Tulin eilen kotiin vauvan kanssa ja siitä asti olen ollut ahdistunut ja pelokas. Suunnilleen kaikki pelottaa...mitä jos minulle käy jotain tai lapselle tai miehelle. Mitä jos jotain kamalaa tapahtuu? Mitä jos en osaakkaan näitä juttuja?
Ihan pimeetä. Tiedän että pärjäämme elämässä eteenpäin, aina ollaan, mutta nyt pelottaa järjettömästi kaikki mahdollinen.
Vaikea synnytys & keisarinleikkaus takana, sairaalassa jouduttiin olemaan pitkään ja lapsellakin epäiltiin sydänongelmia.
Itken ja murehdin. Mitä tässä oikein tapahtuu?
Ihan pimeetä. Tiedän että pärjäämme elämässä eteenpäin, aina ollaan, mutta nyt pelottaa järjettömästi kaikki mahdollinen.
Vaikea synnytys & keisarinleikkaus takana, sairaalassa jouduttiin olemaan pitkään ja lapsellakin epäiltiin sydänongelmia.
Itken ja murehdin. Mitä tässä oikein tapahtuu?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo tilanne oli minullekin yksi elämän vaikeimmista paikoista! Tajusin, että olemme vanhempina täysin vastuussa tästä vauvasta, ja että hän on täysin riippuvainen meistä! Se vastuun ymmärtäminen oli jopa järkytys, mutta usko pois, siihen kasvaa nopeasti!
Vauva-arjen opettelu ottaa myös aikansa. Ensimmäiset päivät menivät kuin sumussa, mutta jo viikon kuluttua kotiutumisesta kaikki alkoi luistaa paremmin. Vaipan vaihto, pukeminen tai syöttäminen eivät enää olleetkaan niin hitaita ja vaikeita tehtäviä, ja itsevarmuuskin kasvoi, kun huomasi selviävänsä!
Kuukauden kuluttua kotiutumisesta kaikki alkoi pikkuhiljaa olla jo kunnossa. Jonkinlainen ymmärrys uudesta elämästä ja sen asettamista vaatimuksista oli syntynyt, olin ehtinyt tutustua vauvaan kunnolla, ja pahimmat kivut synnytyksen jäljiltä alkoivat olla ohi.
Ota päivä kerrallaan! Tähtää siihen, että selviätte ensimmäisestä viikosta, ja huomaat pian että kyllä se siitä lähtee. Jos olet hyvin kipeä, ota hyvällä omallatunnolla kipulääkettä! Syö, käy suihkussa ja yritä levätä. Pyydä apua, jos tuntuu että et jaksa! Hyvää jatkoa!
siis sain aivan kylmiä väreitä kun luin kirjoituksesi..siis...synnytys alkoi kovin pelokkaasti kun todettiin yllätysperätila joten jouduin synnyttämään keisarileikkauksella..ennen kuin poikani sitten tuotiin luokseni vuodeosastolle sain kuulla että hänelle tehdään lääkärintarkastus,sydänongelmien epäilyjen vuoksi..sairaalassa olimme 5päivää ja joka yö pojallemme tuli jotain sydämmen kanssa jota piti sitten tarkkaille.jäi aivan kauhea fiilis ja kotiin tultuamme en osannut yhtään nauttia vauvasta koska pelkäsin kokoajan että jotain tapahtuisi..nyt harmittaa niiin etten sillon nauttinut täysillä.vauva on nyt 4kk ja voi mainiosti..tosiaan,eihän sieltä sairaalasta päästetä sairaita lapsia noin vaan pois..eli kaikki hyvin varmasti teilläkin=)
eikä se poistu ikinä, se vaan muuttaa oloaan, luojan kiitos, hiukan siedettävämpään muotoon!
Tämä on siis normaalia? Huh. Pelkäsin jo tulleeni hulluksi tai jotain.
kaikki tunteet pelosta ahdistukseen ja sydäntä pakahduttavaan rakkauteen omaa lastaan kohtaan on tullut koettua.
Alussa tuntui tosi ahdistavalta kun tultiin synnäriltä, saatoin olla niin peloissani etten voinut olla ollenkaan pikkuisen rinnalta pois.
Nyt tytön täytettyä 9kk naureskelen mielessäni niille alkuajan "hulluiluille" jotka tuntuu nyt joltain pakonomaiselta toiminnalta. kai se on vaan meihin äiteihin sisäänrakennettu toimintamalli että kokoajan ollaan huolissamme.
Mutta lohdutukseksi sanottakoon että kyllä se siitä helpottaa kun lapsi kasvaa ja muuttuu omatoimisemmaksi, teet nyt vaan sen mikä tuntuu oikealta ja hyvältä.
Älä liikaa mieti kirjojen tai muiden sanomisia, kaikkein paras on oma vaisto. Minun kohdalla ainakin, menin vaan entistä enemmän sekaisin kun luin kakienmaailman kasvatusoppaita, niissä tahtoo olla neuvoja laidasta laitaan.
Hormoonit tekee myöskin oman osuuden mielialan vaihteluihin, sekin helpottaa ajanmittaan.
Kauheesti onnea ja jaksamista, hyvin sinä osaat kun vaan luotat itseesi.