Percy Nash sokein silmin
katselee muistojaan valospottien loisteessa
jossa ohjaajan ääni
liikuttaa ihmisten eleet ja kielen -
hänen kätensä ikkunalaudalla
on vanha ja yksinäinen:
kohotessaan ikkunaa vasten se tuntee kylmän lasin
ja spottien hiljaisen sammumisen
ihmisten kääntyessä pois näyttämöltä
vääjäämättömin askelin.
Missä olet Fanny, minun rakkaani?
Tai missä olette te Evangeline ja Gabriel - suuren
runoilijan luomukset, ja missä
runoilija itse nyt enää kulkee, kirjoitettuaan
nuo surumieliset
säkeensä, laivoista jotka
hetkiseksi toistensa rinnalle pysähtyneinä
taas lipuvat yössä
katseiden tavoittamattomiin?
Tästä haluaisi Percy Nash puhua,
jonkun kanssa,
äänet putoavat huulilta ja
pysähtyvät lasiin.
Katu ikkunan tuolla puolen
on ulkopuolinen maailma,
eikä kukaan vastaa.
Minä ja Beatrice Harraden
yhdessä käsikirjoitimme elokuvan,
sanovat sitä oikein hyväksi, parhaakseni,
vuonna 1921 se valmistui, viimeisiä ohjauksiani - näköni oli
silloin jo kovasti heikentynyt.
Niin Beatrice, sinulla oli mukava tapa hymyillä,
kuvasi on kait vieläkin seinälläni,
kuolinilmoituksesi siinä vierellä, lehdestä leikattu.
Tottunein askelin kävelee Percy Nash
pienessä, vaatimattomassa yhden huoneen asunnossaan
vesihanan luokse, juo lasillisen kylmää vettä
ja huomaa että se helpottaa janoon.
Äkkiä kaikki he astuvat hänen luokseen niin elävinä -
ja niin makaa lattialla
lähellä auki jäänyttä vesihanaa
vanhan elokuvaohjaajan eloton ruumis
avoimin, ehkä vielä aavistuksen verran värähtelevin silmin
jotka hiljaa sammuvat
aikojen yössä.
katselee muistojaan valospottien loisteessa
jossa ohjaajan ääni
liikuttaa ihmisten eleet ja kielen -
hänen kätensä ikkunalaudalla
on vanha ja yksinäinen:
kohotessaan ikkunaa vasten se tuntee kylmän lasin
ja spottien hiljaisen sammumisen
ihmisten kääntyessä pois näyttämöltä
vääjäämättömin askelin.
Missä olet Fanny, minun rakkaani?
Tai missä olette te Evangeline ja Gabriel - suuren
runoilijan luomukset, ja missä
runoilija itse nyt enää kulkee, kirjoitettuaan
nuo surumieliset
säkeensä, laivoista jotka
hetkiseksi toistensa rinnalle pysähtyneinä
taas lipuvat yössä
katseiden tavoittamattomiin?
Tästä haluaisi Percy Nash puhua,
jonkun kanssa,
äänet putoavat huulilta ja
pysähtyvät lasiin.
Katu ikkunan tuolla puolen
on ulkopuolinen maailma,
eikä kukaan vastaa.
Minä ja Beatrice Harraden
yhdessä käsikirjoitimme elokuvan,
sanovat sitä oikein hyväksi, parhaakseni,
vuonna 1921 se valmistui, viimeisiä ohjauksiani - näköni oli
silloin jo kovasti heikentynyt.
Niin Beatrice, sinulla oli mukava tapa hymyillä,
kuvasi on kait vieläkin seinälläni,
kuolinilmoituksesi siinä vierellä, lehdestä leikattu.
Tottunein askelin kävelee Percy Nash
pienessä, vaatimattomassa yhden huoneen asunnossaan
vesihanan luokse, juo lasillisen kylmää vettä
ja huomaa että se helpottaa janoon.
Äkkiä kaikki he astuvat hänen luokseen niin elävinä -
ja niin makaa lattialla
lähellä auki jäänyttä vesihanaa
vanhan elokuvaohjaajan eloton ruumis
avoimin, ehkä vielä aavistuksen verran värähtelevin silmin
jotka hiljaa sammuvat
aikojen yössä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuka lieneekään kirjoittanut....hyvää päivän alkua
Niin se on taas yö tulossa ja yksi päivä hupsahtanut mailleen.
Mutta tiedätkö kuka oli Percy Nash?
Haluatko että kerron?
Ja taas yö tulossa.
Iltaa.
Tarinahan on siis tämä, jos lähdetään alusta:
Olin tekemässä myyntilistaa käytetyistä englannin kielisistä kirjoistani tuonne Suomi24 kirjoja ja lehtiä myydään palstalle niin törmäsin kirjavarastossani Ships that pass in the night kirjaan. Kirjan ilmestymisvuotta en tiedä koska minulla oleva kappale on jälkisidos mistä puuttuu esilehti ja nimilehti. Kirjan nimi on ennenkin minua viehättänyt ja jotenkin oli mielikuva sellainen että nimi liittyy vanhaan runoon mutta en tiennyt mihin.
Jätin myyntilistan tekemisen sikseen ja naputtelin googleen "ships that pass in the night".
Sitä kautta löytyi tämä Percy Nash.
Ryhdyin ensinnäkin tutkimaan tietoja Nashin elämästä ja tuotannosta mitä löytyi. Tiedätkös. Hän ohjasi uransa aikana pääosin vuosina 1913 - 21 noin 50 elokuvaa. Esimerkiksi vuonna 1915 kaksikymmentä mykkäelokuvaa, enemmän kuin 1 kuukautta kohti, huikea määrä. Ships that pass in the night on tuolta ajalta hänen viimeisiä ja kehuttu yhdeksi hänen parhaista töistä. Sitten kyllä vuoden 1921 jälkeenkin ohjasi vielä muutaman harvakseltaan, viimeinen vuonna 1932.
Tietojen mukaan Percy Nash kuoli vuonna 1958 pienessä, vaatimattomassa yhden huoneen asunnossa näkönsä menettäneenä miehenä. Sokeutumisen syyksi kerrotaan voimakkaat lamput mitä kuvauksissa käytettiin.
Seuraavaksi lähdin tutkimaan Henry Wadsworth Longfellowin (1807-1882) vaiheita. SHIPS THAT PASS IN THE NIGHT on nimittäin hänen runo. Olen nyt vissiin jo neljättä päivää muiden toimieni ohessa kirjoitellut itselle yhteenvetoa Longfellowin elämästä. Koska suomenkielisiltä sivustoilta ei löytynyt tietoja jouduin lukemaan englannin kielisiä sivuja. Tästä on sellainen etu että on samalla tullut elvytettyä pahasti ruostunutta kielitaitoa. Aikoinaan oon opetellut englannin kielen puhumalla kun nuoruudessa reissailin pitkin Eurooppaa, nyt on suuri osa sanastosta ja taivutuksista unohtunut.
Runot "Percy Nash 1958" ja "Longfellow ja minä" syntyi tutkimuksen sivutuotteena.
Myös runo "a letter to my Beatrice" tuli jatkeena tuohon, kuvaten asiaa: että kuinka ihminen voi tavallaan kadottaa arkielämän luonnollisuuden, kun ryhtyy tarkastelemaan niitä arjen illuusioita, joihin ihmiset pakenee. Pakoreaktioiden analysointikin voi näin ollen olla pakoa todellisuudesta jota analysoidaan. Kuten olen tehnyt.?
Kun Longfellowia tutkiessa jouduin opettelemaan englannin kielistä ajattelua, syntyi ensimmäinen englanniksi kirjoittamani runo. Just these words: Darling, can you see me. Asiat johtavat toisiin.
- -
Lyhyesti.
Beatrice Harraden (1864 - 1936) kirjoittaa romaanin (1894), jolle antaa nimen Longfellowin (1807 - 1882) runon mukaan. Percy Nash (1869 - 1958) tekee romaanin pohjalta elokuvan (1921), jolle antaa nimen Harradenin kirjan mukaan.
- -
Ships that pass in the night, and speak each other in passing;
Only a signal shown and a distant voice in the darkness;
So on the ocean of life we pass and speak one another,
Only a look and a voice; then darkness again and a silence.
( Henry Wadsworth Longfellow )
Muutama katkelma Longfellowin elämänvaiheista tekemästäni tutkielmasta:
Henry Wadsworth Longfellow ja Mary Storer Potter avioituivat 1831. Neljä vuotta myöhemmin Mary kuoli keskenmenosta aiheutuneeseen komplikaatioon. Vaimon kuolemaa seurasi noin vuoden kestävä pimeä ajanjakso Longfellowin elämässä, jolloin hän oli lähes itsetuhoisen masennuksen vallassa.
Longfellow ihastui bostonilaisen teollisuusmiehen ja poliitikon Nathan Appletonin tyttäreen Fannyyn, oikealta nimeltään Frances Alexandra. Hän piiritti tätä usean vuoden ajan. Lopulta Frances Alexandra Appleton antoi sitkeälle kosijalle periksi ja heidät vihittiin 1843. Nathan Appleton osti pariskunnalle häälahjaksi Graigie Housen. Vuonna 1759 valmistuneella rakennuksella oli kunniakkaat perinteet. Talo oli toiminut George Washingtonin (itsenäisen USA:n ensimmäinen presidentti 1789 – 1797) päämajana vapaussodan aikana. Vuodesta 1786 vuoteen 1843 kiinteistö oli bostonilaisen liikemiehen Thomas Russellin omistuksessa. Longfellow oli muuttanut Graigie Houseen jo vuonna 1837 ja asui talossa ensin täysihoitolaisena, kunnes siitä – avioliiton myötä 1837 – tuli hänen kotinsa ja hänestä kiinteistön isäntä.
Fanny oli Henry Wadsworth Longfellowin suuri rakkaus. Ainoassa suorassa rakkausrunossaan, vuonna 1845 kirjoittamassaan sonetissa The Evening Star, hän lausuu Fannylleen: ”O my beloved, my sweet Hesperus! My morning and my evening star of love!”
Pariskunta sai kaksi poikaa ja kolme tytärtä, kaikki syntyivät ja kasvoivat Graigie Housessa: Charles (s.1844), Ernest (1845), Alice (s.1850), Edith (s.1853) ja Anne (s.1855).
Longfellowien onnellinen perhe-elämä kesti vajaat kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1861 sattui traaginen tapaturma. Fannyn tehdessä kotitöitä hänen kesäleninkinsä syttyi tuleen. Henryn syöksyessä paikalle Fanny oli ilmiliekeissä. Yrittäessään sammuttaa palavaa vaimoaan Henry poltti kätensä ja kasvonsa. Fanny menehtyi seuraavana päivänä.
Muotokuvista tutun muhkean kokoparran Henry Wadsworth Longfellow kasvatti peittääkseen kasvojensa arvet.
Suosittua Voices of Night -kokoelmaa seurasi runokokoelma Ballads and Other Poems (1841), joka sisältää yhden Longfellowin tunnetuimmista runoista: The Village Blacksmith. Vuonna 1842 kolmannelta euroopanmatkalta palaava Longfellow kirjoitti laivalla, Atlanttia ylittäessään, kantaaottavan kokoelman, joka ilmestyi vielä samana vuonna nimellä Poems On The Slavery. Sävyltään kristillishengellinen, runsaasti raamatullista sanastoa sisältävä runokokoelma on orjuudenvastainen julistus.
There is a poor, blind Samson in this land,
Shorn of his strength and bound in bonds of steel,
Who may, in some grim revel, raise his hand,
And shake the pillars of this Commonweal,
Till the vast Temple of our liberties.
A shapeless mass of wreck and rubbish lies.
- -
Hyvää yötä ja kauniita unia Margitta.
T:
äitiparta ( penny islantti, smoked rooster )
poistatitko kauniin runoni sinulle
iloinen olin kun sen laitoin
mutta et kestänyt hymyäni
sillä epäluuloisuutesi
iskee aaveet ohimoillesi
kun hyvää tapahtuu
luulet että onkin pahaa
voi penny, olisimmepa
kaksi islanninponia
jotka tuuppivat
turvillaan hellästi
toistensa kylkiä
vieri vierekkäin
kumpikin omaa
vihreää ruohoaan
natustellen
vaikuttava!!
Kaikissa muotokuvissa
joita taiteilijat ovat sinusta tehneet
Longfellow
ihailen tuuheaa valkoista partaasi
ja ajattelen että tuollaisen parran omistajan
täytyy olla erityisen viisas
ja syvällinen mies
Mutta mitä peittelet partasi alla Longfellow
ja taittuuko muotokuvasi
avautuessaan peiliksi
jonka kautta katselen itseeni
kuin sanomalehteen leikattujen silmäreikien läpi -
mitä peittelen sanojeni alle
nyt runoillessani sinusta Longfellow
Kerron että hätkähdin
lukiessani mitä Fannylle tapahtui
Tämä on tietysti intiimiä
ja puutun henkilökohtaiseen tragediaasi
mutta en ole ensimmäinen joka tästä kirjoittaa
joten sallithan että kerron
Kotitöitä tehdessään sinun suloinen vaimosi Fanny
syttyi kuin kuiva olki
tuli tarttui kesäleningin helmaan
ja hetkessä oljet olivat ilmiliekeissä
Et koskaan selvinnyt tragediasta
kannoit sitä elämäsi loppuun saakka sielusi syvinä haavoina
Mutta sen verran turhamaisuutta oli sinussakin
että parran kasvatit,
peittääksesi palovammasta jääneitä arpia
jotka sait sammuttaessasi hänen liekehtivää ruumistaan
Monella tapaa tämä voisi olla allegoria
jopa erittäin banaalisti
mutta jätän asian teidän mielikuvienne varaan
tarkastellessanne runoani
paperiin leikattujen silmäreikien läpi
Onhan Longfellow ollut haudassa
enemmän kuin satakaksikymmentä vuotta,
ja me jotka tässä seisomme
ohikiitävän hetken verran
luulemme hänen olleen ihminen niin kuin minä
seisoneen joskus
tässä katsellen ikkunasta ulos
ostaneen kaupasta päivittäistavaroita
ja istuneen Graigie Housen upouudessa vesiklosetissa
päivällisen jälkeen,
mutta se jota katselen ei ole ihminen
niin kuin minä
Longfellow, sinä olet tunteideni elävöittämä kuva
palavaa historiaa
arpisen sieluni kysyessä heiluvien ajatusten virrassa
keskellä muotokuvien taukoamatonta kavalkadia
elämän tarkoitusta ja syytä
Kaikissa muotokuvissa
joita taiteilijat ovat sinusta tehneet
Longfellow
ihailen tuuheaa valkoista partaasi
Sinähän olet melkein vaarallinen. Noihin voisin jäädä melkein koukkuun vain lukemisen ilosta.
Hups..kehuinko taas? Ehkä liikaa kahdesti peräjälkeen, mutta menkööt :)
(11.11.06)
alastonta vartaloasi
olohuoneen kynnyksellä
katselin sydän pamppaillen
kun kävelit kylpyhuoneesta luokseni
hiukset valtoimenaan
parfymoitu ruumis hehkui kutsuvaa lämpöä
enkä lainkaan huomannut
kiihottuvani alitajuisista mielikuvista
kun luulin kiihottuvani sinusta
olin jo joutumassa illuusion vangiksi
kunnes ajatus hiipi mieleeni
vaatien kirjoittamista
ja sinä jäit rakkaani
hölmistyneenä kynnykselle
kiirehtiessäni muotoilemaan tärkeät sanat
kaipaan niin askeleitasi
joita kuljit keittiössäni
lämmitit huuruavan tuoksuista teetä
ihmettelin miten hyvin
pystyimmekään hengittämään
toisiamme vaatimatta
oli tilaa astella
kauniissa kodissani
johon toit arjen rakkauden
voih, penny
sinä suloinen huurusuu!
paistan lettuja
laitan päälle itsetehtyä
suomuurainhilloa
suljen silmäni
ja nuolaisen
ylimenneen makean
viiksiltäsi