Suomen kurjin kunta

Eikö nyt olisi jo aika listata ne kaikkein kurjimmat kunnat varoitukseksi ja opastukseksi sijaisperheiksi aikoville. On kuntia jotka maksavat lapsille asialliset harrastusvälineet, polkupyörät ja leirimaksut, mutta on myös paikkoja jotka eivät korvaa mitään. Mielestäni olisi hyvä listata ne kunnat jotka tinkivät kaikesta eivätkä halua täyttää edes minimivelvollisuuksiaan. Täytyy muistaa että jokainen voi sijaisperheeksi ryhtyessään itse valita sen kunnan jonka kanssa yhteistyöhon ryhtyy. Asialliset korvaukset ja hyvin hoidettu yhteistyö on kaikkien etu. Tämä kysely on siis tarkoitettu vain toimiville sijaisvanhemmille. Ne joita kysymys ahdistaa, olkaa hyvä ja siirtykää vitsipalstoille.
151189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

mutta ei kehuttava kuitenkaan, eikä tämä vain minun mielipiteeni, on Helsinki. Joskus kuulemma ollut hyvässäkin maineessa. Nykyään tosi heikkoa. Olisi myös kiva tietää niistä hyvin asiansa hoitavista kunnista, että vois sitten tulevaisuudessa kääntyä niiden puoleen.

Äänestä
  • tunnettu hölmölän nimellä aikaisemmin

    Äänestä

  • Miksi Helsinki? Meille maksetaan ainakin ihan kiltisti kaikki kulukorvaukset. Laitan laskun menemään ja rahat tulevat muutaman päivän sisällä.
    Muista kunnista ei olekkaan kokemusta, mutta kyllä Helsinki on asiansa meidän kanssa hyvin hoitanut.

    Äänestä

  • valitettavaa? kirjoitti:

    Miksi Helsinki? Meille maksetaan ainakin ihan kiltisti kaikki kulukorvaukset. Laitan laskun menemään ja rahat tulevat muutaman päivän sisällä.
    Muista kunnista ei olekkaan kokemusta, mutta kyllä Helsinki on asiansa meidän kanssa hyvin hoitanut.

    että joillakin hommat hoituu myös Helsingin kanssa ihan hyvin. Se riippuu niin paljon sos.työntekijästä, minkälaisen onnistuu saamaan. Samassa kunnassa voi olla hyvin monta eril. käytäntöä ihan sossusta riippuen. Meillä nyt on sellanen tällä kertaa, et pihtaa kaikkia maksuja niin, että tuntuu välillä, et joutuu maksamaan omasta pussistaan. Ei haluaisi maksaa mitään ja vaikka vielä lupaa, niin eipä muista laittaa rahoja tulemaan. Ole onnellinen, että olet saanut hyvän sossun, se on kuin lottovoitto. Yleensä kuitenkin, Helsinki pitää aika tiukkaa linjaa verrattuna moniin muihin kuntiin. Vuosien varrella koko homma on mennyt huonompaan suutaan.

    Äänestä

  • ehdottomasti kirjoitti:

    tunnettu hölmölän nimellä aikaisemmin

    Vaikken sijaisvanhempi olekaan, omat lapseni sijoitettiin Espoon toimesta, joten tiedän aika hyvin, miten rahat toimivat.
    Espoo säästää mm. antamalla harrastusvälineitä (=pyörä, sukset, luistimet ym. peruslelut) aikaisintaan kouluikäiselle, jonka pitäisi olla ollut myös huostassa jo pidemmän aikaa.
    Myös maksusitoomukset erityislääkäreille ym. tökkivät pahasti.
    Biovanhempien kuntoutus ei kuulu myöskään kellekään, eikä sitä siis maksa kukaan.
    Ja vaikkeivät sijaisvanhemmat saa päättää kauanko ja kuinka usein lapset ovat bioilla, he maksavat lomien ajalta vanhemmille rahat ruokaan!!!

    Äänestä

Porvoon kaupunki ei hoida sijoittamiensa lasten asioita sen enempää kuin huostaanotettujen lasten vanhempien tukemistakaan.

Äänestä

Hyvä idea.

Itsellä on kokemuksia vain kahdesta kunnasta mutta ystäväpiirissä on perheitä, joihin on sijoitettu lapsia yhteensä kymmenistä eri kunnista.

Erityisen "hupaisaa" on se, että kunta joka toimeksiantoperheelle on tiukka ja maksaa vain minimin saattaa mukisematta maksaa liki yhtä vaikeahoitoisesta lapsesta ammatilliseen perhekotiin kymmenkertaisen hinnan.

On kuitenkin syytä muistaa, että ei se raha kaikkea korvaa. Hyvä sosiaalityöntekijä vastaa tiukassa paikassa usean sadan euron palkankorotusta.

Äänestä
  • Olen aina ihmetellyt, miten lapsi arvostetaan rahassa niin eri tavoin, riippuen siitä mihin hänet on sijoitettu. En ymmärrä kuinka tässä toteutuu se lain kohta, missä puhutaan, että huost.otetulle lapselle pitää taata saman tasoinen elämä, kuin norm. perheen saman ikäsillä lapsilla yleensä on. Nythän on niin, että ei edes huostaanotetut lapset ole keskenään mitenkään saman arvoisessa asemassa. Totta kai perhe, tai perhekoti pystyy kustantamaan lapselle kaikkea ihan eri tavoin kuin tavall.sij.koti, jos saavat lapsesta kymmenkertaisen korvauksen. Epistä, sanon minä. Olet myös oikeassa tossa sossuasiassa. Ammattinsa taitava ja hoitava sossu on kultaakin arvokkaampi. Siitä on iloa joka tilanteessa ja saa tukea, kun tarvitsee eikä tarvitse tuntea olevansa yksin.

    Äänestä

Onko kenelläkään kokemuksia tai edes toisen käden kokemuksia Tampereesta sijoittajana? Meillä, siis minulla ja miehelläni, olisi tarkoitus ottaa heidän soskuun yhteyttä asian tiimoilta.

Äänestä
  • mutta se mitä olen kuullut on ollut pelkkää positiivista. Ilmeisesti myös maksavat aika hyvin. Vaikuttaa aika asialliselta.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    mutta se mitä olen kuullut on ollut pelkkää positiivista. Ilmeisesti myös maksavat aika hyvin. Vaikuttaa aika asialliselta.

    suurimmassa osassa kuntia. Mitenkä täällä on sijaiset vinkuneet aikaisemmin, että joutuvat omasta kukkarostaan maksamaan sijaislasten kulut. Vakuutelleet täällä pitävänsä sijaislapsia pelkästä hyvästä sydämestään. Ja sen takia he itse jäävät paitsi palkoistaan, koska jäävät pois työelämästä sijaislasten takia. Mies heillä käy työssä ja jonka palkalla elää sitten koko porukka.

    Äänestä

  • asiat hyvin kirjoitti:

    ainakin niitä mainostavat tampereen netttisivuilla...Espoo pyrkii mahdollisimman varhaisiin huostiin sosiaalityöntekijöidensä mukaan koska valtio ja RAY maksavat huostat kun taas avohuolto olisi kunnan itsensä maksettava. Espoolla ei varaa.

    Äänestä

  • asiat hyvin kirjoitti:

    suurimmassa osassa kuntia. Mitenkä täällä on sijaiset vinkuneet aikaisemmin, että joutuvat omasta kukkarostaan maksamaan sijaislasten kulut. Vakuutelleet täällä pitävänsä sijaislapsia pelkästä hyvästä sydämestään. Ja sen takia he itse jäävät paitsi palkoistaan, koska jäävät pois työelämästä sijaislasten takia. Mies heillä käy työssä ja jonka palkalla elää sitten koko porukka.

    Pohjois-Savon pienet kunnat hoitavat asiansa todella huonosti. Mikään ei saisi maksaa mitään !!

    Äänestä

Aikani olin sijaisäitinä kotona, mutta tuntui, että voisin alkaa rakentaa uraa kun lapset olivat jo koulussa ja niin isoja jo, että sen pari kolme tuntia pärjäsivät keskenään koulun jälkeen. Lähdin opiskelemaan hoitoalalle ja kunkas ollakkaan! Lähdin soskun mielestä "tienaamaan" ja jouduin tekemään tarkan selvityksen mitä minä opiskelun aikana "hankin" kun sain "suurensuurta" opintotukea ja tein velkaa sekä ostin oppikirjat ja maksoin polttoaineet!! Hoitopalkkiota olisi pienennetty roimasti ja oli pantava kova kovaa vastaan niin armottomalta kuin se kuulostaakin. Voitin taistelun ja palkkiota ei pienennetty. Mutta nyt minulla on ammatti, työ ja toimeentulo.

Äänestä
  • Missä moista harrastetaan? Eihän hoitopalkkio ole sidottu vanhempien tuloihin, oli töissä, koulussa tai kotona.
    Tiedän että on eri maksuluokat kokopäiväistä ja osapäiväistä hoitoa varten, mutta ainakin meillä isä palasi alun kotona olon jälkeen takaisin hommiinsa ja lapsi oli 3 päivää viikossa osa päivän hoidossa.
    Ei vaikuttanut maksuun. Eikä ole vaikuttanut silloinkaan kun joku lapsista on mennyt kouluun. Isä aamulla laittaa koko komppanjan kouluun ja on iltapäivällä vastaanottamassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paljon kokenut kirjoitti:

Eikö nyt olisi jo aika listata ne kaikkein kurjimmat kunnat varoitukseksi ja opastukseksi sijaisperheiksi aikoville. On kuntia jotka maksavat lapsille asialliset harrastusvälineet, polkupyörät ja leirimaksut, mutta on myös paikkoja jotka eivät korvaa mitään. Mielestäni olisi hyvä listata ne kunnat jotka tinkivät kaikesta eivätkä halua täyttää edes minimivelvollisuuksiaan. Täytyy muistaa että jokainen voi sijaisperheeksi ryhtyessään itse valita sen kunnan jonka kanssa yhteistyöhon ryhtyy. Asialliset korvaukset ja hyvin hoidettu yhteistyö on kaikkien etu. Tämä kysely on siis tarkoitettu vain toimiville sijaisvanhemmille. Ne joita kysymys ahdistaa, olkaa hyvä ja siirtykää vitsipalstoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu