Olimme viettämässä uudenvuoden iltaa uudehkon tuttavapariskuntamme Tuulan ja Esan kanssa heidän kotonaan.
Olemme vaimoni kanssa vajaat viiskymppisiä ja ja tuttavamme joitakin vuosia nuorempia.
Vaimoni Leena ja minä olemme hiukan pyyleviä ja vaimoni koko on 42-44.
Tuttavapariskuntamme mies on kuin itseni kopio, mutta vaimo on pitkä ja pienirintainen pyöreäpeppu.
Olen sairastellut ja joutunut käyttämään voimakkaita särkylääkkeitä ja olin illalla joutunut ottamaan taas jotta pystyimme lähtemään kylään. Alkoholia en pystyisi nauttimaan tai nukahtaisin.
Siinä istuttiin ja tietysti otin yhden liikaa ja nukahdin.
Heräsin hiljaisuuteen ympärilläni ja katsoin kelloa joka oli jo uuden vuoden puolella.
Ihmettelin missä muut olivat.
Lähdin kävelemään ja huomasin, että minulla oli ollut huopa päälläni sohvalla ja vaatteeni oli riisuttu joten olin alusvaatteisillani.
Kävelin ja kuulin ääntä makuuhuoneesta ja ajattelin isäntäväkemme olevan pitämässä hauskaa ja vaimoni menneen kotiin.
Ajattelin kurkata ja katsoin makuuhuoneeseen jonka nurkassa paloi pieni jalkalamppu antamassa valoa.
Yllätys oli suuri, kun näin vaimoni olevan Tuulan kanssa suutelemassa toisiaan ja Esa katsoi vierestä.
Naiset kaatuivat sängylle ja vaimoni oli Tuulan päällä suudellen kiihkeästi tätä.
Esa hyväili vaimoni takamusta hamen alta hieroen tämän sukkahousujen peittämään takamusta.
Tuula nosti itseään ottaen yltään valkoisen paidan ja rintsikat painautuen takaisin sängylle,
Vaimoni nosti hänen jalat ylös ja pujotteli häneltä sukkahousut ja alushousut pois.
Vaimoni punaiseksi lakatut kynnet upposivat Tuulan pillunkarvoitukseen ja hän itse oli polvillaan, kun Esa hääräsi hänen takanaan.
Tuula sanoi vaimolleni, että Esa haluaa ottaa sinusta tuoksua ja samassa Esan naama painautui vaimoni sukkahousuihin kiinni.
Kuului vain kova huohotus Esan haistellessa vaimoni tuoksua.
Sitten Esa otti vaimoni sukkahousut ja alushousut pois ja nuoli tämän peppua.
Tuula riisui vaimoni yläosan paljaaksi ja Leenan isot rinnat pulpahtivat näkyviin.
Kummallakin naisella oli vain hame yllään.
Esa auttoi ne kummaltakin pois.
Vaimoni meni selälleen ja Tuula alkoi nuolla hänen pilluansa, vaimoni pää kääntyili puolelta toiselle.
Tuula lopetti ja tuli hyväilemään vaimoni rintoja imien ja purren niitä ja suudellem vaimoani.
Olin aivan sanaton ja suu kuivana saatoin vain seurata mitä he tekivät.
Huomasin, että oma kaluni oli kova kuin lekan varsi.
Naiset menivät 69:iin Tuulan ollessa alla.
Naiset vaikeroivat ja Esa kierteli heitä seisovan kyrpänsä kanssa.
Näin Leenan jalkojen välistä kun Tuulan kieli pyöri vaimoni pillussa.
Vaimoni takamus oli seksikkäästi levällään rusinareikä loistaen.
Olin yrittänyt itse joskus anaaliseksiä vaimoni kanssa, mutta emme olleet päässet alkua pidemmälle koska vaimooni sattui ja hän inhosi sitä!
Katsoin kun Esa otti laatikosta pullon jossa oli voidetta ja hieroi sitä kullinsa ympärille ja asetti pullon sängylle vaimoni selän taakse.
Esa alkoi nuolla vaimoni peppureikää ottaen vaimoni pakaroista kiinni, sitten hän voiteli pullosta vaimoni peppuakin.
Vaimoni vain keikutti kiimaisen oloisena peppuaan.
Esa asettui nyt hänen päälleen asettaen kyrpänsä vaimoni pepulle jolloin vaimoni kiljaisi ettei sinne.
Hän yritti estellä, mutta Esa oli hänen takanaan
siinä asennossa ettei vaimo voinut sille mitään.
Samassa kun Esan kulli alkoi upota vaimoni reikään
vaimoni kiljaisi että sattuu, mutta Esa työntyi kokonaan sisälle ja alkoi naimisen.
Tuulan kiihkeät voihkaisut kuuluivat alta ja vaimoni ääni oli yhtä kiimainen.
Pudotin ilseltäni kalsarit jalasta ja meni Esan taakse ja otin voidepullon käteeni ja voitelin kyrpäni myös.
Tuula huomasi minut, kun nousin sängylle ja otin Esaa lantiosta kiinni ja työnsin sormeni hänen peppuunsa. Hetkeksi Esan liike pysähtyi, mutta jatkui kiivaammin ja hän painui kiinni vaimooni purren tätä niskaan ja kaulaan ja laukesi vaimoni peppuun sormeni ollessa hänen pepussaan.
Esa liukui pois vaimoni päältä eteeni ja silloin työnsin kyrpäni hänen aukkoonsa.
Tämä oli minulle ensimmäinen kerta anaaliseksiä ja vielä miehen kanssa.
Kuulin kun naiset saivat orgasminsa ja minä laukesin Esan suoleen.
Makasin Esan päällä voipuneena ja minun ja vaimoni katseet kohtasivat.
Olimme hämmentyneen näköisiä hetken aikaa, kunnes purskahdimme nauramaan.
Meitä nauroi neljä ihmistä sängyllä ja toivotimme toisillemme hyvää uutta vuotta..
Tämä oli ensimmäinen kerta ryhmä-homo-lesboseksiä, mutta ei jäänyt viimeiseksi kerraksi.
Uusi vuosi toi tosi yllätyksen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.