Niin, ajattelin kirjoittaa tänne omista kummitus kokemuksistani.
Minulla on ollut monesti sellaisia tapauksia, että vilkaisen nopeasti ulos ikkunasta ja näen henkilön kävelevän ulko-ovea kohti. Tietysti odotan henkilöä sisälle, mutta ketään ei tule eikä kuulu. Mutta vähänajan kuluttua sama henkilö, jonka olin nähnyt tulee juuri samalla tavalla, mutta vain (fyysisesti).
Kerran olin yksin kotona. Istuin olohuoneessa ja katsoin tv:tä. (Minulla oli stereot omassa huoneessani) niin yhtäkkiä stereot lähtivät soimaan itsestään ja sammui yhtä mystiseti.Lisäksi CD-luukku oli auennut, vaikka se aukaistaan erillisestä napista.
Minulla on monia muitakin kummitus kokemuksia, mutta en jaksa tähän kirjoittaa niitä kaikkea :) Onko muilla ollut vastaavia juttuja?
Minulla on ollut monesti sellaisia tapauksia, että vilkaisen nopeasti ulos ikkunasta ja näen henkilön kävelevän ulko-ovea kohti. Tietysti odotan henkilöä sisälle, mutta ketään ei tule eikä kuulu. Mutta vähänajan kuluttua sama henkilö, jonka olin nähnyt tulee juuri samalla tavalla, mutta vain (fyysisesti).
Kerran olin yksin kotona. Istuin olohuoneessa ja katsoin tv:tä. (Minulla oli stereot omassa huoneessani) niin yhtäkkiä stereot lähtivät soimaan itsestään ja sammui yhtä mystiseti.Lisäksi CD-luukku oli auennut, vaikka se aukaistaan erillisestä napista.
Minulla on monia muitakin kummitus kokemuksia, mutta en jaksa tähän kirjoittaa niitä kaikkea :) Onko muilla ollut vastaavia juttuja?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tästä on aikaa mutta kerran kun olin yksin kotona, ovesta tuli sisään pariskunta joissa oli heti jotakin outoa. nainen käyttäytyi todella oudosti olematta puhumatta mitään,mutta mies kävi viereeni ja kysyin häneltä oletko sinä joku kuollut. En enää muista että mitä mies vastasi tarkalleen ottaen, mutta jotenkin hän totesi olevansa kuollut ja kysyin vielä uteliaisuuttani häneltä, että mistä tulette, johon kumpikaan heistä ei vastannut oudosti mitään. Naisella oli silmälasit ja pitkä tukka(muistaakseni kiharat hiukset) ja mies oli lyhyehkö hiuksinen muistaakseni kravaatti oli hänellä myös. En minäkään kaikkea tässä nyt jaksa kertoa, mutta se mikä vahvisti sen että olin nähnyt aaveita, oli se että he muuttuivat läpinäkyviksi vähän ennen kuin hävisivät näkyvistä kokonaan. Tuo nainen ei todellakaan sanonut mitään vaikka kyselin, se vain tuijotti minua. Ja kuten arvata saattaa, eivät vanhempani uskoneet kertomuksiani joita saatoin joskus vähän kertoa heille. Parempi olla kertomatta, ellei ole joku tosi luotettava henkilö jonka tietää riittävän fiksuksi näiden asioiden suhteen.
Ei meidän talossa kummittele, mutta olin silloin aika nuori ja koin myös minäkin muitakin juttuja, paljonkin.
Siis tuliko tama "pariskunta" tuosta vain jotenkin seinien lapi sisaan vai soittivatko he ensin ovikelloa/koputtivat tms...?
Ulko eteisen ovesta tulivat. Eivät koputtaneet ellen väärin muista. ovi vain avautui kun tulivat.
Sähkölaitteet on aina semmosia, että kannattaa suht varauksella suhtautua niihin liittyviin kummitusjuttuihin. Ne kun tuppaa välillä sammua ja sekoilla muuten vaan. Eri asia sitten jos töpseli ei ole seinässä. Olikos sulla töpseli silloin seinässä?
Ei ollut töpseli seinässä. Lisäksi tähän stereo juttuun liittyen. Tämä sattui jokunen aika takaperin. olin kuuntelemassa samoilla stereoilla Cd-levyä, niin yhtäkkiä kuulin oudon äänen. Rupesin sitten katsomaan kuinka kauan biisi oli soinut, mutta se aika meni taaksepäin (4.34, 4.33 4.32 jne)
Nyt kappale toimii ihan hyvin ja outoa ääntäkään ei ole kuulunut.
Moikka
Ajattelin tässä kertoa omasta kokemuksestani aaveista tai mikä lie nyt olikaan ja on tänäkin päivänä. En itse uskonut siihenpäivään mennessä kun kaikki tapahtui että mitään aaveita sun muita on edes olemassa ja ovat mielikuvituksen tuotetta mutta nyt on käsitys muuttunut.
Kaikki alkoi hienosti kun menin tyttökaverini kanssa siskon luokse ruotsiin kyläilemään. Kesä oli lämmin. Siskoni on eronnut ja majoittauduimme hänen ex-miehen omakotitaloon yöksi ja ex-mies oli samaan aikaan lomailemassa suomessa. Nätti hirsimökki 3 kerroksessa. Mökki oli rinteeseen rakennettu ja alimassa kerroksessa oli takka/tv huone ja makuuhuone. 2 yötä meni kivasti ja sitten se alkoi...
3 iltana alakerran yhdistetyn TV/takkahuoneen lämpötila tippui 22asteesta varmaan kymmeneen asteeseen noin 5minuutissa. Haimme peittoja jotta tarkenimme katsoa tv:tä. Ihmettelin kun oli päivällä ollut koko ajan 28-35 astetta lämmintä että miten tämä on mahdollista. makuuhuoneen ovi oli auki koko ja siellä oli kuitenkin normaali lämpö?? Siis lämmityshän ei ollut päällä talossa. Se mikä ihmetytti niin vaikka ovet olivat auki oli päivälläkin takkahuone viileä ja siitä oli käynti makuuhuoneeseen joka oli normaalilämpöinen. Aivan selvä raja jonka tunsi kädellä. Se mikä kiinnitti huomion oli myös että vaikka alakerran ovi oli auki tv/takaahuoneeseen niin siellä ei ollut kärpäsiä tai mitään ötököitä koskaan. Makuuhuoneeseen ötökät menivät jos oli ikkuna pikkuse auki.. mikseivät ikinä takkahuoneeseen vaikka ovi oli auki?? Ilta tuli ja menimme nukkumaan ensin paleltuamme tv huoneessa. yö meni muuten ok mutta heräsin kolinaan joka mielestäni tuli rappusista tai toisesta huoneesta. Kävin tarkastamassa talon mutta mitään ei löytynyt. Menin nukkumaan ja luulin kuvittelin varmaan kaiken.
4 ilta: Takkahuoneen lämpötila oli taas pirun kylmä ja nyt makuuhuone kanssa. Menimme yläkertaan syömään ja puuhastelemaan muuta. Ajattelimme että ettei täällä tarkene nukkua. Menin tunnin parin päästä alakertaan ja makuuhuoneessa oli kivan lämmintä.. ihmettelin taas. Mietin vesijohtoputkia ja oliko sauna missä mutta sitä ei oltu edes lämmitetty. Ihmettelin jo kovasti tilannetta mutta en viitsinyt tyttökaverille sanoa mitään ettei luule että siellä muka kummittelee. NO.. nukkumaan.. nukahdin ja tyttökaverini herätti minut noin tunnin kuluttua ja sanoi että portaissa ja toisessa huoneessa käveli joku varmasti. Lähdin heti tarkastamaan tilanteen ja mitään ei näkynyt. Kiersin koko talon. Rupesimme taas nukkumaan.. nyt makuuhuoneen lämpö oli pudonnut niin alas että piti hakea vilttejä ja laittaa vaatteita että tarkeni. Höyry tuli suusta kun puhalsi.. voitte vaan kuvitella. .. No taas yritettiin nukkua.. kello oli varmaan jotain kolme. Heräsin siihen kun oli älyttömän kuuma.. luulin että oli peittoja liikaa mutta huone oli kuin sauna. Taas askeleet ja kolina kuului. Sitten ajattelin jo että voi vittu.. tämä ei ole normaalia. Olen mielestäni aika kovaksi keitetty ja en uskonut aaveisiin eikä usko siskon ex-mies.. ainakaan ennen kuin muutti taloon.. siitä tuonnenpana.
Kello tuli viisi.. oltiin oltu loppu yö hereillä ja viiden aikoihin kaikki palautu normaaliksi. Äänet hävisivät ja lämpötilat MOLEMMISSA huoneissa normalisoitu. Muutenkin tuli levollinen olo. AIkaisemmin oli koko ajan semmoinen rauhaton tunne jos tiedätte.. Ihan kuin se/joku mikä lie olisi mennyt nukkumaan.
Kerroimme siskolle kaikki tapahtuneet ja ajattelimme että pitää hulluina. Vaan eipä.. kyseli että olimmeko aivan varmoja asioista.. koska heille on sattunut aivan samoja asioita kun sisko asui siellä ja nykyisin ex-mies ei edes nuku alakerrassa ja talo on myynnissä!! Talossa 9 asukkaat 10 vuoden sisällä.. miksiköhän..?? Naapuritaloissa ei vaihdu asukkaat. Tämä talo vielä parhaimman näkönenkin. Sisko kertoi kun yläkerran haitarirappuset aukesivat yht'äkkiä joita hyvä että saa edes käsillä alas. Sitten heillä oli ollut vieraita jotka heräsivät meteliin rappusissa ja olemattomiin askeleihin ja myös palelivat ja hikoilivat yöllä.
5 yö: Mietimme että menisimmekö enää viimeiseksi yöksi mutta päätimme vielä kokeilla. Nyt mukaan tuli siskon tyttö 18v joka kanssa myönti että jotain omituista tapahtut talossa. Tuli yö ja taas lämpö laski alakerrassa mutta makuuhuoneessa normaalilämpö. Kuului vähän ihmeelistä kolinaa muttei askeleita. MInä en nukkunut.. tytöt nukahtivat joskus 2 aikoihin. sitten tuli helvetillisen kuuma nythän olin hereillä. noin 10 min nousi makuuhuoneen lämpötila varmaan 40 asteeseen. ei pattereita päällä ja tv/takkahuoneen lämpö varmaan 10 asteessa josta oli ainut käynti makkariin. Oli jännä kun meni oven suuhun joka jakoi huoneet niin tunsi ihan kuin kylmän ja kuuman seinämän. Tytöt heräsivät ja Siskon tyttö kun nukkui patjalla niin patjan alle oli tullu iso vesilätäkkö patjan hikoilemisesta. Ei ollut laskenu alleen:) Laitoimme valot päälle koko taloon ja menimme loppuyöksi yläkertaan.
Voi vittu että pelotti ihan oikeasti kun millään ei voinnut selittää tapahtumia.
Siskon EX-mies ei myöskään usko kummituksiin jne. ja ei ole myöntänyt siskolle mitään tapahtumista mutta hän ei nuku enää makuuhuoneessa tai käy iltaisin alakerrassa.
Jotain kummaa siinä talossa on jota ei selitä millään normaaleilla tapahtumilla tai järjellä. Isäni ja Äitini asuivat siinä kuukauden ja mitää ei silloin sattunut. Siskoni kun asui niin saattoi olla kuukausia että oli aivan rauhallista mutta sitten yht äkkiä taas kaikki alkoi. Heillä oli koira jota aluksi ihmettelivät kun se sai öisin kohtauksia ja rupesi räksyttämään portaisiin ja tuijotti aina niihin.
Todistajia näille tapahtumille on yhdet vieraat siskolla, sisko, minä, siskon tyttö, minun tyttökaverini. Ex-mies ei ole myöntänyt vielä mitään.. en tosin ole puhunut henk. koht. hänen kanssaan.
Sanokaa mitä sanotte mutta räyhähenkiä on olemassa!!
mutta eipä monet muutkaan oikeastaan usko. yksi niistä oli äitini.. meilläkin oli maalla kesä mökki. (isäni lapsuuden koti jonka isoveli omistaa nytten).
siinä kävi niin että äitini näki isäni äidin (joka on ollut kuolleena pitkään ja hartaasti) erittäinkin materiaalisena. aukoi jopa 2 ovea lukitusta tuli kyllä läpi.
ja toinen oli niin että minä näin unta että kävelen huoneestani veskiin ja katson vanhempieni pedille. (olin siskollani yötä tuolloin). ja äitini sanoi minut nähneensä. ja kummastui kun aamulla tulin kotia yökyliltä.. et näin.
mutta kieltää nykyään kummatkin tapaukset.. sepä on se pelko..
ihmiset jotka on saaneet voimakkaan sähköiskun tai jos salama on joskus osunut niihin voivat saada tällaisia kokemuksia vuosia sen jälkeen