Ei voi kuin ihmetellä kyseisen lehden toimintaa. Toki muutkin "roskalehdet" tätä harrastavat, mutta IS nousi itselleni päällimmäiseksi.
Eilisessa lehden kannessa lehti mainosti varmana tietona, että jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajasta on jo tehty päätös, joka julkaistaan samantien. Illalla Kummola kuitenkin kiisti täysin tämän tiedon. Kuinka voi olla mahdollista, että lehti ilmeisesti keksii tällaisen jutun? Enkö voi periä rahojani takaisin ostamastani lehdestä? Minkä vuoksi kysienen lehti pystyy valehtelemaan asiasta ja tekemään uutisoinnilla businesta? Voinko minäkin valehdella esim verottajalle?
Tämän päivän lehdessä kerrotaan, että Bond-näyttelijä kieltäytyi seksistä ! Eihän hän ole kieltäytynyt seksistä, vaan näyttelemästä seksikohtausta. Siinä on selkeä käsitteellinen ero. Oikeasti, on todella yököttävää toimintaa.
Ja moralisteille; tiedän, ettei lehtiä ole pakko ostaa tai lukea. Kysymys on vain siitä mikä on oikein ja väärin. Jos valtamediaan kuuluva lehti vääristelee ja suorastaan valehtelee, kait olen itsekin siihen oikeutettu suhteessa yhteiskuntaa? kuluttajansuojahan on olemassa tapauksia, joissa tuotteen sisältö ei vastaa ilmoitettua sisältöä tai se on virheellinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.