Eli tämä on ikään kuin jatkoa edelliselle jutulleni Laivatuttavuus...
Riina astui suihkun alle ja laittoi sen päälle. Viileä vesi huuhteli rakastelumme hien pois hänen iholtaan.
Nojasin käsiäni allaspöudän reunaan ja katsoin itseäni peilistä. Hiukseni sojottivat sekaisin minne sattuu ja hikipisarat kimaltelivat edelleen ihollani. Kaluni oli vielä herkkä ja märkä äskeisistä puuhistamme.
Katselin peilistä, kuinka vesi valui pitkin Riinan kaunista vartaloa. Lapaluiden yli selälle. Alaselästä pakaroille ja sääriä alaspäin. Hän huuhteli vedellä hiuksensa, niskansa, rintansa, vatsansa... Käsi ja suihku kävivät jalkojen välissä ja jatkoivat alaspäin jalkoihin ja sitten taas ylös.
Riina asetti suihkun paikoilleen ylös telineeseen ja seisoi suihkun alla, keinutteli itseään sivulta toiselle. Katselin häntä edelleen. Viileä vesi valui hänen rintojaan ja vatsaansa pitkin alas. Riina oli huomannut, että katselin häntä. Hän keinutteli lantiotaan ja hieroi vartaloaan käsillään. Hänen kätensä sivelivät ensin kaulaa ja sitten alaspäin rinnoille. Hän tuijotti koko ajan hymyillen minua silmiin.
Kädet pyörittelivät rintojen päällä. Nännit pääsivät välillä sormien väliin hierottaviksi ja puristeltaviksi. Hänen rintansa puristuivat yhteen ja vesi valui niiden välistä. Toinen käsi lähti vaeltamaan alas hänen hoikkaa vatsaansa. Vartalo kiemurteli hitaasti sivulta toiselle. Käsi liikkui hitaasti alas, kun toinen hyväili edelleen rintoja. Sormet hyväilivät paljasta häpykumpua ja pian pari sormea pujahti huulten väliin. Ne liikkuivat rauhallisesti Riinan klitoriksella ja hän keikutti lantiotaan nopeammin, toinen käsi puristeli rintaa.
Katsoin Riinaa silmiin ja hän hymyili ja iski silmää. Käsi lopetti työn jalkojen välissä. Hän otti saippuan käteensä:
- Tuu tänne, ni saat pestä mut ja mä pesen sitten sut, hän hymyili. Käännyin ja astelin Riinan luokse. Hän huomasi puolikovan kaluni, mutta ei reagoinut siihen mitenkään erityisemmin. Otin saippuan hänen kädestään ja hän kääntyi seinään päin. Siirsin hänen hiuksensa roikkumaan pään toiselta puolelta rinnalle. Vesi valui hiljalleen hänen niskaansa ja selkäänsä alas. Aloin rauhallisesti hieroa hänen niskaansa. Hän taivutti päätään sivulle, kun sivelin saippuaa hänen niskalleen ja kaulalleen, sitten alas rinnoille. Kaluni painoi hänen takamustaan ja hän painoi itseään kovemmin minua vasten. Hieroin hänen saippuasta liukkaita rintojaan ja hän taivutti niskaansa taakse, olkapäälleni. Suutelin hänen kaulaansa ja saippuan maku tulvahti suuhuni. Käteni siirtyivät alaspäin vatsalle, sitten kylkien kautta selkään. Hieroin selkää ja kylkiä ja polvistuin alas. Sivelin pakaroita ja reisiä, edestä ja takaa. Vedin hitaasti sormillani hänen pakaroidensa välistä, alhaalta ylös, ja hän painoi takapuoltaan kättäni vasten. Levitin saippuaa hänen jalkoihinsa ja hän kääntyi minuun päin. Käteni vaelsivat hänen jalkojaan ylös samalla, kun vesi huuhtoi saippuaa Riinan vartalolta ja käsistäni. Hieroin hänen reisiään ja sormeni pujahti niiden väliin. Sivelin reisien sisäpintaa ja Riina levitti jalkojaan lisää. Hivelin sormillani hänen posliiniaan ja hän hieroi rintojaan. Painoin pari sormeani huulten väliin ja aloin hieroa klitorista. Riina kiemurteli vartaloaan ja painoin sormen hänen sisäänsä. Liikutin sormeani rauhallisesti ja Riinan pillu supisteli sen ympärillä. Hän huokaili kun sormeni upposi uudelleen ja uudelleen hänen sisäänsä.
Painoin kieleni hänen klitorikselleen ja pyöritin sen kärjellä klitoriksen ympäri. Imin klitorista välillä ja sormi liikkui edelleen hänen sisällään. Hänen huokailunsa yltyi ja kohta nousin ylös ja otin suihkun käteeni. Laitoin veden täysille ja annoin sen valua Riinan rinnoille. Suutelin häntä ja hänen kielensä kiemurteli suussani. Laskin suihkun hänen haaroihinsa ja aloin suudella hänen rintojaan. Imaisin nännin suuhuni ja vapaa käteni nousi hyväilemään toista rintaa. Näykin välillä varovasti rintaa ja napsautin suihkun tavallisesta hierovaksi. Riina värähti ja inahti, kun vesi tuli paineella suoraan hänen klitorikselleen. Hän nojasi selkäänsä seinää vasten ja hänen lantionsa pyöri kiimasta. Lopetin rintojen hyväilyn, mutta jatkoin suihkulla klitoriksen kimpussa. Välillä laitoin päälle tavallisen suihkun, sitten taas hierovan. Joka kerta, kun vaihdoin hierovan, Riina värähti ja hänen suustaan pääsi ilahtunut ynähdys. Painoin sormeni hänen sisäänsä samalla, kun suihku hieroi klitorista. Märkä pillu supisteli sormeani, kun pyöritin sitä hänen sisällään. Hän alkoi ulista kovemmin ja juuri, kun hän alkoi väristä orgasmista, siirsin sormeni hänen peppureiälleen ja työnsin sen sisään. Liikutin sormeani varovasti hänen reiässään. Hänen vartalonsa jännittyi ja ininä koveni. Työnsin sormeani hänen tiukkaan reikäänsä, kunnes hän rentoutui. Huuhtelin sormeni suihkulla ja suutelin Riinaa. Hän painoi vartaloaan minua vasten ja kova kaluni painoi hänen alavatsaansa. Hän liikutti vartaloaan kaluani vasten ja sai sen kovenemaan entisestään.
Hän nosti saippuan lattialta ja alkoi hieroa sitä minuun. Hän seisoi edessäni ja levitti saippuaa rintaani ja vatsalleni, suuteli samalla koko ajan. Hän kiersi taakseni ja levitti saippuaa selälleni ja pakaroilleni. Kädet kiertyivät ympärilleni ja hieroivat vatsaani ja rintaani. Hänen rintansa painuivat vasten selkääni ja hengitys poltti niskaani.
Hän siirtyi jälleen eteeni ja suuteli minua hetken. Sitten hän siirtyi hitaasti alas rintaani ja vatsaani suudellen ja nuollen. Hän otti kaluni pään suuhunsa ja kielen pää teki ympyrää kyrvälläni. Hän imaisi sitä hieman syvemmälle ja kädet hieroivat kiveksiäni. Hän alkoi imeä kaluani kovemmin ja käsi alkoi hieroa sen vartta. Toinen käsi hieroi kiveksiäni ja vaelteli välillä peräreiälläni.
Hän imi ja vatkasi kaluani ja minun oli pidettävä seinästä tukea. Katselin, kuinka hän käsitteli kyrpääni, kuinka käsi liikkui edestakaisin kaluni varren ympärillä ja hän imi keppiäni posket lomolla.
Hän nousi ylös ja suuteli minua. Hän painoi itsensä kovaa kaluani vasten ja hieroi sitä. Sammutin suihkun ja Riina laskeutui altaaseen.
- Just sopivan lämmintä, hän hymyili ja istuutui altaan takareunaan. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja hänen kätensä meni veden ja vaahdon alle. Hänen katensä hyväili suloista posliinia. Hänen päänsä taipui hieman taakse ja hänen suunsa aukesi raolleen. Hän katsoi uudelleen minuun ja viittasi minut luokseen. Astuin altaaseen ja istuuduin häntä vastapäätä. Hän jatkoi itsensä hyväilyä ja hänen toinen jalkansa hieroi hetken kovaa kaluani. Hän nousi altaan reunalle ja vaahtoa jäi hänen rinnoilleen ja vatsalleen. Hän levitti jalkojaan ja suoraan silmieni edessä näin, kuinka Riina hyväili tiukkaa pilluaan. Sormet leikittelivät klitoriksella, välillä yksi upposi hänen sisäänsä. Hän puristeli toisella kädellä rintaansa ja kiemurteli himoissaan. Hän katseli minua ja hänen silmänsä kiiluivat. Runkkasin itseäni ja Riina hymyili tyytyväisenä, kun näki, kuinka nautin näystä, joka kasvojeni edessä oli.
Riina nousi altaasta ja käveli pois kylpyhuoneesta. Ihmettelin, että mikäs nyt, mutta hän ei vastannut. Pian hän tuli takaisin dildo kädessään.
- Täähän on vesitiivis, hän hymyili.
Hän asettui takaisin istumaan altaan reunalle ja jatkoi sormeiluaan. Hän liikutti dildoa hetken suussain, kuin olisi ottanut suihin. Hän laittoi dildon käyntiin ja asetti sen pillunsa suulle. Hitaasti hän työnsi dildon aivan pohjaan asti ja veti sitä sitten ulos. Dildo kiilsi märkänä, kun Riina veti sitä ulos pillustaan. Hän huokaili kiimaisena, kun hän liikutti nopeammin ja nopeammin dildoa tiukassa, märässä kolossaan.
Käteni veteli täyttä tahtia kyrpääni ja minun oli pakko hidastaa, etten olisi jo tullut.
Riinan ulina yltyi ja yltyi. Minun oli pakko saada jälleen maistaa hänen ihanaa hunajaansa ja siirryin hänen eteensä. otin dildosta kiinni ja jatkoin työntöjä. Samalla aloin nuolla hänen klitoristaan. Välissä kastoin sormen suussani ja työnsin sen Riinan peräreikään. Hän ulahti kovemmin, kun runkkasin häntä molempiin reikiin. Jatkoin nuolemista samalla ja Riina kiemurteli käsittelyssäni. Pian hän alkoi värähdellä ja hänen pillunsa supisteli dildoa. Vetelin häntä vielä hetken, kunnes vedin sormeni ja dildon ulos hänestä. Huuhtelin sormeni veteen ja laskin dildon lattialle altaan viereen. Riina tuli syliini ja suuteli minua. Hänen vartalonsa painui omaani vasten ja kaluni havitteli hänen posliiniaan. Hän istui sylissäni jalat molemmin puolin minua ja liikutti vartaloaan minua vasten.
Riina otti kalustani kiinni ja vei sen pillunsa suulle. Hän painoi itseään alaspäin ja kyrpäni upposi hiljalleen hänen tiukkaan posliiniinsa.
Riina huokaisi, kun kyrpäni upposi häneen, aivan pohjaan asti. Hitaasti hän alkoi liikuttaa itseään sylissäni. Hän puristeli kaluani pillullaan ja sai ihania väristyksiä menemään selkäpiissä. Aina, kun kyrpäni liikkui ulos, hänen pillunsa supisteli sitä ja imi vastaan. hiljalleen hän kiihdytti tahtia. Hänen rintansa pomppivat kasvojeni edessä, kun hän ratsasti sylissäni. Suutelin toista rintaa ja imaisin nännin hetkeksi suuhuni.
Käteni olivat Riinan lanteilla ja autoin häntä liikkumaan päälläni. Riinan kädet puristivat altaan reunaa ja hänen suunsa oli raollaan ja silmät sulkeutuneet. Kovia huokauksia ja ynähdyksiä kuului hänen suustaan. Hän ratsasti kyrvälläni nopeammin ja nopeammin. Hänen toinen kätensä nappasi päästäni kiinni ja hän suuteli minua kiihkeästi. Hänen märkä, tiukka pillunsa hieroi ja puristeli kyrpääni. Kaluni sykki hänen sisällään ja pian Riinan vartalo jäykistyi ja hänen pillunsa supisteli voimakkaammin ympärilläni. Huutaen hän tuli syliini. Hän jatkoi rauhallisia liikeitä ja suuteli minua.
paine jomotti kalussani, kun en ollut vielä tullut. Hetken päästä käänsin Riinan nojaamaan altaan reunaan. Hän kohotti peppuaan houkuttelevasti. Menin hänen taakseen ja livoin pari kertaa hänen vittuaan. Siirsin sormellani nesteitä hänen pillultaan peppureiälle. Pyöräytin vielä kaluani pillussa ja asetin sen sitten peräreiälle. Hetken ajattelin, mitenköhän saisin kaluni ikinä mahtumaan hänen sisäänsä. Hitaasti aloin työntää kaluani hänen anaaliinsa. Riina kiemurteli edessäni ja painoi persettään minua vasten. Tiukka reikä puristi kaluani ja Riina ulisi, kun kyrpä upposi hiljalleen hänen sisäänsä. Aloitin hiljaiset työnnöt hänen sisäänsä. Jokaisella työnnöllä Riina painoi vastaan, jotta kyrpä uppoaisi mahdollisimman syvälle. Hänen takamuksensa pyöri kaluani vasten ja hengitimme molemmat tiheään himosta. Hieroin hänen selkäänsä samalla, kun lykin häntä vielä melko rauhallisesti. Kiihdytin hiljalleen tahtia ja otin hänen lanteiltaan kiinni. Riina vikisi edessäni, kun kyrpäni upposi hänen reikäänsä koko ajan rajummin ja nopeammin. Hänen vartalonsa kiemurteli kiimassa ja rinnat heiluivat työntöjen tahtiin. Kivekseni hakkasivat hänen pakaroitaan vasten joka työnnöllä.
Riina hieroi klitoristaan samalla, kun nain häntä.
- Aaa.. Kovempaa...kovempaa! Aaaahh...! hän ulisi ja lykin kovemmin ja kovemmin. Hän painoi koko ajan persettään kovemmin minua vasten samalla, kun nain häntä. Kalussani alkoi tuntua purkautuvaa painetta samalla, kun Riinan vikinä yltyi. Työnsin vielä useita kertoja hänen perseeseensa, kunnes tulin ulvahtaen hänen sisäänsä. Jatkoin vielä hetken ennen kuin seisokki laski ja Riina sai täristen orgasminsa. Vetäydyin ulos hänestä ja hän kääntyi ympäri. Hän tuli syliini ja suutelimme hengästyneinä ja hieroin aivan rauhallisesti hänen klitoristaan. Sivelin hänen kosteaa selkäänsä samalla.
- Haluisitsä jäädä mun luo täks yöks? kysyin. Riina hymyili ilahtuneena ja suuteli minua vastaukseksi...
Toivottavasti tykkäsitte ja jälleen kaikenlaisia kommentteja saa laittaa, kiitos! =)
Ärrä

Vastaukset 7
Vanhimmat
Aivan loistavia juttuja. Teltta on pystyssä kun näitä lukee. ;)
Mukava, että tykkäsit! =)
Täytyy katsoo, jos jaksais jossain vaiheessa taas kirjottaa jonkunlaisen jutun... Ja jos aikaa riittää...
Toiveita millasen vois EHKÄ kirjottaa?!
Ehottomasti mahtavia stooreja nää kaikki mitä oot kirjottanu. Ihme ettei niitä enempää täällä kehuta. Varmaan toisilla sama ongelma, että tulee välitöntä asiaa vähintään vessaan ja kirjottaminen jää.
Jatka kirjottelua ihmeessä!
...joku sellainen tarina joka on kerrottu naisen näkökulmasta. Jompikumpi sidottu sänkyyn ja toinen vähän kiusaa. ;)
Tuollaiset pitkät tarinat ovat juuri parhaita. Sinulla on selvästi lahjoja kirjoittamiselle. Harmi, että sinun tarinoita on täällä vain muutama.
Hienoo, kun tykkäätte näistä! Mukava lukee palautteita, vieläpä jos toiset on tykänny tarinoista...=) Mut kritiikkiä toivosin kans, jos jollain on jotain mielessä...
Kyllä jatkan varmaan kirjoittelua... Seuraava juttu tulee sitten kun kerkeän ja jaksan kirjoittaa... Koulu ja harrastukset yms. vie sen verran aikaa ja puhtia, että ei meinaa jaksaa eikä keretä kirjoittaa paljoa, vaikka haluaisinkin... =|
Mutta eiköhän jonkin ajan päästä jotain tänne ilmesty, toivottavasti... Ja yritän sitten kyllä kirjoittaa naisen näkökulmasta, kun nämä pari aikaisempaa ovat olleet miehen! =)
Kiitoksia palautteesta teille! =)

tää oli oikeesti aivan loistava.. ei auttanu kun laittaa käsi housuihin tuota lukiessa..
lisää vain tälläisia!!