Jep..eli kuinkahan kauan he saavat vähentää perusosasta sen 40%? Kahden vuoden aikana olen saanut yhden tt:n -20%, ja lopuista vähennetty se 40%. Olen kerran kieltäytynyt työvoimatoimiston "siivouskurssista" joskus pari vuotta sitten, eli vieläkö siitä rankaistaan? Olin joskus lukevinani jostain että vähennys voidaan tehdä kahdeksi kuukaudeksi kieltäytymisestä, mutta tässä on vierähtänyt jo pari vuotta...
-40%
pois ttt:sta
5805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli tuota toimeentulotuen normin alentamista 40 %:lla voidaan jatkaa vuosikausia kunhan vain tehdään uusi alentamispäätös kahden kuukauden välein.
Uuden alentamispäätöksen tulee perustua uuteen kieltäytymiseen. Yhdestä kieltäytymisestä ei voida ranagaista kun kerran alentaen 20 % enintään 2 kuukaudeksi, jos sitten kieltäytyy toistamiseen niin voidaan alentaa 40 % 2 kuukaudeksi, edellyttäen että toimenpide olisi edesauttanut työllistymistä tai turvannut toimeentulon vähäistä pidemmäksi aikaa.
hopi hopi oikaisuvaatimusta tekemään (tältä viimeiseltä ttt-jaksolta). Kun olet saanut päätöksen oikaistuksi tai hallinto-oikeuden korjaamaan sen, niin kannattaa vasta tällaisen myönteisen päätöksen jälkeen yrittää "karhuta" takaisin myös niitä kaikkia aikaisemmin väärin tehtyjä leikkauksia (siis ajalta 2 kk jälkeen kieltäytymisesi), saattaa mennä jopa läpi, vaikka lain mukaan oikaisuvaatimus tulisi tehdä kunkin ttt-päätöksen jälkeen lain mukaisessa määräajassa (14 vrk päätöksestä). Eli aiempien leikkausten osalta valitusaika on kulunut umpeen.
Jos vaadit niitä vanhempia leikkauksia jo hallinto-oikeudelle tekemässäsi valituksessa, niin hallinto-oikeus luultavasti toteaa, että niiden palauttamiselle ei ole laillista perustetta, koska niiden osalta valitusaika on aikanaan jo kulunut umpeen. Sen vuoksi pitää ensi vaiheessa hakea muutosta vain tältä viimeiseltä toimeentulotukijaksolta (marraskuu?) ja kun hallinto-oikeus valituksen hyväksyy, niin vasta sitten vaatia sosiaalitoimea korvaamaan myös aiemmin tekemänsä lainvastaiset leikkaukset, "koska HaO on päätöksellään leikkauksen laittomaksi todennut" ja heilutella sitä hallinto-oikeuden päätöstä sosiaalitantan nenän alla.
Muutoin palautusten kanssa voi asia mennä siihen, että niitä aiempia laittomia leikkauksia voi joutua peräämään erillisellä korvauskanteella, ja luultavimmin silloin käräjäoikeuden kautta.
koskeva KHO:n päätös:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2000/200000452
Onko mikään muuttunut sitten pula-ajan?
Asiat näyttäytyy nykyään vaan toisin.
On se niin helvetin väärin, että jos ihminen kieltäytyy työpaikasta, jossa on kokenut/tai pelkää joutuvan kokemaan ihmiarvoa alentavaa kohtelua, niin silloin rangaistaan.
Vähemmän leipää.
Puuttukaa Te, jotka vielä jaksatte!
Minä en jaksa enää, minulla on rankka "taisteluväsynys"!