Miltä teistä tuntuu, noin 1-vuotiaiden vanhemmat?
Itse tunnen itseni äärettömän väsyneeksi tämän vuoden jälkeen. Vauva on ollut alusta asti erittäin vaativa. Heräillyt kymmeniä kertoja yössä, päikkäreille nukuttaminen yhtä taistelua, vierastaminen aivan älytöntä. Itkenyt tosi paljon ja itkee edelleen... Tuntee itsensä ihan epäonnistuneeksi äidiksi, kun mikään ei suju. Ei vieläkään, vaikka vauva jo vuoden! Mielenkiintoa ei ole enää mihinkään muuhun, odottaa vaan päivästä toiseen että vauva jotenkin muuttuisi helpommaksi. Ehkä pitäisi lakata odottamasta. Nyt vaan on jotenkin "jysähtänyt" päälle tämä väsymys, kun koko vuosi on ollut tosi rankka. Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia (varsinkin vaativien vauvojen vanhemmilta), miten olette jaksaneet?
Itse tunnen itseni äärettömän väsyneeksi tämän vuoden jälkeen. Vauva on ollut alusta asti erittäin vaativa. Heräillyt kymmeniä kertoja yössä, päikkäreille nukuttaminen yhtä taistelua, vierastaminen aivan älytöntä. Itkenyt tosi paljon ja itkee edelleen... Tuntee itsensä ihan epäonnistuneeksi äidiksi, kun mikään ei suju. Ei vieläkään, vaikka vauva jo vuoden! Mielenkiintoa ei ole enää mihinkään muuhun, odottaa vaan päivästä toiseen että vauva jotenkin muuttuisi helpommaksi. Ehkä pitäisi lakata odottamasta. Nyt vaan on jotenkin "jysähtänyt" päälle tämä väsymys, kun koko vuosi on ollut tosi rankka. Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia (varsinkin vaativien vauvojen vanhemmilta), miten olette jaksaneet?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Raskasta on olla vaativan vauvan äiti! Kateellisena ja ihmetellen kuuntelen juttuja vauvoista, jotka nukkuvat kahden-kolmen tunnin päikkärit sen kummemmin nukuttamatta, tai nukkuvat läpi yön. Yhtä ihmetellen kuuntelen, kuinka äidit liikkuvat kaupungilla ja muualla ihmisten ilmoilla vauvan kanssa, ja vauva ei huuda koko aja naama punaisena! Ja jotkut äidit voivat kuulema vielä vauvan tulon jälkeen puhua puhelimessa, harrastaa jotain, pitää huolta kunnostaan ja ulkonäöstään tai jopa esim. opiskella!
Minä olisin onnellinen jos pääsisin vessaan niin että lapsi ei huuda tukehduksissa ja hakkaa päätään vessan oveen... Ja unelmoin että saisin vielä joskus nukkua koko yön, tai syödä aterian niin ettei samalla tarvitse laulaa/hyssyttää lasta/leikkiä/syöttää lasta/yrittää estää lasta kaatumasta päälleen jne.
Kyllä tästä on kaukana se ihana ja rauhallinen vauva-arki, jota odotin! Mutta yritän vaan ajatella, että pakkohan tämän on joskus helpommaksi muuttua! Onko teillä muuten tutkittu allergiat? Meillä maitoallergian löytyminen ja apteekin korvike auttoivat siihen, että itkut vähentyivät, eli enää ei itketä kuin pari tuntia päivässä...
Meidän poika on "vasta" puolen vuoden, mutta ajattelin silti vastata. Meillä on kans ollu todella vaativa tapaus alusta asti, rankkaa on ollut kaikin puolin. Itketty on paljon, niin äiti kuin vauva. Aluksi ajattelin että kyllä sitten helpottaa kun ensi kuukaudet on takana esim kiinteisiin siirryttäessä, mutta ei. Sitten ajttelin että kyllä varmaan helpottaa kun lapsi oppii touhuamaan ja kääntyilemään tms. muilla keinoin itseään viihdyttämään, mutta ei.
Välillä tuntuu että päivät vaan matelee ja minä odotan parempaa huomista, välillä on todella huono olo, harvoin on päiviä että jaksan olla iloinen koko päivän.
Meidän vauva on siis myös vaativa, nukkuu huonosti ja lyhyesti, itkee hurjasti ja kovaan ääneen (useimmiten lähes kiljuu), kyllästyy nopeasti, vierastaa pahasti, ei viihdy muualla kuin kotona, nukuttaminen yhtä tappelua, herää usein itkien lujaa, muiden vaikea hoitaa häntä koska kaikki (syöminen, nukkuminen jne.) on yhtä pelaamista... niin ja jos päivän normaali "kaava"/rutiinit poikkeaa normaalista esim. vierailun takia, on poika entistä kiukkuisempi...
Äitinä olen todella väsynyt. Myös muut asiat ahdistaa esim. raskaudesta jääneet kilot ja muutenkin rähjäinen kotiäiti "look". Apua kaipaisin paljon, mutta pojan hoito on niin vaativaa että isovanhemmat eivät pärjää hänen kanssaan. Isä pärjää jotenkin, mutta on ahdistavaa kuunnella kun poika itkee hänen kanssaan.
Sinun viestisi oikeastaan lisäsi ahdistusta, koska nyt tiedän että on mahdollista että ei tämä vielä aikoihin helpota. Toisaalta kyllä siinä mielessä myös helpotti oloa että tiedän että en ole yksin vaativan ja herkän lapseni kanssa.
Koitetaan jaksaa ja elää toivossa että joskus helpottaa. Voimia sinulle.
Voi ei. Meillä joten kuten vaativa yksilö nyt 6 kk. Mutta nyt kun luen edellä olevia kirjoituksia huomaan, että ei meillä nyt asiat ainakaan vielä ole niin "kurjasti" kun voisivat olla. Olen ajatellut että meillä alkaa kohta nukkumiset (ajoittain todella lyhyitä pätkiä, nukuttaminen vaikeaa. Välillä nukkuu hyvin.), viihtymiset(on paljon päiviä kun viihtyy vain sylissä ja siinäkin vinkuu), syömiset(joskus kelpaa, joskus ei..) ja vierailut(huutaa kun syötävä nähdessään vieraan naaman) sujumaan kun ikää on yli 6kk. Mutta aiemmista viesteistä päätellen näin tulee tuskin käymään. Voisin jopa kuvitella että suunta on huonompi, niin on monen muunkin asian kanssa käynyt...
Osaako kukaan sanoa mistä nämä vaativat vauvat saavat kiukkunsa? Jos esim. taustalla ei ole allergiaa tms. Onko todellakin kyse vaan temperamentista yms? Millaisiksi taaperoiksi he kasvavat?
lainaan edellistä: "Osaako kukaan sanoa mistä nämä vaativat vauvat saavat kiukkunsa? Jos esim. taustalla ei ole allergiaa tms. Onko todellakin kyse vaan temperamentista yms? Millaisiksi taaperoiksi he kasvavat?"
Samaa olen miettinyt, koska omalle kohdalleni on siunaantunut tällainen vaativa vauva, kuten aiemmin kirjoitin. Olen useasti, jopa päivittäin pohtinut, että mistä tämä johtuu. Onko kyse temperamentista, yleensä luonteesta, onko taustalla allergia tms. sairaus/vaiva, eniten olen pelännyt että nämä olisivat merkkejä esim. adhd:stä tms. muusta käytöshäiriöstä tai vastaavasta. Mutta kuitenkin toivon syvästi, että nämä ovat vaan vauvan omaa luonnetta, ja että hänestä kasvaisi tasapainoinen lapsi (vaikka nyt tasapainoisuus on kaukana).
Myös minua kiinnostaisi tietää, että millaisiksi nämä vaativat vauvat ovat kasvaneet, eli minkälaisia ovat esim. leikki-iässä tai kouluiässä.
Omaa ahdistustani lisää, se että ympärilläni on paljon muitakin suurinpiirtein vauvani kanssa samanikäisiä vauvoja, mutta he kaikki ovat kuin "enkeleitä", eli kilttejä, rauhallisia jne. Kyllä joskus hävettää, tai oikeestaan melko usein, kun meidän poika pistää shown pystyyn. Joskus nämä vierailujen aikana alkaneet hysteeriset itkut eivät pääty vastakun lähdemme pois...eli useimmat vierailut yms. jätän suosista nykyään väliin.
Miten muuten nämät vaativat vauvanne ovat kasvaneet ja kehittyneet? Entä liittyikö raskausaikaan tai synnytykseen mitään normaalista poikkeavaa?
Meillä raskausaika meni muuten normaalisti, mutta minä opiskelin kauhealla tarmolla/stressillä ihan raskauden loppuun asti, vain viimeiset kaksi viikkoa tai viikon lepäilin rauhassa.
Synnytys lähti käyntiin melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen, synnytys oli muuten helppo ja normaali, mutta vauvalle yritettiin avautumisvaiheen loppupuolella kiinnittää jotain sydänäänianturia päähän (siinä kuitenkaan onnistumatta), jonka seurauksena vauvan pää oli aivan verillä ja taynnä haavoja yhdestä kohdasta. Ensimmäiset elinpäivänsä vauvani jaksoi särkylääkkeen voimin olla rauhassa ja sai unen päästä kiinni, ilman särkylääkettä hän huusi, eikä saanut nukuttua (ilmeisesti siis päässä olevan kivun takia).
Näitä olen siis miettinyt, että onko ollut vaikutusta siihen että vauvasta on tullut hyvin herkkä ja itkuinen...tiedä häntä...
Meillä raskausaika oli vaikea, oli älytöntä huonoa-oloa ja lopulta puhkesi raskaushepatoosi ja synnytys käynnistettiin 3 viikkkoa ennen aikojaan. Synnytys yms menivät hienosti, mutta reilun 2vkon iässä puhkesi koliikki (?!), tosin melko lievä sellainen. Siitä asti on menty ylä ja alamäkiä. En itse usko että raskausajalla/synnytyksellä on merkitystä mutta mene ja tiedä...
oma veljeni oli kuulemma 2 vuotiaaksi aivan kamala, huutoa ja rikkonaisia öitä. Kasvoi kuitenkin taspainoiseksi ja täysin terveeksi aikuiseksi ilman mitään ongelmia tuon ensimmäisen kahden vuoden jälkeen. täytynee luottaa että aika tekee tehtävänsä!!!!
kaikille vastanneille! Helpotuksen itku tuli kun luin teidän viestejä, joku todella ymmärtää miltä minusta tuntuu! Varsinkin sinä "väsynyt jo nyt", suunnilleen jokainen lause oli kuin meidän arjesta.
Minusta tuntuu, että nämä meidän lapset on jotenkin äärimmäisen herkkiä tapauksia, muuta selitystä en ole tälle vaativuudelle löytänyt. Meidän vauvalta on otettu allergiatestit ym. ja kaikki ok. Ainoa mitä joku toinenkin mietti, on nämä aistiyliherkkyysjutut mitkä välillä käy mielessä. Mutta ne varmaan selviää vasta aikanaan jos jotain sellaista on.
Kaikesta huolimatta rakkaus lapseen on jotain niin käsittämätöntä, että se laittaa jaksamaan vaikka mitä, vaikka välillä onkin päiviä, että kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta.
Ja voihan se olla "väsynyt jo nyt" että teillä helpottaa jo ennemminkin. Toivotaan näin!
Tuntuu, että näistä asioista olisi paljonkin puhuttavaa ihmisille jotka tuntuvat ymmärtävän.
Mutta tsemppiä kaikille, yritetään oppia ymmärtämään näitä meidän pienokaisia, eiköhän se jokaisen kohdalla jossain vaiheessa kuitenkin vähän helpota.
Meillä on myöskin ollut yksi lapsista hyvin vaativa ja herkkä lapsi, vauva-aikana vaikea uni-valverytminhäiriö-diagnoosi, koska ei nukkunut juuri koskaan. Valveillaoloaikansa suurimmaksi osaksi itki, joitakin itkua helpottavia kikkoja keksittiin tosin kuukausien kuluessa.
Taustalla erittäin vaikea synnytys ja hätäsektio. Seurauksena oli diagnoosi vaikea synnytysasfyksia, apgarit 1/1/6. Joitakin jälkiä jäi aivoihin, ultrattiin kyllä pienenä.
Syntyi viikolla 42 1.
Lapsi oli herkkä reagoimaan ääniin, oli myös hyvin jäykkä, koska oli ongelmia lihasjänteyden hallinnan kanssa. Neurologi oli sitä mieltä, että aistisäätelyssä on ongelmia. Ne kuitenkin helpottivat, ja reilun vuoden iässä samalla kun uniongelmiin löytyi apu, alkoi myöskin noiden suhteen helpottamaan. Lapsen parempi nukkuminen helpotti myös muuta oloa, päänhakkaaminen ja hirveät raivarit jäivät pois. Itku kun oli aiemmin sellaista ihan kamalaa, ei ollenkaan "normaalia" vauvanitkua.
Tänäpäivänä käymme seurannoissa, mutta lapsi on ottanut lähes kaikessa ikätoverinsa kiinni. Uhmaiät ovat kovia edelleen, ja hermostuu vieläkin melko herkästi, mutta kuitenkin suhteellisen hyvin menee jo arki. Uniongelmia hoidetaan välillä, kun meinaa palata takaisin. Melatoniinikuuri kuitenkin korjaa nopeasti asian. Mitään todella huolestuttavaa ei esiinny, tosin noita aistisäätelyn ongelmia on vieläkin jonkin verran. Pääsääntöisesti kuitenkin on iloinen ja aurinkoinen lapsi.
Osittain voi olla kyse ihan temperamenttieroista, mitään adhd-diagnoosia ei ole tarjolla, koska sellaisia vaikeita ongelmia ei ole. Riski kuitenkin on suurempi, koska myöskin geeneissä on tiettyjä taipumuksia.
Mikä itkun aiheuttaa, onko jotain tiettyjä tilanteita tms. juttuja.
Meillä oireet olivat tosi selviä: kuulossa oli outoa se, että jo leipäpussin rapina toisessa huoneessa aiheutti itkukohtauksen, ulkoiltu ei lähes vuoteen, jos tuuli yhtään tai satoi, koska vauva ei kestänyt ääntä. Autossa lapsi huusi aina koko matkan ajan. Helistimiä ei sietänyt lainkaan, vaikka oli kuinka hento ja rapiseva ääni ollut. Kylppäriin ei meillä menty lainkaan loppupeleissä, ilmeisesti kaikuva tila oli syynä. Kylpeminen oli pitkään vaikeaa, kunnes keksin, että laitan kylpyveteen pyyhkeitä, jotta ei ollut lapsi tavallaan vedessä vaan. Tällä lailla sitten pikku hiljaa tottui pesuun.
Ruoan lämpötilan kanssa piti olla tarkkana, samoin koostumus oli oltava hieno. Käsitellessä lasta piti olla sellaiset aika lujat otteet, kevyempi kosketus sai aikaan taas kerran kauhean itkun.
Eräs lasta tutkinut lääkäri sanoi, että kun ei voi lapsen olotilaa millään tietää. Sekin on minua mietityttänyt, että voisiko vauvalla olla jäänyt traumoja esimerkiksi elvytystilanteesta, jotka sitten alitajuisesti muistaisi. Miksi ei, jos kerran lapsi muistaa sikiöaikana kuulemansa äänetkin. Ei se lääkärikään mahdollisuutta poissulkenut, varsinkin kun piippausäänet olivat myös pahoja, juuri sellaiset, kun siellä teholla kuuluivat niistä koneista.
Mutta kyllä se päivä alkaa teillekin paistamaan, ja olo helpottaa. Ota apua vastaan, jos vain mahdollista, itse tein sen virheen, etten ajoissa ymmärtänyt jättää lasta välillä hetkeksi, vaan alkoi sellainen lapsen tyytyväisenä pitämisen kierre. Se vasta olikin uuvuttavaa, ja meni kauan ennen kuin lapsi oppi sitten odottamaan hetkeäkään mitään.
Hei!
Meillä on myös ollut vaativa vauva, varsinkin ensimmäiset 8kk. Hän on aina itkenyt paljon ja nukkunut yöt huonosti. Ensimmäiset 3kk meni aivn sumussa, olin niin väsynyt imetysmaratonien, yöheräilyjen ja itkun kuuntelun vuoksi. Jostain syystä reagoin vatsallani itkuun tosi voimakkaasti. Olin välillä aivan fyysisesti sairas, jos vauva oli itkenyt useamman tunnin putkeen. Äänikin hänellä on mahtava!!
3-8kk ovat jääneet paremmin mieleen, koska vauva oli sosiaalisempi kuin alussa ja niitä onnen hetkiä mahtui päivään enemmän. Hän itki vähemmän, vaikka oli vieläkin herkkä reagoimaan ja kuten joku tuolla edellä sanoi, kukaan muu ei pärjännyt hänen kanssaan, kuin minä ja päivisin pari tuntia myös mieheni. Oli siis rankkaa olla hänessä kiinni 24/7. Ne positiiviset hetket kuitenkin auttoivat jaksamaan, vaikka omat uneni vähenivät tuona aikana merkittävästi verrattuna ensimmäiseen kolmeen kuukauteen. poika heräili joka yö tunnin välein ja muu ei auttanut kuin imetys. Nukuin itse ehkä 1-4 tuntia vuorokaudessa, nekin kaikki tunnin pätkissä.
8kk iässä uniongelmat helpottivat vihdoin unikoulun ansiosta. Joskus jopa nukuttiin koko yö!!! Tunne oli aivan mahtava! Haluan rohkaista kaikkia valvomishelvetissä eläviä, sillä se ei ole ikuista. Kukaan ei voi sanoa, milloin teillä helpottaa, kuukauden vai puolen vuoden päästä, mutta se helpottaa kyllä aikanaan. Joka ikäkauteen kuitenkin tulee liittymään omat rasittavat piirteensä, ainakin meillä tuntuu olevan niin. Mutta se auttaa tosi paljon, jos saa nukkua hyvin.
Nämä 8-12kk ovat olleet omalla tavallaan tosi vaikeita myös. Pojalla tekee hampaiden tulo käsittämättömän kipeää käsittämättömän pitkään. Mitkään särkylääkkeet ei riitä, ja kahta hammasta (tulevat pareittain) itketään kuukauden verran. sitten viikko tai pari taukoa ja taas alkaa. Tänä aikana hän nukkuu edellen huonosti, kitisee ja roikkuu lahkeessa kiinni koko päivän, syö huonosti, nukuttaminen on hirveää temppuilua ja yöllä rauhoittuakseen tarvitsee sylissä hyssyttelyä joskus tunninkin verran. Onneksi ei enää heräile tunnin välein, vaan ehkä pahimmillaan 3-4 kertaa yössä. Mutta hyvinä päivinään hän on maailman suloisin poika! Ja huonoihinkin päiviin mahtuu hyviä hetkiä. Olen väsynyt, mutta kaukana siitä väsymyksestä mitä joskus oli.
Tunnistan kuitenkin itsessäni niitä asioita, joita sinä kirjoitit. Paikalleen "jumahtamista", paremman odottamista. Välillä saan itkukohtauksen kesken pojan syöttämistä, kun enämäni on yhtä lapsen hoitoa. Tunnen pettymystä kun tämä vauvavuosi ei ollutkaan sellainen, josta haaveilin. Tunnen välillä olevani hukassa omassa elämässäni, en tiedä mitä tahtoisin tehdä tulevaisuudessa. en jaksa unelmoida. en jaksa harastaa tai huolehtia ulkonäöstäni. Töihin en halua nyt, kun pojan kanssa alkaa olla enemmän sosiaalista vuorovaikutusta, ja kun yöt toisaalta vielä ovat rikkonaiset, niin pelkään etten jaksa. Alanvaihtoakin olen miettinyt, niin että pitäisi ehkä opiskella seuraavaksi.
