Milloin

aloittaneet säännöllisen hihnassa pitämisen pennuillanne. Meillä kohta 12viikkonen pentu saa olla vieläkin vapaana meidän kanssa ulkona. Meillä ei omaa pihaa, vaan asutaan kerrostalossa ja kaupungin vilskeessä. Pantaan pentu tottunut erinomaisesti, mutta nyt olisi mukava saada hyviä vinkkejä, että milloin olisi aika hihnaan laittaa.? Pennunhan tulisi saada olla mahdollisimman paljon vapaana ja meillä näin on myös ollut, mutta joko olisi hihnan aika tulla kuvioihin??? Ja vain asianmukaisia vastauksia, kiitän.
5548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pennusta, kunhan on pantaan ensin tottunut kunnolla. Ensin laitat hihnan ja taluttelette sisällä pieniä matkoja, vaikka ruokakupille.
kun se ei ole enää ihmetyksen aihe, jatkatte ulkona pieniä matkoja.
ON totta, että pennun tulee olla mahd. paljon vapaana mutta on myös tosi että mitä pienempänä talutin harjoittelun aloittaa, sen helpompaa se tulee olemaan pennun kanssa jolla on jo voimaa riuhtoa. Teette esim. niin että pentu käy ulkona asioillaan, talutatte parista metristä viiteen ja päästätte irti, loppulenkki palkintona vapaana. Erityisen tärkeää on että pentu on "aktiivinen" ja innostunut taluttimesta, että sitä kehutaan ja palkitaan kun se menee hyvin ja lopetetaan ennenkuin se väsähtää ja taluttimesta tulee huonoja kokemuksia. Näin meillä...

Äänestä
  • Mikäli koira ei "ei" käskyä osaa, lienee turha taluttimen puremisesta sitä sillä kieltää, käännytätte huomion johonkin muualle. Turhat EI:t ja negatiiviset äänen sävyt mitä pentu ei vielä osaa yhdistää eivät mielestäni sovi ekoille kerroille josta olisi erityisen tärkeää saada hyviä kokemuksia.

    Äänestä

Miksi pennun pitää olla vapaana? Tätä kysyn mielenkiinnosta, koska itselläni ollut useita menestyneitä koiria, eikä yksikään ole ollut ns vapaana pentuna

Äänestä

Meillä koirat totutettu ihan pennusta remmiin.
Välillä sai/saa olla irti,mutta välillä otetaan remmiin.
Kyllä nuokin asiat pitää opettaa ihan pennusta asti..

Äänestä

Meillä nyt pennulla ikää 10 puoli viikkoa ja ollaan jo tehty pitkiä lenkkejä sen kanssa seurailee meidän toista koiraa ja mitään ogelmia ole ollut hihnankanssa pitkä fleksi käytössä ja saa aika vapaasti liikkua , ja omalla pihalla tietysti vapaana saa temmeltää niin paljon kuin haluaa . en tiedä kuinka pitkiä lenkkejä noin nuoren koiran kanssa saa tehdä mutta helposti muutamia kilometrejä pirteänä menee :) paljosta ulkoilusta on ollut hyötyäkin ei tee sisälle muuta kun herätessä jos ei ehdi avata ovea :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olette.... kirjoitti:

aloittaneet säännöllisen hihnassa pitämisen pennuillanne. Meillä kohta 12viikkonen pentu saa olla vieläkin vapaana meidän kanssa ulkona. Meillä ei omaa pihaa, vaan asutaan kerrostalossa ja kaupungin vilskeessä. Pantaan pentu tottunut erinomaisesti, mutta nyt olisi mukava saada hyviä vinkkejä, että milloin olisi aika hihnaan laittaa.? Pennunhan tulisi saada olla mahdollisimman paljon vapaana ja meillä näin on myös ollut, mutta joko olisi hihnan aika tulla kuvioihin??? Ja vain asianmukaisia vastauksia, kiitän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu