Sain sedältäni testamentilla perinnöksi isomman puoleisen tilan noin vuosi sitten. Ja nyt sisarukseni aikovat kuitenkin riitauttaa testamentin, koska he eivät saaneet mitään.
Osaako joku teistä sanoa onko heillä oikeutta saada osaa perinnöstäni. Minun käsittääkseni lakiosa koskee ainoastaa ensimmäistä kaarta.
Osaako joku teistä sanoa onko heillä oikeutta saada osaa perinnöstäni. Minun käsittääkseni lakiosa koskee ainoastaa ensimmäistä kaarta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos setäsi on tehnyt vain sinulle testamentin,sisaruksillasi ei ole osaa eikä arpaa siihen. Pidä puolesi!
Olet oikeassa, lakiosa koskee vain omia lapsia tai niiden lapsia.
Eli setäsi tilaan on lakiosa vain sedän omilla lapsilla, jos niitä lapsia ei ole kuten oletan kirjoituksesi perusteella olevan niin setäsi testamentti määrää selkeästi ja yksiselitteisesti perinnön saajan.
Sinun sisarillasi ei ole mitään mahdollisuutta päästä osille tästä perinnöstä.
Veljeni ja sisareni aikovat moittia testamenttia sillä perusteella, että minulla ei ole yhtään suurempaa oikeutta saada perintöä kuin heilläkään, koska sukulaisuus suhteemme on sama.
Ja heidän asianajajansa lähettämässä kirjeessä vedotaan korkeimmanoikeuden ennakkopäätökseen vuodelta 1982.
Lisäksi sisaruksieni asianajaja syyttää minua testamentin salaamisesta sisaruksiltani, koska en ilmoittanut heille testamentista, enkä kertonut olevani ainoa edunsaaja. Ja edelleen minulle ehdotetaan vapaaehtoista jakamista jotta välttyisin huomattavan kalliilta seuraamuksilta ja pahimmassa tapauksessa pakko jakamiselta.
tuo väitetty KO:n ennakkopäätös. Jos sedälläsi ei ollut puolisoa tai omia lapsia, kyllä hänellä on ollut täysi valta päättää jälkeenjäävästä omaisuudestaan. Ainakaan tuo sisarustesi peruste ei vaikuta lailliselta. Olisiko asianajaja löytänyt joitakin muita perusteita? Ei sunun kannata ainakaan suostua mihinkään sisarustesi vaatimuksiin. Ja mikäli he eivät suosiolla luovu vaatimuksistaan, tarvitset kyllä itsekin asianajajan hoitamaan asiaa. Olethan huolehtinut perunkirjoituksesta ja muista asiaan kuuluvista velvollisuuksistasi? Luulisin myös uskottujen miesten arvioineen asian, niin että tuskin sisaruksillasi on kovin suuria mahdollisuuksia menestyä moitteessaan.
Sinun ei tarvi antaa senttiäkään sisaruksille. Olen itse saanut -94 sedältä perinnön.Hänellä ei ollut omia lapsia. Silloin selvitettiin asianajajan kanssa vastaava asia ja kaikki kuulu minulle kuten testamentissa mainittiin. Älä perusta uhkailusta,eivät voi mitään.
että onko niiden sisarusten asianajaja todella tietämätön siitä miten asianlaita on?. Kirjekurssilla lakiopionnot suoritettu?
Taitaapi olla ovela kettu, palkkiot rahastaa sisaruksiltas poies..
No asiahan on niin, että asianajaja tekee työtä mihin se on palkattu.
Vaikka juttu menisi oikeuteenkin niin asianajaja voittaa aina koska se saa palkkansa veljeltäsi ja sisareltasi.
Mutta mitä perintöön tulee, niin asia on täysin selvä.
Kun ei ole rintaperillisiä niin vainaja voi täysin vapaasti määrätä kelle omaisuus menee.
Tässä tapauksessa mikäli antamasi tiedot pitävät paikkaansa, niin veljelläsi ja sisarellasi ei ole mitään mahdollisuutta saada senttiäkään perinnöstä.
Mutta sinulle tämä homma maksaa huonoimmassakin vaihtoehdossa vain sen verran, mitä on kotivakuutuksessa oleva omavastuu osuus oikeusturvassa.
Tosin olen aivan varma että nekin kulut määrätään tässä tapauksessa vastapuolelle.
Tässä asiassa jää yksi oleellinen asia huomioimatta, nimittäin tuomioistuin kunnioittaa nykyään ennenkaikkea vainajan tahtoa.
Vainajan tahto taas tulee esiin nimenomaan testamentissa, eikä silloin kateellisten sukulaisten mossotuksella ole mitään merkitystä.
Testamentin salaaminen tuskin on rikos, jos sen aitoutta ei muuten epäillä.
Testamentti on voimassa kunnes se todistetaan vääräksi. Eli muilla on todistusvelvollisuus.
Testamentin tiedoksiannosta on 6kk aikaa moittia sitä jos ei aiemmin saa hyväksyntää muilta osapuolilta. Pidä puolesi.
Isompaa tilaa ei kannata jakaa. Voi olla verotuksellisesti edullisempaa jos käsitellään kokonaisena tilana. Pellon ja metsän arvostus verotuksessa voi pudota ja osa verosta ei panna täytäntöön=pienempi perintövero.
Ainoa seikka, jolla tuon testamentinsaa rikki on, että vedotaan, että setäsi ei ole ollut täysissä ruumiin ja sielun voimissa testamenttia tehdessään.
Yrittävät bluffata, sinun ei kannata tehdä oikeastaan mitään, muuta kuin odotella.Jos oikeuteen menee, niin palkaa kunnon asianajaja, vastapuoli maksaa hänen palkkansa aikanaan.
Omaisuutensa saa testamentata parhaaksi katsomalleen henkilölle.Perintöveroa joudut maksamaan melkoisesti, toivottavasti metsässä on muutakin kuin pihkaperseisiä oravia.
Keskustelun aloittajan tarkoittamaa suoranaista vastinetta KO:n päätöksistä en löytänyt, mutta selailkaa itse tarkemmin:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1982/?_offset=40
Onneksi olkoon!
Sinun perintöä ei voi viedä mikään. Sisarukset haluaa pelotella sinua.
Ainoa tapa on rikkoa testamentti on todeta tekiä oikeuskelvottomaksi. Sekin on vaikeata todistaa
koska skitsofreenikkollakin on järkeviä päiviä.
Ps. hanki kunnon asianajaja mikäli menet oikeuteen
Nämä vastaukset ovat vahvistaneet omaa näkemystäni asiasta.
Tarkoitukseni on nyt vain odotella ja olla ottamatta kantaa asiaan siihen asti kunnes tulee haaste oikeuteen. Sitten täytyy palkata se asianajajakin.
Perinnöstä vielä. Sedälläni ei ollut omia lapsia eikä vaimoa, joten ei sen puoleen ole ongelmia.
Ja testamentin salaamis syytös on aika outo varsinkin siinä valossa että, testamentin toimeenpanija oli setäni asianajaja joka kutsui minut perunkirjoitus tilaisuuteen. Mielestäni ei ollut minun asiani tiedottaa asiasta muille varsinkaan koska asia ei heille kuulunut.
Pienenä detaljina kertoisin seuraavan asian ...
Jos kerran testamentti on ollut lakimiehn hallussa ja se on myös testamentin toimeenpanija.
Niin yksi asia on ainakin varma, nimittäin testamentti on tehty lakimiehen ohjeiden mukaan ja sen täytäntöönpano on myös tehty lakien ja asetusten vaatimalla tavalla.
Tuota paperia ei kaadeta oikeudessa, siitä olen täysin varma.
Ei lakimiehet näissä asioissa tee virheitä.
Mutta sinuna antaisin siskosi ja sen veljen ihan rauhassa polttaa rahaa oikeudessa ...
Älä ala sopimaan mitään, äläkä edes keskustele asiasta.
Siitähän oppivat.
Sekä sinulla että sedälläsi. Ei mitään syytä huoleen, voit aivan rauhallisesti odottaa, mitä tuleman pitää. Ehkä voit tuon sisarustesi asianajajan kirjeen antaa tiedoksi myös testamentin toimeenpanijalle. Hän ehkä voi vielä vaikuttaa, että mitään turhia oikeudenkäyntejä ei tarvitse järjestää. Perintöriidoissa saa kyllä palamaan isonkin maatilan arvon, tässä tapauksessa siis sisarustesi rahoja.
Testamentti pitää saattaa tiedoksi perillisille todisteellisesti perittävän kuoltua. Testamentin salaaminen voi johtaa testamentin mitätöimiseen.(PK14 ja 15). Toivottavasti lakimiehesi osaa hommansa....
Kyllä, kyllä, mutta testamentissa mainitaan myös perilliset, joille se tiedoksi kuuluu.
Ei sitä tarvitse muille sukulaisille kertoa.
Luulen että setäsi sinuun luottaa kun sinulle halusi perinnön jättää. Onko tarkoituksena se, että sinä jatkat tilan töitä ja hyödynnät näin perintöäsi. Onko muut sisarukset sitten muunlaisissa töissä tai mahdollisesti tuhlaajia.