rantaravintolasta

Onko se todella tarpeellinen kouhotus wannabepätijöille istuttavaksi? Ravintolalaivan terassikin ammottaa pääsääntöisesti tyhjillään Romsin terassin ollessa miehitettynä aamusta iltaan. Mihin tätä suunniteltua ravintolaa tarvitaan? Kulttuuriahan jokirannan anniskelupaikoista löytyy ennestään ja "tasokkaampaa" paikkaa etsivät voi imeskellä niitä GT:ja ihan kotiterassilla. Humalan myötä tasottuu pätemisenkin tarve huomattavasti.

Toisaalta, ihmettelen jos ko. ravintolaa ei lopulta rakenneta.
Kaupunginvaltuutetun ravintoloitsijan lienee helppo vaikuttaa päätöksentekoon, semminkin kun ko. henkilö ei liene käsittääkseni kuitenkaan tyhmimmästä päästä.
3371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kaikki jotka jäävät porvoonseudulle ravintoloita tai muuta pitämään, ovat nimenomaan iistä tyhmimmästä päästä..

Äänestä

jee

Äänestä

Romsille olivat lapset, perheet, koirat ja kaikki muutkin tervetulleita. Jo itse ravintola oli nähtävyys ja sitä tultiin katsomaan kaukaa. Nyt rannasta halutaan tehdä paremman väen paikka, jossa karsitaan ihmisiä omiin lokeroihin. Mutkatonta menoa löytyy enää vain Kipparikioskilta ja Paahtimolta. Röllin paikka on liian öky ja sen toisen Wilhelmin terassi on ollut koko kesän tyhjä, miksi se on ees rakennettu. Joella istuvat vain örvelöt, Amarillo on suljettu jollain ihmeen aitahäkkyrällä ja Glückauff on aikakin metelimusiikin perusteella tarkoitettu vain teineille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Porvoon mitalla kirjoitti:

Onko se todella tarpeellinen kouhotus wannabepätijöille istuttavaksi? Ravintolalaivan terassikin ammottaa pääsääntöisesti tyhjillään Romsin terassin ollessa miehitettynä aamusta iltaan. Mihin tätä suunniteltua ravintolaa tarvitaan? Kulttuuriahan jokirannan anniskelupaikoista löytyy ennestään ja "tasokkaampaa" paikkaa etsivät voi imeskellä niitä GT:ja ihan kotiterassilla. Humalan myötä tasottuu pätemisenkin tarve huomattavasti.

Toisaalta, ihmettelen jos ko. ravintolaa ei lopulta rakenneta.
Kaupunginvaltuutetun ravintoloitsijan lienee helppo vaikuttaa päätöksentekoon, semminkin kun ko. henkilö ei liene käsittääkseni kuitenkaan tyhmimmästä päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu