amixet

Amis se vaan kuulemma tienaa enemmän. Mitä kuuluu teidän ammattikoulun käyneille lapsuuden kavereille nykyään?
10926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En tosiaan tiedä. Itse siirryin DI:nä työelämään 35-vuotiaana, ja alkupalkka oli 2900. Nyt kolmen vuoden jälkeen palkka on hieman vajaa 3500 kuussa, enkä valitettavasti pyöri enää lapsuudenajan tuppukylässä, vaan tänäkin vuonna olen viettänyt enemmän aikaa keski-Euroopassa kuin Suomessa.

Äänestä
  • 35 vuotiaana --> 25 vuotiaana

    Äänestä

  • DI se vaan tienaa enemmän kirjoitti:

    35 vuotiaana --> 25 vuotiaana

    aloittaja kärsii enemmän typoista. tsot tsot

    Äänestä

Ammattikoululainen on yleensä valmistumisensa jälkeen jonkin aikaa työtön. Sitten kun pääsee töihin, niin tienaa jotain pari tonnia kuussa korkeintaan. Paljon joo lohduttaa tehdä 10 vuotta töitä tuollaisella palkalla, kun kaikki menee elämiseen. Sen sijaan, jos opiskelee vielä lukion jälkeen muutaman vuoden oikealla alalla, niin palkka voi olla yli kaksinkertainen noihin amiksen palkkoihin nähden. Joten kyllä se vain tulee takaisin. Sehän on ihan sama, kuinka kauan töitä on tehnyt, jos mitään ei jää taskuun.

Äänestä
  • Voi kuule. Ei se palkka ole valmistumisen jälkeen kyllä lähellekään
    kaksinkertainen tuohon 2000€ nähden.

    Nyt kuitenkin keskustellaan AMK-palstalla, joten suurin osa
    siellä opiskelevista päätyy keskijohtoon tai jonkinlaisiin
    asiantuntijatehtäviin, jotkut jopa ihan suorittavalle tasolle.

    Sillä tasolla suurin osa vain unelmoi tuollaisista kaksinkertaisista
    palkoista, joten moni amis kyllä tienaa työuransa aikana
    enemmän kuin AMK:ssa opiskellut.

    Itse en ainakaan hakeutunut opiskelemaan pelkän rahan perässä,
    vaan sen vuoksi etten olisi viihtynyt duunarin hommissa
    paria vuotta kauempaa. Eihän keskiverto AMK-inssi tai tradenomi
    kovin kummoisia rahasummia tienaa, sairaanhoitajista
    tai restonomeista puhumattakaan.

    Äänestä

  • Köyhimys kirjoitti:

    Voi kuule. Ei se palkka ole valmistumisen jälkeen kyllä lähellekään
    kaksinkertainen tuohon 2000€ nähden.

    Nyt kuitenkin keskustellaan AMK-palstalla, joten suurin osa
    siellä opiskelevista päätyy keskijohtoon tai jonkinlaisiin
    asiantuntijatehtäviin, jotkut jopa ihan suorittavalle tasolle.

    Sillä tasolla suurin osa vain unelmoi tuollaisista kaksinkertaisista
    palkoista, joten moni amis kyllä tienaa työuransa aikana
    enemmän kuin AMK:ssa opiskellut.

    Itse en ainakaan hakeutunut opiskelemaan pelkän rahan perässä,
    vaan sen vuoksi etten olisi viihtynyt duunarin hommissa
    paria vuotta kauempaa. Eihän keskiverto AMK-inssi tai tradenomi
    kovin kummoisia rahasummia tienaa, sairaanhoitajista
    tai restonomeista puhumattakaan.

    Ja yliopiston puolella humanistisilla aloilla palkkatilanne on vielä ammattikorkeakoulun käyneitäkin huonompi. Kyllä heikolta vaikuttaa tämä suomalainen yhteiskunta.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Ja yliopiston puolella humanistisilla aloilla palkkatilanne on vielä ammattikorkeakoulun käyneitäkin huonompi. Kyllä heikolta vaikuttaa tämä suomalainen yhteiskunta.

    Kuka mistäkin tykkää. Jos tykkää herätä aamulla puoli kuudeksi kiskomaan haalarit niskaan ja mennä meluisaan halliin pyörimään viiteen asti iltapäivällä tienatakseen vaikka sitten kakskytä tonnia kuussa niin vapaasti vaan. Itse kuitenkin mieluummin pesen käteni kusella käynnin jälkeen kuin ennen kuselle menoa, vaikka tienaisin kakskytä centtiä kuussa. Kuka mistäkin tykkää, hanttihommia kesätöinä olen jo niin paljon tehnyt etten sinne enää aio jäädä.
    Itse tykkään siitä mitä teen, ja muut voivatkin sitten painella vaikka vittuun siitä pätemästä mielikuvitustilipusseineen ja odotella kivespussien laskeutumista.

    Äänestä

  • pällipää kirjoitti:

    Mun avopuoliso on 20v, 2005 valmistunut raksalta amiskalta ja töitä tehnyt alalla jo viitisen vuotta. Palkka verojen jälkeen 2000€ plus pimeät satunnaiset hommat päälle. Itse luen amk koneinssiks. Ja arvostan miestäni koska käy töissä ja hankkii rahaa jotta meidän elintasomme on hyvä vaikka opiskelenkin. Ja hän puolestaan arvostaa minun opiskeluja, amiskan pohjalla siellä ollaan ja hyvin pärjätään. Mulle ihan vitun hailee mitä DI-inssi tienaa tai duunari. Meidän omilla tuloilla on väliä, en minä palkan takia 4vuotta koulussa vietä.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Ja yliopiston puolella humanistisilla aloilla palkkatilanne on vielä ammattikorkeakoulun käyneitäkin huonompi. Kyllä heikolta vaikuttaa tämä suomalainen yhteiskunta.

    "Ja yliopiston puolella humanistisilla aloilla palkkatilanne on vielä ammattikorkeakoulun käyneitäkin huonompi."

    Kaikkiako ammattikorkeakoulun käyneitä? Mihin vertaat?

    Humanistien keskipalkat ovat sekä yliopistosta että AMKista valmistuneilla huonommat kuin esim. AMK-insinööreillä, mutta eivät yliopisto-humanistienkaan tunnetusti huonot palkat sentään vastaavien alojen AMK-palkkoja huonompia ole. Ja kyllähän tässä vielä sairaanhoitajillekin pärjätään, JOS se raha jotain ratkaisee. ;)

    Äänestä

Amixet kyselevät itseltään miten menee, hehheh kun on hassua. Pitäisi olla tyytyväinen kun viimeinkin joku alkaa teidänkin asiaa mediassa ajamaan, enempää ette kuitenkaan tienaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä kuuluu kirjoitti:

Amis se vaan kuulemma tienaa enemmän. Mitä kuuluu teidän ammattikoulun käyneille lapsuuden kavereille nykyään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu