Äidin ja pikku-kullan iihana päivä!

Ajattelin kertoa eilisestä päivästämme Teille!

Aamulla heräsin klo 05.45 ihanan vauvani (2,5vkoa) ja tämän isän vierestä. Hipsin keittiöön laittamaan isukille kahvin tippumaan ja vohvelitaikinan turpoamaan. Keittiöstä hipsin hiiren hiljaa kaunistautumaan kylpyhuoneeseen. Laitoin tukan, meikkasinkin vähän ja valitsin kauniit mutta toki käytännölliset vaatteet!

palasin keittiöön ja paistoin isukille pari suolaista vohvelia aamupalaksi, puristin mehun appelsiinista ja kaadoin kahvinkin kuppiin valmiiksi. Viereen päivän lehti. Kun isukki sitten alkoi nauttimaan aamupalasta, imettelin vauvan ja valitsin hänelle ihaaaanat mutta tietysti käytännölliset vaatteet päiväksi.

Isin lähdettyä töihin (suukottelun jälkeen!!)puin vauvan täydellisen sopvan lämpimiin vaatteisiin ja lähdimme vaunuilla viemään näppistä huoltoon. Ennen ulos lähtöä imetin, tuleehan minulta sentään maitoa niin hyvin!

Kotiin palatessamme ihana vauvani heräsi. Annoin taas tilkkasen maitoa, hymyilimme, silittelimme ja leikimme hetken yhdessä touhumatolla (vauvani täydellinen ikä on siis 2,5vkoa). Lauloimme ja loruttelimmekin hieman!

Sitten otin vauvani ja suuntasimme keittiöön. Sämpylätaikina turpoamaan, pullataikina alulle ja ruisleipääkin aloin tekemään. Vauva hymyili minulle vienosti sylistäni koko ajan, myös silloin un tartuin imuriin ja hupsista vaan kun oli huushollikin imuroitu!
Taikinoiden valmistuttua pyöräytin leipomukset valmiiksi valmistellen samalla kolmea eri ateriaa. -Isillä on tulossa vapaapäiviä ja ne haluan viettää hänen kanssaan! Huomenna vain ja ainoastaan vietän aikaani hänen kainalossaan. Ja leivon sokerikakun, viinereitä ja keittelen marjapuuron.

Salaatin sain pilkottua ja taas oli vauvani uniaika käsillä! Hupsista, hetken hän torkkui jo olkapäälläni.

Loppupäivä sujuikin mukavasti, vauva nukkui joten paljon joten minä pesasin ikkunat (voi pestä pakkasellakin kunhan laittaa lasolia sekaan), lattialistat ja tietysti 8 koneellista pyykkiä.

Isin tultua kotiin harrastimme seksiä kolme kertaa ja menimme lopulta kaikki yhdessä nukkumaan noin klo 22.30.

Eilinen oli tavallista rauhallisempi päivä koska olen potenut pientä flunssaa!

Miten te muut, väsyttääkö?
434159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

tää oli tosi hyvä:D:D!!!!!!!

Äänestä
  • Ihanaa, tälläisiä tänne joskus lisää :) Kunpa joskus ... no kyllä joskus pullaa ehdin tehdä, kun poika on jo 9 kk, mutta ... voi vitsi... heh :)

    Äänestä

Ikävää että olet noin kyllästynyt elämääsi :)

Eikä elämäsi varmasti paremmaksi muutu kun siellä katkerin kynsin naljailet niille joilla menee paremmin.

Äänestä
  • sä tiedät minkälaista muiden elämä on! Jos v*ttuilee toiselle, ei se tarkoita, että koko elämä on ihan tylsää ja katkeruuden täyttämää. Ellet sitten puhu kokemuksesta?

    Äänestä

  • Olen pahoillani mikäli loukkaannuit. Olen vaan niin iloinen ja onnellinen että ajattelin sen Teille muille suuri eleisesti kertoa!
    Hui, melkein paloi kiisseli pohjaan! =)

    Äänestä

  • Jippii.. kirjoitti:

    Olen pahoillani mikäli loukkaannuit. Olen vaan niin iloinen ja onnellinen että ajattelin sen Teille muille suuri eleisesti kertoa!
    Hui, melkein paloi kiisseli pohjaan! =)

    Klo 7 mieheni lähtee töihin. Olen hereillä ja valitan hänelle miten väsynyt olen, tiuskin lähtiäisiksi. Vauvakin on hereillä. Olen kiukkuinen ärtynyt kun vauva heräsi yöllä neljä kertaa syömään. Onhan se jo sentään 2,5vkoa vanha, miksei se nuku öisin! Annan vauvalle litran korviketta kun en jaksa imettää, sanon kaikille ettei maitoni riitä vaikka todellisuudessa en jaksa imettää tuntikausia päivässä mutten voi myöntää sitä suoraan vaan keksin tekosyitä. Täytyyhän minun ehtiä palstalle muita haukkumaan. Vauva huutaa puoli tuntia ja minulta menee hermot, olen ärtynyt. Sitten vauva nukahtaa ja nukkuu kolme varttia, jona aikana saan ainoan kahvikupin juoda rauhassa ja lukea lehden. Sitten vauva herää. Taas itkee ja huutaa. Sitten lopettaa. Ja itkeskelee taas. Ja huutaa. Ja lopettaa. Aina kun vauva on hiljaa, kanniskelen sitä vain ympäri asuntoa. En uskalla edes laskea sitteriin hetkeksi, jona aikana voisin vaikka pistää perunaveden kiehumaan tai muutamassa minuutissa tehdä pullataikinan. En jaksa ja väitän kaikille etten ehdi. Aina kun vauva nukkuu, tulen istumaan koneelle ja päivittelen, että MITEN ihmeessä joku ehtii laittaa ruokaa? Sen täytyy johtua siitä, että hänen vauvansa on ihan sikahelppo eikä itke ikinä. Jos se vauva itkisi parikin tuntia päivässä tai siis vuorokaudessakin, ei tuo äiti varmasti ehtisi ruokaa laittaa. Jos joku äiti joutuu valvomaan aamuöitä, ei hän voi mitenkään ehtiä tai jaksaa laittaa ruokaa, vaan mieluummin käyttää senkin ajan einestiskillä ihmettelemiseen. Sehän on aivan mahdotonta tuo ruoanlaitto. Makaroonilaatikossakin kestää niin kauan, kun mun pitää istua uunin edessä vahtimassa sen paistumista ettei se laatikkok vaan karkaa sieltä uunista. Sitä ehtimistä minä en vain voi käsittää, kun omat vapaat minuuttini käytän koneella istumiseen ja mesoamiseen. Mollaan siis kokkailevia äitejä.

    Nyt mies tulee töistä. En ole edes hiuksiani harjannut ja olen yltäpäätä puklussa, kun en voi laittaa puklurättiä olalle tai vaihtaa paitaa. Pyykinpesukin on niin raskasta, konehan pesee pyykkiä toista tuntia ja sitä pesukonettakin pitää vahtia kun se pyykkiä pesee, en ehdi, apua apuaaaa. Mies valittelee raskasta työpäiväänsä eikä ikinä tee kotitöitä, jotka ovat ihan levällään kun olen vaan ihmetellyt vauvaani ja istunut koneella haukkumassa muita, en ole voinut tarttua imurin varteen. Mies valittaa, kun on sotkuista ja ihmettelee miten en ole ehtinyt tehdä kotitöitä. Hän istuu tvn ääreen eikä laita tikkua ristiin. Ah, olenpa minä ihanan puolison itselleni ottanut, onneksi valitsin juuri hänet niin voin sitten nalkuttaa niille äideille, joitten miehet oma-aloitteisesti tarttuvat imuriin, jos äiti on väsynyt. Etenkin, kun äiti joutuu olemaan monesti viikkoja vauvan kanssa kahdestaan ilman auttavia käsiä.

    Illalla mies kinuaa seksiä. Vauva on nukahtanut klo 21 ja herää jo klo 23 syömään, NIIN pian, miksei se nuku pitempään! Jos vauva nukkuisi vain puolikin tuntia, niin ei kyllä yhdellekään äidille varmasti tule seksi mieleen. Mies istuu sitten koneella pornosivuilla. Miksi oi miksi, söinhän raskausaikana kuuden ihmisen edestä ja sain 40kiloa ylipainoa. On se raskaus jännä juttu kun niin lihottaa! Eikä sitä nyt voi seksiä tehdä mieli kun on pieni vauva, etenkin kun on 2,5 viikkoa synnytyksestä niin haluja ei voi olla. Paikatkin on rikki, kun otin epiduraalin ja välilihani leikattiin. Halveksun niitä, jotka haluavat synnyttää ilman epiduraalia ja kieltävät välilihansa leikkauksen, jotta alapää pysyisi ehjänä ja synnytys sujuisi mahdollisimman hyvin. Ihan naurettavaa. Kyllä tosisynnyttäjä epiduraalin ottaa!

    Kun kerta tälle linjalle lähdettiin xD

    PS. Monet jo sen tietävätkin mutta ne jotka eivät tiedä; jokainen äiti on varmasti enemmän tai vähemmän väsynyt ja masennuskin on vakava juttu. Mutta tämän tekstin luomiseen oli perusteena se, että aletaan haukkua niitä ehkä vähän paremmin jaksavia äitejä. Jos joku kysyy, miten äidit ehtivät kokata ja kun siihen vilpittömästi vastaa, se ei ole mielestäni mitään oman erinomaisuutensa mainostamista. Edelleenkin ruoanlaitto on tosi arkinen toimi, eikä vaadi mitään supervoimia. Ymmärrän oikein hyvin, jos joku ei sitä silti jaksa tehdä kuten muitakaan kotitöitä - mutta sitä en ymmärrä, että aletaan piruilla niille jotka jaksavat ja kilpailla "mulla on vaikeampi vauva kuin sulla"-jutuilla turhan päiten.

    :)

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    nyt kyllä liityn siihen samaan kastiin, niin syvästi tuo halveksiva kirjoituksesi loukkasi.

    turhaan yrität pehmitellä ps. jutullasi, metsään meni. jos sulla oikeasti olisi käsitystä mitä todellinen arki vaikean vauvan kanssa on, et olisi kirjoitustasi edes kirjoittanut. halveksuntasi toisia, ihan oikeasti jaksamisensa äärirajoilla kamppailevia äitejä ja heidän erityislapsiaan kohtaan on suorastaan oksettavaa.

    et todellakaan ollut hauska jos niin kuvittelit, päin vastoin. alkuperäinen kirjoitus taas sitä oli, koska se sai hymyilemään sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta joka syntyy siitä tiedosta että näinhän meille neuvolassakin annetaan koko ajan ymmärtää että tuollaista kuuluisi olla mutta me erityislasten äidit tiedämme mikä on todellisuus...

    sinä todella rumasti halveksit meitä

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Klo 7 mieheni lähtee töihin. Olen hereillä ja valitan hänelle miten väsynyt olen, tiuskin lähtiäisiksi. Vauvakin on hereillä. Olen kiukkuinen ärtynyt kun vauva heräsi yöllä neljä kertaa syömään. Onhan se jo sentään 2,5vkoa vanha, miksei se nuku öisin! Annan vauvalle litran korviketta kun en jaksa imettää, sanon kaikille ettei maitoni riitä vaikka todellisuudessa en jaksa imettää tuntikausia päivässä mutten voi myöntää sitä suoraan vaan keksin tekosyitä. Täytyyhän minun ehtiä palstalle muita haukkumaan. Vauva huutaa puoli tuntia ja minulta menee hermot, olen ärtynyt. Sitten vauva nukahtaa ja nukkuu kolme varttia, jona aikana saan ainoan kahvikupin juoda rauhassa ja lukea lehden. Sitten vauva herää. Taas itkee ja huutaa. Sitten lopettaa. Ja itkeskelee taas. Ja huutaa. Ja lopettaa. Aina kun vauva on hiljaa, kanniskelen sitä vain ympäri asuntoa. En uskalla edes laskea sitteriin hetkeksi, jona aikana voisin vaikka pistää perunaveden kiehumaan tai muutamassa minuutissa tehdä pullataikinan. En jaksa ja väitän kaikille etten ehdi. Aina kun vauva nukkuu, tulen istumaan koneelle ja päivittelen, että MITEN ihmeessä joku ehtii laittaa ruokaa? Sen täytyy johtua siitä, että hänen vauvansa on ihan sikahelppo eikä itke ikinä. Jos se vauva itkisi parikin tuntia päivässä tai siis vuorokaudessakin, ei tuo äiti varmasti ehtisi ruokaa laittaa. Jos joku äiti joutuu valvomaan aamuöitä, ei hän voi mitenkään ehtiä tai jaksaa laittaa ruokaa, vaan mieluummin käyttää senkin ajan einestiskillä ihmettelemiseen. Sehän on aivan mahdotonta tuo ruoanlaitto. Makaroonilaatikossakin kestää niin kauan, kun mun pitää istua uunin edessä vahtimassa sen paistumista ettei se laatikkok vaan karkaa sieltä uunista. Sitä ehtimistä minä en vain voi käsittää, kun omat vapaat minuuttini käytän koneella istumiseen ja mesoamiseen. Mollaan siis kokkailevia äitejä.

    Nyt mies tulee töistä. En ole edes hiuksiani harjannut ja olen yltäpäätä puklussa, kun en voi laittaa puklurättiä olalle tai vaihtaa paitaa. Pyykinpesukin on niin raskasta, konehan pesee pyykkiä toista tuntia ja sitä pesukonettakin pitää vahtia kun se pyykkiä pesee, en ehdi, apua apuaaaa. Mies valittelee raskasta työpäiväänsä eikä ikinä tee kotitöitä, jotka ovat ihan levällään kun olen vaan ihmetellyt vauvaani ja istunut koneella haukkumassa muita, en ole voinut tarttua imurin varteen. Mies valittaa, kun on sotkuista ja ihmettelee miten en ole ehtinyt tehdä kotitöitä. Hän istuu tvn ääreen eikä laita tikkua ristiin. Ah, olenpa minä ihanan puolison itselleni ottanut, onneksi valitsin juuri hänet niin voin sitten nalkuttaa niille äideille, joitten miehet oma-aloitteisesti tarttuvat imuriin, jos äiti on väsynyt. Etenkin, kun äiti joutuu olemaan monesti viikkoja vauvan kanssa kahdestaan ilman auttavia käsiä.

    Illalla mies kinuaa seksiä. Vauva on nukahtanut klo 21 ja herää jo klo 23 syömään, NIIN pian, miksei se nuku pitempään! Jos vauva nukkuisi vain puolikin tuntia, niin ei kyllä yhdellekään äidille varmasti tule seksi mieleen. Mies istuu sitten koneella pornosivuilla. Miksi oi miksi, söinhän raskausaikana kuuden ihmisen edestä ja sain 40kiloa ylipainoa. On se raskaus jännä juttu kun niin lihottaa! Eikä sitä nyt voi seksiä tehdä mieli kun on pieni vauva, etenkin kun on 2,5 viikkoa synnytyksestä niin haluja ei voi olla. Paikatkin on rikki, kun otin epiduraalin ja välilihani leikattiin. Halveksun niitä, jotka haluavat synnyttää ilman epiduraalia ja kieltävät välilihansa leikkauksen, jotta alapää pysyisi ehjänä ja synnytys sujuisi mahdollisimman hyvin. Ihan naurettavaa. Kyllä tosisynnyttäjä epiduraalin ottaa!

    Kun kerta tälle linjalle lähdettiin xD

    PS. Monet jo sen tietävätkin mutta ne jotka eivät tiedä; jokainen äiti on varmasti enemmän tai vähemmän väsynyt ja masennuskin on vakava juttu. Mutta tämän tekstin luomiseen oli perusteena se, että aletaan haukkua niitä ehkä vähän paremmin jaksavia äitejä. Jos joku kysyy, miten äidit ehtivät kokata ja kun siihen vilpittömästi vastaa, se ei ole mielestäni mitään oman erinomaisuutensa mainostamista. Edelleenkin ruoanlaitto on tosi arkinen toimi, eikä vaadi mitään supervoimia. Ymmärrän oikein hyvin, jos joku ei sitä silti jaksa tehdä kuten muitakaan kotitöitä - mutta sitä en ymmärrä, että aletaan piruilla niille jotka jaksavat ja kilpailla "mulla on vaikeampi vauva kuin sulla"-jutuilla turhan päiten.

    :)

    Joudun myöntämään että hyvin sä kirjoitit...Mutta huomaatkos...kysymys (toisessa jutussa siis, tiedoksi teille jotka ette ole näin tiiviisti seurannut)oli MITEN TE EHDITTE,EI MITÄ TE EHDITTE!!! Sinä vastasit jälkimmäiseen, joka taas antaa ikävän kuvan, sellaisen "lesoilijan" . Usein kysyjä (oli kysymys täälä mikä tahansa) kaipaa vinkkejä, mutta ennen kaikkea vertaistukea (korjatkaa vapaasti jos olen väärässä). Hän ei kaipaa muiden juttuja oman elämän tms ja ehtimisen korostamista, saattaapa joskus jopa joku saattaa kaivata empatiaa.
    Olen tässä tänään miettinyt vanhempiakin keskusteluja lukiessani (en tajua miten olen 6kk vauvan ja taapero-ikäisen äitinä ehtinytkään..) huomannut, että sinä et koskaan kysy tai ihmettele, neuvot vaan. Kysyjänä saattaa olla myös äiti, jolla on pohdinnan alla asioita joita sinä et vielä ole kokenut. Mutta hyvin kärkkäästi kerrot silti miten asia menee.
    Huomaa jo, kyse ei ole kilpailusta, valittamisesta (ne pirun marttyyrit..) tms. Mutta sen tietää kun Jihuu vastaa, peli on pelattu.

    Myönnä VILPITTÖMÄSTI joksus olevasi väsynyt (en tarkoita nyt vain ja ainoastaan univelkaa), miettiväsi miten joku asia kannattaisi tehdä tai miksi vauvasi tekee jotain mitä nyt sitten tekeekään. tai jättää tekemättä. Myönnä, että täälä palstoilla saattaa pyöriä ihmisiä joilla saattaisi olla sinullekin jotain annettavaa, kultaakin kalliimpia neuvoja tai tukea. Täälä ei pyöri vain ihmisiä jotka eivät ole ymmärtäneen mitä vauva-arki on ja miten sen voisi muka saada sujumaan.

    Inhimillisyyttä hyvä Jihuu.

    Äänestä

  • Jippii... kirjoitti:

    Voi hyvä ihminen sinua. Ihan hyvällä tämän nyt kirjoitan. Minä en ole missään kieltänyt ettenkö olisi välillä ja useinkin väsynyt. Olen sen kirjoittanut (en ole varma onko juuri tällä palstalla tullut mitä kirjoitettua ja mitä tuonne toisille) ihan suoraan jo aiemmin, että olen välillä ollut tosi väsynyt, miettinyt että tämä on ensimmäinen ja viimeinen vauva, että en jaksa hankkia enempää. Niinä vaikeina hetkinä on ollut kaikenlaisia ajatuksia. Mulla vaan ei ole ollut tarvetta tehdä erillistä avausta niistä hetkistä mutta olen niistä ihan avoimesti puhunut kun se on ollut puheenaiheena. Kuitenkaan ne väsymyksen hetket ei jää mulla "päälle" vaan aika nopeasti akku latautuu vaikkapa saunan lauteilla, kun mies on ollut sen aikaa huutavan vauvan kanssa.

    Ja kirjoittaja kysyi, miten te ehditte. Musta se ei olisi ollut kovin selventävä vastaus, jos olisin vastannut vain että "tekemällä montaa asiaa yhtä aikaa". Sen vuoksi otin ne kokkaukset ja leipomiset siihen ihan konkreettiseksi esimerkiksi ja eikös se nimenomaan ole vinkki kun sanoo että sillä aikaa kun joku ruoka kypsyy voi vaikka tehdä sitä taikinaa jne.. :)

    Ai niin ja tuosta kysymisestä ja neuvomisesta; olen monillakin palstoilla kysynyt neuvoja ja tarvinnut paljonkin vinkkejä, mutta tiedätkös täällä nämä aiheet mietityttävät muitakin ja hyvihn usein joku muu on tehnyt jo jonkun avauksen, josta olen voinut käydä lukemassa vastauksia ja niitä vinkkejä itsellenikin..! :)

    En kai minä täällä palstoilla muuten notkuisi, ellei näistä olisi itsellenikin apua :)

    Huoh.

    Äänestä

  • Jippii.. kirjoitti:

    Huoh.

    No eikö sekään nyt ollut tyydyttävä vastaus?? :D

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    No eikö sekään nyt ollut tyydyttävä vastaus?? :D

    Olihan se osittain. Aina sulla on valmiina perustelu ja/tai vastaväite. en hetkeäkään ajatellut etteikö kaikkeen siis tälläkin kertaa löytyisi vastinetta. Juju on siinä, että olet sitä mieltä ettet itse täälä toimi niin että saat ihmisten karvat pystyyn. Kun ne karvat nousevat pystyyn, kommenttisi on jotain ammuu tai marttyyri-juttua, muut vaan valittavat ja kadehtivat oman elämänsä kurjuudessa sinua. "mollaamme sinua kun sinä jaksat ja me ei". Jepjee, niinhän se menee.

    Maailma tarvitsisi enemmän kaltaisiasi erehtymättömiä ja kadehdittavia persoonia. Vastineesi kertoi kaiken siitä miten näet ison osan osan (tällä palstalla pyörivistä) äideistä elävän.

    Vastine oli vastine sille, millaisena sinä näet mun elämäni. Eli ihan vaan tasoitin tilannetta.

    Kerropas mulle sitten syy siihen, että joku/jotkut alkavat minua mollaamaan ja pilkanaiheena on vaikkapa nuo kotityöt. Minä en ole ketään toista täällä väheksynyt tai mollannut, kunnes vasta vastineena sille joka on sen piruilun aloittanut ja nimenomaan sen piruilun takia.

    Ei. En näe elämääsi sellaisena, päinvastoin...mutta tuo on kärjistettynä se millaisena sinä esiinnyt. Ja niin kun monen muunkin käsityksen mukaan äitiys on.

    En usko että kukaan mollaa täälä sinua tehdyistä kotitöistä tms. Kyllä se usein juuri sinusta lähtee.käy lukemassa vanhoja "liekki"keskusteluja ihan ajatuksen kanssa.

    ..sua niin kovasti häiritsee se millainen minä olen? En mä minään "esiinny" vaan ihan oman elämäni tosiasioista täällä puhun tai olen puhumatta. Minä hyväksyn erilaiset ihmiset mutta sulle tekee näköjään tiukkaa että jonkun toisen elämä on -ilmeisesti- ihan erilaista kuin sinulla.

    ei ei ei. kun et vaan sitten tajua. elämäni ei periaatteessa ole kovinkaan erilaista kun sinulla. minua häiritsee se, miten asiasi esität ja miten muihin suhtaudut. ei niinkään juurikaan mikään muu. poaitsi se ettet rokota lastasi mutta siihen en olekaan puuttunut, se kun ei sitten taas liikuta minua. sinä et ainakaan käyttäydy niin että hyväksyisit erilaiset asiat. tai sitten kirjoitustyylisi on todella harhaanjohtava.jep.

    niin ja alkuperäinen viesti ei puhtaasti ollut sinulle, vaikkakin sinun innoittama...

    Äänestä

  • jippii... kirjoitti:

    ei ei ei. kun et vaan sitten tajua. elämäni ei periaatteessa ole kovinkaan erilaista kun sinulla. minua häiritsee se, miten asiasi esität ja miten muihin suhtaudut. ei niinkään juurikaan mikään muu. poaitsi se ettet rokota lastasi mutta siihen en olekaan puuttunut, se kun ei sitten taas liikuta minua. sinä et ainakaan käyttäydy niin että hyväksyisit erilaiset asiat. tai sitten kirjoitustyylisi on todella harhaanjohtava.jep.

    Siis ihan oikeasti, miten se mun kirjoitustyylini johtaa harhaan, kun vaikka nimenomaan useassa kohtaa olen korostanut sitä että äidit ja vauvat ja voimavarat yms. ovat erilaisia, niin sinä sanot, etten kuulosta siltä että hyväksyn erilaisia? Mistä kohtaa sinä sen tulkitset? Tähän olisi ihan oikeasti mielenkiintoista saada vastaus.. tuntuu siltä, että jotkut lukevat rivien välistä ihan omiaan.

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Klo 7 mieheni lähtee töihin. Olen hereillä ja valitan hänelle miten väsynyt olen, tiuskin lähtiäisiksi. Vauvakin on hereillä. Olen kiukkuinen ärtynyt kun vauva heräsi yöllä neljä kertaa syömään. Onhan se jo sentään 2,5vkoa vanha, miksei se nuku öisin! Annan vauvalle litran korviketta kun en jaksa imettää, sanon kaikille ettei maitoni riitä vaikka todellisuudessa en jaksa imettää tuntikausia päivässä mutten voi myöntää sitä suoraan vaan keksin tekosyitä. Täytyyhän minun ehtiä palstalle muita haukkumaan. Vauva huutaa puoli tuntia ja minulta menee hermot, olen ärtynyt. Sitten vauva nukahtaa ja nukkuu kolme varttia, jona aikana saan ainoan kahvikupin juoda rauhassa ja lukea lehden. Sitten vauva herää. Taas itkee ja huutaa. Sitten lopettaa. Ja itkeskelee taas. Ja huutaa. Ja lopettaa. Aina kun vauva on hiljaa, kanniskelen sitä vain ympäri asuntoa. En uskalla edes laskea sitteriin hetkeksi, jona aikana voisin vaikka pistää perunaveden kiehumaan tai muutamassa minuutissa tehdä pullataikinan. En jaksa ja väitän kaikille etten ehdi. Aina kun vauva nukkuu, tulen istumaan koneelle ja päivittelen, että MITEN ihmeessä joku ehtii laittaa ruokaa? Sen täytyy johtua siitä, että hänen vauvansa on ihan sikahelppo eikä itke ikinä. Jos se vauva itkisi parikin tuntia päivässä tai siis vuorokaudessakin, ei tuo äiti varmasti ehtisi ruokaa laittaa. Jos joku äiti joutuu valvomaan aamuöitä, ei hän voi mitenkään ehtiä tai jaksaa laittaa ruokaa, vaan mieluummin käyttää senkin ajan einestiskillä ihmettelemiseen. Sehän on aivan mahdotonta tuo ruoanlaitto. Makaroonilaatikossakin kestää niin kauan, kun mun pitää istua uunin edessä vahtimassa sen paistumista ettei se laatikkok vaan karkaa sieltä uunista. Sitä ehtimistä minä en vain voi käsittää, kun omat vapaat minuuttini käytän koneella istumiseen ja mesoamiseen. Mollaan siis kokkailevia äitejä.

    Nyt mies tulee töistä. En ole edes hiuksiani harjannut ja olen yltäpäätä puklussa, kun en voi laittaa puklurättiä olalle tai vaihtaa paitaa. Pyykinpesukin on niin raskasta, konehan pesee pyykkiä toista tuntia ja sitä pesukonettakin pitää vahtia kun se pyykkiä pesee, en ehdi, apua apuaaaa. Mies valittelee raskasta työpäiväänsä eikä ikinä tee kotitöitä, jotka ovat ihan levällään kun olen vaan ihmetellyt vauvaani ja istunut koneella haukkumassa muita, en ole voinut tarttua imurin varteen. Mies valittaa, kun on sotkuista ja ihmettelee miten en ole ehtinyt tehdä kotitöitä. Hän istuu tvn ääreen eikä laita tikkua ristiin. Ah, olenpa minä ihanan puolison itselleni ottanut, onneksi valitsin juuri hänet niin voin sitten nalkuttaa niille äideille, joitten miehet oma-aloitteisesti tarttuvat imuriin, jos äiti on väsynyt. Etenkin, kun äiti joutuu olemaan monesti viikkoja vauvan kanssa kahdestaan ilman auttavia käsiä.

    Illalla mies kinuaa seksiä. Vauva on nukahtanut klo 21 ja herää jo klo 23 syömään, NIIN pian, miksei se nuku pitempään! Jos vauva nukkuisi vain puolikin tuntia, niin ei kyllä yhdellekään äidille varmasti tule seksi mieleen. Mies istuu sitten koneella pornosivuilla. Miksi oi miksi, söinhän raskausaikana kuuden ihmisen edestä ja sain 40kiloa ylipainoa. On se raskaus jännä juttu kun niin lihottaa! Eikä sitä nyt voi seksiä tehdä mieli kun on pieni vauva, etenkin kun on 2,5 viikkoa synnytyksestä niin haluja ei voi olla. Paikatkin on rikki, kun otin epiduraalin ja välilihani leikattiin. Halveksun niitä, jotka haluavat synnyttää ilman epiduraalia ja kieltävät välilihansa leikkauksen, jotta alapää pysyisi ehjänä ja synnytys sujuisi mahdollisimman hyvin. Ihan naurettavaa. Kyllä tosisynnyttäjä epiduraalin ottaa!

    Kun kerta tälle linjalle lähdettiin xD

    PS. Monet jo sen tietävätkin mutta ne jotka eivät tiedä; jokainen äiti on varmasti enemmän tai vähemmän väsynyt ja masennuskin on vakava juttu. Mutta tämän tekstin luomiseen oli perusteena se, että aletaan haukkua niitä ehkä vähän paremmin jaksavia äitejä. Jos joku kysyy, miten äidit ehtivät kokata ja kun siihen vilpittömästi vastaa, se ei ole mielestäni mitään oman erinomaisuutensa mainostamista. Edelleenkin ruoanlaitto on tosi arkinen toimi, eikä vaadi mitään supervoimia. Ymmärrän oikein hyvin, jos joku ei sitä silti jaksa tehdä kuten muitakaan kotitöitä - mutta sitä en ymmärrä, että aletaan piruilla niille jotka jaksavat ja kilpailla "mulla on vaikeampi vauva kuin sulla"-jutuilla turhan päiten.

    :)

    mutta ei niin hyvä kuin aloitus. Koomikon taidoissasi on vielä hiomista. Älä siis harkitse uraa tällä saralla! Uran vaihtoa kyllä suosittaisin sitten aikanaan kun pikkuprinsessa menee hoitoon, sillä lähihoitjakoulutukseen hakieassasi oli psyk.testeihin ilmiselvästi pestattu (kustannussyistä?) toinen lähihoitaja. Empatiakykysi on heikonlainen, joten nykyinen ammattisi ei sovi sinulle. Mutta miten olisi vaikka leipuri?

    Sinulla on muuten hurjan pahat pms-oireet (PerfectMotherSyndrom)! Pahin oire lienee kirjoitella paheksuen niistä, jotka käyvät netin keskustelupalstalla jakamassa tuntojaan. Tässä tämän päivän ohjelmaa (Huom! vain kahdesta ketjusta, naisen logiikka tai nettiriippuvuus -palstalla lienee lisää..):

    Klo 11.35 kävin netissä
    (välissä imetin)
    klo 11.45 kävin netissä
    (suursiivous ja kaupassa käynti sekä kyläilyä pääkaupunkiseudulla)
    klo 14.01 kävin netissä
    (leivoin mokkapaloja, joulutorttuja, korvapuusteja, sämpylöitä ja luumu-rahkatortun, söin ne ja menin salille pikkuprinsessan kanssa)
    klo 15.37 kävin netissä
    (pesin wc:n ja postilaatikon, imetin prinsessan)
    klo 15.39 kävin netissä
    (imuroin ja leikin prinsessan kanssa)
    klo 15.46 kävin netissä
    (kävin Isolla hädällä, prinsessakin kakkasi, vaihdoin vaipat x 7 ja joimme maidot päälle)
    klo 15.57 kävin netissä
    (vaihdoin spermaiset lakanat puhtaisiin, luin alan kirjallisuutta)
    klo 16.20 kävin netissä
    (mies tuli töistä, seksiä ja imetystä)
    klo 16.22 kävin netissä
    (laitoin karjalanpaistin valmiiksi, katoin kynttiläillallisen, söimme)
    klo 16.37 kävin netissä
    (hieroimme toisiamme miehen kanssa, seksi ja joulutorttujen syöntiä)
    klo 16.45 kävin netissä
    (laitoin jouluvalot ja imetin, imuroin)
    klo 16.56 kävin netissä
    (vauvamuskari)
    klo 17.08 kävin netissä
    (imetin ja kylvetin prinsessan, tein sämpylä-ja karjalanpiirakkataikinat ja jynssäsimme parvekkeen lattian/lattialla)
    klo 17.26 kävin netissä
    (kun olemme harrastaneet seksiä, tulen taas jakamaan onneani kanssanne)

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    Paremmin menestyisin koomikkona kuin sinä :P

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Siis ihan oikeasti, miten se mun kirjoitustyylini johtaa harhaan, kun vaikka nimenomaan useassa kohtaa olen korostanut sitä että äidit ja vauvat ja voimavarat yms. ovat erilaisia, niin sinä sanot, etten kuulosta siltä että hyväksyn erilaisia? Mistä kohtaa sinä sen tulkitset? Tähän olisi ihan oikeasti mielenkiintoista saada vastaus.. tuntuu siltä, että jotkut lukevat rivien välistä ihan omiaan.

    moni lukee ja tulkitsee viestisi väärin...en sano että kaikkia mutta usein. halventava sävy näkyy usein ja jotenkin onnistut viestiin kun viestiin ujuttamaan jotakin erinomaista..
    mutta kun et tajua pointtia niin et tajua. tämä hiljenee ja menee kasvattamaan kukkakaalia.

    törmäämme tulevissa keskusteluissa.

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Paremmin menestyisin koomikkona kuin sinä :P

    TOTTA KAI sinä olet parempi joka asiassa kuin kukaan muu! Selvä se.
    teillä olikin aika nopea sessio taas miehesi kanssa.

    Ihanaa perheidylliä; äiti istuu vauva sylissä tietsikalla koko illan, mitä nyt minuutin taikinat vaivaa välillä ja isi.. niin mitä tekee isi? Vai viettävätkö he laatuaikaa kahdestaan prinsessan kanssa? Isin etuoikeus töistä tultuaan? Kohta menee 100kg rikki kun mokkapalat lentelee jatkuvalla syötöllä automaattiuunista.

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    mutta ei niin hyvä kuin aloitus. Koomikon taidoissasi on vielä hiomista. Älä siis harkitse uraa tällä saralla! Uran vaihtoa kyllä suosittaisin sitten aikanaan kun pikkuprinsessa menee hoitoon, sillä lähihoitjakoulutukseen hakieassasi oli psyk.testeihin ilmiselvästi pestattu (kustannussyistä?) toinen lähihoitaja. Empatiakykysi on heikonlainen, joten nykyinen ammattisi ei sovi sinulle. Mutta miten olisi vaikka leipuri?

    Sinulla on muuten hurjan pahat pms-oireet (PerfectMotherSyndrom)! Pahin oire lienee kirjoitella paheksuen niistä, jotka käyvät netin keskustelupalstalla jakamassa tuntojaan. Tässä tämän päivän ohjelmaa (Huom! vain kahdesta ketjusta, naisen logiikka tai nettiriippuvuus -palstalla lienee lisää..):

    Klo 11.35 kävin netissä
    (välissä imetin)
    klo 11.45 kävin netissä
    (suursiivous ja kaupassa käynti sekä kyläilyä pääkaupunkiseudulla)
    klo 14.01 kävin netissä
    (leivoin mokkapaloja, joulutorttuja, korvapuusteja, sämpylöitä ja luumu-rahkatortun, söin ne ja menin salille pikkuprinsessan kanssa)
    klo 15.37 kävin netissä
    (pesin wc:n ja postilaatikon, imetin prinsessan)
    klo 15.39 kävin netissä
    (imuroin ja leikin prinsessan kanssa)
    klo 15.46 kävin netissä
    (kävin Isolla hädällä, prinsessakin kakkasi, vaihdoin vaipat x 7 ja joimme maidot päälle)
    klo 15.57 kävin netissä
    (vaihdoin spermaiset lakanat puhtaisiin, luin alan kirjallisuutta)
    klo 16.20 kävin netissä
    (mies tuli töistä, seksiä ja imetystä)
    klo 16.22 kävin netissä
    (laitoin karjalanpaistin valmiiksi, katoin kynttiläillallisen, söimme)
    klo 16.37 kävin netissä
    (hieroimme toisiamme miehen kanssa, seksi ja joulutorttujen syöntiä)
    klo 16.45 kävin netissä
    (laitoin jouluvalot ja imetin, imuroin)
    klo 16.56 kävin netissä
    (vauvamuskari)
    klo 17.08 kävin netissä
    (imetin ja kylvetin prinsessan, tein sämpylä-ja karjalanpiirakkataikinat ja jynssäsimme parvekkeen lattian/lattialla)
    klo 17.26 kävin netissä
    (kun olemme harrastaneet seksiä, tulen taas jakamaan onneani kanssanne)

    Meidän on ehdottomasti tavattava. Kello 14.00 olisi molempien arkirutiineissa tilaa!! =) Pistetään leipoen joulun piparit vaikka yhdessä pikku-kultien temmeltäessä lattialla!

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Paremmin menestyisin koomikkona kuin sinä :P

    Koomikko, koomikompi, Jihuuu
    Äiti, äidimpi, Jihuuu
    Tehotykki, tehotykimpi, Jihuuu
    Ärsyttävä, ärsyttävämpi, Jihuuu
    Hyvä, parempi, JIPPII

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    TOTTA KAI sinä olet parempi joka asiassa kuin kukaan muu! Selvä se.
    teillä olikin aika nopea sessio taas miehesi kanssa.

    Ihanaa perheidylliä; äiti istuu vauva sylissä tietsikalla koko illan, mitä nyt minuutin taikinat vaivaa välillä ja isi.. niin mitä tekee isi? Vai viettävätkö he laatuaikaa kahdestaan prinsessan kanssa? Isin etuoikeus töistä tultuaan? Kohta menee 100kg rikki kun mokkapalat lentelee jatkuvalla syötöllä automaattiuunista.

    Vauva on pitkästä aikaa ollut tänään iltapäivällä unilla ja iskä on pelaamassa lätkää, joten äippä hömpöttelee koneella. Heräsihän äippä jo aamulla siivoamaan jotta saa loppupäivän laiskotella! Ja kun ne ruoat ja sämpylät ynnä muut tuli eilen tehtyä, ei ole tänään kapusta keittiössä pyörinyt.

    Isillä oli tänäänkin vapaapäivä ja todentotta myös hän osallistuu vauvanhoitoon, huutavaa vauvaakaan ei voi molemmat yhtäaikaa hyssytellä vaan sitä tehdään vuorotellen. Isi on myös aidosti kiinnostunut seurustelemaan lapsensa kanssa ja etenkin päikkäreitä ottaa mielellään vauva kainalossa ;)

    Sorry vaan arvoisa kärttymamma, en leivo joka päivä ja mieluummin teen mokkapaloja kuin ostan suklaalevyä, 100kg on hyvin kaukana (mun mies sen kyllä on rikkonut lihaksillaan) kun huolehdin linjoistani ja itseasiassa olen hoikempi kuin koskaan, kiitos päivittäisten kärrylenkkien ;)

    Kun isi tulee pelistä, mennään saunaan.. yhdessä - jos päästään, jos ei, niin erikseen :) Ja sitten katsotaan kauhuleffaa (jos vauva nykyisen tahtinsa mukaan viimestään puolilta öin sammuu unille) ja jauhetaan keskenämme turhanpäiväisiä jorinoita xD

    Kysyikö joku sun miehen lihaksista? ei. Piti vaan päästä taas siitäkin prassailemaan. huh huh.sä olet ihan käsittämätön.aivan mieletön.

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Vauva on pitkästä aikaa ollut tänään iltapäivällä unilla ja iskä on pelaamassa lätkää, joten äippä hömpöttelee koneella. Heräsihän äippä jo aamulla siivoamaan jotta saa loppupäivän laiskotella! Ja kun ne ruoat ja sämpylät ynnä muut tuli eilen tehtyä, ei ole tänään kapusta keittiössä pyörinyt.

    Isillä oli tänäänkin vapaapäivä ja todentotta myös hän osallistuu vauvanhoitoon, huutavaa vauvaakaan ei voi molemmat yhtäaikaa hyssytellä vaan sitä tehdään vuorotellen. Isi on myös aidosti kiinnostunut seurustelemaan lapsensa kanssa ja etenkin päikkäreitä ottaa mielellään vauva kainalossa ;)

    Sorry vaan arvoisa kärttymamma, en leivo joka päivä ja mieluummin teen mokkapaloja kuin ostan suklaalevyä, 100kg on hyvin kaukana (mun mies sen kyllä on rikkonut lihaksillaan) kun huolehdin linjoistani ja itseasiassa olen hoikempi kuin koskaan, kiitos päivittäisten kärrylenkkien ;)

    Kun isi tulee pelistä, mennään saunaan.. yhdessä - jos päästään, jos ei, niin erikseen :) Ja sitten katsotaan kauhuleffaa (jos vauva nykyisen tahtinsa mukaan viimestään puolilta öin sammuu unille) ja jauhetaan keskenämme turhanpäiväisiä jorinoita xD

    katselemaan kauhuleffoja kun kotonannekin on tarpeeksi kauhua?

    Y Ö K !

    Äänestä

  • Jippii... kirjoitti:

    Meidän on ehdottomasti tavattava. Kello 14.00 olisi molempien arkirutiineissa tilaa!! =) Pistetään leipoen joulun piparit vaikka yhdessä pikku-kultien temmeltäessä lattialla!

    Tänään kyllä klo 14 on huono aika koska laaja ystäväpiirini tulee kylään juuri silloin. Ajattelimme punnituksen jälkeen (niin meillä on tapana tsempata toisiamme ampiaisvyötärö-tavoitteissamme ja siksi punnitsemme itsemme joka tapaamisen aluksi. Sanomattakin selvää, että Minun lukemani ovat aina pienimmät.) istua kauniissa olohuoneessamme ja nauttia babaa ja kulitsaa yrttiteen kera. Pienet prinssimme ja prinsessamme tietysti luonnonmukaisesti rinnalla tisutellen. Ihanaa kun on ystäviä! (tai mitä ne ihmiset sitten ovatkaan..)

    Mutta miten olisi maanantaina kello 14 (emmehän halua pilata isänpäivääkään)? Meidän talo on täällä Kouvolassa se kaikista hoidetuin kerrostalo, pihalla ei juokse edes lapsia, koska olen kertonut heidän epätäydellisille äideilleen kuinka edesvastuuttomia ovat kun päästävät lapsensa parrkipaikalle. Voitko kuvitella!). Joka aamu klo 6.35-6.37 lakaisen rapun edustan ja pesen lasisen alaoven ennen kuin mieheni menee töihin. Pidän huolen myös, että yhtiökokouksessa asiat hoituvat luonnonmukaisesti.
    Joka tapauksessa, ovessamme lukee Hòven. Tervetuloa!

    Äänestä

Tästä irtosi kyllä päivän (eee-i KUUKAUDEN) parhaat naurut, YLIVETO!
Sinulla on synnynnäisiä koomikon lahjoja!

En tiedä mitä ajatella ah-niin ihanasta AnnajiHuuusta, mutta tämä ei mielestäni mennyt lainkaan kiusan puolelle vaan oli laadukkuudellaan aivan loistava kirjoitus!

Äänestä

Olisitpa minun poikani vaimo !

Äänestä

Lueskelin tätä ketjua tunnustaen etten kovinkaan tarkasti, mutta saatoin päätellä siitä että voi hösses ihmisten kanssa xD Alkuunkin uskon täysin että ketjun aloittanu viesti on täysin utopia ja voi olla todellinen vain unissa ja Spielbergin elokuvissa.En muuten kommentoi ketjuanne, mutta olempahan taas kokemuksne rikkaampi ja mietin että kaikkea voi ihminen tehdä toiselle.

Äänestä

Ajattelin piipahtaa täällä lueskelemassa muutamia juttuja kun mies on lasten kanssa shoppailemassa....hieman harmitti kun en voinut lähteä mukaan kun oon kipeänä mutta noi sun jutut jippii kruunas mun päivän!Nauroin täällä ääneen katketakseni :D Ja koska olen tunnustautunut Jihuun halveksija (vihaaja,mikä vain.en nyt muutakaan sanaa keksinyt...)olin todella hyvilläni että joku noin sanavalmis ja OIKEASTI huumorintajuinen ihminen sanoi hänelle suorat sanat!! Pelastit päiväni....ei,ei,ei, viikkoni!!! Näin hyvin en ole nauranut aikoihin :D Oikein kaunista talven alkua sinulle ja tietysti muillekin ah!niin epätäydellisille äideille ;)

Äänestä
  • kirjoitusten takia kannata vihata ketään, vaikkei ne miellyttäisikään. Kannattaa suunnata energiaa ihan muihin asioihin, vai mitä ;)

    Äänestä

  • Marisa kirjoitti:

    kirjoitusten takia kannata vihata ketään, vaikkei ne miellyttäisikään. Kannattaa suunnata energiaa ihan muihin asioihin, vai mitä ;)

    Niin todella olet oikeassa :) enkä siihen energiaani tuhlaakaan ja viha-sanana liian voimakas kuvaamaan tunteitani kyseisen henkilön kirjoituksia kohtaan mutta tajusit pointtini niin hyvä. Kun olen näitä keskusteluja jo jonkin aikaa seurannut niin en voi sille mitään että tunteet välillä nousevat pintaan. Nyt kylläkin hyvällä tavalla koska alkuperäonen kirjoituskin oli mahtava :)

    Äänestä

Aivan mahtava kertomus pakostakin nousi suupielet hymyyn...=) Jotkut taas ottivat herneen nokkaansa, no tosikoita on maailma pullollaan...

Äänestä

Mun mies ei ainakaan hyväksyisi sitä, että minä valkkaisin hänelle aamulla vaatteet, mitä hän laittaa töihin päälle. En minä edes tiedä, millaiset vaatteet minäkin päivänä on ne käytännölliset. Kun en tiedä, meneekö hän aamulla ensimmäiseksi asiakkaan luo palaveriin tai konepajalle vai peräti omaan toimistoon. Ja hän haluaa kyllä ihan itse päättää, mitä ja minkä verran hän syö aamupalaksi.

Äänestä
  • hih.lueppas uudelleen. Itselleen rouva ne vatteet valitsi, ei miehelle =)

    Äänestä

  • äikän ope kirjoitti:

    hih.lueppas uudelleen. Itselleen rouva ne vatteet valitsi, ei miehelle =)

    Niin ja toisella kertaa vauvalle...

    Äänestä

jotakin. Kuvitella, että minä jopa luin jokaisen kommentin tästä keskustelusta. Ja ajatella, että vielä itsekin sekaannun tähän :D

Ihan hauska utopistisuudessaan tuo alkuperäinen juttu on, mutta pakostakin pistää miettimään, että jos tässä ryhdistyisi niin pystyisi sitä kai edes jostain jutun kohdasta suoriutumaan. Kuten Jihuukin mainitsi, synnytyksen jälkeinen masennus saattaa lamauttaa, muttei kaikkea senkään piikkiin voi pistää. Varsinkin kun nyt sekin vaikuttaisi helpottavan (melkein 3kk synnytyksestä). Muutenkin hormonitoiminta vissiin alkaa muuttua. Limakalvot alkavat palautua ennalleen (seksi jopa onnistuu)ja karvat kasvaa kainaloon (ja lähtä päästä).

Elekää niin kauheesti repikö ressejä siitä mitä muut kirjoittelee. Ja tosiaan, näin typottelun tuloksena helposti tulee väärinkäsityksiä, vaikka kuinka yrittäisi hymiöitä laittaa oikeisiin paikkoihin.

Itse olen Jihuun kuulumisia lukenut kiinnostuksella, koskapa hänellä vauveli on melkein saman ikäinen kuin meillä. Asenne vauvan kanssa elämiseen on paljon varmempi kuin meikäläisellä. En tiedä onko sinullakin Jihuu esikoisesta kyse, mutta vaikka itselläni ikää on kertynyt yli sen 28 (synnyttäjien keski-ikä vissiin Suomessa) niin lapsenhoidollisesti olen ihan käsi. Ei oo ennestään kokemusta ja välillä tuntuu ettei maalaisjärkikään pelaa ollenkaan.

Mutta sinänsä kiva, ettei kaikki keskustelut oo tyyliin "apuva!", vaan että muunlaisiakin juttuja kirjotetaan.

Äänestä
  • Esikoisesta on kyse ja ehkä varmasta? kirjoitustyylistä huolimatta olen ollut monissa asioissa aivan käsi ja olen varmasti uusissa vastaantulevissa asioissa yhä :D Mulla on tosin tapana aika nopeasti selvittää jonkun asian laita ja imetyksessäkin olin ekoina päivinä tosi epävarma, etenkin kun synnäriltä sai kaikkea muuta kuin tukea siihen hommaan. Ne synnäripäivät harmitti, kun meni niin hongilleen siellä olo :( Onneksi tiedän ensikerralla miten toimia vastasyntyneen kanssa, ilman synnärin turhia ja huonoja ohjeita - tosin seuraava synnytys onkin sitten polikliininen, osastolla en jaksa makoilla.

    Olitpa ahkera kun jaksoit lukea koko ketjun :D Sittenhän varmaan luit senkin, jossa totesin että olen saanut itsekin paljon vinkkejä tältä palstalta. Enemmän tulee luettua juttuja kuin kirjoiteltua. Googlea käytän myös tosi ahkerasti ja sitäkin kautta etsin edelleenkin monia juttuja vauvaan ja hänen hoitamiseensa liittyen :)

    Tuo karvojen kasvu kainaloon kuulosti niin hassulta - mä olisin oikein tyytyväinen jos olisivat kasvamatta :P Tukka on vielä pysynyt päässä mutta saa nähdä rupeaako putoamaan, heh.

    Masennusta en ikinä ole vähätellyt, väitteistä huolimatta. Enkä niitä omiakaan väsymyksiäni kieltänyt. Joittenkin mielestä se tuntuu vain olevan mahdottomuus, että olen pääasiassa hyväntuulinen ihminen. En mä silti ole kieltänyt sitä, etteikö joskus jotkut asiat ketuttaisi. Hormonitkaan eivät ole kovinkaan paljoa tehneet kohdallani tepposia, joillakin varmasti vaikuttavat enemmän.

    Silloin kun sinä kyselit vauvojen leikeistä (en kerennyt itse vastata kun oli se näppis rikki :P ) niin sen luettuani mulla tuli mieleen, että jos minä olisin maininnut viulun soittamisen, olisin varmasti saanut taas hirveän ryöpyn niskaani pätemisen tarpeesta jne.. minusta kuulosti tosi kivalta ne teidän leikkitouhut. Meillä ei sen suurempia juttuja ole, enimmäkseen kaikkea arkista improvisointia kuten vaikka miten hauskalta paistinlasta voi näyttää :D

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Esikoisesta on kyse ja ehkä varmasta? kirjoitustyylistä huolimatta olen ollut monissa asioissa aivan käsi ja olen varmasti uusissa vastaantulevissa asioissa yhä :D Mulla on tosin tapana aika nopeasti selvittää jonkun asian laita ja imetyksessäkin olin ekoina päivinä tosi epävarma, etenkin kun synnäriltä sai kaikkea muuta kuin tukea siihen hommaan. Ne synnäripäivät harmitti, kun meni niin hongilleen siellä olo :( Onneksi tiedän ensikerralla miten toimia vastasyntyneen kanssa, ilman synnärin turhia ja huonoja ohjeita - tosin seuraava synnytys onkin sitten polikliininen, osastolla en jaksa makoilla.

    Olitpa ahkera kun jaksoit lukea koko ketjun :D Sittenhän varmaan luit senkin, jossa totesin että olen saanut itsekin paljon vinkkejä tältä palstalta. Enemmän tulee luettua juttuja kuin kirjoiteltua. Googlea käytän myös tosi ahkerasti ja sitäkin kautta etsin edelleenkin monia juttuja vauvaan ja hänen hoitamiseensa liittyen :)

    Tuo karvojen kasvu kainaloon kuulosti niin hassulta - mä olisin oikein tyytyväinen jos olisivat kasvamatta :P Tukka on vielä pysynyt päässä mutta saa nähdä rupeaako putoamaan, heh.

    Masennusta en ikinä ole vähätellyt, väitteistä huolimatta. Enkä niitä omiakaan väsymyksiäni kieltänyt. Joittenkin mielestä se tuntuu vain olevan mahdottomuus, että olen pääasiassa hyväntuulinen ihminen. En mä silti ole kieltänyt sitä, etteikö joskus jotkut asiat ketuttaisi. Hormonitkaan eivät ole kovinkaan paljoa tehneet kohdallani tepposia, joillakin varmasti vaikuttavat enemmän.

    Silloin kun sinä kyselit vauvojen leikeistä (en kerennyt itse vastata kun oli se näppis rikki :P ) niin sen luettuani mulla tuli mieleen, että jos minä olisin maininnut viulun soittamisen, olisin varmasti saanut taas hirveän ryöpyn niskaani pätemisen tarpeesta jne.. minusta kuulosti tosi kivalta ne teidän leikkitouhut. Meillä ei sen suurempia juttuja ole, enimmäkseen kaikkea arkista improvisointia kuten vaikka miten hauskalta paistinlasta voi näyttää :D

    joku päivä täällä puhuivat, että hiukset alkaa lähtä niin totta se näköjään on. Hiusharjaan jää aivan hirveesti haivenia, niistähän sais tupeen jollekin.
    Ja kainaloihin oli ihan yllättäin tupsahtanut karvoja kun raskauden aikana ja nyt synnytyksen jälkeenkin on tosi hidasta ollut.

    No minä olen soittanut aikoinani ihan "kunnolla" viulua, nykyään ei tuu soitettua ollenkaan. Kaverit niin sanoivat silloin raskausaikanakin, että kannattaa soitella, että vauva masussakin kuulee sen (tulee musikaalinen, joo justiin...).

    Niin, ja pitää vielä sanoa, että raskausaikana en huomannut mitään mielialojen ailahteluja eikä esimerkiksi mitään ruokahimoja esiintynyt. Mutta synnytyksen jälkeen tuli itkuisuutta ja ahdistusta yms, mitä en halua enää edes muistella. Mulla jäi synnärin henkilökunnasta ihan kiva kuva, mutta itse oli aivan sekaisin siellä. Uudelleensynnyttäjät siellä osas kaikki hommat ja hoitivat vauvansa yksin, mutta minä olin ihan ulkona hommasta. Asiaa kyllä suuresti vaikeutti se, että sektion jälkeen en saanut nostaa tai kannella vauvaa ollenkaan. Oli todella avuton olo.

    No mää vähän ajattelinkin, että kumma kun et kommentoinut siihen, että mitä teillä leikitään kun vauvasi on samaa ikää :)

    No nyt varmaan joku kommentoi, että vaihtakaa sähköpostiosotteita kun noin hyvin tuutte juttuun :D

    Äänestä

  • Elfarran kirjoitti:

    Mullahan on mailiosoite tossa profiilissakin näkyvillä, mut kumma kyllä ei oo vielä tullut niin fanipostia kuin solvausviestejäkään xD

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Mullahan on mailiosoite tossa profiilissakin näkyvillä, mut kumma kyllä ei oo vielä tullut niin fanipostia kuin solvausviestejäkään xD

    oli hieno satiiri - kaikkihan (tätä yhtä lukuun ottamatta) tiedämme, että näin ei todellisuudessa ole.

    Tämä toinen, "vastine", oli todella mauton ja ivallinen kyhäelmä. Ilmeisesti kirjoittaja kuvitteli myös tässä asiassa itsestään liikoja; hänen kirjoittajan taitonsa eivät riittäneet parodioimaan aihetta ja tekstistä tuli aika useaa meitä halventava, mustavalkosävytteinen sepustus.

    Muistan aikanaan, kun jo tuolla Odotus-palstalla, tämä kyseinen ihminen sai ansiostakin tunteenpurkauksia aikaan "minäminäminä - osaan ja tiedän kaiken PARHAITEN!" -kirjoittelullaan. Seuraavaksi voimme odottaa hänen siirtyvän tuonne "Lapset yli 1v." -palstalle pätemään.

    Vanha kansanviisaus "Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten" pitää näköjään edelleen paikkansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jippii... kirjoitti:

Ajattelin kertoa eilisestä päivästämme Teille!

Aamulla heräsin klo 05.45 ihanan vauvani (2,5vkoa) ja tämän isän vierestä. Hipsin keittiöön laittamaan isukille kahvin tippumaan ja vohvelitaikinan turpoamaan. Keittiöstä hipsin hiiren hiljaa kaunistautumaan kylpyhuoneeseen. Laitoin tukan, meikkasinkin vähän ja valitsin kauniit mutta toki käytännölliset vaatteet!

palasin keittiöön ja paistoin isukille pari suolaista vohvelia aamupalaksi, puristin mehun appelsiinista ja kaadoin kahvinkin kuppiin valmiiksi. Viereen päivän lehti. Kun isukki sitten alkoi nauttimaan aamupalasta, imettelin vauvan ja valitsin hänelle ihaaaanat mutta tietysti käytännölliset vaatteet päiväksi.

Isin lähdettyä töihin (suukottelun jälkeen!!)puin vauvan täydellisen sopvan lämpimiin vaatteisiin ja lähdimme vaunuilla viemään näppistä huoltoon. Ennen ulos lähtöä imetin, tuleehan minulta sentään maitoa niin hyvin!

Kotiin palatessamme ihana vauvani heräsi. Annoin taas tilkkasen maitoa, hymyilimme, silittelimme ja leikimme hetken yhdessä touhumatolla (vauvani täydellinen ikä on siis 2,5vkoa). Lauloimme ja loruttelimmekin hieman!

Sitten otin vauvani ja suuntasimme keittiöön. Sämpylätaikina turpoamaan, pullataikina alulle ja ruisleipääkin aloin tekemään. Vauva hymyili minulle vienosti sylistäni koko ajan, myös silloin un tartuin imuriin ja hupsista vaan kun oli huushollikin imuroitu!
Taikinoiden valmistuttua pyöräytin leipomukset valmiiksi valmistellen samalla kolmea eri ateriaa. -Isillä on tulossa vapaapäiviä ja ne haluan viettää hänen kanssaan! Huomenna vain ja ainoastaan vietän aikaani hänen kainalossaan. Ja leivon sokerikakun, viinereitä ja keittelen marjapuuron.

Salaatin sain pilkottua ja taas oli vauvani uniaika käsillä! Hupsista, hetken hän torkkui jo olkapäälläni.

Loppupäivä sujuikin mukavasti, vauva nukkui joten paljon joten minä pesasin ikkunat (voi pestä pakkasellakin kunhan laittaa lasolia sekaan), lattialistat ja tietysti 8 koneellista pyykkiä.

Isin tultua kotiin harrastimme seksiä kolme kertaa ja menimme lopulta kaikki yhdessä nukkumaan noin klo 22.30.

Eilinen oli tavallista rauhallisempi päivä koska olen potenut pientä flunssaa!

Miten te muut, väsyttääkö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu