takaisin sähkösaunaan

Kale

Kurvasimme ystäviemme mökin pihaan pitkän automatkan jälkeen. Aurinko porotti kuumasti ja olimme vaimoni kanssa hikisiä ja janoisia. Ystäväpariskuntamme tuli meitä vastaan mökin pihalle ja toivotti tervetulleeksi samalla ojentaen molemmille huurteiset oluet kouraan.

Mökki oli erämaajärven rannalla ja aivan kehä kolmosen varrella. Se ei ollut kovin suuri, mutta neljälle tilaa oli kuitenkin mukavasti sopivassa asennossa. Lisäksi mökkiin kuului rantasauna, joka oli rakennettu aivan ulkohuussin viereen ja siinä oli upea terassi osittain ulkohuussin päällä. Saunan terassilta saattoi siirtyä suoraan ulkohuussiin, jonka haju oli niin karseaa, että siellä ei nähnyt edes pyyhkiä omaa p****ttään. Olimme kuitenkin monesti istuneet terassilla läpi tuhannen ja yhden yön ihan piruuttamme ja parantaneet pahaa maailmaa.

Ystäväpariskuntamme, Jorma ja Mirri olivat lapsellinen pariskunta ja olivat olleet naimisissa jo kolme päivää. Jorma oli pitkä ja tanakka kaveri ja Mirri puolestaan varsin tiukka pakkaus. Olimme jo aiempina vuosina huomanneet ettei Mirrin yläpää ollut enää entisensä. Usein oli käynyt niin, että Mirri oli kuivunut jo alkuillasta, ja me muut olimme jatkaneet juhlimista kolmistaan. Mirri oli tälläkin kertaa jo melko pöllyissä ja Jorma yritti hieman hillitä vaimonsa imuttelua, siinä kuitenkaan onnistumatta. Päivä sujui kaikesta huolimatta leppoisasti. Ruokailun jälkeen lähdimme Jorman kanssa panemaan saunaa kuumaksi ja vaimot jäivät istuskelemaan mökin kuistille. Mökin tapoihin kuului ettei uimapukuja käytetty ja yleensä saunoimme kaikki yhdessä. Koskaan saunomiseen ei ollut liittynyt mitään eroottista latausta.. Ja ikinä en oo mitään ottanu.

Jäimme Jorman kanssa istuskelemaan saunalle, joka lämpisi nopeasti. Huutelimme vaimoja tulemaan kanssamme saunaan ja samalla tuomaan lisää olutta. Siirryimme Jorman kanssa lauteille ja jäimme odottamaan naisia. Pian vaimoni Sussu avasi saunan oven ja kolme olutpulloa samanaikaisesti. Jorma kysyi: ”Missä Mirri on?” Sussu kertoi hänen voineen pahoin ja sammuneen tällä kertaa kuitenkin omaan sänkyynsä. Jorma oli selvästi harmissaan vaimonsa sammumisesta, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen naurahti: ”Onpahan täällä enemmän tilaa touhuta.” En oikein ymmärtänyt mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa. Sussulla oli ilmeisesti jokin käsitys asiasta, koska huomasin hänen alkavan voida pahoin. Kävimme kaikki uimassa ja saunassa monta kertaa, mutta lopulta istuimme kahden lauteilla Sussun kanssa. Olo tuntui hyvältä istuessani tai puolittain maatessani lauteilla.

Vaimoni peseytyi ja katselin hänen "kaunista" vartaloaan. Huomasin puklaavani, kun hän saippuoi itseään. Hän ei näyttänyt erityisen kiihottavalta kun läheisestä vedenpuhdistamosta nostettu likavesi huuhtoi viimeisiä talin ja visvan rippeitä hänen iholtaan. Tunsin kuinka veri virtasi päästä pois ja valtikkani jäykistyi. Astuin alas lauteilta ja tökin hellästi vaimoani takaapäin samalla suudellen häntä kaulalle. Tiesin että hän piti siitä. Sanoin rakastavani häntä ja haluavani mennä hänen kanssaan naimisiin tässä ja nyt. Ensin hän sopersi jostakin Jormasta ja että tämä saattaa nähdä, mutta ohjasin hänet kuitenkin määrätietoisesti lähemmäs lauteita samalla kiskoen häntä luokseni niin että hänen hanurinsa työntyi minua kohti. Pian Sussu oli polvillaan alalauteilla siten että saatoin nähdä hänen hanurinsa olevan soittokunnossa. Työnsin sormeni varovasti koskettimille ja tunsin kuinka palkeet puhisivat. Päästelin kipakat polkat Kurtun hyristessä sulosointuja. Varsin nopeasti tunsin, kuinka koko tanssilavan yleisö lähti liikkeelle ja olo tuntui taivaalliselta. Pidimme molemmat lavakeikoista ja oli uskomatonta, kuinka nopeasti molemmat saatoimme saada räjähtävät ablodit.

Hetken halattuamme istahdin lavan reunalle vaimoni viereen. Hän katseli kiihkeästi jo hieman kulunutta saksofoniani ja kysyi halunsinko että hän pesee sen? Ennen kuin ehdin vastata, hän tarttui kauhaan ja kaatoi lämmintä vettä fagottini päälle. ”Kuivaanko myös?” hän kysyi. Luulin että hän hakee pyyhkeen ja kuivattelee minut hellästi, mutta hänen suudellessaan nokkahuiluni päätä, tajusin minkälaisesta kuivauksesta oli kyse. Sussu imi uudestaan soivaa piccoloani posket lommollaan. Samalla hänen sormensa vaelsivat ympäri koskettimiani ja aina välillä tunsin kuinka hänen liukas sormensa osui hanuriini. Vaimoni oli edessäni siten, että hän pyllisti suoraan koskenkorvapulloon päin, jonka Jorma hiljaa avasi. Vaimoni ei vielä ollut huomannut Jormaa, joka seisoi ovella pullo kourassaan. Hiljalleen Pekka litki isoa pulloaan ja katsoi miten reagoisin. Viittilöin hänet sisään puhumatta mitään. Hän katsoi hetken kaarevaa piippuani ja taas Sussua ja kun nyökkäsin hyväksyvästi hän tarttui kiinni piipusta. Sussu voihkaisi ja nosti hieman päätään sylistäni samalla katsoen minuun ikään kuin hyväksymistäni odottaen. En sanonut mitään, mutta harottava katseeni kertoi kaiken. Tämä oli ollut yhteinen fantasiamme jo pitkään. Sussu sytytti ja imi piippua hurjasti, samalla kun Pekka pani häntä halvalla. Sussu nauroi ja tilanne oli juuri niin psykedeelinen kuin olimme kuvitelleetkin. Tajusin äkkiä kaiken ja puhalsin savut vaimoni naamalle.

Jorman asento oli ollut hieman hankala, koska hän oli pitkä. Nyt kun minä siirryin pois edestä, nousi Sussu alalauteille polvilleen, samaan paikkaan, jossa me jo aiemmin olimme löylytelleet. Jorma tiivisti tahtia, nyt kun sai jalkansa suoriksi. Sussu pyyhki kädellään savuisia kasvojaan ja nuoli Jorman rumpukapulaa. Suutelin vaimoani niskasta ja kaulasta ja työnsin samalla käteni kohti hänen käsilaukkuaan. Tunsin kuinka Jorman lusikka liikkui vaimoni teekupissa hieroessani hänen hartioitaan. Siirsin kättäni hieman taaksepäin ja sivelin Jorman kaljua päälakea. Huomasin hänen ensin hieman hätkähtävän, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään tai muutenkaan estänyt minua. Sormeni olivat turvonneet hanurinsoitosta. Samalla kun toisella kädelläni jatkoin vaimoni haitarin käsittelyä, siirsin toisen käteni Jorman auton peräpeiliin ja hiveli hiljalleen hänen pakoputkeaan. Jorma kaasutti hieman taivuttamalla yläruumiinsa lähemmäs vaimoni selkää. Huomasin että Jorma myös peruutti hieman, jotta hänen pakoputkensa oli entistä paremmin käsissäni. Varovasti työnsin sormeni oven väliin ja samalla Jorma sai aivan valtavan raivarin. Hän milteipä karjui raivosta. Myös Sussu vaikeroi suuttumuksen kourissa.

Päätin kuitenkin viimeistellä hoidon ja kysyin Pekalta tarvitseeko hänet pestä? Hän vaikutti hieman hämmästyneeltä, muttei ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin kaadoin lämmintä vettä hänen puolipälven kaljunsa päälle. ”Kuivaus myös?” kysyin ja iskin samalla silmää Sussulle, joka oli juuri ”kuivannut” minut. Jorma oli sulkenut silmänsä, eikä varmaan edes tajunnut kuka häntä imee, kun otin hänen varpaansa huulilleni. Olin aina halunnut kokeilla, miltä tuntuu imeä hikisiä varpaita ja tunsin kuinka Jorman kaasujalka uudestaan jäykistyi suussani. Imin ja samalla kutittelin häntä jalkapohjasta ja ilmeisesti tekniikkani oli kohtuullinen, koska pottuvarvas oli nopeasti aivan punainen. Jorma oli siirtynyt ylälauteella makuuasentoon ja minä jatkoin imemistä. Välillä nuolin hänen jalkapohjiaan ja Pekan koukistaessa jalkojaan, työnsin kieleni myös niiden väliin. Pyöritin kieltäni villisti samalla taputellen häntä toisella kädellä veljellisesti olkapäälle. Jorman jalat tärisivät ja näytti että hän todella vittuuntui käsittelystäni ja koko tästä tarinasta. Otin jalan uudestaan suuhuni ja imin sen päätä, ja samalla tunsin sukkamehun maun suussani. Hölläsin hieman huulteni otetta ja yritin niellä kaiken.

Sussu, joka oli katsellut touhuamme jalat levällään itse itseään käskien ja hieroen, näytti myös vielä tarvitsevan meisseliä. Sanoin haluavani panna häntä uudestaan halvalla ja nopeasti hän siirtyi pistorasian luo pyllistäen minua kohti. En koskaan aiemmin ollut nähnyt hänen kehoaan niin turvoksissa ja sähköisenä ja ensin tuntui suorastaan vaikealta saada työkaluni mahtumaan hänen pistorasiansa sisälle. Liukkaus auttoi kuitenkin asiaa, mutta rasia tuntui tavallistakin tiukemmalta työntäessäni meisselin sinne. Nyt Jorma oli taas katsojan roolissa ja hän veteli hiljalleen pamppuaan edestakaisin. Jorma siirtyi kuitenkin lähemmäs, niin että Sussu pystyi liittämään hänet sähköiseen bermudan kolmioonsa. Tätä näkyä en enää kestänyt vaan aivoni lensivät jo kolmannen kerran ja valtava sähköisku meinasi viedä jalat altani. Hetken tajuttomuuden jälkeen annoimme toisillemme suusta suuhun ensiapua ja siirryimme terassille virkoamaan…

Kiitoksia alkuperäisen tarinan kirjoittajalle lainasta. En nyt muista kuka lie kun olen vieläkin sen verran sekaisin. Tämä ei yltänyt kaikessa sähköisyydessäänkään ihan samalle tasolle.

4

9029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • blow

      MAHTAVA TARINA!!!
      Tosi kiihottava, muttei ollenkaan hauska! Erityisesti tarinan keskivaiheet olivat ratkiriemukkaita, keep up the good work!

    • keppo

      olipa todella hauska tarina. osoitti hyvin selvästi kuinka todella hyvä ja hienostunut huumorintaju kirjoittajalla on. kyllä naurattaa muuten todella paljon. ikinä ei ole ollut näin hauskaa ja taas on.

      • melkeen kostuin....

        Tässä oli sitä kunnon kertomisen otetta...nauroin ihan vedet silmis ja muuallakin ;)TAHTOO LISSÄÄ....


    • mjä

      hehheh.....ei ollu kyllä mistää kotosin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe