2 collie urosta yhdessä?

BlueMerle

Moi!

Meillä on 2-vuotias collie uros. Luonteeltaan on rauhallinen ja vaikuttaa muutenkin täysjärkiseltä (ihan Lassien tasoon ei yllä, mutta kuitenkin) =D

Miehen kanssa ollaan jonkin aikaa mietitty toisen koiran (collien) ottamista. Mies haluaisi narttu koiran, mutta ei suostu että urokselta leikattaisiin pallit sen vuoksi pois (miksi tämä pallien poisto on niin henkilökohtainen juttu miehille??). Me asutaan kaupungissa kerrostaloasunnossa, joten en oikein lämpene narttukoiralle.

Nyt haluan tietää niiltä kenellä on kaksi urosta että miten on sujunut elo kahden pojan kanssa? ja onko yleensäkään järkevää ottaa toista koiraa kerrostaloon? Ja onko jotain asioita joita olisi hyvä ottaa huomioon toisen koiran hankinnassa?

Kiirettä meillä ei ole.. jos koira tulee niin se tulee kesällä. Edellinen pentu tuli keskitalvella, jolloin viisastuin sen verran, että seuraava koiranpentu tulee kesällä...

12

1046

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Collieperheeltä

      Meillä ainakin menee hyvin. Ensin oli aikamoisia ongelmia, kun vanhempi oli todella mustasukkainen ja "nokki" nuorempaansa lakkaamatta, mutta on kuitenkin pohjimmiltaan huolehtiva. Vähän ennen tätä meillä ainakin leikattiin vanhemmalta tämä miehisyys pois ja se rauhottui kaikin puolin. Miksi edes kaupungissa pitää "pallillista" koiraa, jos ei sillä meinaa pentuja tehdä?Minun mielestäni koiralle itselleenkin parempi, kun täällä Helsingissä pörrää satoja tyttöjä päivän aikana, lenkkeilykin sujuu mukavammin, kun ei joka kohtaa olla lipittämässä ja pasmat ihan sekasin kun joku on mennyt ohi juoksussa, saati sitten ole (koirapuistossa) vaaraa, että astuu jonkun. En tiedä olisiko meillä elo näinkään helppoa, jos vanhemmalla herralla olisi vielä miehisyys, mutta tulevat todella kivasti toimeen ja ovat seurana toisilleen. Itse en enää ikinä ottaisi narttua samaan talouteen, jos toisella vielä kassit tallella. Sitten se eristäminen juoksujen aikaan ja uroksen levoton olo.. Noh juu, näin meillä :) Onnea pennun hankintaan!
      Ps.Meillä pehko ja nahkapojat :)

      • urosta

        Meillä kolme urosta talossa, 7,5 v, 4,5v ja 1v.
        Eipä ole ongelmia ollut, hyvin tulevat juttuun keskenään.


    • Katariina76

      Meillä on myös kaksi urosta kerrostalossa. Vanhempi on reilut 2 v. ja nuorempi puoli vuotta. Ihan hyvin on mennyt. Vanhempi suhtautui tosi hienosti pennun tuloon, ei mustasukkaisuutta tms. Nuori koira varmaan sopeutuu helpommin pennun tuloon kuin vanha. Kyllähän ne välillä painii, mutta se lienee normaalia. Vanhempaa ei ole leikattu, joten saa nähdä kiihtyykö valtataistelu, kun nuorempi vähän kasvaa.

      • BlueMerle

        Tuota pallien leikkaamista olen miettinyt tältä meidän 2-vuotiaalta herralta. Oma mies on vastahankaan asiaan, kuten kerroin jo ekassa viestissä. Olisiko helpompi jos käyttäisi leikkauksessa ennen uuden pennun tuloa vai antaa pallien vielä olla ja miettiä asiaa uudelleen jos tule ongelmia pennun kanssa?

        Olen koiran ainut omistaja, joten loppujen lopuksi se olen minä joka tekee päätökset leikkauksen suhteen.


    • meilläääääääää

      2-vuotias ja 3 kk :)

    • mimmie111

      meilläkin on harkinnassa toinen collie uros perheeseemme. ja mitä olen kysellyt ja nähnyt niin ihan hyvin kaks urosta on tullut juttuun keskenään. meidän poitsu kun vielä tykkää noista pikkuisista ja osaa leikkiä niiden kanssa varoen. tosin meidän poitsu on vasta 1v 4kk, elikkäs melko pentumainen vielä itsekkin.

      • meilläh

        eikä leikata, ei mitään ongelmia, ikäero 2 vuotta.


    • mimmi1111

      tervehdys :) meillä on kaksi collikka urosta ja ihan hyvin on mennyt. vanhempi on 2v ja nuorenmpi n.6kk. ovat todella kiintyneitä toisiinsa. välillä tietysti jähisevät (sellaista leikkijähinää, mutta isompi tietää milloin pitää lopettaa) tietysti voihan sitä jossain vaiheessa tula jotain pieniä konahduksia kun tuo nuorempi saavuttaa aikuis iän. mutta kyllä voin ihan lämpimästi suositella toista koiruutta taloon :))

      • collikka

        on kolme urosta, 7 v, 2x2,5 v ja 5 v narttu.
        Tappeluita on ollut jonkin verran, kun pojat kokeilee johtajuuden ottoa pois vanhimmalta urokselta. Kärhämät alkoivat vasta, kun nuoremmat pojat täytti 2 v. Mutta ei mitään hurjia tappeluita ja komentamalla yleensä lopettavat. Juoksujen aikaan oli vähän levotonta porukkaa, kun eivät päässeet nartun luokse. Toisaalta niillä on seuraa toisistaan ja sitten kun pääsevät vapaana juoksemaan, niin voi sitä riemua, eikä rähistä yhtään.
        Niin ja kaikilla pojilla on pallit tallella ja pysyy!


      • ccollie4
        collikka kirjoitti:

        on kolme urosta, 7 v, 2x2,5 v ja 5 v narttu.
        Tappeluita on ollut jonkin verran, kun pojat kokeilee johtajuuden ottoa pois vanhimmalta urokselta. Kärhämät alkoivat vasta, kun nuoremmat pojat täytti 2 v. Mutta ei mitään hurjia tappeluita ja komentamalla yleensä lopettavat. Juoksujen aikaan oli vähän levotonta porukkaa, kun eivät päässeet nartun luokse. Toisaalta niillä on seuraa toisistaan ja sitten kun pääsevät vapaana juoksemaan, niin voi sitä riemua, eikä rähistä yhtään.
        Niin ja kaikilla pojilla on pallit tallella ja pysyy!

        kolme oli, nyt neljä.

        kärhämää jos lähellä kisan arvoinen narttu juoksuineen.

        Muuten the boss sanelee.

        Urokset pärjää keskenään, narttuja en välttis ottais monta, tai no, oon uroskoiraihminen, taloudessa ei ikuna ollu narttua, ja n. 20 vuotta koiria ollu, ei aina toki noin monta.


      • vrefq
        ccollie4 kirjoitti:

        kolme oli, nyt neljä.

        kärhämää jos lähellä kisan arvoinen narttu juoksuineen.

        Muuten the boss sanelee.

        Urokset pärjää keskenään, narttuja en välttis ottais monta, tai no, oon uroskoiraihminen, taloudessa ei ikuna ollu narttua, ja n. 20 vuotta koiria ollu, ei aina toki noin monta.

        aina toimeen, ei koskaan tapeltu, nuorempi kunnioittaa vanhempaa. Mutta muita uroksia tuo vanhempi ei enää siedä yhtä hyvin kuin ennen, en tiedä liittyykö ikään vai tuohon, että meidän laumassa on nyt 2, onko kellään tietoa??


      • collikka
        vrefq kirjoitti:

        aina toimeen, ei koskaan tapeltu, nuorempi kunnioittaa vanhempaa. Mutta muita uroksia tuo vanhempi ei enää siedä yhtä hyvin kuin ennen, en tiedä liittyykö ikään vai tuohon, että meidän laumassa on nyt 2, onko kellään tietoa??

        vanhin uros ei ole muita uroksia sietänyt aiemmin, eikä nytkään, kun perheessä uroksia on kolme ja yksi narttu. En ole huomannut muutosta lauman lisääntyessä. Kai sekin on vähän koirakohtainen, miten sietää muita uroksia. Nuoremmat urokset tulevat muiden urosten kanssa ihan hyvin juttuun...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      208
      1530
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1154
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      730
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      721
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      656
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe