http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000019&conference=706&posting=22000000018023979
Tämä oli kiinnostava keskustelu, jossa pohdittiin naimisissa olevien bi-naisten naissuhteita. Ihmettelen onnistuukohan tämä käytännössä näin kuitenkaan.
Muutkin voisivat vastaille, vaikka Gilalle tämän otsikoinkin kun hän kertoi tuossa keskustelussa ajatuksiaan silloin.
Tämä oli kiinnostava keskustelu, jossa pohdittiin naimisissa olevien bi-naisten naissuhteita. Ihmettelen onnistuukohan tämä käytännössä näin kuitenkaan.
Muutkin voisivat vastaille, vaikka Gilalle tämän otsikoinkin kun hän kertoi tuossa keskustelussa ajatuksiaan silloin.
Vastaukset 34
Vanhimmat
... on todellakin hyvin mielenkiintoinen. Minulle omakohtaisia asioita on siellä puitu puoleen ja toiseen.
Mutta kokemuksesta voin sanoa vain sen, että mikään varma ei ole varmaa, yllätykset on. Ja se, mikä ei tapa, kasvattaa. Ja sen, että samat ihmissuhdesäännöt pätevät myös näissä ko. suhteissa.
Ja sen, että rakkaus on lahja.
Aivan, tuo viestiketju oli mielenkiintoinen, mutta loppui lyhyeen. Sääli.
Mutta:
Selitäpä vähän tarkemmin, mitä mielenkiintoiset ajatuksesi tarkoittavat? Mitkä säännöt pätevät ja minkälaisissa suhteissa. Onko ihmissuhteissa hyvä ohjenuora mielestäsi se, että se mikä ei tapa, kasvattaa? Mihin se perustuu?
... miusta se oli suhteellisen pitkä viestiketju.
Puhuin omasta kokemuksestani, muilla onkin omansa.
Ko. suhteilla viittaan tässä suhteisiin, joissa toisella puolisolla on suhde omaa sukupuolta olevan kanssa. Säännöillä (anteeksi väärä sanavalinta!) tarkoitan säännönmukaisuuksia.
Minkäänlaisesta ohjenuorasta en tullut sanoneeksi mitään, hups.
Oon pahoillani, jos tekstini on käsittämätöntä, niin taitaa olla useinkin. :(
... mieltä. Mutta helppona en ole koskaan pitänyt sitä asetelmaa, että naimisissa olevalla naisella on myös naisrakastettu.
itse sen aloittaneena - tunnustan;) Kirjoittelin vielä noihin aikoihin eri nimimerkeillä ja tähänkin ketjuun jotakin...Minunkin mielestäni keskustelu oli kiinnostavaa ja sain vastauksia kysymyksiini: kiitos mm. gilalle avoimuudesta.
Myöhemmin käyty jatkokeskustelu oli mielestäni paikoin epäreilua. Siinä mentiin osittain henkilökohtaisuuksiin. Sellainen ei ole myöskään rakentavaa itse asian kannalta. Kuka meistä on parempi neuvomaan tai tuomaroimaan toista kuinka missäkin parisuhteessa eletään?
Jos tähän keskusteluun on jollakin vielä tuoda jotain uutta näkökulmaa, niin puolestani se jatkukoon - rehdisti ja asiallisesti kuitenkin.
Minulle on ollut ja on edelleen erittäin vaikea kysymys se, että onko parisuhteessa ollessa mahdollista "pitää" samaa sukupuolta olevaa "ystävää", joka on enemmän kuin ystävä, muttei kuitenkaan seksikumppani? Teenkö väärin, jos en kerro asiasta miehelleni - missä kulkee raja?
Taustaa valottaakseni asia on niin, että pitkään heterosuhteessa elettyäni rakastuin toiseen naiseen. Klassinen tarina, niinpä niin. Minulle kuitenkin tilanteena sellainen, että jouduin identiteettikriisiin, josta yli pääseminen oli vaikeaa. Niin vaikeaa, että en voinut kertoa siitä miehelleni. En ole vieläkään kertonut.
Rakastumiseni kohde oli ja meni. Etsin kuitenkin itselleni keskustelukumppaneita, joiden kanssa kävin läpi rakastumistanikin. Eräs heistä jäi elämääni läheisenä ystävänä, jota voisi määrittää bi-ystäväkseni. Hänen kanssaan en ole pettänyt miestäni sillä tavoin, kuin mitä pettämisellä yleensä tarkoitetaan. Mutta mihin vedetään raja? Tiedän toki, että rajanvetoa ja rajan vetäjiä on monenlaisia - itsekin olen sitä tehnyt. Ollako ehdoton ja olla sallimatta yhtään mitään -edes tunnetasolla tapahtuvaa pettämistä vai sallia jotakin sellaista, mitä ei yleensä pidetä pettämisenä (kun ei ole seksiä). Myönnän, että olen mielelläni bi-ystäväni lähellä, kosketan häntä mielelläni ja minusta tuntuu hyvältä, kun hän koskettaa minua. Silittelemme toisiamme (ei strategisista paikoista), halailemme, pidämme kädestä, suukotamme. Ja puhumme. Tästäkin olen välillä kokenut huonoa omaatuntoa ja miettinyt, pitääkö kertoa puolisolle? En ole kertonut sitten kuitenkaan, en ole voinut. En tiedä, miten hän minuun suhtautuisi sen jälkeen.
Tuomitsisitteko te minut tällaisena?
... koska en ymmärrä, miksi tuomitsisin.
Itsesi kannalta voisi kuitenkin olla parasta, että keskustelisit asiasta miehesi kanssa. Huonon omantunnon kanssa eläminen ei tee hyvää ihmiselle. Ja sitä paitsi, huono omatunto voi olla merkki, että itse tuomitset jotenkin itsesi.
Onko sinulla jotain perusteita uskoa, että miehesi loukkantuisi näin läheisestä ystävyydestäsi naisen kanssa?
Ennen kuin vastaan kysymyksiisi, niin vaikuttaako siltä, että olen selvästi bi-seksuaali?
... sellaista lokeroimista? Varsinkaan jonkun ulkopuolisen tekemänä?
Itse tiedostin biseksuaalisuuteni juuri samantapaisen tilanteen yhteydessä, missä sinä olet nyt. Rakastuin ystävääni. Ensin ajattelin, että voisin rakastaa vain yhtä naista, häntä. Myöhemmin ymmärsin, että hän ei ole ainoa. Minulle on hyvin selkeää, että olen biseksuaali. Mitä itse ajattelet itsestäsi?
Oma tarinani on luettavissa alkuperäisestä ketjusta(Iris-rukka). Ymmärrän sinun tilanteesi. Itse aion olla rehellinen suhteissani ja kertoa bi-taipumuksestani mahdolliselle kumppanilleni.
Vaikea on lähteä neuvomaan, mutta mielestäni myös sinun kannattaa olla rehellinen itsellesi ja kumppanillesi. Salailu ei ole hyväksi millekään suhteelle.
Omatunto on hyvä mittari; teet niin kuin parhaaksi tunnet.
Sitä se on: en oikein hyväksy itsekään itsessäni tuota piirrettä. Pelkään kaikkea mahdollista: että tulen torjutuksi, huonoksi havaituksi, että joudun juoruilun ja epäluulon kohteeksi yms. Pelot ovat ihan liian isojo vielä tällä hetkellä, että pääsisin niiden yli.
En oikein usko, että mieheni minua tuomitsisi, mutta en usko sitäkään, että hän antaisi minulle mahdollisuuden olla näinkään läheisessä suhteessa naisystävääni, jos hän olettaisi sen sisältävän muuta kuin ystävyyttä. Olen miettinyt sitä, että pitääkö minun kertoa miehelleni ja ottaa se riski, että menetän hänet tässä tilanteessa missä olen naisystäväni kanssa (kuvasin suhdettani edellä)
Toisaalta ajattelen, että minun pitäisi olla jotenkin varmempi itseni suhteen, siis että olen bi ennen kuin käyn kertomaan. Sen olen jo tajunnut, että en voi olla seksisuhteessa bi-ystäväni kanssa. Olemme tunteneet ja tavanneet eri merkeissä niin paljon, että jos seksi olisi mahdollista, se olisi astunut jo kuvioon. Ongelma sekin ehkä jatkossa.
ei ole ehkä tuokaan mitä totesit...
"Sen olen jo tajunnut, että en voi olla seksisuhteessa bi-ystäväni kanssa. Olemme tunteneet ja tavanneet eri merkeissä niin paljon, että jos seksi olisi mahdollista, se olisi astunut jo kuvioon."
Itselläni oli tuolloin niin valtava torjunta päällä, etten sen vuoksi mennyt pitemmälle. Tänään jos tuntisin vielä samoin ystävätärtäni kohtaan, tekisin jo toisin ;)
Minua suorastaan repii ja raastaa välillä tämä kuvio, mikä minulla on. Itse asiassa olen aina halunnut välttää tällaista asetelmaa ja ollut sitä mieltä, että ihmiset ovat mielettömiä, kun ajavat itsensä tilanteeseen, jossa parisuhteen lisäksi on joku kolmas osapuoli. Nyt olen siinä tilanteessa itse. Koskaan en ole halunnut pettää miestäni enkä ketään ja nyt olen tällaisessa tilanteessa. Olen aina halunnut olla rehellinen, puhua totta miehelleni ja olla avoin ja nyt en sitä ole voinut olla.
Minun pitää ottaa huomioon myös toinen osapuoli ja se, mihin hän on valmis. Hänenkin muut sitoumuksensa ja ajatuksensa niistä ovat merkityksellisiä. Enää en ole yksin päättämässä, mitä minä teen ja kerron kenellekin suhteestamme.
..tuo torjunta. Itsellä on eroottisia tunteita ollut naisia (itse nainen) kohtaan jo lapsuudesta asti ja jotkut nuorena koetut piinaavat ja ristiriitaiset tilanteet ja tunteet ovat nykyään jo hyvin tunnistettavia ja niissä käyttäytyminen on tietenkin erilaista. Kypsyminen biseksuaalisuuteen vain on kestänyt kauan.
Ånni, oletko keskustellut tämän läheisen bi-ystäväsi kanssa tunteistasi? Ja pelostasi, että miehesi ei ymmärrä?
Helppoja ratkaisuja ja teitä harvoin on tarjolla mutta usein suora keskustelu on paras tapa.
Oletko keskustellut naisen kanssa siitä, mitä mieltä hän on tilanteesta? Ehkä hän kaipaa jotain muuta kuin kuvaamasi kaltaista hellää ystävyyttä.
Ilman muuta sinun pitää ottaa hänen tunteensa huomioon. Niinhän se on aina. Tässä tilanteessa ei ole yksi tai kaksi, vaan kolme osapuolta.
Olemme keskustelleet kaikesta moneen kertaan. Pystymme puhumaan aivan kaikesta. Vain seksielämän kuvailu omien miehiemme kanssa on täysin yksityisasiamme - asiasta on sovittu ja olemme pitäneet tätä hyvänä ratkaisuna. Hänkin on tahollaan sitoutunut - joskin lapset ovat jo lähes aikuisia. Hänkään ei voi kertoa asiasta kenellekään - siihen on oma taustansa ja pitkä historia.
Olemme tunteneet toisemme jo niin pitkään, että minusta tuntuu, etten voi myöskään luopua hänestä. Miten voisi luopua ihmisestä, jonka lähellä ja kanssa on niin hyvä olla? Hänen kauttaan minun ikuinen kaipaukseni jotakin (epämääräistä) ja jonnekin (epämääräiseen) on kadonnut kokonaan. Ykskaks vain ajan saatossa huomasin, että sellainen kaipauksen tunne on poissa eli hän on täyttänyt kohdallani ison aukon.
Me kuljemme hieman eri tahtia tässä suhteessa: hän olisi ainakin jossakin vaiheessa voinut ajatella jopa seksiä kanssani, mutta minä en sitä voinut ajatellakaan. Hän on tiennyt bi-seksuaalisuudestaan nuoruudestaan asti, minä lyhyen aikaa. Nyt minua surettaa sekin, että minä olen hänelle ensimmäinen naissuhde (kuten hänkin minulle) enkä pysty antamaan hänelle sen enempää kuin nyt olen antanut. Hän vakuuttaa, että minä riitän tällaisenaan, mutta kuinka kauan? Minua itseäni häiritsee ajoittain kovastikin ajatus, että hän tuhlaa aikaansa minun kanssani. Hän voisi löytää rinnalleen naisen, joka voisi antaa hänelle enemmän!
Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä asiat auttoivat teitä kypsymään bi-seksuaalisuuteen ts. hyväksymään sen itsessänne? Minulla on edelleen niin, että vaikka minä näen asian kohdallani realistisesti siten, että tajusin ja hyväksyin rakastumiseni toiseen naiseen ja vaikka olenkin välillä kokenut jotakin kiihottumistakin tässä naissuhteessani, niin en edes mielikuvaharjoituksissa ole voinut astua tietyn rajan yli eli raja on intiimien osien koskettelussa, hyväilyissä... Se ei onnistu kumminkaan päin.
..ei saakaan pakottaa. Se, että hyväksyt jo tämän läheisyydenkaipuun itsessäsi auttaa. Jos biseksuaalisuutesi joskus kehittyy seksiin (tai ainakin haluun) saakka naisen kanssa niin se tapahtuu luonnostaan, sen mahdollisuuden hyväksyminen auttaa myös. Näin uskon.
Itsellä se tapahtui juuri niin. Ensin ymmärsin ihastuvani naisiin, ymmärsin sen samanlaiseksi ihastumiseksi kuin miehiinkin. Sen jälkeen alkoi myös jonkinasteinen fantasiointi naisista mutta kaikki pysähtyi johonkin tiettyyn rajaan. Kunnes katse alkoi kiinnittyä etenkin elokuvissa tms. ja myös unissa naisen vartaloon ja jo kuvitelmissani annoin naisen koskettaa itseäni. Pikkuhiljaa se tapahtui.
Oikeassa elämässä sitten, kun tuli sopiva nainen kohdalle kaikki olikin aivan luonnollista ja selvää.
Jos ystävällesi riität sellaisenaan ja ilman seksiä, niin usko häntä siinä. Hän tuntuu kyllä itse tietävän mitä haluaa.
Varmaan moni tietää mitä tarkoittaa, kun sanot että hän täyttänyt jonkun aina olleen kaipuun. :)
Minun pitäisi varmaankin opetella kuuntelemaan itseäni ja omia tarpeitani enemmän. Mitä tulee seksuaalisuuteen, niin mikään siinä ei ole ollut kovin itsestäänselvää minulle (sen enempää tässä pohtimatta, miksi näin). Ehkäpä sen takia tämäkin bi-seksaalisuus ilmeni minussa vasta aikuisena. Aika "hassuahan" on pohtia seksuaali-identiteettiään keski-ikäisenä! Vai sanoisiko, että upeaa, kehitys ei ole pysähtynyt eikä taantumaan päin :).
Sitäkin olen miettinyt, että naiset noin yleensä eivät saa minun huomiotani. On olemassa yksi rakastumiskokemus ja toinen syvä ja läheinen suhde bi-naisystävään. En halua katsella seksiä naisten välillä esimerkiksi elokuvissa enkä ole seurannut L-koodia tms. En halua tai edes voi katsella naisvartaloita sillä silmällä. Unissanikaan en gantasioi naisista. Silloinkin kun oli rakastunut naiseen, näin hänestä unta kyllä, mutta aina hän oli unessani vähän etäämpänä (ainakin etäisen tuntuinen) ja unet olivat hyvin "siveellisiä". Torjuntaako se oli, kenties?
Joka tapauksessa bi-seksuaalisuuden ilmenemisestä on seurannut myönteisten (onneksi niitäkin on) asioiden lisäksi ristiriitoja, joiden kanssa eläminen on vaikeaa. Suhteessa bi-ystävääni ristiriidat korostuvat. Vaikka toisaalta uskon, että riitän hänelle tällaisena, minua kuitenkin vaivaa välillä tunne, että hän ansaitsisi muuta ja että hän tarvitsisi muuta. Sitten pelkään, että minä menetän hänet - en ole kuitenkaan ollut puhumatta tästäkään asiasta hänen kanssaan, vaikka olenkin pelännyt menettämistä. Suhteessa häneen haluan olla aivan ehdottoman rehellinen: sanon ja teen vain sellaisia asioita, jotka voin allekirjoittaa. En halua harhauttaa häntä tai luvata mitään enempää kuin mitä tällä hetkellä on.
Ristiriitaisia tunteita tulee myös suhteessa puolisoon. Ei ole helppoa olla tässä tilanteessa missä olen. Joskus katselen häntä ja arvioin, mitä hän mahtaisi sanoa, jos kertoisin hänelle, mitä minulle on tapahtunut. Uskoisiko hän, jos sanoisin, että yhteinen kaksikymmenvuotinen taipaleemme on ollut tähän asti heteroista aikaa, mutta että nyt on ilmennyt muuta. Kestäisikö hän, jos kertoisin naisystävästäni. Voisimmeko olla enää perhetuttuja. Mitä sanoisivat lapsemme? Niin paljon on mietittävää itsensäkin kanssa, että en selviä kaikesta kuin vaikenemalla. Mietin, voinko vaieta loppuelämämme ajan? Jos aikaa kuluu, miten puoliso suhtautuu, jos kerron hänelle vuosien kuluttua?
on varmaan hyvä lähtökohta.
Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan, sillä niin samanlaisia tuntemuksia olen käynyt läpi; erona se, etten ole ollut naimisissa, mutta seurustellut kylläkin. Miessuhteitteni aikanakin tunsin "kiellettyjä tunteita" ystävätärtäni kohtaan.
Energiaasi vie nyt paljon tunteittesi aiheuttama kaaos. Voisitko ajatella selvittäväsi asiaa miehesi kanssa, jolloin tilanne siltä osin pääsisi purkautumaan.
Ystäväsi kanssa antaisitte ajan kulua ja näyttää mihin suuntaan suhde välillänne kehittyy, rehellisyyttä toisianne kohtaan siinäkään unohtamatta.
Itselleni tunnustin bi-taipumukseni vasta yli nelikymppisenä, vaikka epäilyksiä oli jo itsellänikin ollut pitkään. Minulla lopullinen itsetutkiskelu kesti kuukausia, mutta sen seurauksena oloni vapautui silminnähden. Tällä palstalla käydyt keskustelut selvensivät käsitystäni itsestäni ja suhteistani.
Tänään olen erittäin onnellinen ja helpottunut: voin rakastua Ihmiseen, sekä mieheen että naiseen. Ja se on minusta vain elämää rikastuttava asia - haasteellinen tosin.
Kiitos myötätunnostanne ja kommenteistanne minulle vastanneet!
Niin, tavallaan olen ylpeäkin bi-seksuaalisuudestani, jos sitä sitten olen (olen ymmärtänyt, että minä voin itse määrittää itseni. Jos näin on, niin sitten minä olen bi). Minusta on ajatuksena aivan loistavaa, että rakastutaan ihmiseen, ettei rakastuminen ole sukupuolisidonnaista. Oli miten oli, niin minulle bi-seksuaalisuuteni valkeni rytinällä toiseen naiseen rakastumisen kautta. Koska olen tottunut erittelemään ja tunnistamaan tunteita, ei minulle ollut kauaakaan epäselvää, mistä oli kyse - vaikka aivan kauhean paljon ahdistusta ja muuta ikävämpää tunnetilaa pakkasikin päälle rakastumiseni myötä.Lieveilmiöitä ei voinut välttää.
Jotenkin minulla on tunne, että olen kuin olenkin jopa kehittynyt ihmisenä. Välillä olen ollut onnellinen siitä, että minulle kävi näin kuin kävi - tunteiden tasollahan rakastumisesta ja erityisesti ystävyydestä bi-naisystäväni kanssa loppujen lopuksi on seurannut pelkkää hyvää. Nyt pitäisi vielä päivittää arkielämän kuviot - siinähän on haastetta.
Minä kerroin miehelleni, että olin rakastunut ystävääni siinä vaiheessa, kun suhde tämän naisen kanssa oli täysin platoninen. Jännitin tilannetta ja itkin, hän otti minut syliinsä ja sanoi tietävänsä asian jo valmiiksi. Hän oli huomannut..
Minusta se ajoitus oli oikea. Kerroin siinä vaiheessa, kun tajusin tunteitteni laadun, kun se pursusi minusta. Samalla suhteessa mieheni kanssa säilyi luottamus, kun kerroin hänelle ja hän hyväksyi minut.
Tietenkään en tunne miestäsi enkä tiedä, miten hän saattaisi suhtautua. Kerroin tämän oman kokemukseni vain siksi, että hyväksyvä suhtautuminenkin on aivan mahdollinen. Siihen vaan pitää antaa tilaisuus.
on suhde naimisissa olevan naisen kanssa.
En tänäkään päivänä tiedä miten hän kertoo miehellensä poissaolot esim.viikonlopun tai tietääkö hänen miehensä hänestä?
Joskus olen sitä häneltä kysynyt,mutta en ole saanut vastausta joten olen jättänyt asian siihen.Nyt tuli mieleen,että miksi emme ole puhuneet asiasta koskaan ja miksi?
Osaisiko tähän joku vastata?
En oikein tiedä keneltä tätä kysyisin koska kukaan ystävistä,läheisistä ei tiedä asiasta.
Suhteemme on kestänyt kauan ja on ollut hyvä kaikin puolin.
Vaikea vastata sinun kysymyksiisi näin ulkopuolisena. On vaikea sanoa, miten olette onnistuneet olemaan puhumatta noista asioista. Mietin, kuuluisikokaan sinun välttämättä tietää, miten naisystäväsi selittää miehelleen menonsa? Olisiko sinulla siis oikeus tietää? Osaisikohan joku muu sanoa siitä mitään? Pitää miettiä edelleen. Kysymys on varmaan juuri sellaisesta vaikeudesta, mihin tällaisissa "kolmen ja neljän ihmisen suhteissa" törmätään. Onko kolmannella ja neljännellä osapuolella oikeuksia miten paljon ja onko esimerkiksi sinun naisystävälläsi velvollisuutta selittää sinulle kotiasiotaan? Itseäni kyllä kiinnostaisi aivan varmasti, millä tavalla ja mitä naisystäväni selittää minusta miehelleen, jos en sitä tietäisi. Tyytyisinköhän siihen, ettei toinen vastaa? Olen nyt niin tottunut siihen, että puhumme kaikesta, vaikea kuvitella muuta.
Omasta suhteestani voin sanoa, että olemme myös erittäin hyviä ystäviä naisystäväni kanssa. Meillä on yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja niidenkin takia tapaamme. Perheemme tietävät aina tapaamisemme ja tekemisemme. He tietävät sen, että olemme tärkeitä ja läheisiä toisillemme. Lisäksi olemme tavanneet perheinemmekin. Muuten tämä ei voisi toimia.
Olen miettinyt, että jos näin ei olisi, olisikohan ollut helpompi aloittaa seksikin naisystäväni kanssa. Kun mietin tuolla aiemmin, että olisikohan kyse pelkästä torjunnasta, tarkoitin juuri tätä. Minusta tuntuu pahalta ajatella seksiä siksikin, kun tunnen hänen perheensä. En oikein halua pettää hänen miestään (enkä omaanikaan). Samaa hänkin oikeastaan ajattelee. Jopa halaamiset ja suukottelut, kun tietää, mistä tässä suhteessa on kyse, saavat huonon omantunnon aikaiseksi. Koska suhteellemme ei ole "lupaa" olemassa, torjun häntä.
Niin että vaikeaa on, ajattelee asiaa miten päin vain. Sinulla omat vaikeutesi ja minulla omani. Saakohan tällaisen suhteen sitten missään tapauksessa aivan toimivaksi, että kaikki olisi avointa, ettei olisi mustasukkaisuutta kenenkään taholta, etteivät lapset kärsisi (jos heitäkin vielä pitää ajatella) jne. Joskus olen miettinyt, kun Gilan tilannetta olen ajatellut, että missähän hänen vaikeutensa mahtavat olla? Hänellä on ainakin lupa olemassa naissuhteeseen, mutta hänkin on sanonut, ettei ole välttämättä helppoa olla hänelläkään naissuhteessa.Kirjottaisikohan Gila niistä vaikeuksista, mihin hän on törmännyt?
puhumme kyllä kanssa kaikesta,mutta tämä on alue mistä ei puhuta,niin kyllä minullakin on tullut mieleen,että tarviiko,onko tarpeellista tietää mitä hän miehellensä selittää.Miestään hän ei ole koskaan moittinut,päin vastoin sanonut ,että on hyvä,auttavainen ja toisen huomioon ottava,sen ihmeemmin me ei olla hänen miehestään puhuttu.Koska suhde on kestänyt jo kauan niin jotenkin ihmettelen,mutta jos vaan jätän asian ja odotan.Tätä Naista en kyllä halua elämästäni pois.En mielestäni ole mustasukkainen ja jos hän ei pääsekään tulemaan niin mietimme uudestaan toisen ajan kohdan.En kyllä pitäsi tätä ongelmana,vaan omalla kohdallani "ihmettelynä"
hubailijaakin "näkee"ajattelin jo ,että olet lähtenyt etelän lämpöön:)mukavaa sunnuntaita täältä rännän keskeltä.
Kerron tässä lyhyesti niistä vaikeuksista, joihin olen itse törmännyt:
Tunnekuohut, väärinymmärrykset, mustasukkaisuus, omistamisenhalu, intohimo joka vie harkintakyvyn. Eli nämä ovat tunne-elämään liittyviä ennalta-arvaamattomia asioita. Yksinäinen nainen voi kaivata niin paljon huomiota, että minulla ei ole siihen energiaa. Varatun naisen mies, joka alunperin on suhtautunut myönteisesti, tulee mustasukkaiseksi. Omat tunteet naista kohtaan voivat viedä mennessään niin, että arkielämä kärsii.
Sen olen kuitenkin oppinut (toivottavasti osaan myös noudattaa tulevaisuudessa oppimaani), että ei kannata ryhtyä suhteeseen, jos toisen naisen mieltä yhtään kaihertaa se, että olen naimisissa. Vaikka sitä asiaa kuinka "työstäisi", se antaa huonon lähtökohdan suhteelle. Minähän olen itse onnellinen avioliitostani, enkä halua, että sen olemassaolo on hankaluus toisellekaan. Ja jotenkin koen sen vääräksi miestäni kohtaan. Sellaisen naisen taka-ajatuksena voi jopa olla toive siitä, että ehkä joskus kuitenkin jättäisin mieheni.
Yleensä vaikeudet ovat olleet minun ja naisystäväni välisessä suhteessa.
...kunpa olisinkin, mutta kotimaan pikkupakkasista minut löytää :)
En lähde tässä tarkemmin selostamaan tilannettani, mutta äärimmäisen terapeuttista lukea muiden kokemuksia. Sydämeeni luikerreella naisella ja minulla ei ole välissä muuta kuin ystävyyttä. Tunteet ja elämäntilanteet ovat "aika" selviä tässä vaiheessa. Sitä vain ajattelee, että kaikki ei ole vielä tässä ja jotain voi vielä tapahtua, muullakin tasolla...
Olen kiitollinen tällähetkellä siitä huomiosta jonka saan, vaikka enemmänkin ottaisin vastaan. Voisin viedä tämän pidemmälle, mutta tosipaikan tullen voisi syyllisyys estää asoiden etenemisen.
Tavassasi kirjoittaa oli jotain niin lamauttavan tuttua, että oli pakko palata pyytämään vähän tarkennusta tilanteeseesi. Tiedän, että tämä on hullua, mutta ei tässä jutussa ole muutenkaan mitään järkeä. Kerro edes missä olit kun kirjoitit viestin. Sekin todennäköisesti riittää varmistamaan ettet ole se, joksi sinua luulen.
En mainitse paikkakuntaa, koska minut voi tunnistaa. Kirjoitin tekstini kotona. Sanooko se mitään? Oma nimimerkkisi kyllä tavallaan antaisi viitteitä kyseiseen ihmiseen, jos sen niin haluaa nähdä:-)
Epäilenpä suuresti, että olet se ihminen josta kirjoittelen. Minä olin se aktiivisempi osapuoli tässä asiassa. Nyt vain olen... ja koetan vetää ystävän roolia hamaan tappiin asti.
Anteeksi, vastaus vähän viivästyi. Ihminen, jota rivien välistä etsin, ei voinut kirjoittaa kotoa tuohon aikaan tuona päivänä :) Minä en tiedä, kumpi tässä jutussa on aktiivisempi, ehkä minä, mutta hän voi toisaalta ajatella ihan samoin. Ja ystävän roolia tässä vedetään myös, vaikka kuinka sattuu. Voimia sinulle!
..ja ystävieni kokemuksien pohjalta ei helppoa konseptia avioliiton (tai muun pitkäaikaisen suhteen) rinnakkaselle rakkaussuhteelle ole.
Itselläni ei avioliittoni aikana ollut muita suhteita, pettämiseksi sen olisin silloin kokenut. Kuitenkin jos biseksuaalinen heräämiseni olisi tapahtunut liiton aikana, olisin todennäköisesti itse samasssa tilanteessa.
Olen seurannut ystävieni kamppailua asian kanssa.
Molempien suhteiden pysyminen hyvänä ja elävänä vaatii todella hyvää ja syvää keskustelua ja paljon rakkautta.
Eikä se silti aina voi onnistua.
Itse oman avioeroni jälkeenkään en olisi voinut kuvitella tilannetta että olisin se toinen nainen.
Niin vain kävi, koska rakastuin ihmiseen. Häneen kuului se, että hän on naimisissa ja aikani sulateltuani asiaa opin ymmärtämään enkä olisi ikinä halunnut hänen eroavan.
Sinänsä mielenkiintoinen asia, että periaatteet ja arvot ovat käsitteitä, jotka kasvavat mukanamme ja voivat muuttua paljonkin.
Ystävieni suhteet sekä omani ovat näyttäneet minulle, että nämä naimisissa olevat naiset eivät ole valinneet helppoa tietä vaan hyvin vaikean ja huonosti hyväksytyn, mutta rakkauden tien. Siis heille naisensa ei ole hupi tai tarve vaan rakkaus.
Ihailen heidän rohkeuttaan ja voimaansa ja uskollisuutta itselleen.
voinut jatkua, jos olisit jo silloin naimisissa ollessasi hyväksynyt biseksuaalisuutesi ja voinut rakastaa sekä Miestäsi että Naisrakastettuasi siten, että sinulla olisi ollut kaikki, mitä vain voit toivoa? Oletko miettinyt koskaan tätä?
...ei liittynyt tähän asiaan. Mutta jos niitä muita syitä ei olisi ollut ja olisimme jatkaneet yhdessä, ja jos mieheni olisi hyväksynyt naisystäväni, niin, kyllä kai, olisin voinut ehkä ajatella myös naissuhdetta.
Mutta näin ollen tuo on vajavaista arvailua, koska sellaista tilannetta ei ollut eikä siten myöskään asianomaisten kanssa keskusteluja tilanteesta.
Nyt jos alkaisin seurustella miehen kanssa, niin asia olisi esillä heti biseksuaalisuuteni takia. Yksin sellaista päätöstä ei voi tehdä.