Oliskohan mulla?

Hei!
Täältä varmaan saa vastauksen siitä, että kannattaako mennä lääkärille vai "vouhotanko" turhaan. Olen 31 -vuotias nainen ja minulla on rintasyöpä. Toinen rintani poistettiin kolme vuotta sitten ja sain asianmukaiset hoidot.
Nyt kuitenkin viimeisen vuoden, parin aikana olen ollut hurjan väsynyt, varsinkin talviaikaan. Palelen ja iltaisin käteni ja jalkani ovat turvonneet niin että sukat puristavat kivuliaasti. Olen ärtyisä, minkä ajattelin johtuvan hormonihoidosta, mikä estää oman naishormonini erittymisen ja saa täten aikaan vaihdevuodet. Hikoilen hurjasti, mikä tietenkin saattaa liittyä myös vaihdevuosiin. Kilpirauhaseni on suurentunut, sen totesi jo pari vuotta sitten syöpälääkäri kontrollikäynnillä.
Myös muistini tuntuu heikentyvän koko ajan. Työssäni joudun käsittelemään useita asioita yhtäaikaisesti ja muistamaan monia juttuja. Asiat unohtuvat helposti ja olen stressaantuneen oloinen myös töissä. unohtelen tavaroita, enkä muista hoitaa kaikkia tarvittavia asioita. Usein päivän jälkeen olen kotona niin väsynyt, että en jaksaisi edes ruokaa laittaa.
Muutaman kerran olen myös huomannut sydämeni käyvän "epätahtiin". Lyöntimäärä on tuntunut jotenkin vähäisemmältä, hidastuneelta, josta olen kaikilla kerroilla ollut myös hieman peloissani.
Voisiko syynä olla kilpirauhanen? En oikein usko, että syöpänikään olisi levinnyt sillä siihen viittavia oireet eivät tunnu olevan.
Kiitos jo etukäteen!
1242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mene ihmeessä lääkäriin tutkituttamaan kilpirauhasarvot. Tällä yksinkertaisella operaatiolla saat sielullesi rauhan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


empijä kirjoitti:

Hei!
Täältä varmaan saa vastauksen siitä, että kannattaako mennä lääkärille vai "vouhotanko" turhaan. Olen 31 -vuotias nainen ja minulla on rintasyöpä. Toinen rintani poistettiin kolme vuotta sitten ja sain asianmukaiset hoidot.
Nyt kuitenkin viimeisen vuoden, parin aikana olen ollut hurjan väsynyt, varsinkin talviaikaan. Palelen ja iltaisin käteni ja jalkani ovat turvonneet niin että sukat puristavat kivuliaasti. Olen ärtyisä, minkä ajattelin johtuvan hormonihoidosta, mikä estää oman naishormonini erittymisen ja saa täten aikaan vaihdevuodet. Hikoilen hurjasti, mikä tietenkin saattaa liittyä myös vaihdevuosiin. Kilpirauhaseni on suurentunut, sen totesi jo pari vuotta sitten syöpälääkäri kontrollikäynnillä.
Myös muistini tuntuu heikentyvän koko ajan. Työssäni joudun käsittelemään useita asioita yhtäaikaisesti ja muistamaan monia juttuja. Asiat unohtuvat helposti ja olen stressaantuneen oloinen myös töissä. unohtelen tavaroita, enkä muista hoitaa kaikkia tarvittavia asioita. Usein päivän jälkeen olen kotona niin väsynyt, että en jaksaisi edes ruokaa laittaa.
Muutaman kerran olen myös huomannut sydämeni käyvän "epätahtiin". Lyöntimäärä on tuntunut jotenkin vähäisemmältä, hidastuneelta, josta olen kaikilla kerroilla ollut myös hieman peloissani.
Voisiko syynä olla kilpirauhanen? En oikein usko, että syöpänikään olisi levinnyt sillä siihen viittavia oireet eivät tunnu olevan.
Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu