Palasin valoisan aikaan pikavierailulta Kinnulan miitingistä.
Lähtiessäni kaikki olivat vielä elossa, kokkikuusikko aloitti juuri kinkun paiston.
Porukka oli aivan hyväntuulista ja vireää. Saunaakin oli lämmitelty perjantai-illasta alkaen. Kylpemisestä ei tosin ollut todisteita. Ymmärsin, että lauteilla oli ollut vielä perjantaina pakkasta ja kylvyssä oli oltu enimmäkseen päällystakeissa.
Havintojeni mukaan saunaa lämmitettiin kohtalaisen hyvillä tervaksilla lauantai-iltapäivällä. Savua ainakin oli riittävästi. En kuitenkaan uskaltanut jäädä todistajaksi tuleville tapahtumille.
Aivan viimehetken puhelintietojen mukaan kinkku on paistettu ja porukka horsii kinkkua, perunaa ja punajuurta suupielet rasvaa valuen.
Saunakin on kuulemma kuin ihmeen kaupalla vielä jäljellä.
Reippaat nuoret selviävät kyllä suomalaisessa erämaaluonnossa.
Lähtiessäni kaikki olivat vielä elossa, kokkikuusikko aloitti juuri kinkun paiston.
Porukka oli aivan hyväntuulista ja vireää. Saunaakin oli lämmitelty perjantai-illasta alkaen. Kylpemisestä ei tosin ollut todisteita. Ymmärsin, että lauteilla oli ollut vielä perjantaina pakkasta ja kylvyssä oli oltu enimmäkseen päällystakeissa.
Havintojeni mukaan saunaa lämmitettiin kohtalaisen hyvillä tervaksilla lauantai-iltapäivällä. Savua ainakin oli riittävästi. En kuitenkaan uskaltanut jäädä todistajaksi tuleville tapahtumille.
Aivan viimehetken puhelintietojen mukaan kinkku on paistettu ja porukka horsii kinkkua, perunaa ja punajuurta suupielet rasvaa valuen.
Saunakin on kuulemma kuin ihmeen kaupalla vielä jäljellä.
Reippaat nuoret selviävät kyllä suomalaisessa erämaaluonnossa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Paljon oli osallistujia miittiin??
kymmenkunta ja
varmaan iltamassa muutama lisää.
oli hyviä.
porukkaa kymmenkunta ja pari uuttakin rohkeaa mukana. Niinhän tuossa olis käynyt, että hienot matkavideot Venäjältäkin olisi jäänyt näkemättä ilman tätä palstaa ja miitin mainostusta täällä.
Mökki oli komea ja kinkku mahottoman hyvvää ;)
Osa porukasta oli selkeästi lähtenyt vain viinaa juomaan. On tosi surullista huomata, että eräillä ei ole muuta sisältöä elämässään vaan sitä sisäistä tyhjiötä pitää sitten yrittää täyttää pullon hengen avulla. Eräiden juopottelun takia sitten tuli paha mieli ja tunnelma pilalle.
Kiitokset vaan minunkin puolesta :=)
Selviydyin vasta nyt itse palstalle... Ja erityis kumarrukset Artturille, illan isännälle mersun kyyteistä ym:sta. On se vaa kumma et kuinka tuo menomatka sinne taittu ainaki 7 x noppeepaa ku takasin tulo. Olihan se silti sen arvosta ja Takova kak putin hakkaa vieläki takaraivossa.. Kuunneltiinko me sitä vai näinkö mie unta?
Evästä olis ollu isommalleki porukalle ja Ressulle kiitokset Karjalan raahaamisesta paikalle. Ei vaan tainnu kukkaan muistaa maksaa niitä? NOLOTTAA.... Ei mies ehtiny etes kinkusta maistaa ku tie taas kutsui..
Mites Johannes? Oliko koti vielä lämpimänä ku menit?
Arttu lupaili vähä uusintaa, jotta jäädään odottelemaan. Onks Pietarissa kettään joulukuun 9päivän tietämillä? Suunniteltiin Katjan kans vähä joululahjojen osto reissua.
Mulleki tuli vähä pahamieli tosta juopottelusta. Jos sovittas ettei ens kerralla sitte juotas kahvia väkevämpää?
Melekosia loppasuita, kun kahvivedetkin oli juotu viimestä pisaraa myöten.
Onneks on paljon mukavia kuvia tallennettuna mm. Parasoonakin sisältörikkaasta elämästä ;)
itse sain kinkusta vain rippeet kun hieman sivujani leppäytin. Potut pottuina vaan ne punajuuret oli aivan älyttömän hyviä, eli siitä kiitos reseptit jakoon.
oli ihan kivat videot karjala turneilta.
unohtui kotiin... No naurattihan tuossa parin kuvan kohalla ja muutenhan nuo loput oli aika persiistä.
Mut ihan varmaan niitä joskus on katella.
Siitä Karjalastahan on olemassa sopimus, jotta onhan se kertaalleen luovutettu. Siitähän sovittiin, että se ei ennää palaudu.
Kyllä minun pitää sen verran osallistua reippaan nuorison harrastusten sponsorointiin.
Sopivassa kohtaa kun lähtee taipaleelle, niin jää parhaat muistot pintaan.
kyllä leppuutit ;=) Kimmoki joutu ihan vieraitten kans lauteille, ku ainut tuttu kaveri vetelee vaa hirsiä. Voe mahotonta.
Punajuurista, vaikkei resepti ehkä tänne palstalle kuulukaan nii helppoa on:
1,5kg raakoja punajuuria
kuorit ne ja teet sellasia puolikuun muotosia paloja niistä.
Laita uunivuokaan kerroksittain aurajuustoa, rouhittua mustapippuria ja niitä punajuuria.
Sitten kermaa. Itse pantiin toho satsiin noi 3dl purkki. Vähempiki olis ehkä piisannu. Ei tartte kokonaan peittyä. Ehkä puoleen väliin ku aurastakin tulee nestettä.
Sitten koko homma uuniin n. 200astetta ja puolisen tuntia. Riippuu minkäkokosia paloja teit. Ei saa mennä ihan pehmeiksi, mutta sillee aldente vai miten sitä sanotaan?
Ja hyvää tulee :=D
Kuvat oli kuvia juu... Ehkä ens kerralla jäis kamera kottiin. Koskas Artturi taas lähetään? Mie luppaan ottaa sen yhteislaululevyn mukkaan taas. Takova kak Putin?
toivottavasti muistetaan varata mukaan vettä > puutelistalle
Kiitokset Artulle sekä muille mukana olleille
Jäikö kuvia kenelläkkään vielä muistin tueksi
Kuvat ollut jo ennen kun sain koneen oikeinpäin auki
Kuvaajat tietty alan ammattilaisia ja kuvat vastaavasti tosi sööttejä ja hellyyttäviä
Tuota pitää kokeilla, vaikkapa tulevana viikonloppuna. Punajuuri on ollut vähän vieras, ei ole ollut oikein hyviä ohjeita.
Ei kai Arttu ole lähtenyt tekemään katumusharjoituksia? Ymmärtämättömien puolesta? Luostariin?
Kuvista sais kyllä modernin taiteen näyttelyn. Swasimaalle tai johonkin kauemmas.
Marko se näytti ottavan koko miitti-viikonlopun pääasiassa lepäillen. Saunastakin piti lähteä keskenkaiken nukkumaan. No, sehän kuin rahaa pankkiin laittaisi, kun on vielä nuoresta miehestä kysymys!
nukkuman. näytää johanekkesel olovan iso S. oikia tuplakärmes
Oliko sivut kippeenä sätkän käärimisestä? Ihan niinkun Jaakko Tepon laulussa?
Ei oo reissun perrään kuulunnu?
3 kappaletta tai oikeemmin 4 semmosta metallista napsilassii tais jäähä Mersun takapenkille? Pelkkä kotelo löyty käslaukusta. Erehdyinkö? Näinhän siinä käy ku niistä laseista piti alkaa juomaan. Porsaalla oli paljo parempi tyyli. Turhaa oli minunki hienostella.
Nyt joutuu sitten pullonsuusta ryystämään Pietarinki reissulla.. Pitäs vissii ostaa uuet? Mistähän Pietarista löytys? Entiset oli ostettu Murmanskista.
Taas tuli Katja yks assii lissään ostoslistaan. Myö tarttetaan perävaunu takas tullessa...
No niin. Konttasin auton (solmukonen, gardaani ja jäykät tulpanjohdot) lattiat takapenkiltä käsin ja löysin seuraavaa:
- 17 ja 1/2 palaa piparminttupyrukumityynyjä. Hiykan nuhruisia ja roskaisia mutta muuten oletettavasti toimivia.
- Suomen GT-kartasto 2004. Tallottu ja potkittu aika ruttuun. No kyllä sillä vielä pystyy ainakin pari reissua autolla (solmukonen, gardaani ja jäykät tulpanjohdot)Pietariin suunnistamaan.
- 2 kpl teräksisiä "juoma-astioita" Juuttuneet toisiinsa kiinni, eli on sellainen kaksikerrosrakenne
- 2 kpl ehjiä kuuläkärkikyniä.
- 1 kpl luijykuniä
- 2 € 45 senttiä rahhaa
- 2 kpl irrallisia teräksisiä "juoma-astioita". 1 eri sarjaa kuin muut.
- 3 pensakuittia. "Tepoil". Laitan seuraavaan matkalaskuun.
- punainen jääkiekkomallinen karamelli mallia kova.
- 1 sormikas mallia halpa.
- 3 kaljapullon korkkia
- 2 nippusidettä. Mustia, laatu parempi.
Omaisuutensa saa jokainen periä tuntemiekit ilmoitettuaan.
Siullahan löytyy matkavaunustasi yllättäen sankarimatkaajan ja linnunradan liftaajan perusvarusteet! :D
Varsinkin purukumityynyt kannattaa säilöä, milloinkaan ei tiedä onko kellään lainata hammasharjaa ja -tahnaa hygieniaa kaipaavalle liftarille. Nippusiteitä pitää aina olla mukana. Ne tosin puuttuvat miun käsilaukusta tällä kertaa, tunnustan. Ajaisiko hakaneula sen virkaa?
Et kai ole unhoittanut pyyhettä, matkaajan pelastajaa? Elä rakas Arttu sitä polje autosi lattialla ihan kuraiseksi! ;)
Nový most
kuuluu ne teräksiset kupposet x 3 tahi 4. Iltapuhteiksi voit yrittää niitä kahta irti toisistaan, mutta piä ny tallella ne. Mie tartten niitä viel... Oliks niis muute ennää yhtään tippaa Vana Tallinnaa jälellä?
Ne kaljapullonkorkit on Markon. Sillähän se reissu meni vaan juopotteluks ;=D