Etuudet, raha

Olette keksineet näköjään uuden tavan loukata ja satuttaa lasten omia vanhempia vetoamalla rahaan ja lomamatkoihin.

Onneksi olkoon!
Ei näytä ahneudella ja pahuudella olevan mitään rajaa!!
211292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Voisitko hiukan selventää viestiäsi?

Äänestä

että kun sijaisvanhempien omalla keskustelupalstalla esittää asiallisen kysymyksen liittyen passin hankintaan ja harrastusvälineiden tai lomaleirin kustannusten korvaamiseen, niin biot heti ahdistuu ja sekaantuu keskusteluun. Kyseisten keskustelujen aloittajat halusivat tietoa toimintatavoista, eivät suinkaan kaivanneet kuulla kuinka itsekkäitä tolloja he ovat kun vievät kultakutrinsa lapsenryöstäjien armoille. Suksikaa itse hevonkuuseen ja pysykää omilla palstoillanne. Jos sijareilla on teiltä jotain kysyttävää he ovat kuitenkin sen verran fiksuja että osaavat kirjoittaa myös biojen palstalle.

Äänestä
  • Tässä sen vaan näkee yhä uudelleen ja uudelleen miksi näiltä biovanhemmilta on lapset huostaanotettu - ei alkeellismpiakaan käytöstapoja.

    Äänestä

  • On ymmärrettävää, että sijaishoitajat eivät käsitä sitä huolta, joka ihmisellä on omasta pienokaisestaan, joka lähtee muille maille vieraiden aikuisten seurassa. Sijaisvanhempien käsityksen mukaan kuka vaan tavis kelpaa toisen omaa lasta kuskaamaan ties minne. Edes sitä ei ymmärretä, että lapsen omille vanhemmille kuuluis ilmoittaa minne heidän lapsensa ulkomailla kuskataan. On kuitenkin niin, että oikeat vanhemmat ovat sitä mieltä, mikä on ihan luonnollista, että juuri heidän lastaan ei kuka vaan kelpaa hoitamaan saati sitten vielä ulkomailla, tuntemattomassa paikassa, jonne biologisen vanhemman kontrolli yhtä vähän kuin sossujenkaan (tosin kotimaassakin olematon)kontrolli eivät lainkaan yllä. On käsittämätöntä, että sijaisvanhemmat eivät tätä vanhempien huolta ymmärrä, se vain todistaa sijaisvanhempien epäempaattisuuden ja puutteet vanhemmuudessa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    On ymmärrettävää, että sijaishoitajat eivät käsitä sitä huolta, joka ihmisellä on omasta pienokaisestaan, joka lähtee muille maille vieraiden aikuisten seurassa. Sijaisvanhempien käsityksen mukaan kuka vaan tavis kelpaa toisen omaa lasta kuskaamaan ties minne. Edes sitä ei ymmärretä, että lapsen omille vanhemmille kuuluis ilmoittaa minne heidän lapsensa ulkomailla kuskataan. On kuitenkin niin, että oikeat vanhemmat ovat sitä mieltä, mikä on ihan luonnollista, että juuri heidän lastaan ei kuka vaan kelpaa hoitamaan saati sitten vielä ulkomailla, tuntemattomassa paikassa, jonne biologisen vanhemman kontrolli yhtä vähän kuin sossujenkaan (tosin kotimaassakin olematon)kontrolli eivät lainkaan yllä. On käsittämätöntä, että sijaisvanhemmat eivät tätä vanhempien huolta ymmärrä, se vain todistaa sijaisvanhempien epäempaattisuuden ja puutteet vanhemmuudessa.

    sijaislapsia.
    Etkö ymmärrä mitä kirjoitat.
    Bio näköjään on tosi naivi mitä tulee siihen omaan.
    Itse ei kait kykenisi lähtemään ulkomaille lapsensakanssa ollenkaan ja samaa epäilee nyt sitten muistakin ihmisistä.
    Tämä kaikki kostautuu lapsille sinun ajatuksesi on niin egoistisen ihmisen sanelemaa että mihin pyrit kaikella "mollaamisellasi". Emme onneksi kaikki ole kuten sinä siitä luojalle kiitos.

    Äänestä

  • osaat halvalla panna kirjoitti:

    On paljon tilanteita, joissa omat vanhemmat eivät voi lähteä lapsensa kanssa ulkomaille, esim. jokin sairaus tai se, että kaikkien reissuun ei rahat riitä. Tällöin vanhemmat voivat lähettää lapsen ulkomaille sellaisen aikuisen mukana, joka nauttii heidän luottamustaan. Monestihan jokin perhe ottaa oman lapsensa kaverin reissuun mukaan. Onko tämä sinusta jotenkin ihmeellistä. Nyt on kyse siitä, kehen vanhemmat luottavat. Jos ei luota sijaisvanhempaan, niin se aika, minkä lapsi on ulkomailla on äidille/isälle tuskan, pelon ja huolen aikaa. Tietysti jokainen vanhempi toivoo, että lapsi nauttisi lomastaan, ei siitä tässä ole ollenkaan kyse. Tahallaanko ette muka ymmärrä ja syötte toisten kirjottajien energiaa jatkuvaan rautalangalla vääntämiseen.

    oiskohan sun nyt aika liihottaa ihan muualle ja jättää tää palsta rauhaan.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    On ymmärrettävää, että sijaishoitajat eivät käsitä sitä huolta, joka ihmisellä on omasta pienokaisestaan, joka lähtee muille maille vieraiden aikuisten seurassa. Sijaisvanhempien käsityksen mukaan kuka vaan tavis kelpaa toisen omaa lasta kuskaamaan ties minne. Edes sitä ei ymmärretä, että lapsen omille vanhemmille kuuluis ilmoittaa minne heidän lapsensa ulkomailla kuskataan. On kuitenkin niin, että oikeat vanhemmat ovat sitä mieltä, mikä on ihan luonnollista, että juuri heidän lastaan ei kuka vaan kelpaa hoitamaan saati sitten vielä ulkomailla, tuntemattomassa paikassa, jonne biologisen vanhemman kontrolli yhtä vähän kuin sossujenkaan (tosin kotimaassakin olematon)kontrolli eivät lainkaan yllä. On käsittämätöntä, että sijaisvanhemmat eivät tätä vanhempien huolta ymmärrä, se vain todistaa sijaisvanhempien epäempaattisuuden ja puutteet vanhemmuudessa.

    Helinä se alkuperäinen kysymys uudelleen. Kysymys koski vain passin hankintaa. Kysyjä ei ilmaissut aikomuksestaan kertoa/olla kertomatta matkasta biol.vanhemmille. Kysymyksen perusteella ei myöskään voi päätellä ollaanko menossa maailman ympäri vai käymäseltään Tallinnaan. Eikä edes pienintäkään viittausta siihen kuinka luottamukselliset välit heillä on lasten biovanhempien kanssa.

    Pari ensimmäistä vastausta oli asiaa, mutta eikö jo joku bio-isä keksinyt tsunamit ja lupasi tappaa sekä sijaisvanhemmat, että soskut jos lapsi joutuisi luonnonkatastrofin kynsiin.

    Seuraavana ahdistuikin itse Heluna, jonka luulisi sentään kiertäneen muutakin kuin tahkoa, käyneen jopa ulkomaillakin. Heluna haukkui kysyjän tyhmäksi ja epäluotettavaksi ja oli varma että tältä tollolta lapsikaapparit oitis veisivät lapset. Käsitykseni mukaan ei suomalaislapsia ole kaapanneet muut kuin heidän omat vanhempansa katkerien avioeroriitojen yhteydessä. Keksikää biot joku oma aihe tai kysymys. Älkää tunkeko jokaiseen juttuun mukaan kylvämään kaunaa ja katkeruutta.

    Äänestä

  • vielä kerran kirjoitti:

    Ei anna kovin luotettavaa tai viisasta kuvaa sijaisvanhemmasta, joka ei edes tiedä kuinka hänen hoteisiina uskotulle lapselle saa passin vaan kyselee internetistä. Kovasti vaan ollaan johonkin lähdössä. En uskaltaisi antaa lastani sellaisen mukaan edes Tallinnaan.

    samaa että kuinka saan lapselle passin vaikka sen olemme jo ajatsitten hankkineet eli jo kaksi kertaa 2.
    Ei ole tyhmää kysyä vaan se on tavallaan kuin pedagoginen juttu saada asiaa josta keskustella ja antaa neuvoja muille jotka ovat yhtä tietämättömiä kuin Helinä-keiju123
    Matkustettu on ja osataan tulla kotiinkin ajallaan.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Ei anna kovin luotettavaa tai viisasta kuvaa sijaisvanhemmasta, joka ei edes tiedä kuinka hänen hoteisiina uskotulle lapselle saa passin vaan kyselee internetistä. Kovasti vaan ollaan johonkin lähdössä. En uskaltaisi antaa lastani sellaisen mukaan edes Tallinnaan.

    kysellä. Meilläkin oli NIIN ymmärtämätön bio,että kielsi lapsiltaan passin. Veimme lautakunnalle, ja lapset saivat passin ja me matkustellaan ja matkustellaan .....
    Ja voitte vain kuvitella, miten kiitollisia pojat ovat äidilleen joka halusi kieltää matkustelun heiltä!

    Äänestä

  • vielä kerran kirjoitti:

    Helinä se alkuperäinen kysymys uudelleen. Kysymys koski vain passin hankintaa. Kysyjä ei ilmaissut aikomuksestaan kertoa/olla kertomatta matkasta biol.vanhemmille. Kysymyksen perusteella ei myöskään voi päätellä ollaanko menossa maailman ympäri vai käymäseltään Tallinnaan. Eikä edes pienintäkään viittausta siihen kuinka luottamukselliset välit heillä on lasten biovanhempien kanssa.

    Pari ensimmäistä vastausta oli asiaa, mutta eikö jo joku bio-isä keksinyt tsunamit ja lupasi tappaa sekä sijaisvanhemmat, että soskut jos lapsi joutuisi luonnonkatastrofin kynsiin.

    Seuraavana ahdistuikin itse Heluna, jonka luulisi sentään kiertäneen muutakin kuin tahkoa, käyneen jopa ulkomaillakin. Heluna haukkui kysyjän tyhmäksi ja epäluotettavaksi ja oli varma että tältä tollolta lapsikaapparit oitis veisivät lapset. Käsitykseni mukaan ei suomalaislapsia ole kaapanneet muut kuin heidän omat vanhempansa katkerien avioeroriitojen yhteydessä. Keksikää biot joku oma aihe tai kysymys. Älkää tunkeko jokaiseen juttuun mukaan kylvämään kaunaa ja katkeruutta.

    edelleen kannassani, jos lasteni "kasvattajilta" ei löydy inhimillyyttä, ilmoittaa matkoista meille lasten vanhemmille, joista muutenkin lapsille ei ole jäännyt tähän mennessä mitään iloa...Juhlinta reissulla vähemmälle.Kannatte siis vastuun.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    On ymmärrettävää, että sijaishoitajat eivät käsitä sitä huolta, joka ihmisellä on omasta pienokaisestaan, joka lähtee muille maille vieraiden aikuisten seurassa. Sijaisvanhempien käsityksen mukaan kuka vaan tavis kelpaa toisen omaa lasta kuskaamaan ties minne. Edes sitä ei ymmärretä, että lapsen omille vanhemmille kuuluis ilmoittaa minne heidän lapsensa ulkomailla kuskataan. On kuitenkin niin, että oikeat vanhemmat ovat sitä mieltä, mikä on ihan luonnollista, että juuri heidän lastaan ei kuka vaan kelpaa hoitamaan saati sitten vielä ulkomailla, tuntemattomassa paikassa, jonne biologisen vanhemman kontrolli yhtä vähän kuin sossujenkaan (tosin kotimaassakin olematon)kontrolli eivät lainkaan yllä. On käsittämätöntä, että sijaisvanhemmat eivät tätä vanhempien huolta ymmärrä, se vain todistaa sijaisvanhempien epäempaattisuuden ja puutteet vanhemmuudessa.

    Me kuulumme niihin jotka ovat theneet lomareissun sijoitettujen kanssa. Lapset olivat matkasta vielä enemmän innoissaan kun me, kun eivät olleet edes lentokonessa matkustaneet sitä ennen. Yhdessä katseltiin netistä kuvia paikasta jonne olimme menossa ja lapset laskivät öitä siihen koska päästään lähtemään. Suomeenko heidät olisi pitänyt jättää? Todeta tylysti, että kyllä me teidät mukaan ottaisimme, mutta bioäitinne ei halua päästää teitä mukaamme? En voi käsittää miten bio voisi olla niin julma omille lapsilleen? Nauti siinä sitten itsekin lomastasi kun tiedät omien perheenjäsentesi itkevän Suomessa maailman pahuutta. (Onneksi meille on osunut yhteistyökykyinen bio joka ei kiihkoile asiasta vaan sopeutuu sijoitukseen, vaikka haluaisi tottakai lapset takaisin.) Tämä matka tehtiin muuten jo kesällä ja edelleen viimeksi juuri tänä viikonloppuna pienempi näistä lapsukaisistamme kysyi mieheni eräältä kaverilta jota ei oltu hetkeen tavattu, että tiiätkös että me oltiin X:ssä! Ovat edelleen tohkeissaan ja kyselevät josko voidaan mennä sinne uudestaankin. Ehkä...

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    On paljon tilanteita, joissa omat vanhemmat eivät voi lähteä lapsensa kanssa ulkomaille, esim. jokin sairaus tai se, että kaikkien reissuun ei rahat riitä. Tällöin vanhemmat voivat lähettää lapsen ulkomaille sellaisen aikuisen mukana, joka nauttii heidän luottamustaan. Monestihan jokin perhe ottaa oman lapsensa kaverin reissuun mukaan. Onko tämä sinusta jotenkin ihmeellistä. Nyt on kyse siitä, kehen vanhemmat luottavat. Jos ei luota sijaisvanhempaan, niin se aika, minkä lapsi on ulkomailla on äidille/isälle tuskan, pelon ja huolen aikaa. Tietysti jokainen vanhempi toivoo, että lapsi nauttisi lomastaan, ei siitä tässä ole ollenkaan kyse. Tahallaanko ette muka ymmärrä ja syötte toisten kirjottajien energiaa jatkuvaan rautalangalla vääntämiseen.

    jokin syy olla luottamatta lapsesi sijaisvanhempiin? Mikäli he ovat mielestäsi epäpäteviä hoitamaan lastasi niin puhu ihmeessä asiasta sosiaaleillle. Puhumalla kaikki korjaantuu eikö?

    Äänestä

  • Milenna kirjoitti:

    Me kuulumme niihin jotka ovat theneet lomareissun sijoitettujen kanssa. Lapset olivat matkasta vielä enemmän innoissaan kun me, kun eivät olleet edes lentokonessa matkustaneet sitä ennen. Yhdessä katseltiin netistä kuvia paikasta jonne olimme menossa ja lapset laskivät öitä siihen koska päästään lähtemään. Suomeenko heidät olisi pitänyt jättää? Todeta tylysti, että kyllä me teidät mukaan ottaisimme, mutta bioäitinne ei halua päästää teitä mukaamme? En voi käsittää miten bio voisi olla niin julma omille lapsilleen? Nauti siinä sitten itsekin lomastasi kun tiedät omien perheenjäsentesi itkevän Suomessa maailman pahuutta. (Onneksi meille on osunut yhteistyökykyinen bio joka ei kiihkoile asiasta vaan sopeutuu sijoitukseen, vaikka haluaisi tottakai lapset takaisin.) Tämä matka tehtiin muuten jo kesällä ja edelleen viimeksi juuri tänä viikonloppuna pienempi näistä lapsukaisistamme kysyi mieheni eräältä kaverilta jota ei oltu hetkeen tavattu, että tiiätkös että me oltiin X:ssä! Ovat edelleen tohkeissaan ja kyselevät josko voidaan mennä sinne uudestaankin. Ehkä...

    Miksi ette ottanut sitä yhteistyökykyistä bioäitiä mukaan, onko aivan mahdoton ajatus, työhönnehän kuuluu perheen yhdistämistavoite.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Miksi ette ottanut sitä yhteistyökykyistä bioäitiä mukaan, onko aivan mahdoton ajatus, työhönnehän kuuluu perheen yhdistämistavoite.

    Sijarit ovat sitoutuneet lapsen hoitamiseen, ei biovanhempien.

    Äänestä

  • ei bioilta kirjoitti:

    kysellä. Meilläkin oli NIIN ymmärtämätön bio,että kielsi lapsiltaan passin. Veimme lautakunnalle, ja lapset saivat passin ja me matkustellaan ja matkustellaan .....
    Ja voitte vain kuvitella, miten kiitollisia pojat ovat äidilleen joka halusi kieltää matkustelun heiltä!

    Osoittaisit edes hivenen inhimillisyyttä, jos kysyisit nimenomaan lapsen äidiltä, saako lapselle hankkia passin?
    Nyt osoitat pelkän tyhmyytesi! (onneksi sitä ei kysytä).

    Jos minun lapseni olisi sijoitettuna ja hänet yritettäisiin viedä maasta ilman passihakemus-suostumustani, tekisin rikosilmoituksen välittömästi.
    Poliisi estäisi kyllä kentällä lapsen lähdön, ääliö!

    Sinähän olet joku Gamboi-asian puolustaja.
    Entä jos lapselle sattuisi jotain ulkomailla. Kenen olisi vastuu? Todennäköisesti jo muutenkin kärsivien omien vanhempien?

    Äänestä

  • toivoton teidän suhteen kirjoitti:

    siitä olisi selvinnyt se syykin.
    Näköjään jotkut lukevat vain sen mitä haluavat ja sitten on aihetta ruveta mollaamaan.
    Opettele itse ihmisyyttä.
    Meillä oli myös sama juttu bioäiti ei ollut tavoitettavaissa ja passi hankittiin lapsen onneksi sossun välityksellä ja luvalla.
    Olet myös väärässä ei se noin ole kuin oletat mitään rikosta ei ole tapahtunut siihen on virallinenlupa kun matkustamme me ainakin hankimme sitä todistuksen että lapsi on meillä sijoitettuna eikä silloin biolla ole nokannaputtamista missä me seilataan. Kateellinen olet laten puolesta kun pääsevät matkoille jos et itse ole saanut koskaan nautti siitä.

    Äänestä

  • lue asiaa loppuun kirjoitti:

    varma tuosta juridisesta puolesta. Tosin en tiedä juridista kantaa tähän asiaan itsekään, mutta minä sen voin myöntää (ei ole tarvetta olla aina oikeassa ja parempi). Jos biologinen vanhempi on esimerkiksi erikseen ilmoittanut sossuun että kieltää ulkomaille menon esim. tilanteessa jossa sijaisperhe aikoo lomailla kuukauden kakkosasunnolla Thaimaassa. Ja jos tätä pyyntöä/kieltoa ei noudata ja biolog.vanhemmat hälyyttää poliisit lentokentälle.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Miksi ette ottanut sitä yhteistyökykyistä bioäitiä mukaan, onko aivan mahdoton ajatus, työhönnehän kuuluu perheen yhdistämistavoite.

    matkaa ei valitettavasti voisi hänen kanssaan kutsua, koska hän tarvitsee aktiivista hoitoa itsekin. Yhteistyökykyisellä tarkoitan hänen kohdallaan sitä, että hänen kanssaan pystyy keskustelemaan ja sopimaan asioista ja vaikka hän toivookin saavansa lapset takaisin jonain päivänä, hän tietää ettei se ole tänään eikä vielä huomennakaan ja on samaa mieltä siitä, minkä asioiden pitäisi ennen sitä muuttua ja mitä pitää saada kuntoon. Hän on itse samaa mieltä siitä, ettei kykene tällä hetkellä lapsista huolehtimaan pitempiä ajanjaksoja. Arvaapa vain miten paljon tämä asioiden hyväksyntä helpottaa meidän kaikkien elämää, niin meidän kuin lasten ja epäilemättä hänen itsensäkin, koska hänenkin olonsa olisi vielä paljon pahempi jos hän olisi itse sitä mieltä, että sosiaalit pitävät hänen lapsiaan huostassa aiheetta.

    Kenties jonain päivänä bio lähtee kolmestaan reissuun lasten kanssa. Jos suinkin voimme luottaa että kaikki menee hienosti ja sosiaalit antavat hyväksyntänsä, ei meillä olisi mitään sitä vastaan. Paljon vain pitää tapahtua ennen kuin tuo tilanne voi olla realistinen.

    sanaan pitää paikkansa.
    Vaan sillä erolla että bioäidillä useampi lapsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loppuuko?? kirjoitti:

Olette keksineet näköjään uuden tavan loukata ja satuttaa lasten omia vanhempia vetoamalla rahaan ja lomamatkoihin.

Onneksi olkoon!
Ei näytä ahneudella ja pahuudella olevan mitään rajaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu