haukullinen

pyydän ihan julkisesti vielä anteeksi sitä että luulit että arvostelen metsästystä taikka metsästystaitoasi. sitä en tee.
olen sitten vaikka "hörhö" sinun mielestäsi. minä en voi edes tappaa kärpästä enkä leppäkerttuakaan.hämähäkkejäkin peklkään kuinruttoa. (niitäkään en voi edes tappaa, joku bsaa ne aina tulla heittämään ulos) kyllä juoksentele päästämässä kettuja vapaakksikkaan.
sinulla on todella paljon koiratietoa. olen lukenut sinun viestejäsi paljon. haluaisin lukea vastaisuudessakin.
61177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
Aloittaja

täällä ruotsissa asumisessa. hui, kuin voi kirjoittaa nuin huonoa suomen kieltä. ihan hävettää.

Äänestä
  • hävetä, höpsis, kirjoitusvirheet nyt ei vielä tee kielestä huonoa. Sitten jos alkaa ihan järestään kirjoittaa toisen kielen lauserakenteiden mukaan niin sitten voi sanoa että kieli on kärsinyt.

    Minusta on ollut jännä täällä tavata ja kuulla ihmisiä jotka ovat asuneet Norjassa tosi kauan, sanotaan 40 - 50 vuotta. Toisille ei norja ole tarttunut päähän ei millään, toki osaavat sanat ja saavat itsensä ymmärretyksi, mutta kieli on niin "tankeroa" kuin olla ja voi. Suomi heillä on pysynyt yhtä rikkaana ja vivahteikkaana ja oma murre ei ole yhtään heikentynyt. Toisilla taas norja on hyvin vahva kieli, joutuvat useammin etsimään suomen sanoja, vaikka suomikin on edelleen todella sujuvaa. Joillakin sekä norja että suomi ovat "ok", sanoja joutuvat välillä hakemaan molemmissa ja suomen sijamuodot tai norjan prepositiot ja sanojen suku menevät joskus väärin. Minä tulen varmaan kuulumaan eniten tuohon viimeiseen ryhmään.

    Kyllä sitä kielestä toiseen siirtyessä pitää tavallaan "vaihtaa kanavaa", ja on ihan tottumisesta kiinni miten nopeasti ja automaattisesti tämä tapahtuu. Minä opiskelin pari vuotta saamea täällä norjassa, ja saamesta suomeen "siirtyminen" oli todella helppoa, ei tarvinnut samalla tavalla vaihtaa kanavaa kuin norjasta suomeen. :) Vaikka sanat on erilaiset, on kielten rakenne kuitenkin paljon samanlainen.

    Minä luen romaaneja ja joitakin lehtiä suomeksi, lukeminen on tosi tärkeää. Tämä netti on myös hyvä juttu. :)

    Äänestä

Upea teko. Nostan hattua sinulle.

Äänestä

tasan varmasti mitä tekee ja mitä tekemättä jättää, siitä ei ole pienintäkään epäilystä!!
Oli kyllä varsin hieno homma sulta tuo!

Äänestä

on aina hieno homma ! mutta muista että hellämielisyys ei tee kenestäkään "hörhöä", mie olen itse vähän samoilla linjoilla tuon asian kanssa.

Äänestä

anteeksi?
Et pyytänyt anteeksi että arvostelet Haukullisen harrastusta vaan jotain ihan muuta.
Oli mielestäni piiloveetuilua paljon viestissäsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8105681 kirjoitti:

pyydän ihan julkisesti vielä anteeksi sitä että luulit että arvostelen metsästystä taikka metsästystaitoasi. sitä en tee.
olen sitten vaikka "hörhö" sinun mielestäsi. minä en voi edes tappaa kärpästä enkä leppäkerttuakaan.hämähäkkejäkin peklkään kuinruttoa. (niitäkään en voi edes tappaa, joku bsaa ne aina tulla heittämään ulos) kyllä juoksentele päästämässä kettuja vapaakksikkaan.
sinulla on todella paljon koiratietoa. olen lukenut sinun viestejäsi paljon. haluaisin lukea vastaisuudessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu