Vain miljardööri voi löytää todellisen onnen?

f.n.k

"Miksi hankimme rahaa,jos se ei tee meitä onnellisemmaksi?"
-HS tänään,vieraskynä,Peter Singer-

"Moni uskoo,että olisi onnellisempi,jos olisi rikkaampi.Useita vuosia kestänyt tutkimus kuitenkin osoittaa,että suurempi varallisuus merkitsee suurempaa onnellisuutta vain melko pienten tulojen kohdalla.

Yhdysvaltalaiset ovat esimerkiksi keskimääräistä rikkaampia kuin uusseelantilaiset,mutta eivät onnellisimpia.Vielä merkittävämpää on,etteivät itävaltalaiset,ranskalaiset,japanilaiset ja saksalaiset ole sen onnellisimpia kuin ihmiset paljon köyhemmissä maissa,kuten Brasiliassa,Kolumbiassa tai Filippiineillä...
...
...
Kahneman ja hänen kollegansa huomasivat,että suurempituloiset käyttivät enemmän aikaa toimintaan,johon liittyy negatiivisia tunteita,kuten ahdistusta ja stressiä.Sen sijaan,että heillä olisi ollut enemmän vapaa-aikaa,heidän aikansa kului työhön ja työmatkoihiin.He tunsivat olonsa usein torjuviksi,vihaisiksi,hermostuneiksi ja ahdistuneiksi...

...
...

Rahan kerääminen tietyssä määrin,takaa turvan laihempinakin aikoina.Mutta nykyään se on tullut itsessään päämääräksi,tavaksi mitata yksilön arvoa ja menestystä,toisaalta takaportiksi silloin,kun emme kykene keksimään muuta tekemistä ja olemme liian ikävystyneitä ollaksemme tekemättä mitään....

....
....

Kahnemanin artikkeli ilmestyi sattumalta samalla viikolla,kun Buffet julkisti sattumalta Yhysvaltain historian suurimman lahjoituksen hyväntekeväisyyteen- 30 miljardia Bill ja Melinda Gatesin säätiölle ja 7 miljaria dollaria muille hyväntekeväisyysjärjestöille....

Ehkä Buffetin elämä olisi ollut miellyttävämpää,jos hän olisi lopettanut työnteon 60-lla,elellyt varoillaan ja pelannut enemmän bridgeä...Mutta siinä tapauksessa hän ei olisi tuntenut tyytyväisyyttä,jota hän nyt voi ansaitusti tuntea ajatellessaan,että hänen ankara työnsä ja huomattava sijoitustaitonsa tulevat Gatesin rahaston kautta auttamaan sellaisten sairauksien hoidossa,joihin kuolee miljoonia ihmisiä köyhimmissä maissa.
Warren Buffet muistuttaa,että on suurempaakin onnea kuin hyvällä tuulella oleminen."

24

1073

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ;-(

      ostaa rakkautta

      • sillä voi

        lievittää rakkaudettomuudesta johtuvaa tuskaa.

        Tuollainen tutkimus, jossa verrataan eri henkilöitä joista jotkut on varakkaampia ja toiset vähävaraisempia ei kyllä kero mitään varallisuuden vaikutuksesta. Pitää verrata samaa henkilöä rikkaana ja köyhänä.

      • f.n.k
        sillä voi kirjoitti:

        Miksi tuollaisia tutkimuksia sitten tehdään ja miksi meidän päälehtemme(HS) siteeraa niitä parhaimmilla lukupaikoilla? Kertooko jotain nykyajastamme?

      • MMies
        f.n.k kirjoitti:

        Kyseisen kaltaisilla "uutisilla" ja "tutkimuksilla" tuuditetaan kansa siihen uskoon, ettei heidän vähävaraisuutensa liity mitenkään heidän tunnetilaansa. Kun sitä tarpeeksi kauan toistetaan, niin kansa on ihan tyytyväisiä pieniin eläkkeisiinsä ja työttömyyskorvauksiinsa. Vikahan on heidän pään sisällä, jos ovat onnettomia.

      • f.n.k
        MMies kirjoitti:

        Sainpas vain varmistuksen vielä täältä! Ja sinulta!

    • Hossi37

      Samaista asiaa ollaan ystäväpiirissä pohdittu useampaan otteeseen muuteman törppösen ääressä ;)

      Tuloksena on ollut et raha ei onnea tuo sillä voi ainoastaan omaa olotilaansa helpottaa tai siis saa syrjäytettyä erinnäisiä ongelmia.

      Hyvänä esimerkkinä olen miettinyt vaikka jotain ulkomaan matkaa. Nyt kun sellaista alkaa suunnitteleen ni kyseessä on reilu vuoden projekti, aletaan säästään rahaa, valitaan aika ja paikka mihin mennään ja sit koittaa se autuus kun pääsee reissuun. Mitäs sit jos rahaa on enemmän ja päättää lähteä ulkomaille, puhelin käteen varaa matkan ja lähtee !

      Kummasta sitä nauttii enemmän ? Itse ainakin kun saan tuo säästö rulianssin suoritettua ja uhrautuu lomareissun takia, venyttää penniä, ylitöitä ja selkee baari kielto. Tuntuu vaan siltä et kun retken eteen on tehnyt kaikkensa niin se tuntuukin paremmalta ja siitä nauttii ihan erinlailla.

      Onko se sitä näin vai kenties pelkkä tekosyy et ei tunnu niin pahalle ku ei ole riittävästi rahaa.
      No mulle ainakin riittää ne mitä nykyään kasaan saan ja siihen olen tyytyväinen, en halua välttämättä halua mitään lotto voittoo tai miljoonaperintöö. Tämä riittää kyllä minulle ja siitä olen onnellinen :)

      • MMies

        Kun pienituloisen kansalaisen hammas puhkeaa hän jonottaa vuoden verran tuskissaan hammaslääkäriin pääsyä. Vaihtoehtoisesti hän menee yksityiselle hammaslääkärille ja hankkii velkaa kustantaakseen tämän tai sitten säästää puolivuotta vähistä varoistaan kustantaakseen perustarpeensa. Varakkaampi taas marssii päivystävälle yksityiselle ja maksaa hoidon silmää räpäyttämättä ja elää seuraavan vuoden vailla hammassärkyä.
        Kumpi tekee onnellisemmaksi?

      • f.n.k

        Juuri noin meilläkin päin! Varasin just tänään joulun 2007 matkan,unelmien loma Kenian safarille,jota saa niska limassa säästää koko ensi vuoden,mutta voi sitä iloa kun kone nousee!!Haa..Hossi,kyllä me taviksetkin osaamme!

        Painaa sata vuotta duunia ja on sitten onnellinen,kun saa lahjoittaa 30 miljardia Gatesien rahastoon tai onnellinen siitä,kun pystyy tekemään Yhdysvaltain historian suurimman lahjoituksen.Ja sitten kuolee tai ainakin joskus.

      • f.n.k
        MMies kirjoitti:

        Kun pienituloisen kansalaisen hammas puhkeaa hän jonottaa vuoden verran tuskissaan hammaslääkäriin pääsyä. Vaihtoehtoisesti hän menee yksityiselle hammaslääkärille ja hankkii velkaa kustantaakseen tämän tai sitten säästää puolivuotta vähistä varoistaan kustantaakseen perustarpeensa. Varakkaampi taas marssii päivystävälle yksityiselle ja maksaa hoidon silmää räpäyttämättä ja elää seuraavan vuoden vailla hammassärkyä.
        Kumpi tekee onnellisemmaksi?

        Sata vuotta duunia ja kykenee tekemään Yhdysvaltain suurimman lahjoituksen hyväntekeväisyyteen.Ja sitten kuolee tai ainakin joskus.

      • f.n.k
        f.n.k kirjoitti:

        Sata vuotta duunia ja kykenee tekemään Yhdysvaltain suurimman lahjoituksen hyväntekeväisyyteen.Ja sitten kuolee tai ainakin joskus.

        Viesti häviää ja tulee takaisin?? Tuli nyt tuplana kirjoitettua sama asia;(

      • Hossi37
        MMies kirjoitti:

        Kun pienituloisen kansalaisen hammas puhkeaa hän jonottaa vuoden verran tuskissaan hammaslääkäriin pääsyä. Vaihtoehtoisesti hän menee yksityiselle hammaslääkärille ja hankkii velkaa kustantaakseen tämän tai sitten säästää puolivuotta vähistä varoistaan kustantaakseen perustarpeensa. Varakkaampi taas marssii päivystävälle yksityiselle ja maksaa hoidon silmää räpäyttämättä ja elää seuraavan vuoden vailla hammassärkyä.
        Kumpi tekee onnellisemmaksi?

        Kyllä molempi suuntaisesti joten kumpiko sit on oikein onnellisempi ?
        No onneks hamppulekurin kipupäivystykseen pääsee aikas nopeasti ja jos yksityisellä joutuu käymään ni VISA on keksitty :)

      • Hossi37
        f.n.k kirjoitti:

        Juuri noin meilläkin päin! Varasin just tänään joulun 2007 matkan,unelmien loma Kenian safarille,jota saa niska limassa säästää koko ensi vuoden,mutta voi sitä iloa kun kone nousee!!Haa..Hossi,kyllä me taviksetkin osaamme!

        Onnellisempi enää voi olla kun koneen pyörät maasta irtoaa ja matka kohti ansaittua lomaa alkaa.

        Mä oon kyllä ny vähän kateellinen sulle :(

        TAHTOO ! jonnekkin retkelle myös mut ei yksin oikein hotsita lähtee, matka kassa olis kyllä jo valmiina :)

      • f.n.k
        Hossi37 kirjoitti:

        Lapseni kanssa.Siinä näet,sulla matkakassa ja mulla matka,vaan ei matkakassaa.Tämmöistä tämä perkuleen elämä on;(

        Tosiasiassa ei noilla kaukomatkoilla tarvi mitään matkakumppaneita,ohjelma niin tiivis.Olemme kaikki yhtä suurta perhettä!

      • scale
        Hossi37 kirjoitti:

        Kyllä molempi suuntaisesti joten kumpiko sit on oikein onnellisempi ?
        No onneks hamppulekurin kipupäivystykseen pääsee aikas nopeasti ja jos yksityisellä joutuu käymään ni VISA on keksitty :)

        työpaikan sairaskassaan ja saan osan kelalta ja loput sairaskassasta.
        Yksityinen lekuri on ihan helkkarin hyvä juttu, ei tarvitse jonotella.

      • Hossi37
        scale kirjoitti:

        työpaikan sairaskassaan ja saan osan kelalta ja loput sairaskassasta.
        Yksityinen lekuri on ihan helkkarin hyvä juttu, ei tarvitse jonotella.

        Työpaikan etuisuuksia :) Minä joudun kaikki maksamaan ihan ite. Mitä nyt tietysti kela vähän avittaa mut maksettavaa jääpi kyllä.

      • Hossi37
        f.n.k kirjoitti:

        Lapseni kanssa.Siinä näet,sulla matkakassa ja mulla matka,vaan ei matkakassaa.Tämmöistä tämä perkuleen elämä on;(

        Tosiasiassa ei noilla kaukomatkoilla tarvi mitään matkakumppaneita,ohjelma niin tiivis.Olemme kaikki yhtä suurta perhettä!

        Olen vähän sellainen reissaaja et matkakassa pitää olla ensiksi kuosissa enenkö matkaa edes voi suunnitella. Kassa pitää olla sen verran tukeva et koko retkellä ei tarvitse ajatella et mihinkä rahojansa laittaa. Saa päästellä ihan rauhassa ja ketutus iskee sit vasta kotona ku huomaa et kaikki meni ;)

        Mua ei huvita olla reissussa yksin vaan mielummin sitä touhuais jonkun kanssa kaikkee kivaa. Yksin tai outojen ihmisten kanssa se on tylsää, tutussa seurassa voi ainakin hölmöillä ihan normaalisti :)
        Ei tarvitse ujostella.

        Mulla nää menee vähän ristiin,rastiin ja lomittain..Aina ne rahat on onnistuttu jostain kiskomaan,kohta on tämän joulunkin matka maksettu,niin suap matkustamisoikeuden.."Ja eikun menox"..

      • scale kirjoitti:

        työpaikan sairaskassaan ja saan osan kelalta ja loput sairaskassasta.
        Yksityinen lekuri on ihan helkkarin hyvä juttu, ei tarvitse jonotella.

        ... poikkeuksellisen kovatuloinen, kun hammaslääkärilaskut ei ole aiheuttaneet ongelmia. :P

      • Hossi37
        f.n.k kirjoitti:

        Mulla nää menee vähän ristiin,rastiin ja lomittain..Aina ne rahat on onnistuttu jostain kiskomaan,kohta on tämän joulunkin matka maksettu,niin suap matkustamisoikeuden.."Ja eikun menox"..

        Nyt mun on kyl pakko talvilomalla päästä johonkin retkelle. Täytynee alkaa etsimään matkakumppania kun haluais tälläytyä remmiin ;)

        Olen aina tykännyt sellaisista reissuista et ei tehdä mitään etukäteis suunnitelmia, mennään ja touhutaan mitä mieleen tulee. Kassassa sen verran virtaa et ei tarvitse murehtia mitä syö, missä ja kuinka paljon. Voi käydä ehtoisin paikallisissa kuppiloissa tutustumassa, ostella jotain kivaa ja muutenkin tuhlata siten ettei tarvitse funtsia et riittääköhän rahat.
        No joku raja siinäkin tietysti on mut yleinen käyttöpolitiikka ei saa alkaa pätkimään. :)

        Kerran yhellä reissulla meni herne nekkuun ku oltiin kolmen kaverin kanssa retkellä. Päätettiin et ostetaan kämpän jääkaappi täyteen tavaraa ja juotavaa. Ruoka laskut maksaa se joka ehtii ja muutenkin vähän makseltiin vuoronperään kuitenkin siten ettei ollut hajuakaan mistään vuoroista :) Yks äijä sit sakista pisti hanttiin ja hänen täyty ostaa omat eväät jääkaappiin, maksaa ruokalaskut raflassa erikseen, ei tarjoillut mitään juomia, ym. Heitti pihi vaihteen päälle. Sillon meinas palaa hihat koko ukkoon ;)

        Hyvinkin..Sinulla Hossi..

        Itse kun aikanaan rupesin reissaan lapsen kanssa,ajattelin,että mitähän siitäkin tulee.Eka reissulla oli rinkka täynnä pilttipurkkeja,painoivat muuten,mutta ei se vauhtia hidastanut..Siinä se on sitten mukana kulkenut ja taitaa vielä jonkun reissun vielä mennä,mutta sitten on mullakin matkakaverin paikka auki.Itse uskon oppivani tuohon yksin reissaamiseen;) Aika näyttää!

        Ollut jo vähän aikaa ja mieli tekis taasen lähtee käymään jossain. No onneks talvilomaan on vielä aikaa ja kahtotaan mitä sitä saapi aikaiseksi.

        Eipä tuo yksin matkaaminenkaan välttämättä mikään huonompi idea ole voishan sitä vielä koittaa miltä se oikein tuntuu. no en tiiä kyl mielummin lähtisin kyllä porukalla tai sit ehkäpä jonkun kanssa ;)
        Isommalla porukalla on ainakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tulee touhuttua kaikkee kivaa :)

        Toisaalta kuitenkin jonkun kans olis mukavampi kierrellä nähtävyyksiä, museot sun muut mestat. Nauttia mukavista illoista, löhöillä biitsillä ja vaikka muuten vaan haukotella.
        Ei sitä jätkä sakillakaan enää huvittas kyllä lähtee, sitä tietää jo etukäteen missä merkeissä koko retki menee.

        Aika aikansa kutakin..

        Summa summarium,kiva on kuitenkin matkustaa:)Välillä on oltu metsäpalojen keskellä,välillä pikkuisten maanjärjestysten ja tulvien,hengissä on kuitenkin aina kotiin tultu:)

        Öitä;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      93
      3441
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      106
      3119
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      54
      2324
    4. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      22
      1892
    5. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1735
    6. Olisitpa rakkaimpani

      Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras
      Tunteet
      6
      1708
    7. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      11
      1680
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      23
      1509
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1411
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      38
      1394
    Aihe