Hirveä uni

Näin viime yönä unta, jossa olin murhannut kaksi ihmistä, minulla oli verisiä vetsiä laatikossa ja mietin minne voisin piilottaa ne, etten jäisi kiinni, en uskaltanut poistua asunnostani.. minulla oli niin huono omatunto ja paha olo unessa kun mietin mitä olin tehnyt, että olin todella helpottunut, kun aammuyöllä heräsin ja tajusin, ettei niin todentuntuinen uni olekaan totta. Aivan hirveä ahdistus unessa oli ja mietin miten niin oli päässyt käymään. murhat oli tavallaan olleet vahinkoja, mutta kuintenkin olin suunnitellut niitä (sekavaa). toisen murhan tein jonkun toisen hlön kanssa. sairasta. jollain selitystä, mistä tällainen uni voisi tulla??? itellä kun ei ole ees mitään unikirjaa.. todella pelottavaa, en ole väkivaltainen ihminen!!
1238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Unien tulkinnalle on oma palstansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsem kirjoitti:

Näin viime yönä unta, jossa olin murhannut kaksi ihmistä, minulla oli verisiä vetsiä laatikossa ja mietin minne voisin piilottaa ne, etten jäisi kiinni, en uskaltanut poistua asunnostani.. minulla oli niin huono omatunto ja paha olo unessa kun mietin mitä olin tehnyt, että olin todella helpottunut, kun aammuyöllä heräsin ja tajusin, ettei niin todentuntuinen uni olekaan totta. Aivan hirveä ahdistus unessa oli ja mietin miten niin oli päässyt käymään. murhat oli tavallaan olleet vahinkoja, mutta kuintenkin olin suunnitellut niitä (sekavaa). toisen murhan tein jonkun toisen hlön kanssa. sairasta. jollain selitystä, mistä tällainen uni voisi tulla??? itellä kun ei ole ees mitään unikirjaa.. todella pelottavaa, en ole väkivaltainen ihminen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu