Onko Sinulle jäänyt mieleen matkanvarrella jokin runo, joka on edelleenkin tärkeä ja kaunis. Jos siihen liittyy jokin tarina, niin sekin olisi hauska lukea.
Omaan elämääni runot tulivat jo hyvin varhain, joten lempirunojakin on kertynyt paljon. Tässä kuitenkin yksi varhaisimmista, joka on jäänyt elämään. Olen kirjoittanut sen muistikirjaani joskus 60-luvulla.
HELLYYS
Hellyys tulee
hiljaisella metsäpolulla
eikä tarvitse sanoja.
Se on rakkaus puihin
ja kirkkaisiin vesiin.
Tyyni kuin honkien lomassa
kimmeltävä järvenselkä
ja palanen taivasta.
Kevätlinnun laulu,
kirkas,
ei kauan kestä.
Ojenna kätesi,
johon kultainen hetki pudotetaan.
-Tellervo Suvilahti
Omaan elämääni runot tulivat jo hyvin varhain, joten lempirunojakin on kertynyt paljon. Tässä kuitenkin yksi varhaisimmista, joka on jäänyt elämään. Olen kirjoittanut sen muistikirjaani joskus 60-luvulla.
HELLYYS
Hellyys tulee
hiljaisella metsäpolulla
eikä tarvitse sanoja.
Se on rakkaus puihin
ja kirkkaisiin vesiin.
Tyyni kuin honkien lomassa
kimmeltävä järvenselkä
ja palanen taivasta.
Kevätlinnun laulu,
kirkas,
ei kauan kestä.
Ojenna kätesi,
johon kultainen hetki pudotetaan.
-Tellervo Suvilahti
Vastaukset 11
Vanhimmat
...oikein paljon ja pidän niitä runoutena. Jotkut saattavat pitää niitä halpahintaisina, mutta kuitenkin.
Runous joka tehdään elämänkokemuksella ja siitä pursuavalla ahdistuksella ei koskaan ole halpaa, eikä kallista. Se on runoutta lauljen osina tai ilman ja koskettaa monia joka on juuri sen tarkoituskin.
Unta näin.
kuljin meren rantaa Herra vierelläin
ja kuvat taivaalla näin,
hetket elämästäin
välkkyi silmissäin.
Jokaisen kuvan alla jalanjäljet huomasin,
kahdet vierekkäin
hiekkaan piirtyneen näin,
vaan joskus yhdet vain.
"Lupasit,Herra aina kulkea mun kanssani",
mä sanoin silloin hämilläin,
kun tuskaa kuvassa näin,
ja yhdet jäljet vain.
Miksi näin?
Missä olit silloin kun kipeimmin sua kaipasin?
Hän sanoi: "Silloin ain,
kun yhdet jäljet näit sä vain,
Minä kannoin sua".
Tämän runon kirjoittajaa en tiedä, tienneekö kukaan. Se tulee kuitenkin mieleeni aina, kun on vaikeaa.
hyviä runoja. Täss yksi viimeisimmistä kai?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=4500000000001279&posting=22000000021118964
On yksi sielunveljeni tuo Hellaakoski, monin tavoin. Kirjoittaisin tähän hänen runonsa Tarina portilta, mutta se on niin pitkä, etten viitsi. Muita hänen ihaniaan: Hengen manaus. Ääni läheltä. Odottaja. Lasten -. Haukka.
Ja Conseptio artis sopisi minunkin elämäni teemarunoksi:
http://www.ouka.fi/kirjasto/kirjailijat/hellaak/biblio.htm
Varsinkin näillä varttuneiden palstoilla tehdään runoavauksia tiuhaan. Mutta on kuvitelmaa, että huonostikin onnistunut , ja yleensä epäonnistunut loppusointu olisi runoriimiä. No mutta onneksi joku kehuu kohteliaisuudesta.
aina niin kohdalleen harrastelijoilla osu, mutta ei kai se muoto niin olennainen, tärkeämpää kai tunnelma ja ajatukset, mitä sanat herättävät.
Runot ovat itselleni merkittäviä tunteiden tulkkeja ja kun tuota kriittisyyttä omia tuotoksia kohtaan on joskus ehkä liikaakin, niin ajattelin tällaista aloitusta, jossa jo julkaistun runon voisi antaa toisellekin mietittäväksi.
Mutta se, jossain että useimmisskin "runo"-aloituksissa, kunhan vain pörhälletään. Ja arvostelijat saavat haistattelut.
Meillä on runoja, joka paikka tulvillaan, Muuta ei enää runoilijoita. Kejonenkin on kellastunut.
Hyviä ja mieleen jääneitä runoja on paljonkin. Lempiruno vaihtelee tilanteen mukaan. Eino Leino on runoissaan osannut tuoda esiin suomalaisia tuntoja viisaasti ja lämpimästi. Hän on tämänpäiväisen lempirunoni kirjoittaja. Runo on 'Aurinkolaulu' kokoelmasta 'Hymyilevä Apollo'. Laitan tähän vain yhden säkeistön yli kolmestakymmenestä.
"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä:
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin."
Kyseisen runon loppupäässä on tutut lauluksi sävelletyt säkeet: "Siis kiitos, Luojani armollinen, joka hetkestä, jonka elin,
kun sain minä ruumihin tervehen..."
On niin paljon hyviä runoja, että vaikea niistä on valita parasta.
Tänään kolahtaa yksi, huomenna toinen.
Tuntemani runoilijat ovat ihmisinä mielenkiintoisen pehmeitä ja särmikkäitä
Lähes tuhat vuotta sitten eläneen persialaisen
Omar Khaijamin runot koskettavat aina.
Tässä pari hänen 'Teltantekijästään.'
Kun Luoja kerran valoi saveani,
hän paljon pahaa hyvän sekaan pani.
Siks enhän parempi olla voi:
Hän itsehän on minun muovaajani.
Kehässä tässä, jossa harhailemme,
me alku-, loppukohtaa löydä emme.
Ei kukaan kerro, mistä saavuimme,
ei kukaan tiedä, kunne kulkenemme.