Kai tämä yhden vuoden ikä on eräänlainen murroskausi. Tulee paljon "pitäisi jo"-ajatuksia. Vauvan pitäisi jo osata sitä ja tätä, itse pitäisi jo jaksaa sitä ja tätä. homman pitäisi jo sujua. Johan se on taapero, eikä mikään vauva. Joskus tuntuu, että ihmisilläkin riittää ymmärtämystä juuri tuohon vuoden ikään asti. Vauva-arjen rasittavuuden voi jokainen ymmärtää, mutta kyllähän nyt vuoden ikäisen kanssa jo...
Tuli jo aikamoinen romaani, mutta vielä tuosta, että mistä vaativuus johtuu. Meillä ei ole mitään ilmeistä syytä keksitty itkuille ja heräilyille. Ilmeisesti on vain tempperamenttinen luonne ja herkkä reagoimaan. Raskaus ja synnytys meni normaalisti. allergioita on, mutta niiden selviäminen ei vaikuttanut itkuihin ja heräämisiin mitenkään. Normaalisti on poika kasvanut ja kehittynyt. Ja valloittavan iloinen ja aurinkoinen on hyvinä hetkinään.
minä alkuperäisen viestin kirjoittaja kun jäi kiinnostamaan tuo hampaiden tulo. Meillä on ollut myös ihan älytöntä. Kukaan ei tunnu tajuavan, että tuo lapsi todella kärsii hampaiden tulosta. Sitä on jatkunut yhdeksän kuukautta KOKO AJAN! Aina puhkeamisen aikaan vielä kauheampaa, mutta kauheaa kyllä koko ajan. Raskasta katsottavaa, kun mitenkään ei voi auttaa ja näkee että pieni on tuskissaan. Mietinkin, että onko tämä myös yhteinen piirre näillä vaativilla tai herkillä vauvoilla, että hampaiden tulo ottaa lujille. Ehkä he kokevan senkin kivun suurempana kuin muut?
vastaampa vielä minä alkuperäisen viestin kirjoittaja kun jäi kiinnostamaan tuo hampaiden tulo. Meillä on ollut myös ihan älytöntä. Kukaan ei tunnu tajuavan, että tuo lapsi todella kärsii hampaiden tulosta. Sitä on jatkunut yhdeksän kuukautta KOKO AJAN! Aina puhkeamisen aikaan vielä kauheampaa, mutta kauheaa kyllä koko ajan. Raskasta katsottavaa, kun mitenkään ei voi auttaa ja näkee että pieni on tuskissaan. Mietinkin, että onko tämä myös yhteinen piirre näillä vaativilla tai herkillä vauvoilla, että hampaiden tulo ottaa lujille. Ehkä he kokevan senkin kivun suurempana kuin muut?
sama viesti
Hei!
En tiedä lukeeko tätä ketjua enää kukaan, mutta vastaan vielä. Tiedän kyllä vaativia, tempperamenttisia vauvoja, joilla hampaiden tulo ei kuitenkaan ole koskenut ollenkaan. eli ei välttämättä mene ihan noinkaan. Mutta luulisin että jos on herkkä reagoimaan ylipäätään erilaisiin ärsykkeisiin, niin varmsti reagoi myös kipuun voimakkaasti, JOS sitä kipua on. Eli ehkä näillä mainitsemillani vaativilla vauvoilla ei ollut kipua, kun taas monella rauhallisella vauvalla voi olla kipua, mutta eivät reagoi voimakkaasti siihen? Ja meillä onnekkailla on sitten vauva, jolla on kovia kipuja sekä reagoivat kipuun voimakkasti...