Haluan omaan

Haluan niin kovasti oman asunnon. Tai en oikein tiedä.. Ehkä tai sitten ei. Naiseni lähti kun kuuli, että omistan vain kiukaan. Onneksi omistin vasta sen, sillä vaimo vei kivet ja minulle jäi kiuas.

Nyt omistan jo lauteetkin ja ikävähän se olisi pelkillä lauteenrungoilla istua. Hernekeittopurkkiin ladotuista pihakivistä saa ihan kivat löylyt. Olisi varmaan kannattanut pestä nuo purkit, ettei tulisi sivuhajuja löylyyn.

Niin, omaan haluan vieläkin, mutta silloin en voi pitää vaimoa. Kun ei omista mitän ei vaimo lähde, kun ei saa mitään mukaansa. Nyt kun minulla on kuitenkin jo kiuas ja lauteet, voisin ostaa vaikkapa kokonaan oman asunnon.

Tai en tiedä, en ole koskaan oikein osannut päättää..
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

asumisen laatu on aivan eri luokkaa kuin sinun velkaisessa neukkuläävässäsi.

Kuinkas muuten sijoituksesi arvo käyttäytyy tällä hetkellä? Taitaa kiinteistön arvo olla laskussa ja korotkin aika kivassa nousussa, joten maksettavaa riittää "pisnesmies". Joko putkirempan aloitusajankohta on sovittu, entäs julkisivurempan. Haiseeko home vanhan lääväsi nurkissa ja kasvaako kattopahveissä jo sieniä?

Rakennuskustannusindeksin nousu takaa aso-asujan omistuksen arvonnousun jatkossakin. Siitä pitävät huolen nämä ikituularit, jotka suu vaahdossa ryntäävät ostamaan näitä homelääviä hirveään kuplahintaan.

Ihan vaan tiedoksi:

TILASTOKESKUS: Rakennuskustannukset nousseet vuodessa 5 prosenttia

Eiköhän tuo rakennuskustannusindeksikin liene aika paljon nopeampaa nouse kuin inflaatio, kiitos siitä kuuluu teille "höyrypäille".

Ja nyt kiuas päälle shhhhh....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aso-nahjus kirjoitti:

Haluan niin kovasti oman asunnon. Tai en oikein tiedä.. Ehkä tai sitten ei. Naiseni lähti kun kuuli, että omistan vain kiukaan. Onneksi omistin vasta sen, sillä vaimo vei kivet ja minulle jäi kiuas.

Nyt omistan jo lauteetkin ja ikävähän se olisi pelkillä lauteenrungoilla istua. Hernekeittopurkkiin ladotuista pihakivistä saa ihan kivat löylyt. Olisi varmaan kannattanut pestä nuo purkit, ettei tulisi sivuhajuja löylyyn.

Niin, omaan haluan vieläkin, mutta silloin en voi pitää vaimoa. Kun ei omista mitän ei vaimo lähde, kun ei saa mitään mukaansa. Nyt kun minulla on kuitenkin jo kiuas ja lauteet, voisin ostaa vaikkapa kokonaan oman asunnon.

Tai en tiedä, en ole koskaan oikein osannut päättää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu