Kuulin, että nyt ei kannata ostaa, vaan kannattaisi ostaa vasta kesällä, osakkeet silloin halvempia...Pitääkö paikkansa?
Oikea aika ostaa?
Sijoittajanalku
8925
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kukaan ei tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään. Se on aivan arvailujen varassa. Kurssit voi nousta kolme vuotta putkeen tai ne voi lähteä luisumaan vaikkapa Husseinin hirttotuomion aiheuttaman yleisen kuohunnan seurauksena joulukuussa. Katso kristallipallosta eli omasta nupista ja tee päätökset itse!
Trendit nousevat ensi maaliskuuhun saakka, jonka jälkeen tulee 3-6kk lasku, mutta nousu jatkuu siitä vielä 1-1,5 vuotta ja sitten alkaa pidempi ja jyrkempi lasku.
Minun kristallipallossa näkyy pelkkää nousua hamaan tulevaisuuteen. Käppyrä sojottaa kohti koillista. Muutama vähän känsäinen kohta näkyy käppyrässä, mutta ne lienevät vain mausteita iloisen menon vauhdittamiseksi. Oikein hyvältä näyttää. Että siitä vaan.
niin suunta sinne
niin suunta sinne
Aina on oikea aika ostaa paitsi jos olet aikeissa laittaa koko omaisuutesi kiinni yhteen kohteeseen.
Sitä milloin siihen on oikea aika ei moni tiedä.
Mutta normaali piensijoittaja pärjää loistavasti kun se:
1- ostaa vakiosummalla
2- ostaa säännöllisesti (1, 2 tai 3 kk välein)
3- ostaa vain suuria yhtiöitä
4- ostaa osingoilla lisää osakkeita
Näin on.
Nyt alkaa näyttää siltä, että koillisen suunta trendeissä muuttuukin pohjoiskoilliseen ja vähän myöhemmin lähes pohjoiseen. Päivittäiset nousut saattavat olla jopa 5-10% ja vauhti kiihtyy maksimissaan aina 15-16%:iin per päivä.
Nyt on viimeiset hetket ostaa ennenkuin kunnon 'pystysuora' nousu alkaa. Kaikki peliin ja vielä kunnolla lainarahaa päälle.
Se ei pelaa joka pelkää!
Ostakaa nyt ja paljon, sillä talouden pystysuora nousu on aivan näillä näppäimillä. Tähän junaan ei hitaat ehdi. Kaikki peliin ja vähän vielä lisää. Kohta tulee rahaa takaisinpäin ovista ja ikkunoista.