En jaksa kovin kauaa. :( En halua enää mennä paikkaan missä on ihmisiä, jossa näen iloisia onnellisia pareja. ;( Itselläni ei ole koskaan ollut poikaystävää olen kohta 18vuotta. Tuntuu että olen ainut vaikka kuitenkin tiedän etten ole. Minua "kiusattiin" yläasteella. Se ei ollut varsinaista kiusaamista mutta en tiedä mitä muuta. Se oli yleensä jotain kommentteja asoista ei mistään mikä koskisi minua, vaatteitani, hiuksiani ym. Silti nykyään inhoan itseäni. on tuskaa katsoa peiliin. 7luokalla olin huono koulussa. 8luokalla sain kolme uutta kaveria joiden keskiarvo oli 9½ joten minulle tuli myös tarve näyttää että osaan ja nostin kovalla työllä numeroitani. Mutta nyt en ole enää oikein väleissä yhteenkään noista "tukihenkilöistäni" joiden avulla pääsin tähän asti, joiden kannustuksella jaksoin panostaa kouluun, joiden avulla tunsin itseni joksikin. Tänäpäivänä ajatukset ovat vain siinä että mitä mä täällä teen, kuka mua tarttee.Eikä mikään luista. Pidän eläimistä ja harrastan niiden kanssa kaikkea eikä minulla ole yhtäkään ystävää joka pitäisi ja harrastaisi samoja asioita kanssani. On orpo olo. En koskaan ole kavereiden kanssa missään. Syystä ettei minua pyydetä. Eli eihän minulla ole kavereita! ;( En tiedä kauan enää jaksan ihanien koirieni avulla! Ei perheenikään tajua kuinka paha on olla esitän vain vahvaa ja iloista!
Itsetunto
nollassa
4323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on ollut toi sama tunne aika monta kertaa
Minuakin on pilkattu kaikesta mahdollisesta ja minua niin ikään vituttaa nähdä noita onnellisia pareja,et ole yksin :)
Puhu toki perheellesi siitä kuinka paha sinun on olla,puhuminen auttaa aina...........ellei ne sun porukkas oo jotain fasistikusipäitä joiden mukaan sun pitäs tappaa ittes koska sulla menee huonosti ja oot "epäonnistunut" jne. :D
Tsemppiä
Sun kannattais varmaan alkaa käymään chateissä ja laittaa ilmoitus jonnekin treffi tai kirjeenvaihtoplastalle. Teksti-tv:stä löytyy tällainen kirjeenvaihtopalsta nuorille. Voit lukea muiden ilmoituksia, vastata tai laittaa oman ilmoituksen.
http://www.yle.fi/cgi-bin/tekstitv/ttv.cgi/html?PAGE=507
Meitä epätoivoisia nuoria on paljon tällä palstalla.
Tässäkin olis yksi pitkä, tumma, komea ja yksinäinen poika (OK, OK, ainakin tumma ja yksinäinen :D), joka ei ole seurustellut koskaan.
En tiedä voiko netinkautta löytää ystäviä, mutta kaupungilta samanhenkisten ihmisten löytäminen ja niihin tutustuminen on ainakin vaikeaa.
Mie oon ollu samassa tilanteessa kun sinä ja olen vieläkin. Kavereita on kyllä tullut, mutta olo on silti tosi yksinäinen. Jotenkin ei oikein jaksa uskoa yläaste "kavereiden" temppujen jälkeen, joissa haukkuminen oli olellinen osa, olis mitään mahollisuutta saaha ketään vierelleen. Mutta ainahan sitä voi toivoa ja olla sosiaalisempi ;). Kyllä se elämä hymyilee vielä jossain vaiheessa tai niin mie ainakin uskon! Toivottavasti löydät vielä voimaa jostain :).