Olen vieläkin riippuvainen jatkonovellikirjoittamisesta... vaikka välillä päätän, että nyt se on loppu se kirjoittaminen! Aika kummallista. Käykö Teille kirjoittajille minun tavallani, että se juttu mitä pitäisi kirjoittaa ei kiinnosta pätkääkään, vaan alkaa aina kirjoittamaan asian vierestä eli liukuu johonkin outoon sanaharkkaan itsensä kanssa ja suoltaa mitä kummallisempia juttuja, jotka tursuilevat jostain pyörremyrskytornadotuulenpuuskista...
Siis, jos Teille käy näin, niin miten saatte itsenne ruotuun takaisin kirjoituspöytänne ääreen hiljentymään ja heristelette muusallenne, että herkeäisi jo viettelemästä ties minne???
Joten Help me! kertokaa olkaa ystävällisiä.
- - -
Tää on mun viimesin juttu jatkonovellipuolelta, siis osallistuminen Mustavalkonaamio -noveen.
Mihin mun MUUSA vielä mut johtaneekaan!!! Kysyn vaan!
Help!
järeästi yliannosteltua liaaninnotkeata takapakkia
Kirjoittanut: scarabaeus 10.11.2006 klo 10.40
Ne olivat tosiaan tyyppejä, jotka osasivat olla irrallaan yleisestä porukasta,
omaperäisesti omalla tavallaan aina valmistella juttuja. Usein he tarjoavat kaikenlaista pikku yllätystä, niin että kaikenmaailman ohikulkijatkin sitten saavat päähänsä tarpeeksi pörinää. Siis itse asiassa aikamoisen erilaisia juttuja, jotka eivät ainakaan maistu muovilta. Muovista he eivät sen kummemmin muutenkaan perusta, sillä heidän rakentamansa majatkin on taitavasti koottu savesta, oljesta ja palmunlehvistä. He olivat aina olleet hyvin taitavia hyödyntämään kaikkea eteen tulevaa, sillä nytkin vähän kuin juhlansa kunniaksi olivat repineet jotain päreitä kainaloista, ja hymisivät iloisen rytmikkäästi viidakon kätköissä laulellen ihan omia laulujaan... se sama mainoshan oli kiirinyt hermostuttavasti jo ties monettako kertaa yötäpäivää saaden yhden jos toisenkin alkuasukkaan virittäytymään lähes samoille sfääreille... koko viidakon väki sekavana sekametelisoppana. Jo oli aikoihin eletty! Sillä nyt jopa Mustis tunsi hänkin jokseenkin outoja värähtelyjä, ellei suorastaan sietämätöntä uteliaisuutta. Vielä hetken Mustavalkonaamio malttoi riipuskella riippukeinussaan, pohdiskeli joutavia ja päätti sitten viimein ryhdistäytyä. Olihan hän jo muutaman päivän norkoillut kotikulmillaan reporankana makustellen viimeisiä liemipöntöstä heruneita vehnäyrttisekoituksia.
Mustis oikaisi reippain mielin hieman ryttyyntyneitä violetin-purppuranvärisiä sukkiksiaan. Tuntuivat kiristävän niin penteleesti. Mikä tässä nyt mättää? Ettei vaan olisi ollut liiankin laiskanpulskeana viimeajat, vajonnut lähes deekikselle ja päässyt salakavalasti tukevoitumaan, eikä ollut taaskaan muistanut varoa yliannostelemasta liemiruokaansa. Viidakon kutsujen villitsemänä oli ozzymaisesti viime ajat rulettanut, nähnyt outoja uniaan ja karjahdellut taas ihan omia Mustis rulaa! -juttujaan, ja nyt lähipiirin liaaneissa keikkuvat ja roikuskelevat marakatitkin kiljahtelivat ja nyökyttelivät toisilleen rikkiviisaan ymmärtäväisesti. Tottahan hekin osasivat pistää merkille, että jotenkin näytti nyt siltä, että mustiksen kokotrikoot olivat alkaneet muistuttaa kireämpääkin kireää makkarankuorta. Mustis tästä kaikesta tietämättömänä kertakaikkiaan vain jatkoi myhäilyään itsetyytyväisesti, kunnes Leijona alkoi kivenheiton päässä liikehtiä levottomasti. Sen liikehdintä johtui yhä voimistuvasta viidakkorummutuksesta ja älämölöstä. Nyt Mustavalkonaamiokin alkoi heräillä todellisuuteen ja hölläsi huppuaan saadakseen kaivettua korvallistaan. Siinä siis hetkeksi keskittyi karistelemaan vaikkuja korvistaan. No jopas ääntä alkoi heti kuulua yhä suuremmalla ämyrillä niin, että Mustavalkonaamion teki mieli silpaista naamarinsakin huit helkkariin, mutta onneksi ei sitten kuitenkaan riuhtaissut sitä kasvoiltaan... sillä sen tempauksen jos olisi tehnyt....tietäähän miten siinä aina käy... siitä ei yleensä hyvää seuraa. Eipä hyvää seuraa... Joten onneksi malttoi mielensä tällä kertaa, sillä nyt Mustis muisti, että oikeastaan ne pygmien valmistamat yrttisekoitukset olivat aina kiinnostaneet häntä siinä määrin, että päättikin siinä samassa lähteä heidän karismaattisen keulahahmonsa luokse kyselemään, josko he olivat saaneet viidakkorumpumainoksensa mainostamat uudet myrkkysekoituksensa jo riittävästi testattua.
Reissuunhan se oli taas lähdettävä. Mustis käväisi kiireesti vielä ennen lähtöään tekniikan labrassaan, paineli siellä asiantuntevasti muutamia vimpaimia ja nappuloita, ja nappasi keskellä luolaa retkottavasta työkalupakista turhantärkeätkin roinat, paikantimet sun muut vempaimet, mukaansa varmuuden vuoksi. Viimeksi heimopäällikön luona käydessään oli joutunut säätämään kotisivuja ja nettiyhteyksiä sun muita. Eihän sitä koskaan tiedä mikä missäkin mättää, joten parasta olla aina valmiina... Mustis paiskasi pakin kiinni niin että mutterit kilahti ja varmisteli vielä luolasta lähtiessään, että muutamat katosta irrallisina roippeina roikkuvat hämähäkinseitteinä sojottavat piuhat olivat siististi omilla paikoillaan. Kun kaikki oli moitteettomassa kunnossa hän lähti rientämään kohti vesiputousta. Uskollinen Leijona seuranaan tämä salainen ylipäällikkö eteni sille tielleen salamaa nopeammin, ja olikin koht´sillään kääpiöheimolaisten asuttamassa laaksossa, mutta kukaan ei tietenkään vielä tässä menonjytkeessä havainnut häntä, sillä kaikkihan sen tietävät, että: ”Et koskaan löydä mustista, hän löytää Sinut.”
__________
Siis kertokaa mulle, kuinka OIKEASTI tulee menetellä saadakseen sen oman aidon opuksensa julkaisukuntoon ilman, että siihen menisi esim. 10 vuotta?
Kertokaa se minulle!
Siis, jos Teille käy näin, niin miten saatte itsenne ruotuun takaisin kirjoituspöytänne ääreen hiljentymään ja heristelette muusallenne, että herkeäisi jo viettelemästä ties minne???
Joten Help me! kertokaa olkaa ystävällisiä.
- - -
Tää on mun viimesin juttu jatkonovellipuolelta, siis osallistuminen Mustavalkonaamio -noveen.
Mihin mun MUUSA vielä mut johtaneekaan!!! Kysyn vaan!
Help!
järeästi yliannosteltua liaaninnotkeata takapakkia
Kirjoittanut: scarabaeus 10.11.2006 klo 10.40
Ne olivat tosiaan tyyppejä, jotka osasivat olla irrallaan yleisestä porukasta,
omaperäisesti omalla tavallaan aina valmistella juttuja. Usein he tarjoavat kaikenlaista pikku yllätystä, niin että kaikenmaailman ohikulkijatkin sitten saavat päähänsä tarpeeksi pörinää. Siis itse asiassa aikamoisen erilaisia juttuja, jotka eivät ainakaan maistu muovilta. Muovista he eivät sen kummemmin muutenkaan perusta, sillä heidän rakentamansa majatkin on taitavasti koottu savesta, oljesta ja palmunlehvistä. He olivat aina olleet hyvin taitavia hyödyntämään kaikkea eteen tulevaa, sillä nytkin vähän kuin juhlansa kunniaksi olivat repineet jotain päreitä kainaloista, ja hymisivät iloisen rytmikkäästi viidakon kätköissä laulellen ihan omia laulujaan... se sama mainoshan oli kiirinyt hermostuttavasti jo ties monettako kertaa yötäpäivää saaden yhden jos toisenkin alkuasukkaan virittäytymään lähes samoille sfääreille... koko viidakon väki sekavana sekametelisoppana. Jo oli aikoihin eletty! Sillä nyt jopa Mustis tunsi hänkin jokseenkin outoja värähtelyjä, ellei suorastaan sietämätöntä uteliaisuutta. Vielä hetken Mustavalkonaamio malttoi riipuskella riippukeinussaan, pohdiskeli joutavia ja päätti sitten viimein ryhdistäytyä. Olihan hän jo muutaman päivän norkoillut kotikulmillaan reporankana makustellen viimeisiä liemipöntöstä heruneita vehnäyrttisekoituksia.
Mustis oikaisi reippain mielin hieman ryttyyntyneitä violetin-purppuranvärisiä sukkiksiaan. Tuntuivat kiristävän niin penteleesti. Mikä tässä nyt mättää? Ettei vaan olisi ollut liiankin laiskanpulskeana viimeajat, vajonnut lähes deekikselle ja päässyt salakavalasti tukevoitumaan, eikä ollut taaskaan muistanut varoa yliannostelemasta liemiruokaansa. Viidakon kutsujen villitsemänä oli ozzymaisesti viime ajat rulettanut, nähnyt outoja uniaan ja karjahdellut taas ihan omia Mustis rulaa! -juttujaan, ja nyt lähipiirin liaaneissa keikkuvat ja roikuskelevat marakatitkin kiljahtelivat ja nyökyttelivät toisilleen rikkiviisaan ymmärtäväisesti. Tottahan hekin osasivat pistää merkille, että jotenkin näytti nyt siltä, että mustiksen kokotrikoot olivat alkaneet muistuttaa kireämpääkin kireää makkarankuorta. Mustis tästä kaikesta tietämättömänä kertakaikkiaan vain jatkoi myhäilyään itsetyytyväisesti, kunnes Leijona alkoi kivenheiton päässä liikehtiä levottomasti. Sen liikehdintä johtui yhä voimistuvasta viidakkorummutuksesta ja älämölöstä. Nyt Mustavalkonaamiokin alkoi heräillä todellisuuteen ja hölläsi huppuaan saadakseen kaivettua korvallistaan. Siinä siis hetkeksi keskittyi karistelemaan vaikkuja korvistaan. No jopas ääntä alkoi heti kuulua yhä suuremmalla ämyrillä niin, että Mustavalkonaamion teki mieli silpaista naamarinsakin huit helkkariin, mutta onneksi ei sitten kuitenkaan riuhtaissut sitä kasvoiltaan... sillä sen tempauksen jos olisi tehnyt....tietäähän miten siinä aina käy... siitä ei yleensä hyvää seuraa. Eipä hyvää seuraa... Joten onneksi malttoi mielensä tällä kertaa, sillä nyt Mustis muisti, että oikeastaan ne pygmien valmistamat yrttisekoitukset olivat aina kiinnostaneet häntä siinä määrin, että päättikin siinä samassa lähteä heidän karismaattisen keulahahmonsa luokse kyselemään, josko he olivat saaneet viidakkorumpumainoksensa mainostamat uudet myrkkysekoituksensa jo riittävästi testattua.
Reissuunhan se oli taas lähdettävä. Mustis käväisi kiireesti vielä ennen lähtöään tekniikan labrassaan, paineli siellä asiantuntevasti muutamia vimpaimia ja nappuloita, ja nappasi keskellä luolaa retkottavasta työkalupakista turhantärkeätkin roinat, paikantimet sun muut vempaimet, mukaansa varmuuden vuoksi. Viimeksi heimopäällikön luona käydessään oli joutunut säätämään kotisivuja ja nettiyhteyksiä sun muita. Eihän sitä koskaan tiedä mikä missäkin mättää, joten parasta olla aina valmiina... Mustis paiskasi pakin kiinni niin että mutterit kilahti ja varmisteli vielä luolasta lähtiessään, että muutamat katosta irrallisina roippeina roikkuvat hämähäkinseitteinä sojottavat piuhat olivat siististi omilla paikoillaan. Kun kaikki oli moitteettomassa kunnossa hän lähti rientämään kohti vesiputousta. Uskollinen Leijona seuranaan tämä salainen ylipäällikkö eteni sille tielleen salamaa nopeammin, ja olikin koht´sillään kääpiöheimolaisten asuttamassa laaksossa, mutta kukaan ei tietenkään vielä tässä menonjytkeessä havainnut häntä, sillä kaikkihan sen tietävät, että: ”Et koskaan löydä mustista, hän löytää Sinut.”
__________
Siis kertokaa mulle, kuinka OIKEASTI tulee menetellä saadakseen sen oman aidon opuksensa julkaisukuntoon ilman, että siihen menisi esim. 10 vuotta?
Kertokaa se minulle!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Täällä palstalla sinua seuranneena sanoisin, että palautteesta opiksi ottaminen kannattaisi. Poljet paikallasi niin kauan kuin kuvittelet olevasi valmis kirjoittajana ja luulet että virheesi ovat "tyyliäsi".
En jaksa lukea tekstiäsi koska se kuten aiemmatkin näytteesi on täynnä harrastelijamaista kikkailua, jolla ei ole mitään tekemistä kirjallisuuden kanssa.
Kuvittele välillä kirjoittavasi äidinkielen opettajallesi, kunnioita edes hiukan lukijaa.
Kiitos palautteesta.
Selaillessani tänään kirjaa Raymond Chandlerin elämä tallensin sieltä tietsikkaani seuraavan:
Kirjailija Raymond Chandler:
”Vaikka sitä kuinka vähän mainittaisiin tai edes ajateltaisiin. Loppujen lopuksi kestävintä kirjoittamisessa on tyyli, ja tyyli on arvokkainta mihin kirjalija voi aikaansa sijoittaa. Se tuottaa hitaasti, agentti ilkkuu siitä, kustantaja käsittää väärin ja vasta tuiki tuntemattomat ihmiset saavat heidät vähä vähältä uskomaan että kirjailija, jonka tekstissä on yksilöllinen leima, tuottaa aina. Se ei onnistu yrittämällä, sillä sellainen tyyli jota tässä tarkoitan on persoonallisuuden heijastusta, ja ihmisellä täytyy olla persoonallisuus ennen kuin se voi heijastua. Mutta mikäli hänellä sellainen on, sen voi heijastaa paperille ajattelemalla jotain muuta. Tämä on tavallaan ironista, siksi minä kai tämän ´tehtyjen´ kirjailijoiden sukupolven aikana sanon edelleen että kirjailijaa ei voi tehdä. Tyyliin keskittymällä sitä ei saa aikaan. Vaikka tekstiä kuinka korjaillaan ja hiotaan, se ei mainittavasti vaikuta ihmisen kielen sävyyn. Se syntyy hänen tunteidensa ja havaintojensa laadusta, kirjailija hänestä tulee, kun hän osaa siirtää ne paperille toisin kuin ne lukuisat ihmiset, joilla on aivan yhtä hyvät tunteet ja aivan yhtä tarkka havaintokyky mutta joilla on valovuosien matka siihen että saisivat ne paperille.”
___________
... jatkan kirjoittamisen opiskelua, jatkan dekkarini valmistelua...
Yesss!!! ...kirjoitan...kirjoitan...kirjoitan...
En ole aikaisempia tekstejäsi lukenut, mutta yhdyn siitä huolimatta edelliseen vastaajaan. Jo omassa tekstissäsi kuvailet osuvasti tyyliäsi: sekava sekametelisoppa. Se on hysteeristä, imun sijaan se työntää lukijaa pois, se sattuu silmiin ja päähän. Tulee elävästi mieleen ADHD-tapaukset.
Silmille hyppivät myös kolmoispisteet, jotka tehokkaasti ja harvoin käytettyinä ovat toimivia. Jos niitä on liikaa, annat epävarman ja epäuskottavan kuvan itsestäsi (riippumatta täysin siitä, mitä tekstissä edes sanotaan).
Tyylin saavuttaa aikaisintaan, kun on kirjottanut satatuhatta sivua, joskus, harvoissa tapauksissa, vähempikin riittää. Minulta meni oman tyylini löytämiseen yli 10 vuotta, enkä väittäisi sitä vieläkään täysin kehittyneeksi. Jos tämä on sinun tyyliäsi, se on heikkous, ei vahvuus.
Tarkoitukseni ei ole haukkua tai mollata, tämä on kuitenkin vain oma mielipiteeni. Kritiikin on oltava kirjailijan tai kirjoittajan suurin rakastaja, muuten tuloksena on Matti ja Mervi -yhdistelmä, jossa kumpikin mätkii toista ja ollaan niin kännissä, ettei tajuta mitään. Paitsi se, että toinen aina aloitti. Ja siinä on valmis oravanpyörä.
Jos kirjoittajana et tunne kehittyväsi, tarvitset kritiikkiä. Jos et kritiikistä huolimatta kehity, olet väärällä alalla. Kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan, mutta vain harva pystyy kirjoittamaan HYVÄN kirjan.
Ja tästä aasinsiltaa pitkin pääsenkin alkuperäiseen kysymykseesi :) Jos syynä ei ole liiallisen kofeiinin aiheuttama hysteerisyys, kannattaa pysähtyä miettimään "sen suuren teoksen" kestävyyttä. Kaikki aiheet kyllästyttävät joskus, samoin tarinat ja kirjoitelmat. Hyvät tarinat kuitenkin osaavat vikitellä kirjoittajansa takaisin, niiden pariin aina palataan.
Olen itse pitänyt periaatteenani sitä, että jos en jostain syystä jaksa kirjoittaa jotakin tekstinpätkää, se on niin huono, ettei sen ollut tarkoitus syntyäkään. Kirjoittamisen kuitenkin pitää olla kivaa, ja kivaa on vain hyvien tarinoiden parissa. Hyviä tarinoitakin on niin paljon, etten jaksa tuhlata aikaani huonojen parissa vaan annan niiden kuolla pois.
Ehdotan, että hylkäät projektisi väliaikaisesti, tee jotain muuta. Jos "se suuri" ei nosta päätään kuukaudenkaan kuluttua, mieti, onko se sen arvoista. Jos et jaksa sitä edes kirjoittaa, jaksaako kukaan sitä lukea? Ideoista täytyy oppia valitsemaan kultakimpaleet, multaklöntteäjä kun ei kiillottamallakaan saa ikinä loistamaan.
Tunnen todellakin olevani tällä hetkellä vähän "oravanpyörässä" omien juttujeni kanssa. Luen ehkä liikaakin kaikenmaailman kirjoja, ja sitten aina niitä lukiessani ajattelen, että "eiks tää tän kummosempi sitten ollutkaan" (viimeksi lukenut mm. Polkupyörällä ajamisen taito, ja parhaillaan Kostovan Historiantutkija menossa, josta siitäkin ajattelen jo sivulla 150, että "täähän on pelkkää toistoa").
Vikaa on siis itsessäni ja paljon.
Yritän pikkuhiljaa rauhoittua ja lopetella täällä esilläoloa. Keskityn täällä kirjoittavien kirjailijanalkujen tuotantoon. Tosin sitä saisi olla näillä palstoilla enemmänkin, mutta ehkä kirjailijanalut viimeistelevät tekstejään painokuntoon toisin kuin minä tällä hetkellä teen.
Yritän siis ryhdistäytyä. Minulla ei ollut syysmasennusta, mutta nyt talven tullen alkavatkin sormet näköjään jäätyä!
Kiitän hienosta palautteesta ja otan opiksi.
Kirjoita vaan jatkossakin,ei sellaista tuomaria ole keksittykään,joka sinulta voisi viedä kirjoittamisen ilon tai jopa kieltää sinua kirjoittamasta.
Antaa kaikkien kukkien kukkia.
Menetät omanarvontuntosi,jos annat itseäsi neuvoa (negatiivisessä mielessä) tällä palstalla. Me jokainen olemme omanlaisiamme ja meillä on siihen oikeus.
Kannustavat lauseesi ilahduttavat.
En olekaan jättämässä kirjoittamista, olen vaan välillä sellaisessa kirjoitusmyräkässä, että täällä palstalla aina välillä huutelen narsistisesti ja varmaan vähän provosoidaksenikin tätä vähän platkuuntunutta palstaa. (Tarkoitan, että täällä voisi olla enemmän tekstejä, mutta kaikilla kirjoittajilla taitaa olla jo omat kotisivut.)
Kyllä tämä hyödyllinen palsta ainakin minulle on ollut. Ostin perjantaina sitten sen Ensimmäinen painos kirjan, josta tällä palstalla näin tiedon, ja vaikka siihen menikin melko rutkasti euroja niin nyt sitä jo vähän luettuani (selailtuani) voin jo todeta, että oiva opus onkin. (Eikä tämä ole mainos. Toivottavasti kirjastoista saa sitä myös.)
Ja jos nyt tämän avulla tavoitan jonakin päivänä päämääräni (= bestseller) niin eihän minulla ole mitään sitä vastaan.
Juu. Vaikka sormeni ovatkin välillä kuin jääkalikat niin ei tää laiva tästä ihan hepposesti ainakaan käänny. Piipahdin taas viikonloppuna niissä "kirjallisissa" piireissäni ja hyvää teki sekin. Olla nokakkain muiden harrastajakirjoittajien kanssa tekemässä luovaa taidetta.
... nää mun vastaukset on aina sellaista lavertelua, että mun on vakavasti harkittava oman kotisivun hankintaa, sillä juttuni alkavat rönsyillä aina omaelämäkerran puolelle...
Antaa siis kaikkien kukkien kukkia!