Hello!

Minulla oli suunnilleen 3-10 vuotiaana allergiaa enemmän arka kissoille. Nyt olen rippikouluikäinen ja allergia oireeni ovat kadonneet. En enään oireile kissoista vaan puput ovat nyt aiheuttaneet oireita jonkin verran.
Kannattaisiko hankkia rottia vai pitäisikö unohtaa koko rotan hankinta :( ?
7228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei kannattaisi ainakaan suinpäin mennä hankkimaan rottaa, koska se ei ole kenenkään kannalta kivaa jos joutuu sitten sen antamaan pois.

Etsi joku jolla on rotta ja vietä niiden elikoiden kanssa aikaa ensi alkuun, saat aika hyvän käsityksen että allergisoitko niille vai et. Esim. kasvattajat kuulema antavat rottia 'lainaan' että näkee pystyykö pitämään, edellyttäen tietysti että otat tältä kyseiseltä kasvattajalta sitten jos onnistuu. :)

Äänestä
  • Olen ollut paikassa jossa on näitä kesyrottia eikä ollut ilmaantunut mitään

    Äänestä

joo unoha ne rotat! ei allergisoiville!!!!

Äänestä

kannattaa unohtaa koko hankinta, koska jos alat oireilemaan rotastakin, joudut hävittää sen

Äänestä

minulla on aina ollut allergiaa, esimerkiksi kissaa en voi pitää sylissä, enkä kaneja. Pahin allergiani on kuitenkin heinäallergia.

Tietämättä siitä, että rotat ovat erittäin allergisoivia eläimiä, ostin kaksi rottaa reilu kuukausi sitten. Aluksi rottien raapimajäljet (joita väkisinkin saan, kun pidän rottia olkapäillä) tuottivat punoitusta. Muita oireita en ole saanut, eivätkä raapimajäljetkään enää punoita.

Siskonikin pystyy olemaan samassa talossa rottieni kanssa jopa yötä, vaikka hän ei pysty edes vierailemaan paikoissa, jossa on eläimiä (lintuja lukuunottamatta).

Eli allergioita on monenlaisia, suosittelisin ottamaan lainaan esimerkiksi jonkun tuttusi rotan esim, kuukaudeksi, ja katsomaan, sujuuko yhteiselo allergiatta.

Tsemppiä!!

Äänestä
  • Mulla on astma ja eläinallergia. Ja ostin 2 rottaa eikä niistä oo tullu mitää oireita. Paitsi noi punoitukset rottien kynsistä. Siks leikkaankin se usein ettei aiheuta mitään. Tietty kannattaa miettii pitkään, et pystysitkö luopumaan niistä jos tuliski jotain oireita? Käy vaikka allergia testeissä.

    Äänestä

Noi oli tosi hyviä neuvoja ja toivottavasti en ole alerginen niille :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rotat kirjoitti:

Minulla oli suunnilleen 3-10 vuotiaana allergiaa enemmän arka kissoille. Nyt olen rippikouluikäinen ja allergia oireeni ovat kadonneet. En enään oireile kissoista vaan puput ovat nyt aiheuttaneet oireita jonkin verran.
Kannattaisiko hankkia rottia vai pitäisikö unohtaa koko rotan hankinta :( ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu