviäminen pimeässä leikkauksen jälkeen [1: ei leviä / 2: leviää hiukan / 3: leviää häiritsevän peittävästi / 4: leviää niin paljon, että autolla ajaminen pimeässä on hieman tai erittäin vaarallista]: 4

    Suurimmat ongelmat näössä: Käytännössä identtinen palloaberraatio kummassakin silmässä. Normaalien haittapuolien lisäksi (näen hieman huonommin aivan lähelle kuin aiemmin, ehkä hitusen kuivemmat silmät kuin ennen leikkausta, mutta n. vuodessa parantui kyllä hyvälle tasolle) starburst/halo-leviäminen huonevalaistuksessa/pimeällä, kasvojen tunnistaminen mahdotonta jos henkilön takana on kirkas valo, levinnyt kuva monitorilla/tv:ssä jne., pimeällä en erota esim. tummaa puuta tummasta taivaasta, kun ennen erotin (nytkin, jos korjaan tilanteen esim. pienentämällä pupillit vanhoilla silmälaseillani) eli selvästi alentunut kontrastiherkkyys. Oikeassa silmässä pieni regressio eli taittovirheen palautuminen (ei kriittinen).

    Parantuminen ajan myötä: Näkö kirkkaassa ulkoilmassa terävöityi loistavaksi n. neljässä päivässä. Tämän jälkeen huonevalaistuksessa/pimeällä leviävä kuva on pysynyt identtisenä tähän päivään asti.

    Äänestä

  • Valitettavasti en tajunnut ruinata silmieni teknisiä tietoja paperille, joten en niitä osaa antaa. Sarveiskalvon paksuus kuulemma oli valtava :-). Kumma juttu kyllä ettei mitään lappua tullut aiheesta.

    Äänestä

Minäkin siis leikkauksessa viime perjantaina. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Minä olen 'jo' 42-vuotias, joten kyllä me vanhatkin voimme toipua nopeasti leikkauksesta. Eli sitä vaan haluan tässä painottaa, että ehkä se ikä ei kuitenkaan ole tärkein parantumista edistävä seikka, vaan siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. Tämä vaan tällaisena sivuheittona... Hyvää jatkoa sinulle!

Äänestä

Mut leikattiin torstaina.. Lasikilla.. Olen myöskin nuori, noh 27:) Mulla on ollut ongelmaa noitten hahmotus asioiden kanssa, ja silmät myöskin kuivuu... Mä en oo vielä ihan vakuuttunut.. Esim. värien hahmotus, kun katson tv;n tekstitv;tä ei oo hyvä.. Ja ei edelleenkään on 100% tarkkuus.. Utua ja vaikeutta esim. lukea lehteä.. Alkaa jo joskus pelottamaan:)
Ajattelin ootella viikonlopun yli ja palata asiaan, jos näkö ei paludu.. Mun ei oo näet hyvä olla:)

Äänestä
  • Jos mahdollista, niin voisitko sinäkin kertoa enemmän numerotietoa. Kirjoitan asioista tässä ketjussa otsikolla Tuloksien ilmoittaminen. Toki tilanteesi voi olla eri (parempi) esim. 2kk kuluttua, mutta ei mikään estä sitten kirjoittamasta uudelleen.

    Äänestä

  • Minut leikattiin lasikilla reilu kuukausi sitten ja oikea silmä leikattiin uudestaan perjantaina. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen oli vaikea katsoa telkkaria, lukea lehteä tai tehdä yhtään mitään. Näkö oli "ihan hullu". Syykin selvisi: oltiin menty reilusti plussalle, toisessa silmässä vielä enemmän, hajataitto oli myös kolminkertaistunut toisessa silmässä). Näkö ei muuttunut yhtään kuukaudessa (vaikka nuori optikko sai välillä vähän paremmat tulokset kuin kokeneempi konkari). Itse siis oman kokemukseni perusteella tarjoan plusnäköä epätarkkuuteen tai lähinnä ajattelin kertoa, että sen voi itse testata marssimalla Tiimariin ja testailemalla eri vahvuuksisia pluslaseja ja tiirailla niillä tekstejä. Tosin minun näköni oli niin kummallinen, etteivät tietenkään nekään tuoneet juurikaan helpotusta. Toinen mitä tarjoan oman kokemukseni perusteella on käynti optikolla. Itse olen päässyt aina samana päivänäkin, kun olen kertonut vaivasta. Heillä on ollut siellä hyvää tietoa ja saavat tutkimuksillaan selville myös numerotiedot (plussat, miinukset, hajataitot..). Ei kannat liikaa odotella, vaikka toiset sanovat, että malttia. Minä ainakin ihan ahdistuin tilanteesta. Hankin kyllä 1.5 viikon päästä silmälasit ja sain ne pikana helpottamaan oloani. Perjantaina oikeaan silmään tehtiin uusintaleikkaus (kun siinä oli lisäksi epiteeliä läpän välissä). Nyt vasen silmä 0.5 ja oikea -0.5. Plussan kanssa pärjään, mutta miinuksen kanssa en (ainakaan tällä hetkellä). Mutta nyt näkö ei ole sellainen "hullu" kuin ekan operaation jälkeen. Optikon kanssa tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että nyt odottelen joulukuun kuukausikontrollia, jos en ole sitten näkemiseen tyytyväinen, niin hankin heti lasit. Nyt sen tajuan -näkemisen tarkkuudesta en tingi!!! Kuivuus on minulla myös todellinen ongelma. Meinaa käydä mielenterveyden päälle, kun koko ajan on sellainen olo kuin molempiin silmiin olisi kuivunut piilari eli kova roskantunne. Kostuttelen tunnin välein, eikä siitäkään apua ole tuntemukseen. Yksilöllistä on, koska kuivuus loppuu. Tänään kun tilasin kuukausikontrollia, niin hoitaja sanoi, että hyvinkin saa varautua 2-3kk kovaan kuivuuteen (toisten mielestä vieläkin kauemmin). Viscotears geelimäinen kertakäyttötippa on ollut minulle paras kokeilemistani. Mun ei ole vieläkään hyvä olla, mutta suunta on parempi (tosin ei kuivuus ole yhtään hellittänyt). Kirjoittele jatkossakin, miten toipumisesi edistyy.

    Äänestä

  • pauli-s kirjoitti:

    Jos mahdollista, niin voisitko sinäkin kertoa enemmän numerotietoa. Kirjoitan asioista tässä ketjussa otsikolla Tuloksien ilmoittaminen. Toki tilanteesi voi olla eri (parempi) esim. 2kk kuluttua, mutta ei mikään estä sitten kirjoittamasta uudelleen.

    Kävin myös lasik leikkauksessa noin kuukausi sitten. Olen huomannut että näkö ei ole vieläkään tarkka, visusarvo vain n. 0.5. Myös valojen laajenemista pimeällä olen huomannut ja lukeminen on epämukavaa. Syykin selvisi käytyäni tarkastuksessa, molempiin silmiini oli tullut 1,25 hajataittoa vaikka sitä ei ennen lasik leikkausta minulla ollut ollenkaan. Mistäköhän moinen johtuu, onko mahdollinen moka sattunut laserohjelmoinnissa vai voiko sittenkin silmien heiluminen toimenpiteen aikana vaikuttaa lopputulokseen..??

    Äänestä

  • näin minulla kirjoitti:

    1,25 hajataittoa on yllättävän paljon. Mysteerin selvittämiseksi voisi auttaa tieto hajataiton akselista. Mahdollisuus 1,25 hajataiton syntymiseen kumpaankin silmään silmien liikuttamisen takia laseroinnin aikana on varmaankin pitkälti 0%. Lääkärisi varmasti ehdottaa jotakin hajataittosi korjaamiseksi. Kerrohan miten asia etenee.

    Toinen silmäni leikattiin uudestaan hajataiton 1.0 sekä uudelleen tulleen miinuksen takia -0.75. Nyt uusintaleikkauksesta on kulunut reilu kuukausi ja silmässä on arvot 1.25 ja hajataittoa edelleen 1 mutta nyt eri suunnassa. Tarkkaa akselisuuntaa en tiedä. Toisessa silmässäni arvot tällä hetkellä -0.25 ja hajataittoa 0.75. Lääkäri sanoi että katsotaan tilanteen kehitystä ja palataan asiaan uudelleen kesän jälkeen. Itse en usko että hajataitto ajan myötä itsestään voisi parantua.. Toki tilanteeni on vielä kesken ja se voi muuttua toisen mahdollisen uusintaleikkauksen avulla mutta kokemukseni perusteella en pitäisi lasik tuloksia kovinkaan tarkkoina. Toisekseen en tiedä kuinka monta kertaa samaa silmää on hyvä leikata. Sarveiskalvon paksuutta oli muistaakseni jäljellä noin 400 jotain yksikköä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Illo kirjoitti:

Omasta Lasik leikkauksestani on nyt kulunut noin vuorokausi eikä ole pahaa sanottavaa. Kävin leikkauttamassa silmäni gurulla Tampereen Mehiläisessä. Homma tuntui sujuvan varsin rutiininomaisesti ja olin pihalla sairaalan ovesta kolmessa tunnissa.

Fiilis oli niin hyvä, että unohdin kokonaan pyytää rauhoittavaa. Jälkeenpäin kun ajattelee niin hyvä niin. Epämiellyttävin homma kieltämättä oli se läpän teko, mutta se on ohi niin hetkessä, ettei sitä edes tajua. Varsinainen laserointi oli jopa hienoa katseltavaa, mikä ei minun kohdallani kestänyt edes kymmentä sekuntia. Pietilä kertoi koko ajan rauhoittavaan ääneen, mitä teki ja tuli todellakin olo että mies tietää mitä tekee.
Leikkauksen jäljeen tuli vähän tyhjä olo, että tässäkö se nyt oli!

Kotiinlähtötarkastuksessa oli hassua kun Pietilä näytti nopsaan, että tällä tarkkuudella saa ajaa autoa ja tällä pääsee lentäjäksi. Selvästi kirjaimet eivät tällöin vielä näkyneet, mutta sai niistä helposti selvän. Aivan 1.2 tarkkuuteen en päässyt eli noin 1.5 tunnin kuluttua leikkauksesta!

Nyt suorastaan hymyilyttää liikkua tuolla pihalla. Niin hyvin kaikki näkyy. Ei ole mistään halo-ilmiöistä tietoakaan eikä valot leviä mihinkään suuntaan. Hämäränäköni on vähintään ennallaan. Oikeastaan ehkä parempi, koska lasit heijastelivat ja levittelivät valoja vaikka niissä olikin kaikki päällysteet.

Leikkauksesta ei ole aiheutunut mitään vaikeuksia. Tietokoneen tekstin näyttivät hieman utuisilta leikkausiltana, mutta nyt klikkailu sujuu kuin ennenkin. Roskantunne hävisi kokonaan parissa tunnissa yhdessä todella lievän valonarkuuden kanssa. Välttämättä aurinkolaseja ei olisi tarvinnut koko reissulla ja hätätilanteessa olisin voinut ajaa itsekin kotiin.

Lähtöarvoiltani olin tosin ilmeisen helppo tapaus. Hajataittoa ei ollut ja linssien vahvuuskin oli vain -3.5. Näkö lasien kanssa oli 1.5 ja nyt melko sama. Kuva vain tuntuu jotenkin laadukkaammalta, ilmeisesti koska lasien tuomat vääristymät ovat poissa.

Silmäni eivät tunnu lainkaan kuivilta/kuivuvan, edes aamuisin. Ihmettelenkin, että minne sen muovikassillisen kosteustippoja oikein tungen. Kait ne sitkeästi on käytettävä loppuun. Olen varsin nuori (22-vuotias), mikä varmasti nopeutti toipumistani.

Eli nyt kaikki ketkä empivät ja ämpyilevät leikkauksen kanssa: puhelin käteen tältä istumalta ja aikaa varaamaan, niin minäkin tein! Mehiläistä voin lämpimästi suositella. Tampereella on Suomen nopein kone, joita on maailmassa nykyään kahdeksan. Tuskin Pietilä mitään paskaa ostaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu